Rovaniemellä ja Sodankylässä yleisöluentoja ilmastonmuokkauksesta

9.8.2016

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen ohella yhdeksi tavaksi hillitä maapallon lämpenemistä on ehdotettu ilmastonmuokkausta. Ilmastonmuokkauksella (climate engineering, climate intervention) tarkoitetaan ilmastoon vaikuttamista keinotekoisesti, esimerkiksi varastoimalla hiilidioksidia tai lisäämällä erilaisin tekniikoin maanpinnan heijastavuutta, lämpenemisen hidastamiseksi.

Professori Katharine L. Ricke University of Californiasta USA:sta pitää ilmastonmuokkauksesta avoimen yleisöluennon Rovaniemellä Arktikum-talossa (Pohjoisranta 4) keskiviikkona 17.elokuuta 2016 klo 14–14.45. Toinen luento järjestetään Sodankylässä kunnanvirastolla (Jäämerentie 1) torstaina 18. elokuuta 2016 klo 14. Luennot ovat englanninkielisiä, mutta niistä on paikan päällä saatavilla suomenkielinen käännös.

Luennon jälkeen osallistujat voivat jäädä fokusryhmähaastatteluun keskustelemaan ilmastonmuokkauksesta muiden lappilaisten kanssa ja kertomaan näkemyksiään ilmastonmuokkauksesta Lapin ja oman asiantuntemusalueensa tai elinkeinonsa kannalta. Osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa tietoa ilmastonmuokkauksesta, sillä professori Ricke esittelee aihetta tilaisuuden aluksi. Keskustelu käydään suomeksi ja se kestää noin tunnin.

Luennot ovat kaikille avoimia, mutta haastatteluihin toivotaan ilmoittautumisia 12. elokuuta 2016 mennessä sähköpostitse osoitteeseen ilona.mettiainen(at)ulapland.fi.

Ilmasto lämpenee arktisella alueella huomattavasti muuta maailmaa nopeammin, ja ilmastonmuutoksen vaikutusten odotetaan olevan täällä erityisen voimakkaita. Arktisen alueen ilmastonmuutoksella on vaikutusta laajemminkin koko maailman ilmastolle. Huolta on herättänyt myös arktisten paikallisyhteisöjen sopeutuminen ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuokkaus on tapa hillitä maapallon lämpenemistä, mutta se ei kuitenkaan poista tarvetta vähentää kasvihuonepäästöjä, mihin joulukuussa 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus pyrkii vaikuttamaan. Toisaalta esimerkiksi arktisen merijään sulamisen toivotaan johtavan uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin.

Paikallisyhteisöjen suhtautumista ilmastonmuokkaukseen on tutkittu tähän mennessä vähän. Cornellin yliopisto USA:sta tutkii aihetta arktisella alueella yhteistyössä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä niistä seikoista, joita arktisen alueen asukkaiden mielestä ilmastonmuokkauksessa ja sitä koskevassa päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon.

Lisätietoja:

Tutkija Ilona Mettiäinen
Lapin yliopiston Arktinen keskus
Puh. 040 484 4273, ilona.mettiainen(at)ulapland.fi

Tutkija Holly Buck
Cornell University
hjb84(at)cornell.edu



LaY/AK/JW & IM