Merja Kinnunen
Virkaanastujaisesitelmä 28.2.2007
SOSIAALINEN, TALOUS JA YHTEISKUNTA
Sisäministeriö esittää poliisipiirijaon määrän vähentämistä ja keskittämistä kustannustehokkuuden, yhtenäisyyden ja taloudellisuuden nimissä. Kolarin poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli puolestaan kertoo, kuinka Äkäslompolosta henkilön vieminen säilöön Rovaniemelle kestää vähintäin viisi tuntia ja tänä aikana alueella ei ole poliiseja. Ja poliisien määrä vähenee, koska "kun poliisimies alueellamme jää eläkkeelle, ei avoimeksi jäävää virkaa välttämättä täytetä tänne vaan virka siirretään kasvukeskuksiin". Ensihoito- ja sairaankuljetusyrityksen toimitusjohtaja kuvaa, kuinka "hankalaksi yhtälö käy myös silloin, kun sairaankuljetushenkilöstö menee auttamaan, mutta vastassa onkin uhkaava tilanne. Jos poliisi on kaukana, pyydetään pelastuslaitosta apuun. Hätäkeskus ei kuitenkaan voi apua välittää, koska kyseessä ei ole palokunnalle kuuluva asia. Palokunnan saa avuksi vain valehtemalla, että ambulanssi on tulessa. Näin kerrottiin Lapin kansassa 20.2.2007.
Saman viikon Helsingin Sanomista (19.2.2007) saattoi lukea, kuinka Kainuun maakunta yllättyi siitä, että hallintokokeilun toisena vuotena sosiaali-ja terveystoimen menot kasvoivat, vaikka tarkoitus oli saada säästöjä keskittämällä palveluita. Henkilöstöä vähennetään, henkilöstöllä on oltava valmius siirtyä joustavasti tehtävästä toiseen ja töitä on asetettava tärkeysjärjestykseen, kertovat maakunta- ja talousjohtaja. Apulaisosastonhoitajan näkemys taas on, että päivystys elää äärirajoilla. Keskittämisen myötä maakunnan yhteispäivystyksen tilat ovat käyneet ahtaiksi ja lisärakennuksen on määrä valmistua 2009. Terveyskeskuksen vuodeosastot ovat tukkeutuneet ja 30 vanhusta odottaa siirtoa hoivapalveluihin, jotka nekin ovat tukossa. Kätensä loukannut Jouni odottaa viidettä tuntia kirurgille pääsyä Kajaanin päivystyksessä. Sairaalamatka oli alkanut aamulla kuuden jälkeen sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Keskittäminen saa Jounin toteamaan "semmoista se on, minkäs sille voi".
Helsingistä olemme voineet lukea jatkokertomuksia, kuinka vammaisten kuljetuspalvelut eivät suju, kuinka sopimuksia kilpailutetaan, solmitaan ja puretaan ja kuinka helsinkiläisiä vanhuksia jää ruuatta tai kuinka vanhukset ahdistuvat kotonaan alati vaihtuvista ihmisistä ja täytettävistä lomakkeista. Eri puolilla valtion ja kuntien virastoja opetellaan tilaaja-tuottajuutta ja virastoissa eletään erilaisten ristiriitaisuuksien keskellä. Jyväskylässä lastensuojelun työntekijä joutuu vertaamaan usean kuukauden ajan 32 mapillista kilpailutettuja lastensuojelulaitosten "optioita" samaan aikaan kun lastensuojelun työkuorma on liki kestämätön (Julkunen 2006, 95). Vastaavanlaisia asioita päiväkodeista, yleisradiosta ja muista julkisen palvelun laitoksista, voisi luetella ehkä loputtomiin.
Esimerkkejä yhdistäväksi tekijäksi voidaan nimetä New Public Management -oppi eli ns. uusi julkishallintoajattelu. New Public Management on varsin tehokkaasti levinnyt USA:sta ja Englannista OECD:n ohjaamana ja EU:n välityksellä. Tämä hallintoideologia korostaa kilpailua, julkishallinnon tehtävien ulkoistamista, tehtävien sisäistä markkinoistamista sekä hallinnon, tutkimuksen, opetuksen ja julkisten palvelujen tulos- ja kustannusvastuuta. Pyrkimyksenä on eriyttää organisaatiot resursseista vastaaviksi tulosyksiköiksi, lisätä kilpailua yksiköiden välillä, ottaa käyttöön yksityisen sektorin johtamistapoja, lisätä kustannustehokkuutta, etsiä vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja, lisätä johtajuuden valtaa, kehittää täsmällisiä ja mitattavia tulostandardeja ja kontrolloida toimintaa suoritusten perusteella. Niinpä yliopistoissakin täytämme ja laadimme erilaisia lomakkeita ja kaavakkeita, joihin yritämme ahtaa opetuksen ja tutkimuksen sisällön arvioitaviksi ja auditoitaviksi laatustandardeiksi ja -strategioiksi. Tätä tehdessämme olemme samalla mukana arvioimassa itseämme ja toisiamme mitattavaksi, vaihdettavaksi, laskettavaksi ja kontrolloitavaksi tavarataloudeksi.
New Public Management- opin mukaisten uudistuksen toteuttamistavat ja nopeus ovat vaihdelleet eri maissa. Leena Eräsaari (2006) on todennut, että Suomi on ollut New Public Managementin toteuttajana euroopassa todennäköisesti johdonmukaisin ja pohjoismaissa ylivoimaisesti ripein. Suomessa julkisten organisaatioiden muutoksille luotiin poliittis-teknokraattiset puitteet 1980-luvun ns. hallitun rakennemuutoksen hallitusohjelmassa, mutta muutokset ovat tulleet osaksi arkea ikään kuin hiipien ja 1990-luvun talouskriisillä oikeuttaen (Julkunen 2001).
Leena Eräsaari erottaa New Public Managementin esittämisen tavassa toistuvia retorisia periaatteita: Se esitetään viettelevän kertomuksen muodossa sisältäen näkemykset, että yksityinen on aina parempaa kuin julkinen, pysyvää on vain muutos ja kuluttajilla on oikeus vaatia. Viettelevä kertomus rakentuu ajattelulle, kuinka siirrytään tuottajakeskeisyydestä käyttäjäkeskeisyyteen, monopolistisuudesta markkinajohtoisuuteen, pakosta valintaan, yhdenmukaisuudesta monipuolisuuteen ja riippuvuuden kulttuurista itsenäisyyden korostamiseen.
Sanomattakin on selvää, että New Public Managementin mukaiset muutokset merkitsevät syvälle käyviä muutoksia julkisen alueen perustehtävissä ja -arvoissa. Vaikutusten arviointia on myös pidetty sitä vaikeampana asiana mitä lähemmäksi mennään "elävän elämän käytäntöjä".
Elävän elämän käytännöt ovat suomalaisen yhteiskunnan lähihistoriassa ankkuroituneet sellaiseen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiolliseen malliin, joka on sisältänyt sukupuolisopimuksen, jossa naiskansalaisuutta määrittää palkkatyö hyvinvointivaltiollisissa ammateissa ja jossa valtio on mieltynyt naisten liittolaiseksi. Vuonna 2000 julkisen sektorin työllisistä 70 % oli naisia. 2000-luvulla julkisen sektorin työoloja ovat muokanneet pätkätyön lisääntyminen opetus-, terveys- ja sosiaalipalveluissa, henkilöstön niukkuus, työpaineet, palkkatason mataluus, uudet johtamiskäytännöt ja markkinaorientoitunut toiminta. Samalla kaikenlainen epävarmuus, uupumus ja työn kokeminen rasittavaksi on lisääntynyt. Palkkatyön katsannossa hyvinvointivaltio on pettänyt naiset.
Julkisten palvelujen ammattien etiikka ja ammatillinen eetos ovat nojanneet vahvasti sitoutumiselle, vastuulle, lojaalisuudelle, jatkuvuudelle, yhteistyölle ja luottamukselle. "Työnsä tekemiselle hyvin". Työn tekeminen hyvin on tarkoittanut sitä osaa työn sisällöstä, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. New Public Managementin muovaama työelämä edellyttää sen sijaan palvelun, hoivan, hoidon ja auttamisen ajattelemista tuotteina. New Public Management järjen mukaan palvelujen tuotannossa on määriteltävä toistettavat ja standardisoidut tuotteet sekä vastuut niiden tuottamisessa, laskettavat kustannukset ja yksikköhinnat ja raportoitava ne sekä noudatettava suurtuotannon ja teollisen logistiikan esikuvia.
Entä miten nämä esikuvat ovat toimineet tavaratuotannossa? Kun tutkimme Päivi Korvajärven ja Riitta Järvisen kanssa 80-luvulla toimihenkilöiden työtä metallialan yrityksessä, siellä tuotanto oli järjestetty JOT-periaatteen mukaan eli juuri oikea tavara oikeaan tarpeeseen. Juuri oikean esineen ja osan löytyminen varastohyllystä ja sen laittaminen koottavaan koneeseen edellytti suurta määrää erikseen palkattuja logistisen ketjun materiaalisuunnittelijoita, materiaaliohjaajia, seuraajia, tilaajia, tuottajia ja ostajia. Tätä toimintaa johdettiin tavoite-laatujohtamisen opeilla. Kun menimme samaan yritykseen 90-luvulla, niin saimme tietää, että tavoite-laatuopeista oli ensin siirrytty tiimituotantoon ja tiimijohtamiseen ja parhaillaan yrityksessä oltiin siirtymässä tuotantoprosessikeskeisyyteen ja tilanne- ja prosessijohtamiseen. Julkisten palvelujen tavaramuotoistaminen ja tuotteistaminen nojaa pitkälti sellaisiin työnorganisoinnin tapoihin, jotka tuotantoyrityksissä on hylätty. Tai kuten Vesa Oittinen on huomauttanut, julkisessa hallinnossa voisi ottaa oppia siitä, miten kävi Neuvostoliitossa suurten keskittymien kolhooseille.
Muutokset julkisen hallinnon toiminnan perusteissa eivät koske vain hyvinvointivaltiollisissa ammateissa toimivia, vaan ne koskettavat tapaa, miten kansalaisuus ylipäätään yhteiskunnassa nähdään. Hyvinvointivaltiollinen ajattelu on nojannut vahvasti kansalaisten universaaliin oikeuteen saada ja käyttää tasavertaisesti palveluja. New Public Management- oppi puolestaan nojaa ajatteluuun, jossa julkisten palvelujen käyttäjät ovat valintoja tekeviä ja yksilöllisesti vaativia kuluttajia. On vaikea käsittää, mitä valittavaa on vaikkapa tilanteessa, jossa hädän hetkellä apu ja päivystys on 150 kilometrin päässä.
Julkisen sektorin markkinoistaminen ja yksityistäminen yhdistyneenä globalisoituvaan kapitalismiin ovat tuottaneet yhteiskunnan kuvausta, jossa taloudesta johdetut abstraktiot näyttäytyvät yhteiskunnan toimijoina. Talous voi hyvin, talous reagoi, talous pelkää, talous tarvitsee piristysruisketta, talous kokee huumaa, paniikkia, pelkoa ja uskoa. Samaan aikaan kun talous esitetään ihmisen kaltaisena toimijana, ihmisiä yhteiskunnan toimijoina kuvataan yhä itsestään selvemmin taloudesta johdettuina abstraktioina, kuten kotitalouksina, segmentteinä, indikaattoreina, klustereina ja fragmentteina, jotka abstraktiot kuluttavat, köyhtyvät tai rikastuvat.
Suomalainen yhteiskunta näyttäytyy 2000-luvun alussa yhteiskuntana, jossa talous on kaapannut vallan. Talouden määrittelyvalta on tunnistettavissa myös niistä ilmöistä, joita olen tässä puheessani esimerkkeinä käyttänyt. Talous näyttäytyy ikään kuin ihmisten toiminnan ulottumattomissa olevana omalakisena toimijana, jota ei tarvitse tarkastella tuloksena toteutetusta politiikasta tai jonka käsitteistöä ei tarvitse perustella osana talousteorioita. Taloustieteellisessä naistutkimuksessa (esim. Tiina Vainio) on kritisoitu autistisiksi sellaisia talousteorioita, jotka perustuvat pelkästään abstrakteihin käsitteisiin. Juuri tällaiset autistiset talousteoriat on otettu New Public Managementin perustaksi.
New Public Managementia voi luonnehtia osaksi uusliberalistista käännettä, jonka merkitystä voi puolestaan verrata 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun teolliseen murrokseen. Sosiologia tieteenä muotoutui tuon murroksen aikana. Tuolloin sosiologia kehittyi tiedoksi länsimaisesta, modernista yhteiskunnasta, jonka tutkimuskohdetta ovat kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt, alueet ja asiat, jotka sisältävät sosiaalisia suhteita. Sosiologia määritti omaksi tutkimuskohteekseen kaiken sen, mikä on sosiaalista sisältäen kaikki ne ilmiöt, asiat, suhteet ja prosessit, jotka ovat ihmisten tekoa. Tätä tehdessään sosiologia käsitteellisti myös yhteiskunnan nykymerkityksessään.
Pauli Kettunen (2001) on todennut, että sosiologian yhteiskunnassa yhteiskunta asetti normit, jakoi roolit, antoi oikeudet, säilytti velvollisuudet ja opetti arvot. Sosiologien yhteiskunnan käsite on tehnyt yhteiskuntaa toimijaksi, jolla on oma tahto ja subjektiviteetti. Mutta tämä ajattelu on myös mahdollistanut yhteiskunnan näkemisen ihmisten tekoina ja sosiaalisen luokittumisen sukupuolina, sosiaalisina ryhminä, erilaisina eroina ja jakoina.
Sosiologian perinteinen tehtävä "sosiaalisen" tutkiminen tuntuu uudella tavalla ajankohtaiselta. Kun sosiaalisen jäsennykset ovat jäämässä talouden jäsennysten jalkoihin, niin on syytä muistaa, että markkinat eivät voi toimia sosiaalisen ulkopuolella ja markkinat eivät itsessään tee tai tuota mitään, vaan tuottajia ja tekijöitä ovat markkinoilla tapahtuvan vaihdannan osapuolet (Kovalainen 2004). Jokainen talouden luku sisältää valtasuhteissa muodostuneita päätöksiä siitä, mikä ilmiö, asia, esine, olio tai suhde on laskemisen arvoinen ja sopimuksia siitä, mitä pidetään tiedollisesti mahdollisena laskea sekä uskomuksia siitä, mitä saaduilla luvuilla pystytään oikeuttamaan.
Yhteiskunnan jäsentäminen suhteina, prosesseina, ryhminä, asemina, eroina ja jakoina, joilla pystyy erottamaan ja tunnistamaan yhteiskunnallisia eriarvoisuuksia, samanarvoisuuksia ja niissä tapahtuvia muutoksia oli sosiologian suuri lupaus 1800-luvun lopulla. Näin on myös 2000-luvulla.
Kuten puheeni alun esimerkissä, tarvitsemme hädän hetkellä ambulanssia, poliisia ja palokuntaa. Vuoroaan odottavan Jounin kättä eivät sosiologiset käsitteet ja jäsennykset paikkaa, mutta toisin kuin talouden abstraktioilla, sosiologisten käsitteiden avulla voi kysyä, miksi tämä on tämmöistä ja minkä tälle voi.
Kirjallisuus:
Eräsaari, Leena (2006) New Public Management on julkista koskevien vääryyksien isä. Teoksessa
Helne, Tuula & Laatu, Markku (toim.) Vääryyskirja. Kelan tutkimusosasto, Helsinki, 87-202.
Julkunen, Raija (2001) Suunnanmuutos. Vastapaino. Tampere.
Julkunen, Raija (2006) Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Stakes. Helsinki.
Kettunen, Pauli (2001) Yhteiskunnan käsite pohjoismaissa. Tiede & Edistys 26:4, 257-269.
Kovalainen, Anne (2004) Hyvinvointipalveluiden markkinoistuminen ja sukupuolisopimuksen muutos. Teoksessa Lea Henriksson & Sirpa Wrede (toim.) Hyvinvointityön ammatit. Gaudeamus, Helsinki, 187-209.