Asiantuntemuksen, tiedon ja taiteen sosiologia
Työryhmä kokoontuu perjantaina 28.3. 15.00-18.00 ja Lauantaina 29.3 10.00-11.00 LS12
Ryhmässä tarkastellaan asiantuntemuksen, tiedon (muun muassa tieteellisen tiedon) ja taiteen
yhteiskunnallista luonnetta. Täten ryhmän esityksissä voidaan eritellä ensinnäkin sitä miten yhteiskunta synnyttää ja muovaa asiantuntemusta, tietoa ja taidetta, toiseksi millaisia sosiaalisia esiinttymismuotoja (mm. organisaatiot, verkostot ja erityiskielet) asiantuntemus, tieto ja taide ovat saaneet, kolmanneksi miten asiantuntemus, tieto ja taide tulkitsee ja kuvaa yhteiskuntaa ja neljänneksi miten asiantuntemus, tieto ja taide vaikuttavat yhteiskuntaan.
Ryhmään ovat tervetulleita ideapaperit, teoriatarkastelut, käsiteanalyysit, empiiristen tutkimusten suunnitelmat , prosessivaiheen solmukohtien puntaroinnit kuten myös tulosten esittelyt ja merkitysarvioinnit. Kenttä on vapaa myös tieteellis-taiteellisille esityskokeiluille.
Ryhmän punaisena lankana on arvioida asiantuntemuksen, tiedon ja taiteen sosiologian solmukohtia
ja niiden yhteistä -ja (tai) erillistä tulevaisuutta. Miettiä voi myös asiantuntemuksen, tiedon ja taiteen suhdetta "talouden henkeen".
Koordinaattori
Ilkka Pirttilä
Työterveyslaitos
ilkka.pirttila@ttl.fi
030474 8614
040 583 5081
Ohjelma
perjantai 28.3
15.00 - 15.10 Alkusanat
15.10 - 15.35 Laakkonen:Eläintalouden doksa elänlääkäreiden käytännöissä
15.35 - 16.00 Rautajoki: Rationalisoitu asiantuntijamoraali
16.00 - 16.25 Tauko
16.25 - 16.50 Koskela: Tietäminen ja oppiminen vuorovaikutuksessa
16.50 - 17.15 Tapio: Storytelling as a representational knowledge
17.15 - 17.40 Pirttilä: Ajatuksia työelämäidentiteettiin kohdistuvien tiedonlajien sosiologisesta tutkimuksesta
17.40 - 17.50 Loppukeskeskustelu
Lauantai 29.3
10.00 - 11.00 Vironmäki: Managerialistinen yliopisto - Miten tästä eteenpäin?
Abstraktit
Eläintalouden doksa eläinlääkärien käytännöissä
Suvi Laakkonen, YTM, Jatko-opiskelija, Jyväskylän yliopisto
Tuotantoeläimille tehdään toimenpiteitä ja pidetään oloissa, jotka tutkimusten mukaan aiheuttavat niille kipua, kärsimystä ja henkistä stressiä. Myös lemmikkieläimet joutuvat useinkin elämään olosuhteissa, jotka eivät vastaa niiden lajinmukaisia tarpeita. Nämä kärsimystä aiheuttavat tilanteet ja toimenpiteet eivät ole mitään yksittäistapauksia, vaan yleisesti käytössä olevia ja lain sallimia käytäntöjä, vaikka eläinsuojelulain tarkoituksena onkin suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lisäksi lain tarkoituksena on edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.
Eläinlääkärit ovat eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnineläin ammattilaisia. Heillä on siis asiantuntijuus koskien eläinten terveyttä ja hyvinvointia ja käytännön tietoa edellisten toteutumisesta, vaikkakaan käsite "hyvinvointi" ei ole lainkaan yksiselitteinen. Eri yhteyksissä hyvinvoinnilla viitataan erilaisiin asioihin.
Suhteessa eläimiin eläinlääkäreillä on kaksitasoinen asema. Toisaalta eläinlääkärit valvovat, että eläinsuojelulakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan. Toisaalta ja samalla eläinlääkärin velvollisuus on edistää eläinten hyvinvointia. Kuitenkaan tämän ammattikunnan eettisen velvollisuuden täyttäminen ja siihen pyrkiminen ei ole ongelmatonta: ammattikunnan professionaalisen tiedon valossa nykymuotoiset eläinkäytännöt kun eivät kaikilta osin turvaa eläinten oloja lain perusperiaatteen edellyttämällä tavalla. Ei ole myöskään itsestään selvää, että eläinlääkärit pystyvät noudattamaan/noudattavat eläinlääkärien eettisiä ohjeita.
Esimerkiksi:
"Yli kolmevuotiaista koirista 85% ja saman ikäryhmän kissoista yli 70% kärsii huonon suuhygienian aiheuttamista ongelmista. Mikään muu terveyteen liittyvä riskitekijä, esimerkiksi ylipaino, ei ole yhtä huomattava. Suuhygieniaan puututaan kuitenkin suhteellisen harvoin." (Eläinlääkäri. Suomen eläinlääkärilehti, 2/2006)
Työssäni kiinnostuksen kohteena ovat sekä ne käytännöt joita eläinlääkärit työssään harjoittavat suhteessa eläinten hyvän toteutumiseen että ne yhteiskuntarakenteelliset mekanismit, jotka on mahdollisesti löydettävissä näiden käytäntöjen taustalta.
Esittelen alustuksessani tämän alkuvaiheessa olevan, väitöskirjaan tähtäävän tutkimukseni nykytilannetta: sen lähtökohtia, teoriataustaa sekä suunnittelemaani aineistoa. Esittelen myös suunnittelemaani teemahaastattelurunkoa ja tuon esiin siihen liittyviä ongelmakohtia.
Asiasanat: professio, tieto, eläinlääkäri, doksa, ammattietiikka
Tietäminen ja oppiminen vuorovaikutuksessa
Inka Koskela, YTM,Sosiologian sosiaalipsykologian laitos, Tampereen yliopisto
Oppiminen ja tietäminen ovat perinteisesti olleet alueita, joita kasvatustieteellinen tutkimus on pyrkinyt tarkastelemaan erilaisin teoreettisin lähestymistavoin. Oppimiskäsitykset kuten sosiokognitiivinen, sosiokulturaalinen ja situationaalinen ovat painottaneet oppimisen ja kognition tilannesidonnaista, vuorovaikutuksellista ja sosiaalista alkuperää. Oppiminen on tällöin ymmärretty ihmisen yksilöllisenä kehityksenä, jossa toiminnan tilanteisella, sosiaalisella ja kulttuurisella luonteella on tärkeä merkitys. Lähtökohdistaan huolimatta kasvatustieteellisissä tutkimuksissa on sovellettu kuitenkin suhteellisen vähän vuorovaikutustutkimuksen teorioita ja metodeja. Oppimistilanteisiin ja oppimisen tiloihin kohdistuva sosiaali- tai kielitieteellinen vuorovaikutuksentutkimus on puolestaan keskittynyt useimmiten vuorovaikutuksen rakenteen analysointiin sekä toiminnan järjestymisen tarkasteluun, kun taas varsinainen oppimisen tai tietämisen luonne on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Esitelmässäni onkin tarkoitus pohtia tiedon ja oppimisen luonnetta vuorovaikutuksellisena ilmiönä ja pyrkiä löytämään vaihtoehtoisia tapoja tutkia tietoa, kognitiota ja oppimista vuorovaikutuksellisena ja sosiaalisena tapahtumana. Erityisenä tarkastelun kohteena esitelmässäni on 1) osallistumisen, 2) toiminnassa tapahtuvan muutoksen sekä 3) kognition ja kognitiivisten prosessien kuvaus vuorovaikutustutkimuksellisista lähtökohdista käsin.
Ajatuksia työelämäidentiteettiin kohdistuvien tiedonlajien (tieteellinen tieto, "taidetieto" ja "mediatieto" tiedonsosiologisesta tutkimuksesta.
Ilkka Pirttilä, erikoistutkija ja dosentti
Työterveyslaitos,ilkka.pirttila@ttl.fi
Tausta:
Esitettävät ajatukset liittyvät itumuodossa olevaan tutkimusprojektiin Uusi tiedonsosiologia, aikuiskasvatus ja työelämäidentiteetti. Lähtökohtana on jo klassisessa tiedon sosiologiassa esitetty (Scheler ja Mannheim) ja myöhemmin kehitelty (mm. Berger, Luckmann ja Stehr) mahdollisuus erotella erilaisia tiedon lajeja ja tyyppejä niiden yhteiskunnallisen luonteen (ennen muuta tiedon erilaiset yhteiskunnalliset "kantajat" ja vaikutukset) suhteen. Nämä ajatukset liittyvät projektin toiseen osioon, jonka kohteena on työelämä rajattuna koskemaan työelämän "inhimillistä tekijää" ja erityisesti työelämäidentiteettiä. Työelämän inhimillisellä tekijällä tarkoitan ennen muuta työelämään osallistuvien toimijoiden toimintaorientaatiota ja kokemuksia erityisesti sitä, miten he ymmärtävät työelämän, millaisina he kokevat vaikutusmahdollisuutensa työpaikoilla ja kuinka mielekkääksi he kokevat työnteon. Tämä kulminoituu toimijan ( henkilön tai ryhmän) jäsennykseen itsestä työn tekijänä ja osana työelämää (vrt. työelämäidentiteetti).
Tutkimuskysymykset:
Tutkimuksen kohteeksi on valittu kolme sosiologista tiedon lajia: tieteellinen tieto, "taidetieto" ja "mediatieto" (ennen muuta kutakin ilmentävä tapausdokumentti). Valinnan perustana on ennen muuta se, että tutkijalla on työkokemuksensa kautta sekä kokemusta näistä tiedon lajeista (suhteessa työelämään) että mahdollisuus hyödyntää tuloksia omassa työpaikassaan. Toiseksi näiden tiedon lajien suhteita ei ole - ainakaan sosiologisessa katsannossa - analysoitu olemassa olevassa tutkimuksessa.
Tieteellinen tieto liittyy tutkimukseen ja tutkijoihin. Tutkijat ja tutkimus eivät toimi vain tieteellisen tiedon ja eksplikoitujen teorioiden ja metodologioiden maailmassa, vaan myös arkitieto, poliittinen tieto ja metafyysinen tieto ohjaavat omalta osaltaan tutkijoita (tutkimusyhteisöä) ja tätä kautta tutkijoiden yhteiskunnallisesti relevanttia "sosiologista kokonaistietoa". "Taidetiedolla" ( taide todellisuuden tulkintana) ja tieteellisellä tiedolla on sekä yhtäläisyyksiä (esim. probleema molempien ytimessä) ja eroja (erot eksplikoidussa esiintymismuodoissa vrt. tieteellinen artikkeli ja näytelmä). Eroista huolimatta tieteellinen tieto ja "taiteellinen tieto" voivat käsitellä samoja ilmiöitä kuten työelämää. Medialla on nykymodernissa yhteiskunnassa yhä keskeisempi sija. Näin myös tulkittaessa työelämänilmiöitä. Tästä syystä "mediatieto" on yksi tutkimuksessa tarkasteltava tiedon laji.
Tutkimuksessa on tarkoitus vastata seuraavien kysymyksiin:
Millaisia ovat työelämän "inhimilliseen tekijään" ja työidentiteettiin kohdistuvien tiedon lajien (tieteellinen tieto, "taidetieto" ja "mediatieto") representaatiot (vrt. todellisuuskuvat ja "tuottamismetodit) sosiologisesti tarkasteltuna?
Miten kyseessä olevat työidentiteettiä koskevat tiedon lajit kontekstualisoituvat nyky-yhteiskunnassa
(vrt. tiedon määräytyminen ja vaikutus)?
Millaisia ovat edellä mainittujen työidentiteettiä koskevan tiedon kolmen lajin suhteet?
Miten näitä tiedon lajeja (lähinnä yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa) voidaan kehittää keskinäisen vuorovaikutuksen avulla?
Rationalisoitu asiantuntijamoralisointi
- Tietämyksen ja vastuun reviirit televisiokeskusteluissa -
Hanna Rautajoki
Sosiologia
Tampereen yliopisto
Tutkin väitöskirjassani osallistumiskehyksen muotoutumisesta yhteiskunnallis-poliittisissa televisiokeskusteluissa. Osallistujarooleja tarkastellaan tiedon, vastuun ja toimijuuden näkökulmasta. Suorat monenkeskiset televisiokeskustelut ovat Suomen mediamaisemaan ja Ylen ajankohtaisohjelmistoon vakiintunut formaatti. Ohjelmat ovat tarkkaan käsikirjoitettuja, aiheena on jokin julkista keskustelua herättänyt ajankohtainen tapahtuma ja tyypillistä aiheen käsittelylle on tapahtumaan liittyvien tekojen ja toiminnan arvioiminen. Mediajulkisuuden areenana ohjelmat pyrkivät sekä tiedottamaan, keskusteluttamaan että viihdyttämään isoa yleisöä. Tiedolla ja asiantuntemuksella on osallistujakaartin suunnittelussa ja keskustelun toteutuksessa keskeinen merkitys.
Esitelmäni fokus on asiantuntija-footing (Goffman 1981) moraalista arviota vaativien kysymysten käsittelyssä. Erilaiset jäsenyydet (MCD) ovat kulttuurisia työvälineitä, joiden avulla osallistujarooleja hallinnoidaan. Tietyn alan asiantuntijuus rakennetaan yhteistyössä kysyjän ja vastaajan kesken. Moralisoimisen kannalta kiinnostavaa on tarkastella, kuka vastauksessa on äänessä, millaisia päämiehiä puheessa rakentuu ja kuinka moraalisia haasteita niiden puitteissa käsitellään. Erityistieto ja asiantuntijuus muodostavat moraalikeskustelussa reviirin, joka vuorovaikutuksessa näkyy vallan, vastuu ja tiedon yhteenkietoutumisena.
Työstän aiheesta parhaillaan artikkelikäsikirjoitusta. Keskeisiä käsitteitä analyysissa ovat participation framework, expert footing ja rationalized morality. Aineistona on suora studiokeskustelu syyskuun 11:nnen terrori-iskuista.
Storytelling as a presentational knowledge:
Researching aging, ethnicity and agency in Tornionlaakso, Sweden
Tarja Tapio, University of Jyvaskylä,
ttt5(at)stir.ac.uk
Visiting research student, University of Stirling, Scotland
"There are many languages in which meaning can be created and communicated: the languages of words which lead to stories and poetry; the languages of action that lead to mime, gesture and drama, the languages of colour and shape that lead to painting and sculpture. (Reason and Hawkins 1988, 81)"
In my presentation, I am going to reflect on a traditional storytelling as a presentational knowledge of the particular community, in the context of researching aging, ethnicity and agency. The research process, which is a part of my PhD -studies, took place in a small, meankieli-speaking village in Tornionlaakso. There were seven, elderly, meankieli-speaking participants in the process during 2005.
The idea of the presentational knowledge is based on John Heron’s (1996, 2001) research principles, known as co-operative inquiry. According to Heron, presentational knowledge is "non-verbal" knowledge, and it gets its form in a performing art, for example in dance, drama, sculpture and poetry.
Therefore, plots of the stories, or contents of the stories are not directly under my concern. Analysis of the research is based on the re-conceptualization of the collective, presentational knowledge based on collective memory (Connerton 1989). This is done during reflective group-interviews, which followed storytelling.
Here I have used the research model, which is based on the idea of Reason and Hawkins (1988). Writers have applied the idea of presentational knowledge on storytelling, and developed a model which is used as a starting point for the research model in my research.
MANAGERIALISTINEN YLIOPISTO - MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN?
FT Emma Vironmäki
Turun kauppakorkeakoulu
1990-luvun puolivälillä yliopistoihin ajettu tulosjohtaminen on akateeminen kirosana, josta kenelläkään ei tunnu olevan hyvää sanottavaa. Uuden hallintomallin tavoitteena oli saada rahoitusperusteita oikeudenmukaisiksi eli se, joka tuottaa, saa myös rahaa. Mutta oleellisin keskustelu jäi vaiheeseen: miten tehokkuutta tulisi mitata, eli mitä yliopisto oikeastaan tuottaa?
Väitöskirjani (Vironmäki 2007) kuvaa miten yksi akateeminen oppiaine (markkinointi) syntyy, kasvaa ja kehittyy. 31 markkinoinnin professorin elämäkerrallisiin haastatteluihin perustuvasta tutkimuksestani käy ilmi, että managerialistisen yliopiston perusperiaatteet ovat huonosti hallussa. Yliopiston tuotteen lisäksi hukassa ovat myös asiakas ja työnantaja.
Koko yliopistomaailmasta luulisi juuri tämän oppiaineen (markkinointi) ja virkaluokan (professori) kokevan managerialistisen hallinoinnin omakseen. Kuitenkin markkinoinnin professorit tuottivat puheessaan toimijuutta, jonka hallitseva elementti on voimattomuus. Valta on viety subjektin käsistä kasvottoman hallintotahon taskuun, ja tuottanut tilanteen jossa edes tiedekunnan dekaani ei voi muuta tehdä kuin huokailla kahvihuoneessa.
Miten tästä pitäisi edetä? Olisin kiinnostunut keskustelevasta puheenvuorosta näiden kysymyksien ympärillä: Mitä me tuotamme, kenelle, ja miksi?