Opiskelua
 
Alumni_sanna_nettikuva.jpg
Sanna Juutinen. Kuva: Petteri Ohvo

Tietohallinnon ammattilainen

4.10.2017

Sanna Juutinen muistelee opiskeluaikaansa Lapin yliopistossa lämmöllä.

– Yliopistolle tullessa ei erikseen tarvinnut sopia kahvi- ja lounastaukoja vaan aina löytyi kavereita, joiden kanssa rupatella ja jakaa päivän kuulumisia. Hyviä muistoja jäi monilta luennoilta sekä keskusteluista opettajien ja proffien kanssa, Juutinen kertoo.

Mieleen tulee yhteisöllisyyden lisäksi myös mielekkäitä muistoja toimimisesta hallintotieteen, johtamisen ja soveltavan psykologian ainejärjestö Remburssissa ja SYY-Lapissa.

– Kaikista rakkaimmat ystävät ovat tulleet tätä kautta, ja samalla sitä oppi myös kullanarvoisia taitoja työelämään liittyen sekä loi uusia verkostoja.

Maisteriksi valmistumisen jälkeen Juutinen toimi Lapin ylioppilaskunnan pääsihteerinä. Työskentely ylioppilaskunnassa avasi polun Helsinkiin: kaksi vuotta sitten Juutinen valittiin Suomen ylioppilaskuntien liittoon hallinto- ja talouskoordinaattoriksi.

Tällä hetkellä Juutinen toimii valtiovarainministeriössä hankekoordinaattorina JulkICT-osastolla. Syksy tuo mukanaan paljon työpajoja, seminaareja ja kokouksia, joissa yhteisiä digitalisaatiohankkeita viedään eteenpäin.

– Digitalisaatioyksikkömme keskittyy vauhdittamaan julkisten palveluiden digitalisoitumista ja sitä, että kukaan ei jäisi palveluiden ulkopuolelle digitalisaatiosta huolimatta.

Gradussaan Juutinen käsitteli tietohallinnon strategisen aseman kehittämistä, ja Lapin yliopistossa suoritetut opinnot antoivatkin uuden näkökulman valtiohallintoon.

– Kyllä sen huomaa tässä työssä, miten hyvän ja kattavan pohjan esimerkiksi maisterivaiheen syventävät opinnot ovat antaneet. Sitä ei ehkä olisi aikanaan edes uskonut, miten konkreettista osaamista sai. Enemmän kuitenkin korostaisin sitä ymmärrystä ja ajattelutapaa, minkä yliopistossa oppi siitä, miten hallinto sekä organisaatiot toimivat.

Tällä hetkellä Juutista inspiroi työssään näkyvän työn tekeminen. Kiinnostus julkiseen työhön ja julkisen hyvän tekemiseen pysyy jatkossakin.

– Työskentely ministeriössä tuntui kaukaiselta haaveelta, ja nyt olen täällä. Luottavaisin mielin menen eteenpäin ja katson, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Teksti: Johan-Eerik Kukko

Sanna Juutinen

Hankekoordinaattori, valtiovarainministeriö
• on syntynyt vuonna 1990.
• aloitti Lapin yliopistossa hallintotieteen opinnot 2009.
• valmistui hallintotieteen maisteriksi 2014.
• toimi LYYn pääsihteerinä 2014–2015.
• harrastaa uintia ja lenkkeilyä.