KANSALAISTEN POLITIIKKA
Huom! Ryhmä kokoontuu perjantaina 28.3.2008 9.00-> SS4
Kansalaisten toiminnan voimannäyttönä pidetään vuoden
1989 tapahtumia Itä-Euroopassa. Kansalaisten omaehtoisen toiminnan
väitetään tuolloin kaataneen autoritaarisen sosialistisen järjestelmän.
1990-luvulla myös muualla Euroopassa alettiin puhua
kansalaisyhteiskunnan elvyttämisen tarpeellisuudesta. Huomiota
kiinnitettiin erityisesti demokratian toimimattomuuteen, jonka oireita
ovat olleet alhainen äänestysaktiivisuus, puolueosallistumisen ja
puolueiden jäsenmäärien tuntuva väheneminen. Myös huoli
hyvinvointivaltion rahoituspohjan kestävyydestä kiihdytti puhetta
kansalaisyhteiskunnan elvyttämisestä. Hyvinvointivaltiolle aiemmin
kuuluneita sosiaalipalvelutehtäviä on alettu siirtää
kansalaisyhteiskunnan järjestöille eli ns. kolmannelle sektorille.
Kansalaisyhteiskunnasta on siten haluttu tehdä hyvinvointipalvelujen
täydentäjä ellei peräti korvaaja. Erityisesti tässä suhteessa
kansalaisyhteiskunta ymmärretään monin eri tavoin. Tuntuu siltä, että
lähes kaikki poliittiset suuntaukset pitävät kansalaisyhteiskuntaa
mahdollisuutena. Kansalaisyhteiskunnan käsite onkin mitä kiistellyin
käsite, jonka erittely on tuiki tarpeellista.
Työryhmään toivotaan papereita, joissa tarkastellaan
kansalaisyhteiskunnan ja -toiminnan tematiikkaa monipuolisesti.
Mahdollisia aiheita voivat olla esimerkiksi kansalaisnäkökulma
poliittiseen toimintaan, kansalaisyhteiskunnan käsitteen merkitykset,
suomalaisen kansalaisyhteiskunnan erityispiirteet, kansalaisyhteiskunnan
ongelmat kuten yhdistystoiminnan professionaalistuminen, demokratian
ongelma kansalaisnäkökulmasta ja kansalaisuuden käsite. Sekä
teoreettiset että empiiriset paperit ovat tervetulleita.
Koordinaattorit: Esa Konttinen, Jyväskylän yliopisto, ekonttin@jyu.fu
Pertti Lappalainen, Jyväskylän yliopisto, pepalapp@jyu.fi
Tomi Kankainen (JY)
Sosiaalisen pääoman muodot ja paikallisuus
Kansallisten ja kansainvälisten survey-tutkimusten avulla on
saatu jo tähän mennessä paljon tietoa sosiaalisesta pääomasta. Niiden
pohjalta tiedetään muun muassa, että kansainvälisesti ottaen suomalaiset
ovat varsin laajalti mukana yhdistystoiminnassa. Vaikka suomalaiset
kuuluvat eurooppalaisittain ottaen useisiin yhdistyksiin, maatamme
luonnehtii kuitenkin mielenkiintoinen erityispiirre. Suomalaiset ovat
esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna melko passiivisia
yhdistysjäseniä. Yhdistyslaitos on muuttunut myös sisäisesti. Samaan
aikaan kun poliittiset ja ideologiset yhdistykset ovat menettäneet
asemiaan liikunta- ja urheiluseurat, kulttuurialan yhdistykset ja
erilaiset muut vapaa-ajan harrastusmuotojen yhdistykset ovat
kasvattaneet suosiotaan. On myös empiiristä näyttöä siitä, että Suomessa
sitova sosiaalinen pääoma (suhteet sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin)
on vähäisempää kuin useissa muissa maissa.
Näiden aineistojen avulla ei kuitenkaan pystytä tutkimaan
paikallisesti sosiaalisen pääoman - verkostojen, luottamuksen -
muotoutumista ja merkitystä. Tämän vuoksi on mahdollista saada
kiinnostavaa tietoa tutkimalla paikallisesti yhdistysten, ystävyys- ja
tuttavuusverkostojen sekä paikallisten instituutioiden merkitystä heidän
elämälleen. Tutkimukseni kohdistuu Lievestuoreeseen, koska tämä
mahdollistaa yhteistyön Suomen Akatemian projektin Resurssit,
paikallisuus ja elämänkulku kanssa. Sen puitteissa on jo kerätty
aineisto Lievestuoreelta. Toiseksi näin voidaan analysoida toimijoiden
sosiaalista pääomaa yksityiskohtaisesti ja systemaattisesti suhteessa
aikaan ja tilaan. Tarkoituksenani on selvittää paikallisia sosiaalisia
verkostoja, niiden muodostumista ja merkitystä sekä sosiaalisen pääoman
muuntumista muiksi resursseiksi.
Talonvaltaukset
kansalaistoimintana ja yhteiskunnallisena liikkeenä- Tapaustutkimus
valtauksesta Helsingin Elimäenkadulla vuonna 2007
Leo Stranius, Tampereen yliopisto, Yhdyskuntatieteiden laitos
"Elimäenkadun Sosiaalikeskus on omaehtoinen toimintatila
ja kohtaamispaikka. Talon käyttöä ei säätele kapitalistinen
voitontavoittelun logiikka, vaan tilan käyttäjien tarpeet." - Mikä on
Elimäenkadun sosiaalikeskus? -kirjoitus osoitteessa: http://valtaus.org
Helsingin Vallilassa sijaitseva Elimäenkatu 15 oli
kolmastoista rakennus, joka Helsingissä vallattiin vuoden 2001 jälkeen.
Talonvaltaukset kiihtyivät kaupungissa kesällä 2007, jolloin joukko
valtaajia pyrki ottamaan luvatta käyttöön useita eri tiloja
tarkoituksenaan autonomisen sosiaalikeskuksen perustaminen.
Väitöskirjatutkimuksessa perehdytään vuosituhannen
vaihteen jälkeiseen, erityisesti vuonna 2007 tapahtuneeseen
talonvaltaustoimintaan Helsingissä. Suurennuslasin alla on lähes
viisikuukautta kestänyt Helsingin Vallilassa Elimäenkadulla sijainneen
kiinteistön valtaus.
Tutkimuksen tavoitteena on eritellä kenttää
talonvaltauksia koskevan tapaustutkimuksen kautta. Olen kiinnostunut
aktivisteista ja heidän toimintamuodoista, verkostoista sekä
neuvottelusuhteista ja kommunikaatiosta viranomaisten suuntaan. Näin
talonvaltausten tarkastelu toimii ikkunana kansalaisyhteiskunnan
toimintaan Suomessa. Erityisen kiinnostavaksi tutkimushankkeen tekee se,
että Suomessa talonvaltauksia tai valtaajia ei ole aiemmin
väitöskirjatasolla tutkittu.
Valtauksissa yhdistyy kansainväliseltä kentältä
inspiraatiota saava toimintatyyli ja siitä nouseva retoriikka sekä
paikallisuuteen ja yksittäisiin kohteisiin perustuva konkreettinen
toiminta. Talonvaltaukset edustavat vastakohtaa niin rationaaliselle ja
perinteiselle kaupunkisuunnittelulle kuin kaupungin tarjoamille
nuorisotilojen käytölle. Talonvaltausten keskeisenä tavoitteena on
konkreettisten ja omaehtoisten tilojen saamisen ohella myös
kaupunkitilasta käytävän keskustelun kiihdyttäminen ja julkisen tilan
hallinta.
Tutkimus edustaa metodiselta suuntautumiseltaan
laadullista tutkimusta. Tutkimuksen aineisto koostuu osallistuvasta
havainnoinnista, lehtiaineistosta, haastatteluista sekä aktivistien ja
hallinnon tuottamasta materiaalista.
Empiirisen tutkimuksen pohjalta tarkastelen
talonvaltausta osana kansalaisyhteiskuntaan ja yhteiskunnallisiin
liikkeisiin kiinnittyvää teoreettista tarkastelua (ks. esimerkiksi
McAdam, McCarthy & Zald 1996; Melucci 1996; Tarrow 1998; Della Porta
& Diani 2006.). Pohdin, millaisia näkökulmia yhteiskunnallisten
liikkeiden teoria voi poliittisen mahdollisuusrakenteen, mobilisaation
ja kulttuurillisten kehysten kautta tarjota talonvaltausten
tarkasteluun.
Yhteiskunnallisen kollektiivisen toiminnan henkilökohtaistuminen ja vaikuttamisen yksilöllistyminen
Jarmo Rinne
Tampereen yliopisto
Politiikan tutkimuksen laitos
03-3551 6512, 044-3634 6702
jarmo.rinne(at)uta.fi
Esityksessäni tarkastellaan politiikan toiminnallista
puolta. Käsillä olevassa esityksessä eräänä motiivina on hakea yhteisiä
nimittäjiä erilaisissa toimintaympäristöissä esiin nousevasta
poliittisesta toiminnasta. Pyrkimys pohjautuu ajatukseen, että
poliittinen järjestelmä luo edellytyksiä politiikalle instituutiona,
mutta samalla se rajaa politiikan ilmiön lähtökohtaisesti
institutionaaliseksi, minkä vuoksi politiikan ilmiön paikantamiseksi on
tarpeen kehitellä myös kansalais-, toimija- ja yksilölähtöisiä
teoreettisia selitysmalleja. Aktiivisen poliittisen kansalaisuuden
yhdeksi keskeiseksi määrittäjäksi on siten nousemassa kyky
henkilökohtaisten poliittisten arviointien tekemiseen ja niiden mukaan
toimimiseen.
Poliittisten toimintatapojen muutokset, politiikan
henkilökohtaistuminen, asiakohtainen politikointi, mobilisoitumisen
uudet tavat ovat reaktiivisen asemesta proaktiivisia, toiminnallista
aspektia korostavia politiikan ja poliittisen ominaispiirteitä ja usein
ne kiinnittyvät tilannekohtaiseen politikointiin saaden ekspressiivisen
performanssin muodon, jonka avulla haluttu asia/epäkohta/vaatimus tms.
tehdään näkyväksi ja tuodaan julki. Poliittinen aktiivisuus ilmenee
asiakohtaisessa, kansalaislähtöisessä, politiikassa monin tavoin,
poliittisella toimijalla on tavallaan valinnan markkinat edessään
pohtiessaan parhaita tapoja kanavoida poliittinen aktiivisuutensa.
Poliittisesti aktiivisesta kansalaisesta tulee vaihtuvia toiminnallisia
konteksteja ja tilanteita hyödyntävä poliittinen kuluttaja.
Näkökulmia kansalaislähtöisen verkkopolitiikan teoriaan ja käytäntöön
Tapio Häyhtiö, tapio.hayhtio@uta.fi, Tampereen yliopisto, Politiikan tutkimuksen laitos
Tutkimuksen kohteena on kansalaislähtöinen
verkkopolitiikka, jolla tarkoitan kansalaisten omaehtoista toimimista
poliittisesti digitaalisissa toimintaympäristöissä. Verkon käsitteellä
viittaan globaalisti kaikkialle ulottuvaan verkkojen verkkoon eli
internetiin. Perinteiset yksisuuntaiset viestintämuodot ovat
korvautumassa internet-pohjaisilla ratkaisuilla ja nopeilla
langattomilla tietoliikenneyhteyksillä. Tällaisen "jokapaikan"
verkkoviestinnän yleistymisestä ja viestintäteknologioiden
konvergenssistä johtuen internetin rooli on korostumassa entisestään,
mikä vaikuttaa online-kommunikaatioon liittyvien uusien toimintatapojen
leviämisenä ihmisten arkipäiväiseen elämään.
Esitykseni lähtökohta on, että tietokonevälitteinen
viestintä vaikuttaa myös poliittisen toiminnan edellytyksiin ja
toimintamuotoihin, minkä vuoksi monia politiikan teorian peruskäsityksiä
on syytä arvioida uudelleen. Käsitykseni mukaan verkossa esiin nousevaa
politiikkaa ei voida kattavasti selittää fyysisen toimintaympäristön
valta- ja kommunikaatiosuhteilla, jotka heijastelevat politiikan
rakenteellista organisoitumista ja paikantumista valtiossa tai
kansalaisyhteiskunnassa. Verkkoympäristössä korostuu erityisesti
politiikan toiminnallisuus ja viestinnän horisontaalisuus, sillä netissä
vaikuttamisen pyrinnöt voivat olla niin yhdeltä-yhdelle,
yhdeltä-monille, monilta-yhdelle kuin monilta-monille suuntautuvaa
kommunikaatiota. Verkossa politiikka hajautuu entistä
monipaikkaisemmaksi sekä sen motiivit, toimintamuodot, tavoitteet ja
vaikutukset voivat olla mitä erilaisimpia ja ennakoimattomampia
Työssä selvitän internetin vaikutuksia kansalaisten
poliittiselle osallistumiselle ja toiminnalle. Tutkimuksen tavoitteena
on kuvata tällaista digitaalista verkkopolitiikka eräistä keskeisistä
teoreettisista näkökulmista käsin, kuten demokratia, kansalaisuus,
julkisuus, toiminta ja kollektiivinen identiteetti. Tätä tutkimusotetta
varten työssä esitellään refleksiivinen politiikkakäsitys, joka
teoreettisena konseptina perinteisimmistä politiikkakäsityksistä
poiketen, näyttäisi pystyvän selittämään erilaisia kansalaislähtöisiä
nettipolitiikan ilmiöitä.
International Nongovernmental Organizations in Finland
Suvi Ervamaa
Researcher
Department of Sociology
PB 10 (Snellmaninkatu 12)
SF-00014 University of Helsinki, Finland
tel. +358 9 191 24753 / mobile +358 50 304 5103
suvi.ervamaa@helsinki.fi
www.valt.helsinki.fi/blogs/ervamaa
The amount of international non-governmental
organizations (INGOs) has multiplied during the past decades. Research
on this growing sector (e.g. Boli & Thomas 1999) has shown that
there are several factors which seem to enhance international civic
participation. Countries with strong democratic and associational
traditions, intensive ties to the global governance and economic
structures, good technical and communicational resources as well as a
high level of organizational differentiation and professionalization
tend to have most INGO activity. On the other hand, also the countries
that are peripheral in the global system are exceptionally well
represented in the international non-governmental organizations. This is
because the countries with a marginal position have a specific interest
in trying to integrate to the global community. Especially the small
Northern European countries have been observed to be highly involved in
INGOs. This paper examines the case of the INGO sector in Finland in
relation to the tendencies described above. The fact that Finland has
all the characteristics that have been perceived to foster the growth of
INGOs on national level, leads one to expect the Finnish INGO sector to
be thriving and well connected. Is this really the case? The analysis
builds on the data provided by the Yearbook of International
Organizations (Union of International Associations 2007).
Kykenevätkö etu- ja kansalaisjärjestöt tuomaan esiin kansalaisten näkemyksiä uutta EU-lainsäädäntöä valmisteltaessa?
Anna Hyvärinen, varatuomari, politcies kandidat
anna.hyvarinen(at)om.fi
Tärkeä osa kansalaisyhteiskunnan tutkimusta on se,
millaisia oikeuksia suomalaisilla on Euroopan unionin kansalaisina.
Edustuksellinen demokratia, käytännössä äänestäminen eduskunta- ja
Euroopan parlamentin vaaleissa, ei yksin riitä takaamaan suomalaisten
äänen kuulumista EU:n lainsäädäntöprosessissa. Syynä on muun muassa se,
että eduskuntavaaleissa integraatiokysymykset jäävät yleensä
taka-alalle. Euroopan parlamentissa taas suomalaisia edustajia on melko
vähän ja he toimivat hajallaan useissa eri puolueryhmittymissä.
Etu- ja kansalaisjärjestöjen osallistuminen
EU-lainsäädännön valmisteluun voi täydentää edustuksellista demokratiaa,
lisätä perustelujen monipuolisuutta sekä vahvistaa yritysten ja
kansalaisten sitoutumista uuden sääntelyn noudattamiseen. Komissio on
vihreässä kirjassaan Euroopan avoimuusaloitteesta (KOM(2006)0194)
todennut, että lobbaaminen on oikeutettu osa demokraattista järjestelmää
ja että lobbaajat voivat tuoda toimielinten tietoon tärkeitä
näkökohtia. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä kansalaisjärjestöjen
toimintaedellytysten edistämisestä (28.3.2007) korostetaan, että
kansalaisjärjestöjen asema on turvattava unionin päätöksenteon
kansallisessa valmistelussa.
Keskeiset suomalaiset järjestöt tekevät
lainsäädäntövaikuttamista sekä eurooppalaisella että kansallisella
tasolla. Paperissani selvitän ensiksi, miten sidosryhmät osallistuvat
Suomen neuvottelukannan muodostamiseen ja millainen painoarvo niiden
näkemyksille on annettu. Toiseksi tutkin, kuinka suomalaiset etu- ja
kansalaisjärjestöt lobbaavat unionin toimielimiä joko suoraan tai
eurooppalaisten verkostojen ja kattojärjestöjen kautta.
Paperini perustuu laadulliseen aineistoon, jonka olen
kerännyt toimiessani projektitutkijana Oikeuspoliittisessa
tutkimuslaitoksessa. Tutkimusta tehdessä olen haastatellut noin 25
virkamiestä eri ministeriöissä, sektorivirastoissa, Suomen
EU-edustustossa, Euroopan komissiossa sekä ministerineuvoston
sihteeristössä. Lisäksi olen tehnyt muutamia haastatteluja suomalaisissa
etu- ja kansalaisjärjestöissä. Yksi teema haastatteluissa on ollut
kansalaisvaikuttaminen uutta EU-sääntelyä valmisteltaessa.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sidosryhmät ovat
mukana kansallisen, hierarkkisen EU-valmistelujärjestelmän alimmalla
tasolla eli jaostoissa, mutta vain silloin, kun jaosto kokoontuu
laajalla kokoonpanolla. Järjestöjen näkökulmasta suurin jaostoihin
liittyvä ongelma on, että kokoukset järjestetään myöhäisessä vaiheessa,
jolloin todelliset vaikutusmahdollisuudet Suomen neuvottelukantaan ovat
vähäiset. Jaostoilla on silti tärkeä tiedonvälitystehtävä. Muodollisen
valmistelujärjestelmän ohella järjestöt ja viranomaiset tekevät usein
epävirallista yhteistyötä.
Eurooppalaiset kattojärjestöt ja verkostot ovat
suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kannalta tärkeitä
yhteistyökumppaneita, sillä niillä on tiiviit suhteet unionin
toimielimiin. Kattojärjestöistä ja verkostoista kansalliset toimijat
saavat tietoa siitä, millaista uutta sääntelyä komissio suunnittelee
sekä siitä, miten säädösvalmistelu unionissa etenee. Lisäksi suomalaiset
etu- ja kansalaisjärjestöt ja joskus jopa yksittäiset yritykset ja
kansalaiset voivat harjoittaa itsenäisestä lobbamista Brysselissä. Se ei
kuitenkaan ole helppoa, sillä sekä komissio että parlamentti ovat
ruuhkaisia foorumeita.
Kumppanuuksien monet kasvot: kansalaistoiminnan verkostoituminen julkiseen sektoriin
Markku Kiviniemi, Helsingin yliopisto, Yleisen valtio-opin laitos
Markku.Kiviniemi(at)helsinki.fi
Paperin tarkoituksena on analysoida kansalaisjärjestöjen
ja -ryhmien kumppanuuksia julkisen sektorin toimijoiden kanssa
tutkimuskohteena. Kysymyksessä ei ole tutkimus, vaan aikaisempiin
tutkimuksiin pohjautuva analyyttinen katsaus. Katsauksen avulla on
pyrkimyksenä hakea lähtökohtia ja viitekehystä kumppanuuksien
tutkimukselle.
Taustaksi tarkastellaan julkisen sektorin viimeaikaisia
muutospiirteitä ja niiden vaikutuksia julkisen sektorin
järjestöpolitiikkaan. Järjestöpolitiikan merkitys on korostunut uudella
tavalla 1990-luvulta alkaen etenkin alueellisella ja paikallisella
tasolla. Toinen taustaa hahmottava näkökulma avataan kansalaistoiminnan
puolelta kiinnittämällä huomiota sosioekonomiseen kehitykseen ja sen
tuomiin erilaistaviin ja fragmentoiviin vaikutuksiin paikallisten
yhteisöjen tasolla. Julkisen sektorin järjestöpolitiikka ja
paikallisyhteisöjen muutokset ovat heijastuneet järjestökenttään uusina
piirteinä.
Julkisen sektorin näkökulmista valtiollinen
kehittämispolitiikka on painottanut kansallisen kilpailukyvyn ja sitä
tukevan taloudellisen ja funktionaalisen tehokkuuden edistämistä ja
nähnyt myös kansalaistoiminnan näiden pyrkimysten valossa. Samaan aikaan
alueellinen ja paikallinen julkinen sektori on kohdannut sosiaalisten
ongelmien konkreettisen paineen, jonka hoitamisessa se on nähnyt
tarpeita kaikkien paikallisten voimavarojen hyödyntämiseen.
Paikallisella tasolla kansalaistoiminta on nähty potentiaalisena
voimavarana ja kumppanina erityisesti kuntien tehtäväkentällä.
Kansalaistoiminnan näkökulmaa voidaan analysoida monesta
näkökulmasta. Tässä yhteydessä voidaan painottaa yhtäältä paikallisten
toimijoiden autonomian ja toimintavapauden näkökulmaa, toisaalta
valtaistamisen (voimauttamisen) näkökulmaa. Nämä molemmat ovat
relevantteja paikallisten kumppanuuksien tutkimuksessa. Autonomian
näkökulmasta on kyse yhtäältä oikeuksista, toisaalta voimavaroista.
Kumppanuudet sijoittuvat monesti tilanteisiin, joissa kansalaistoiminnan
vapautta rajoittaa voimavarojen puute. Kumppanuudet voivat tuoda
mukanaan uutta potentiaalia paikallisille toimijoille yhdistämällä
voimavaroja.
Kumppanuus on luonteeltaan sosiaalinen verkosto. Täten
verkostojen näkökulma ja verkostotutkimuksen käsitteet ja löydökset ovat
relevantteja kumppanuuksien empiirisessä tutkimuksessa. Eräitä
avainkäsitteitä ovat yhteistoiminta, kehitysprosessit, toimijoiden
roolit ja kontekstuaaliset tekijät. Verkostoissa tapahtuu erilaisten
todellisuuksien kohtaamista, jota voi tutkia mm. näiden käsitteiden
kautta sekä järjestöjen että julkisen sektorin toimijoiden näkökulmista.
Paperin yhteenvedossa hahmotetaan kokonaiskuvaa
kumppanuuksien analyysin viitekehyksestä kansalaistoiminnan ja julkisen
sektorin toimijoiden verkostoitumisena. Empiiristä soveltamista
ajatellen viitekehys kohdistuu ensisijaisesti paikallisten
kumppanuuksien tutkimukseen.
Paperin rakenne on karkeasti sanottuna: (1) teeman
taustaa/ (2) tarkastelun eri näkökulmia: julkinen sektori,
kansalaistoiminta, verkostot/ (3) yhteenvetoa ja viitekehyksen
hahmotusta.
Uusien liikkeiden organisoituminen
Jukka Peltokoski
Jyväskylän yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
Otthein Rammsteinin tunnetun mallin mukaan
yhteiskunnalliset liikkeet organisoituvat yksilöllisten kokemusten
pohjalta kansalaisyhteiskunnan piirissä, mutta niiden väistämättömänä
kohtalona on institutionalisoitua osaksi valtiollista hallintokoneistoa.
Näkemys vastaa populaaria mielikuvaamme liikkeistä. Liikkeiden syntyä
luonnehtii kansalaisten spontaani mobilisoituminen, mutta niiden
kehitystä luonnehtii muodollisten rakenteiden synty sekä vakiintuminen
osaksi legitiimiä järjestelmää.
Historia todistaa, että monet liikkeet todellakin ovat
kulkeneet juuri tämän tien. Työväenliike, rauhanliike, naisliike,
ympäristöliike ja monet muut vaikuttavat tänään ennen kaikkea
virallisina yhdistyksinä, joilla on oma tunnustettu tehtäväalueensa
parlamentarismin ja valtionhallinnon puitteissa. Toisaalta erityisesti
niin sanotut uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat antaneet näyttöä myös
muunlaisesta liikkeen kehitysmallista. Liikkeen piiriin ei välttämättä
synnykään keskitettyjä muodollisia rakenteita, eikä se
institutionalisoidu, vaan se levittäytyy yhteiskuntaan moninaisina
toiminnallisina verkostoina, jotka ruokkivat kansalaisyhteiskunnan
eloisuutta sellaisenaan. Uudet liikkeet eivät välttämättä suuntaudu
ollenkaan valtiovallan haastamiseen vaan painottavat ihmisten
voimaantumista arkielämän piirissä.
Rammsteinin mallia on moitittu deterministiseksi.
Tällainen kritiikki ei välttämättä tavoita sen hedelmällisiä
oivalluksia. Ehkä mallissa on jotain säilyttämisen arvoista, kunhan
lähdemme siitä, ettei liikkeiden liike kohdistu välttämättä ensinkään
valtiovallan valtaamiseen. Ehkä suuntautuminen täysin erilaisten
yhteiskunnallisten järjestelmien piiriin tuottaa erilaisia
determinoituja kehityskulkuja sekä täysin uudenlaisia instituutioita.
Kansalaisuus ja politiikka Euroopan unionin asiakirjoissa
Katja Mäkinen, kmakinen(at)yfi.jyu.fi
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto
Eri tasojen hallintoelimissä kylistä ja lähiöistä
kansalliselle ja EU-tasolle asti laaditaan ahkerasti ohjelmia ja
asiakirjoja kansalaisten aktivoimiseksi. Tässä työryhmäalustuksessa luen
Euroopan komission vuosina 2003 ja 2005 tekemiä ehdotuksia "unionin
aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi" (KOM/2003/276, KOM/2005/116).
Analysoimalla asiakirjojen kansalaisuuteen liittyvää
käsitteistöä pohdin ensinnäkin sitä, minkälaisia
kansalaisuuskonstruktioita teksteissä tuotetaan ja toiseksi sitä,
minkälaista politiikkaa näihin kansalaisuuskonstruktioihin liittyy.
Kansalaisuuden monista ulottuvuuksista olen valinnut tutkimuksen
kohteeksi oikeudet, velvollisuudet, osallistumisen ja identiteetin.
Minkälaista toiminnan tilaa asiakirjoissa muotoillaan kansalaisille
puhumalla näistä ulottuvuuksista?
Kysyn tarkastelemiltani teksteiltä, millaisia
asiakirjojen nimissä mainitut aktiiviset kansalaiset ovat tai millaisia
heidän pitäisi olla: mitä kansalainen tekee, missä hänen oletetaan
olevan aktiivinen, miten kansalaisia aktivoidaan ja mihin aktiivista
kansalaisuutta tarvitaan.
Näiden kysymysten kautta pääsen pohtimaan sitä, onko
asiakirjojen puhe kansalaisuudesta pikemminkin jonkun muun kuin
kansalaisten politiikkaa. Mitä tällainen poliittisuus tai
epäpoliittisuus merkitsee kansalaisen käsitteen kannalta?
Avainsanat: kansalaisuus, poliittisuus, oikeudet, velvollisuudet,osallistuminen, identiteetti
Babushka Power: Aspects of Everyday Citizenship at the Suburban NGO Level
Anu Hirsiaho
YTT, tutkijatohtori
Naistutkimuksen laitos
Tampereen yliopisto
anu.hirsiaho(at)uta.fi
The paper is an ethnographic account of the daily life of
an elderly immigrant women’s study circle that has come together to
study Finnish and discuss everyday concerns at the premises of a
suburban NGO for six years now. It is a study of volunteerism, activism found
in unlikely contexts, and everyday practices that, when examined
more closely, have profoundly political roots. The so-called "granny
club" is an example of the kind of multicultural work that has
potential to change predetermined ideas about gender, age, ethnicity,
nationality and citizenship. The fact that the meetings do not take
place in a conventional centre for senior citizens makes the group
differ strikingly from other activities provided for seniors in the
suburb. The "granny club" has a teacher but it is a rather
self-organised entity. The participants are not interested in discussing
things related to ageing, but rather they prefer to study themes
related to each others’ cultures, the Finnish political system and
history.
In this paper, I am looking for events related to
everyday citizenship - how local politics emerges in the everyday life
of the granny club. The paper is not about migration or about
service-provision for senior citizens as such, but it discusses the possibility of
envigorating local citizenship at the street level according to the
model provided by this single self-organised group. What is Babushka
power and what kinds of elements of social inclusion does it offer for the wider public, for instance, the innocent passer-by?
Globalisaatiokriittinen liike ja globalisaatiokeskustelu suomalaisessa mediassa
Tuomas Ylä-Anttila
Tutkimukseni tarkastelee globalisaatiokriittisen liikken
vaikutusta globalisaatiosta käytyyn julkiseen keskusteluun Suomessa.
Analyysi keskittyy keskustelun kannalta kriittisiin hetkiin: Seattlen
(1999) ja Genovan (2001) globalisaatiokriittisiin
suurmielenosoituksiin sekä kolmen globalisaatioraportin julkaisuun
vuonna 2004 (ILO, EVA, Valtioneuvoston kanslia). Political claims
analysis -menetelmää käyttäen tarkastellaan mm. sitä, millaiset puhujaryhmät ovat äänessä
ja millaisin kehyksin ne tulkitsevat globalisaatiota ilmiönä. Tutkimus
osoittaa, miten globalisaatiokriittinen liike on keskustelun kuluessa
tullut mukaan uutena puheenvuorojen käyttäjänä ja vaikuttanut
osaltaan siihen, että globalisaatio on muuttunut pelkästä
taloudellisesta ilmiöstä poliittiseksi kiistakysymykseksi.
Raimo Blom ja Martti Siisiäinen: Finnish participation in a comparative perspective
Tapani Turkka: Valtion tuolle puolen: näkökohtia konstitutionalismista