YTKpalkki2b.jpg

Tutkimus yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tutkimuksen painoalat ovat

 

Tutkimusta tehdään monitieteisissä, oppiaine- ja tiedekuntarajat ylittävissä tutkimusryhmissä. Tiedekunnassa tehtävää tutkimustyötä kuvaavat myös sanat ennakkoluulottomuus ja kriittisyys – esimerkiksi psykologiaa yhdistetään hallintotieteeseen, työelämän tutkimusta ympäristötutkimukseen, taiteita liiketoiminnan tutkimukseen, informaatioteknologian näkökulmaa sosiaalityöhön ja kulttuurihistoriaa kansainvälisen politiikan tutkimukseen.

Tutkimusta ohjaa kaksi yleistä teemaa: pohjoiset yhteisöt ja yhteiskunnan muutos sekä matkailu (sosiaalisesti, kulttuurisesti, taloudellisesti ja ekologisesti) kestävänä toimintana.

Pohjoisiin yhteisöihin ja yhteiskunnan muutokseen liittyvä tutkimus sijoittuu Pohjoisen yhteiskuntatutkimuksen instituutti Lappeaan ja matkailututkimus sijoittuu osaksi Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituuttia (MTI).