haanpaa_minni_web.jpg
kuva: Marko Junttila

Väitös: Vapaaehtoisten tieto rakentaa tapahtumia

12.9.2017

Vapaaehtoiset ovat usein merkittävä sosiaalinen ja taloudellinen sidosryhmä erilaisten tapahtumien ja festivaalien toteutuksessa ja kävijäkokemusten luomisessa. YTM Minni Haanpää tarkastelee väitöskirjassaan vapaaehtoisten tietoa ja sen ilmenemisen muotoja tapahtuma- ja festivaaliympäristöissä. Haanpään väitös sijoittuu markkinoinnin ja tapahtumatutkimuksen keskusteluihin.

— Tutkimukseni sai alkunsa harrastukseni pohjalta. Tehdessäni vapaaehtoistyötä erilaisissa tapahtumissa, minulla oli tapana pohtia, miksi tietyt haasteet toiminnassa saattoivat toistua vuodesta toiseen, Haanpää kertoo.

Näiden havaintojen pohjalta Haanpää kiinnostui vapaaehtoisten tiedon roolista tapahtumien toteutuksessa. Hän on tutkinut vapaaehtoisten tietoa kanssatuottajuuden (co-creation) käsitteen kautta. Kanssatuottajuuden keskusteluissa keskitytään arvon muodostukseen, esimerkiksi siihen miten tapahtumakokemuksen arvo muodostuu asiakkaille. Vapaaehtoiset ovat monessa tapahtumassa keskeinen ryhmä tämän kokemuksen muodostumisessa toimiessaan erilaisissa asiakaspalvelu- ja järjestelytehtävissä. Siksi heidän tietoaan ja toimintaansa on tärkeä ymmärtää.

Haanpään tutkimustulokset perustuvat kokemukselliseen aineistoon, jonka hän on kerännyt työskentelemällä vapaaehtoisena suomalaisilla festivaaleilla ja tapahtumissa yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi aineistoon kuuluu muun muassa muiden vapaaehtoisten kokemuksiin perustuvia tutkimusta varten kirjoitettuja kertomuksia, internetistä kerättyjä vapaaehtoistarinoita sekä video- ja valokuvamateriaalia.

Erilaisia vapaaehtoisia, yhteistä tietämistä

— Tutkimukseni lähestyy kanssatuottajuutta koreografian käsitteen kautta, jonka avulla olen tarkastellut vapaaehtoisten tietoa liikkeenä ja liikkeessä. Olen tutkinut, kuinka tietoa tuotetaan yhteisenä kokemuksena ja kuinka tieto liikkuu eri tavoin kehollisena kokemuksena suhteessa tiloihin, paikkoihin ja aikaan, Haanpää kertoo.

Tietoa ei voida erottaa toiminnasta, eikä se ole pelkästään yksilöllistä, vaan sitä tuotetaan yhdessä. Vapaaehtoiset tuovat mukanaan tietoa erilaisista konteksteista, jonka pohjalta yhteinen tietäminen muodostuu. Heidän tietonsa ”matkustaa” elämän eri osa-alueiden välillä. Esimerkiksi työelämä, aiempi tapahtumatyöskentely, harrastukset, paikallisuus tai opinnot voivat toimia tiedon rakentamisen lähtökohtina.

— Aiemmassa tapahtumatutkimuksessa on vapaaehtoisten kohdalla keskitytty paljolti motiivien tutkimiseen, sillä niiden ymmärtämisen on nähty johtavan tehokkaampaan uudelleen rekrytointiin. Väitöstutkimukseni tarkastelee vapaaehtoisen osallistumista pidempiaikaisena prosessina ja avaa yksittäisen henkilön elämänkaaren kautta sitä, millaisia reunaehtoja vapaaehtoisena toimimiseen saattaa liittyä.

Vapaaehtoisille yhdessä työskentely ja siinä tuotettu tieto muodostaa usein tärkeän osan tapahtumaelämystä.

— Monesti tapahtumat ovat varsinkin alkuun melko kaoottisia vapaaehtoisen näkökulmasta. Toiminta on hektistä ja asioihin pitää keksiä ratkaisuja sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Toisaalta se on stressaavaa, mutta toisaalta palkitsevaa, Haanpää toteaa.

Tapahtumavapaaehtoisten johtamiseen tutkimus suosittaa ”kaaosta huomioivampia” johtamismenetelmiä sekä yhteisöjohtamista, joka luo kaikkia arvostavaa ilmapiiriä.
Tietoa väitöstilaisuudesta:

YTM Minni Haanpään väitöskirja “Event co-creation as choreography: Autoethnographic study on event volunteer knowing” tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 16.9.2017 klo 12, salissa LS3, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Vastaväittäjänä toimii PhD Katherine Dashper Leeds Beckett yliopistosta ja kustoksena apulaisprofessori Outi Rantala Lapin yliopistosta. Väitöksen jälkeen on kahvitarjoilu Ravintola Fellissä. Tervetuloa!

Tietoa väittelijästä:

Minni Haanpää (s. 1976 Helsingissä) kirjoitti ylioppilaaksi Nummelan lukiosta vuonna 1995. Lukion jälkeen hän opiskeli sosiaalipsykologiaa Tampereen yliopistossa, kunnes aloitti matkailututkimuksen opinnot Lapin yliopistossa 1998. Haanpää valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta 2003. Parhaillaan hän viimeistelee opettajan pedagogisia opintoja Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Haanpää työskenteli vuosina 2002-2004 Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa koulutus- ja kongressisuunnittelijana. Vuonna 2004 hän aloitti Lapin yliopistossa matkailun liiketoimintaosaamisen assistenttina. Vuodesta 2011 alkaen hän on toiminut matkailututkimuksen yliopisto-opettajana. Haanpää on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä vuonna 2009 perustettua Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituuttia toimien muun muassa sen johtokunnassa jäsenenä ja varajäsenenä vuodesta 2011 eteenpäin. Lisäksi hän on ollut Lapin yliopiston hallituksen jäsen vuosina 2011-2014 ja 2017.

Lisätietoja:

Minni Haanpää
minni.haanpaa(at)ulapland.fi
+358 40 484 4192

Väitöskirjan myynti: verkkokauppa Juvenes. Lisätiedot ja lehdistökappaleet: Lapland University Press, puhelin: 040 821 4242, sähköposti: julkaisu (at) ulapland.fi

Julkaisun tiedot:

Minni Haanpää: Event co-creation as choreography: Autoethnographic study on event volunteer knowing. Acta Universitatis Lapponiensis 358. ISBN 978-952-337-023-4. ISSN 0788-7604. Lapin yliopistopaino, Rovaniemi 2017. Verkkoversio (pdf): Acta electronica Universitatis Lapponiensis 225. ISBN 978-952-337-024-1. ISSN 1796-6310.