Etusivu/Yksiköt/Yhteiskuntatieteiden tiedekunta/Tutkimus/Sosiologia/Tutkimushankkeet/Spatial Citizenship in European Labour Markets –tutkimushanke
Fonttikoko+ - | Tekstiversio | Sivukartta | Tulosta

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta


 

    

TYÖNTEKIJÄNÄ EUROOPASSA

Oletko töissä toisessa EU-maassa?

Teen väitöskirjatutkimusta suomalaisten koulutettujen 25 - 40 – vuotiaiden työntekijöiden kokemuksista Euroopan Unionin alueella. Työvoima liikkuu vapaasti EU-maiden välillä, mutta tutkimustietoa siitä, mitä tämä on suomalaisille työntekijöille merkinnyt, on tarjolla vähän. Etsin toiseen EU-maahan muuttaneita henkilöitä, jotka olisivat kiinnostuneita kertomaan työvoiman liikkuvuuden käytännöistä ja omista kokemuksistaan kohdemaan työmarkkinoilla.

Monet muuttavat ulkomaille yrityksen lähettäminä työntekijöinä tai hakeutuvat Suomesta käsin töihin esimerkiksi johonkin kansainväliseen järjestöön. Mielenkiintoni kohdistuu kuitenkin erityisesti niiden muuttajien kokemuksiin, jotka ovat hakeneet kohdemaassa työtä itsenäisesti. Alun perin ulkomaille muuton syy on voinut olla rakkaus, ura tai seikkailunhalu, ei välttämättä työura.

Osallistu tutkimukseen täyttämällä Työntekijänä Euroopassa – verkkolomake, jossa kysytään ulkomailla työskentelyyn liittyviä kysymyksiä. Osaa vastaajista pyydetään myöhemmin osallistumaan myös puhelinhaastatteluun. (Jatkohaastatteluun osallistuminen on vapaaehtoista.)

Vastaamaan pääset klikkaamalla tästä: VERKKOLOMAKKEESEEN.

Halutessasi voit myös tulostaa lomakkeen tämän sivun alareunasta. Tekemiäsi muutoksia ei voi tallentaa lomakkeeseen joten vastaa kysymyksiin kerralla ja tulosta lomake. Tai voit tulostaa tyhjän lomakkeen ja täyttää sen käsin. Palauta lomake postitse alla olevaan osoitteeseen.

Luovuttamaasi tietoa käytetään vain tieteelliseen tutkimukseen, ensisijaisesti Lapin yliopistoon tehtävään sosiologian väitöskirjaan. Tutkimusaineistosta esille tulleet asiat raportoidaan tutkimusjulkaisuissa tavalla, jossa tutkittavia tai muita kyselyssä tai sitä mahdollisesti seuraavassa haastattelussa mainittuja yksittäisiä henkilöitä ei voi välittömästi tunnistaa. Lisätietoja tutkimuksesta löydät Tutkimusyhteenvedosta.

Mikäli tunnet muita EU-maihin lähteneitä kerro tästä tutkimuksesta myös heille. Tieto tutkimuksesta leviää parhaiten kansainvälisten suomalaisten omien verkostojen kautta.

Kokemuksenne ulkomailla ovat varmasti mielenkiintoisia ja jokainen vastaus on arvokas!

Kansainvälisin terveisin,

Saara Koikkalainen, YTM, tutkija
Spatial Citizenship in European Labour Markets –tutkimushanke, Suomen Akatemia 2008-2011
Yhteiskuntatutkimuksen laitos
Lapin yliopisto, PL 122, 96101 Rovaniemi
Saara.Koikkalainen(at)ulapland.fi
+358-45–112 8670

 

  Tiedostot
formaatti: .pdf TyonhakijanaEuroopassa2008

Päivitetty: 10.4.2008

OWA-sähköposti | HillaNelli | Weboodi | Optima | Tilavaraukset | Intranet (SSL) | Reportronic | ESS

Palaute | Yliopisto kartalla | Yhteystiedot