Suomi ja kansainvälinen yhteisö
(Huom! Ryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti ainostaa pe 28.3.2008 15.00-18.00 SS5)
Työryhmässä (kirjaprojekti mutta työryhmä on avoin myös muille) kohteena on Suomen ulkopolitiikka ja sitä koskeva tutkimus. Tarkoituksena on haastaa
poliittis-realistisesti painottunut ajattelu, jossa huomion kohteena on kansainvälinen järjestelmä ja sen muutokset geostrategisesti tai geoekonomisesti hahmotettuina "faktoina". Erityisesti siihen sisältyvä tapa nähdä maailma erilaisten uhkien ja vaarojen näyttämönä, jolla Suomen roolina on sopeutua ja varautua elossapysymisen (survival) vaatimusten mukaisesti. Vaihtoehtoista perspektiiviä haetaan englantilaisen koulukunnan kansainvälisen yhteisön ja maailmanyhteisön käsittein kansainvälisen yhteistyön ja sen normatiivisen/ institutionaalisen perustan kautta. Tässä on tavoitteena nähdä Suomi aktiivisena kansainvälistä yhteisöä ja yhteistyötä rakentavana tekijänä, ja kiinnittää huomiota tämän mahdollisuuden ajatuksellisiin ja käytännöllisiin traditioihin ja muotoihin, joihin ulkopoliittisessa keskustelussa ei enää juurikaan kiinnitetä huomiota.
Koordinaattori: Vilho Harle (Vilho.harle@uta.fi)
Millaisten uhkien perusteella turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan?
Vilho Harle (Tampereen yliopisto)
Paperi käsittelee turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon (2004) sekä eräiden uudempien puheenvuorojen esittämää kuvaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön uhkista ja haasteista. Uhkien/haasteiden arviointia tarkastellaan kolmesta toisiaan täydentävästä näkökulmasta: Venäjä, kokonaisvaltainen turvallisuuskäsite ja turvallisuuspoliittinen mielentila. Puhetapa perustuu kiertoilmaisuihin ja valikointiin. Puhetapa kiistää Venäjän uhan olemassaolon, mutta valistuneen lukijan uskotaan kuitenkin ymmärtävän Venäjän uhan keskeisen rooliin puolustussuunnitelussa. Laaja-alainen turvallisuus puolestaan palvelee avoimemmin termein, mutta samalla hyvin valikoivaa tarkastelukulmaa soveltaen, puolustusvalmiuden kehittämistä. Turvallisuuspoliittinen mielentila liittyy puolestaan yhtäältä uhkien näkemiseen myös valtion sisäisinä asioina ja toisaalta kilpailukyvyn ja kaikkinaisen valtiollisen valvonnan roolin hyväksymistä. Tämän kaiken nähdään käytännössä merkitsevän Puolustusministeriön kasvavaa valtaa suhteessa Ulkoministeriöön – tai ulkopolitiikan jatkuvasti vähentyvää merkitystä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rinnalla – onhan turvallisuus- ja puolustuspoliittisella selonteolla myös ulkopolitiikkaan ja sen perusteisiin liittyviä piirteitä. Näin ollen Suomen ulkopolitiikan vanha ja vakiintunut perusta voi olla muuttumassa eliitin hajoamisen vuoksi turvallisuuspoliittisesti painottuvan ajattelun korostuessa. Turvallisuus- ja puolustuspoliittiset linjaukset näyttävät olevan saamassa johtavan roolin Suomen ulkopoliittisissa linjanvedoissa. Paperi peräänkuuluttaa kokonaisvaltaisen ulkopoliittisen linjakeskustelun tarvetta.
Kansainvälinen yhteisö suomalaisessa ulkopoliittisessa keskustelussa 1918–1939
Anni Kangas (Tampereen yliopisto)
Artikkelissa tarkastellaan vastaitsenäistyneessä Suomessa käytyä, maan ulkopolitiikasta käytyä keskustelua. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksien myötä Suomi irtaantui hallinnollisesta yhteydestään Venäjään, joka puolestaan alkoi muuttua konservatiivisesta imperiumista vallankumouksen emämaaksi. Uudessa poliittisessa tilanteessa Suomen paikka kansainvälisessä järjestelmässä tuli määritellä uudelleen. Suomen paikasta ja asemasta muuttuneessa järjestelmässä ei vallinnut yksimielisyyttä, vaan aiheen ympärillä käytiin kiivaita poliittisia keskusteluja, joita artikkeli tarkastelee. Se kysyy, millaisia ilmentymiä kansainvälisestä yhteisöstä poliittiset keskustelijat artikuloivat.
Kysymystä lähestytään käymällä läpi Suomen sotienvälisen ajan ulkopolitiikan perussuuntaukset: saksalaissuuntaus, entente-suuntaus, reunavaltiopolitiikka ja pohjoismainen suuntaus. Osansa tarkastelusta saa myös suhde itäiseen naapuriin Neuvosto-Venäjään tai Neuvostoliittoon. Suuntauksia koskevissa poliittisissa debateissa jokin taho esitetään sopivana ja toinen epäsopivana poliittisena partnerina. Sen sijaan että näitä käytäntöjä tarkasteltaisiin ensisijaisesti mahdolliseen sotaan valmistautumisena, niitä pohditaan yrityksinä hahmottaa ja luonnehtia kansainvälistä yhteisöä. Kysymysten asettamisessa artikkeli kääntyykin kansainvälisen politiikan englantilaisen koulukunnan puoleen. Se hyödyntää aineiston analysoimisessa englantilaisen koulukunnan tapaa luonnehtia kansainvälistä poliittista todellisuutta – sen aspekteja – kansainvälisen järjestelmän, kansainvälisen yhteisön ja maailmanyhteisön käsittein. Tutkimuksessa järjestelmä-yhteisö-erottelu toimii analyyttisenä työkaluna; jos oletetaan että yhteisön olemassaolo edellyttää järjestelmää, tutkimuksen keinoin on mahdollista kysyä milloin ja miten järjestelmästä tulee yhteisö ja miten ja milloin se ’vaipuu’ takaisin tilaan, jossa järjestelmän piirteet ovat hallitsevia. (E.g. Bull 1977; Wight 1991; Dunne 2007).
Poliittisten toimijoiden kielenkäyttö ja argumentointi tarjoaa oivan areenan etsiä vastauksia näihin kysymyksiin. Oletuksena on, että kielenkäyttö (argumentointi, retoriikka jne.) ja poliittinen toiminta ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa: toimintaa rajoittaa se, kuinka se voidaan oikeuttaa ja tätä kautta yhteisön normit, arvot ja uskomukset asettavat toiminnalle rajat. (Dunne 2007, 138–139). Analysoimalla poliittisten valintojen (retorista) oikeutusta voidaan siis hahmotella yhteisön rajoja. Artikkelin primääriaineiston muodostavat valtiopäiväasiakirjat, mutta artikkelissa hyödynnetään myös muuta ajankohtaisaineistoa, ml. sanomalehtiä, aikalaiskirjallisuutta sekä hieman myös pilakuva-aineistoa.
Poliittinen realismi Suomen ulkopolitiikassa
Anssi Kumpula (Lapin yliopisto)
Paperi ottaa etäisyyttä "liialliseen" päivänpoliittiseen nahisteluun ja sitoo Nato-teeman ulkopolitiikan traditioihin ja niistä tehtyihin tulkintoihin. Taustalla on myös talouden "hegemoninen" diskurssi (vrt. Uusi jako kirja + Kantola ym.) ja siihen liittyvien puhetapojen suhde
Nato-kysymykseen ja turvallisuuspolitiikkaan ylipäänsä.
YK Suomen ulkopolitiikassa
Unto Vesa (Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus)
Aihetta tarkastellaan ulkopolitiikan "jatkuvuuksien ja muutosten" perspektiivistä, ja YK on siinä käsittelyn kohteena esimerkkitapauksena.
Lääkäristä yhteisön jäseneksi – Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka ja kansainvälinen yhteisö
Eero Palmujoki (Tampereen yliopisto)
Suomen ulkopolitiikkaa on hallinnut yhtäältä kansallista etua ja toisaalta kansallista yhteisöä korostava näkökulma. Nämä näkökulmat ovat heijastuneet myös Suomen kehitysyhteistyöpolitiikkaan. Perinteisesti näihin ääripäihin liittyvää latenttia ristiriitaa on pyritty ratkaisemaan lääkäri-metaforalla, jonka mukaan yhteisön tautien parantaminen helpottaa myös Suomen kansainvälistä asemaa. Tämä artikkeli tarkastelee tätä argumenttia heijastelemalla Suomen politiikkaa kansainvälisten järjestöjen kehitysagendoihin. Erityisinä mielenkiinnon kohteina ovat järjestöjen kehitys- ja yhteistyönormit. Artikkelin lähtökohtana on, että yhdenmukaisuus/erilaisuus suhteessa näihin normeihin antaa sisällön myös tälle lääkäri-metaforalle: missä määrin Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka heijastavat oman kansainvälisen aseman vahvistamiseen pyrkivää näkökulmaa ja missä määrin pyrkimystä vakiinnuttaa kansainvälisiä normeja, jotka sitovat Suomea kansainväliseen yhteisöön.
Elinkeinoelämän ulkopolitiikka: valtiomuutoksen tutkimuksen näkökulma
Sami Moisio (Suomen Akatemia/Turun yliopisto)
Suurvaltojen kuten Yhdysvaltain politiikan yhteydessä on tuttua esittää, että erilaisilla painostusryhmillä kuten elinkeinoelämällä on suuri merkitys ulkopoliittisen linjan muotoilussa. Myös Suomessa elinkeinoelämä ja ulkopolitiikka ovat olleet pitkään yhteydessä: muistamme idänkaupan "vaaleanpunaiset vuorineuvokset" ja vaikkapa elinkeinoelämän näkyvän roolin Suomen EU-jäsenyyskamppailun yhteydessä. Esitelmäni tarkoituksena on avata käsitettä elinkeinoelämän ulkopolitiikka nimenomaisesti suomalaisessa yhteydessä. Tarkastelen joitakin kyseisen politiikan nykymuotoja esittelemällä maamme Nato-keskustelussa esitettyjä kansainvälisiin arvoihin ja normeihin sekä Suomen kansalliseen kulttuuriin liittyviä käsityksiä. Liitän tätä kautta elinkeinoelämän ulkopolitiikan osaksi valtiomuutosta tarkastelevaa tutkimusotetta.