Äänitekniikkaa ja -ilmaisua:

Mikrofoni:

Laite, jolla ilmassa etenevät ilmanpaineenvaihtelut (ääni) saadaan muutettua sähköiseksi signaaliksi. Tätä sähköistä signaalia voidaan muuntaa, se voidaan tallentaa ja kopioida sähköisessä muodossa tai muuntaa digitaaliseen muotoon.

Kaiutin:

Laite, jolla sähköiseen muotoon tallennettu äänisignaali voidaan muuntaa ilmanpaineen vaihteluksi, ääneksi.

Mikrofonityypit jaetaan kahdella tavalla:

suuntakuvion mukaan.
sähköisen rakenteensa mukaan

Suuntakuvio:

1. Ympyräkuvio:

Yleismikrofoni, tallentaa koko akustiikan.
Nappimikrofonit.

2. Kahdeksikko:

Puheäänityksissä.
Studiomikrofonit.
Epäherkkä sivulta tuleville häiriöäänille.

3. Kartioidit ja superkartioidit:

Suuntamikrofoneja.
Käytetään studio- ja ulkotuotannoissa.

Dynaamiset mikrofonit:

Hyviä yleismikrofoneja, herkkyys keskinkertainen, kestävä rakenne.
Eivät vaadi ulkopuolista virtalähdettä.

Kondensaattorimikrofonit:

Herkkä, kohinaton, laaja taajuuskaista.
Vaatii ulkopuolisen virtalähteen.

Eri mikrofoneilla erilaisia ominaisuuksia käyttötarkoituksen mukaan:

Taajuuskaista.
Kohinaetäisyys.Erilaisia taajuusleikkureita.

Ekvalisointi:

suom. taajuuskorjaus.
alunperin puhelimen äänenmuokkaukseen kehitetty menetelmä, jossa kompensoitiin pitkien etäisyyksien aiheuttamaa äänen vaimentumista.

Ekvalisointilaitteiden toimintaperiaatteita:

Filter EQ - suodin, joka suodattaa rajataajuutta matalampia tai korkeampia ääniä (mikrofonit, miksauspöytä).
Fixed Frequency EQ - kiinteätaajuuksinen taajuuskorjain (kotistereoiden diskantti- ja bassosäätimet).
Sweep EQ - pyyhkäisytaajuuskorjain.
Parametric EQ - parametrein säädettävä taajuuskorjaus, jossa voidaan säätää taajuus ja Q-arvo.
Graphic EQ - kiintein taajuusaluein, esim 1/3 oktaavin välein, säädettävät taajuusalueet.

Taajuusalueet:

20-150 Hz: Alabassoalue.

voima, tukevuus.

150-300 Hz: Yläbassoalue.

matalaäänisten soittimien sointi.

300-700 Hz: Alakeskiäänialue.

huonekaiku, kumina.

700-3000 Hz: Keskiäänialue.

informaatioalue.

3-6 kHz: Preesens- eli yläkeskiäänialue.

selkeys ja erottelevuus.

6-10 kHz: Aladiskanttialue:

äänen kirkkaus.

10-18 kHz: Ylädiskanttialue:

kuulaus, avaruus, selkeys.

Ääni-ilmaisun terminologiaa:

David Bardwell & Kristin Thompson:

Äänen akustiset ominaisuudet:

Äänen voimakkuus (loudness).
Äänen korkeus (pitch).
Äänen sävy (timbre).

Äänen ilmaisulliset ominaisuudet:

Rytmi (rhythm).
Luonnollisuus (fidelity).
Tilavaikutelma (space).
Aika (time).

Robert L Mott:

Musikaaliset:

Äänen korkeus (pitch).
Äänen sävy (timbre).
Äänen voimakkuus (loudness).
Rytmi (rhythm).
Harmoonisuus (harmonics); ylä-äänet, resonanssi.

Äänen rakenne:

Isku (attack).
Pito (sustain).
Häipymä (decay).

Äänitys:

Nauhoitusnopeus (speed).

Kirjallisuutta:

Michel Chion: Audio-Vision.
Robert Bresson: Notes On Sound.

Elokuvan vaikuttavuudesta yli 50% tehdään äänen avulla.
Äänen avulla pystytään ohjaamaan mm. katsojan tunnetiloja ja ohjaamaan elokuvan draamallista suuntaa.

Elokuvan ääni koostuu seuraavista elementeistä:

Dialogi: keskustelu, haastattelu, draama, kertoja.
Ääniefektit: kuvauspaikalta puuttuvia ääniä, luo kuva ajasta ja paikasta.

Foley.
Designed sounds.
Creature Sounds.
Ambience.

Musiikki: luo tunnelmaa, täyttää taukoja, luo jatkuvuutta.
100% ääni: kuvaustilanteessa tallennettu (tehoste-)ääni. Apuääni. Luo ambienssia äänimaisemaan - kuvauspaikan luonnollisia ääniä korostetaan.

Äänen editointi elokuvaan:

Pre-Mixing: äänen eri elementit editoidaan omiksi kokonaisuuksikseen.
Final Sound Mix: Elokuvan lopullinen ilmaisullinen äänimaisema.
Levitysmiksaukset:
Masterointi levitysmedian mukaan: THX, DTS, DVD, VHS…….

Akustiikasta:

Tila muokkaa äänen ominaisuuksia heijastamalla ja vaimentamalla sitä:

1. Suorat varhaiset heijastukset:

syntyy vaihe-eroja, jotka värittävät äänen taajuuksia.
ns. seisovat aallot (huomioitava mm. kaiuttimien sijoittelussa).

2. Jälkikaiunta:

huoneessa kaikuva ääni äänen sammumisen jälkeen (testaa naksauttamalla sormia).
pitkä jälkikaiunta-aika avartaa ääntä.

Mitä lähempänä äänilähde on kuuntelupaikkaa, sitä pienempi on heijastuvien äänien merkitys -> mikrofonitekniikka äänityksessä.

Heijastuksia voidaan vähentää vaimentavilla materiaaleilla ja huoneen muodoilla. Lisäksi huoneen akustointi ja erilaiset resonaattorit vaikuttavat huoneen akustisiin ominaisuuksiin.

Äänen dynamiikka:

Dynamiikka on äänen voimakkuuden vaihteluväli.

hiljaisuus <-> voimakkain ääni.

Äänityslaitteiden dynamiikkaa:

LP-levy - c-kasetti: 55 - 65 dB.
CD-levy - minidisk: 95 dB.
Matkaradio: 15 dB.

Kuuntelutilojen dynamiikkaa:

Hiljainen huone: 40 - 60 dB.

Tämän vuoksi äänityksiin erillaisia vaatimuksia!

Dynamiikan kerrostus:

Puheella ja musiikilla erilainen taajuusspektri:

puheella on kapea taajuusspektri.
musiikilla on leveä taajuusspektri.

Tämän vuoksi musiikin säätöarvo (mittari) on tyypillisesti -4 dB puheeseen verrattuna, jotta äänet vaikuttaisivat saman voimakkuuksisilta.

Kun puhe ja musiikki kuuluvat samanaikaisesti tarvitaan n. 12 dB:n tasoero puheen selkeyden varmistamiseksi erilaisissa akustiikoissa.

Dynamiikkaa hallitaan kompressorilla (limitteri).

Dynamiikkaa korostetaan expanderilla (noise gate ym.).

Perspektiivi ja preesens:

Perspektiivi:

Äänen jatkuvan perspektiivin kohtaaminen: mitä näet, mitä kuulet.
Mitä tapahtuu kuvan ulkopuolella.
Perspektiivin pitää muuttua kuvan perspektiivin muuttuessa tai huomiopisteen muuttuessa.

Preesens:

Lähellä olevat kohteet kuulostavat erilaiselta kuin kaukana olevat.
Taajuusalue, akustiikka ja äänen voimakkuus muuttuvat.
Tätä voidaan simuloida vaikkapa mikrofonin etäisyyttä ja suuntausta muuttamalla.
Jälkikäsittelyssä tämä tehdään elektronisesti.

Mikrofoni kuvassa?

Mikrofoni joko selvästi kuvassa sommittelullisena elementtinä tai näkymättömissä.
Valitaan mikrofoni joka on visuaalinen.
Kuinka mikrofonia käytetään (fallos-efekti ;) )
Sama mikrofoni koko ohjelman ajan -> katsoja "unohtaa" sen olemassa olon ja tämä myös tukee jatkuvuutta.

Erottelevuus ja selkeys:

Äänityksen tavoitus selektiivisyys. Tämän vastakohta on diffuusi (esim. ambient).

Äänestä pyritään rakentamaan selkeä, ehjä kokonaisuus jossa on ehyt yhteissointi ja äänikohtainen erottelevaisuus.

Erottelevuus syntyy äänen kaikuisuuden (etäisyys), taajuuden ja saman/eriaikaisuuden hallinnasta.

Luontainen erottelevuus:

äänisuunnittelu: valitaan toisiinsa sopivia ääniä.
vältetään samalla perustaajuudelle osuvia ääniä.
äänien alkuaikaa ja suuntaa lomitellaan.
äänet tehdään eripituisiksi.
äänet tehdään tunnistettaviksi.
äänien etäisyys (reverb, delay)

Tätä opetusmateriaali on tarkoitettu kuva- ja äänitekniikan kurssin käyttöön.

Copyright Pekka Ranta, Mediatieteenlaitos, Lapin yliopisto. Jos käytät muualla, ilmoita sähköpostilla pranta@urova.fi, ja anna palaute!