Hiput
 
hiutaleita_aini_linjakumpu_nettikuva.jpg
Aini Linjakumpu. Kuva: Anna Muotka

Kolumni: Ajan hidas ja nopea historia

4.10.2017

Tuntureilla ja vuorilla kulkiessa tuntuu, että kulkee läpi iäisyyden. Tulee se mielikuva, että ihailemiemme kallioiden muodot, jokien väylät ja vuorien huiput ovat olleet siellä aina. Yliaikaisina toteemeina, jotka säilyvät myös hamaan tulevaisuuteen.

Tämä on tietysti ihmisen kokema aikaharha. Kun me ihmiset vaeltelemme maapallolla ja kuljemme henkilökohtaisen kehityksemme alusta loppuun joidenkin vuosikymmenten aikana, luonto ympärillämme kulkee omaa aikasykliään, jossa yhden kallionpalan muutos toiseen paikkaan tai muotoon saattaa kestää tuhansia ja taas tuhansia vuosia.

Tätä muutosta ja kehitystä emme maallikkoina kuitenkaan näe emmekä ymmärrä. Meille luonto on pysyvää ja muuttumatonta, jota toki ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset yrittävät horjuttaa.

Jos hitaiden muutosten hahmottaminen on vaikeaa, myös nopeat muutokset ovat ymmärryksen rajamailla.

Vierailin opiskelijaystävieni kanssa Berliinissä syksyllä 1989. Siinä silmiemme edessä mureni hiekanjyväsiksi niin maailmaa jakanut muuri kuin DDR:kin. Viimeinen silaus tälle kehitykselle tapahtui muutama viikko vierailumme jälkeen.

Muurin ja sen taustalla olleen ideologian katoamista olisi ollut vaikea uskoa todeksi muutamaa vuotta aiemmin. Kylmän sodan kourissa jako kommunistiseen ja kapitalistis-liberaaliin maailmaan tuntui iäiseltä järjestykseltä.

Jälkeenpäin katsottuna kommunismin – kuten myös vaikkapa Hitlerin aikaisen natsismin, Etelä-Afrikan apartheidin tai stalinismin – kaatuminen näyttää luontaiselta kehityskululta. Mutta kun asiat ja tilanteet ovat ”päällä”, ihmisellä on taipumus uppoutua nykyhetken pakkopaitaan.

Tässä pakkopaidassa unohdamme, miten historia etenee ja millaisia syklejä se sisältää. Samalla historian vääjäämättömyydellä kuin ihailemamme kallionkielekkeet ja vuorenhuiput ovat miljoonan vuoden päästä menneisyyttä, ovat myös tuntemamme ideologiat ja talousjärjestelmät menneisyyttä tuhannen tai jopa sadan vuoden päästä.

Kysymys on siitä, mikä on säilyttämisen arvoista, mikä taas vahingollista ihmiselle ja ihmisyydelle. Ihmiset riippumatta uskonnostaan, kulttuuristaan tai kansallisuudestaan toivovat elämältään yleensä täsmälleen samoja asioita: riittävän toimeentulon, perheen ja ystäviä sekä jonkinlaisen elämänjäsennyksen.

Ääri-ideologiat tekevät ihmisistä vihollisia toinen toisilleen. Vihollisten nimeäminen on helppoa, mutta ihmisyyden rakentaminen vaikeaa.

Aini Linjakumpu

Yliopistonlehtori