Valtio-oppi
Valtio-oppi kuuluu sosiologian ja kansantaloustieteen ohella vanhimpiin yhteiskuntatieteisiin. Sitä voi opiskella pääaineena useissa suomalaisissa yliopistoissa. Valtio-opilla on perinteisesti läheiset yhteydet kansainvälisten suhteiden oppiaineeseen ja hallintotieteisiin ja usein näitä myös opetetaan samoilla laitoksilla.
Nykyinen valtio-oppi ei ole pelkästään valtioinstituutioon keskittyvä tieteenala, vaan se lähestyy laaja-alaisesti erilaisia poliittisia ilmiöitä. Valtio-opin pitkäaikaisia kiinnostuksen kohteita ovat poliittiset instituutiot, ideologiat ja poliittisen ajattelun historia. Viime aikoina on tutkittu esimerkiksi kulttuurin, sukupuolen tai kielen poliittisuutta. Myös poliittisen retoriikan tutkimus on hyvin suosittua. Politiikkaa voidaan nähdä mitä erilaisimmissa ympäristöissä. Siksi valtio-opin tutkimusongelmat usein sivuavat esimerkiksi sosiologian, historian, julkisoikeuden tai käytännöllisen filosofian kiinnostuksen kohteita.
Valtio-opin perusopintojen tehtävänä on antaa perustiedot politiikan tutkimuksen aihealueista ja lähestymistavoista: mitä politiikka on ja miten poliittinen järjestelmä toimii. Tämän lisäksi perehdytään politiikan ja poliittisen järjestelmän muutokseen: politiikan uudet muodot ja ilmiöt tulevat korostetusti esille.
Aineopinnoissa paneudutaan politiikan teoriaan sekä valinnaisissa opintojaksoissa poliittisen ajattelun historiaan, uusiin poliittisen toiminnan muotoihin sekä ympäristön ja turvallisuuden politiikkaan. Erikoistumisopintoina voi suorittaa myös 14 opintopisteen laajuisen pohjoisen politiikan opintokokonaisuuden. Pääaineopiskelijoilla aineopintoihin kuuluu myös oman pienimuotoisen tutkimuksen esittäminen ja puolustaminen proseminaarissa.
Valtio-opin maisteriopinnoissa painotetaan opiskelijan itsenäistä tiedonhankintaa politiikan eri alueilta ja sen kytkemistä pro gradu –tutkielman tekemiseen. Tieteenalavalmiuksien lisäksi tutkitaan erityisesti politiikkaa toiminnallisena ilmiönä ja politiikkaa koskevan tutkimustiedon yhteiskunnallista merkitystä. Opiskelijoilla on mahdollisuus omia tutkimusaiheita tukevaan opintojen joustavaan ja itsenäiseen suunnitteluun. Pääaineopiskelijoilta vaadittava opinnäyte kuuluu tähän samaan kokonaisuuteen.