KANSALAISTEN POLITIIKKA
Huom! Ryhmä kokoontuu perjantaina 28.3.2008 9.00-> SS4
Kansalaisten toiminnan voimannäyttönä pidetään vuoden 1989 tapahtumia Itä-Euroopassa. Kansalaisten omaehtoisen toiminnan väitetään tuolloin kaataneen autoritaarisen sosialistisen järjestelmän. 1990-luvulla myös muualla Euroopassa alettiin puhua kansalaisyhteiskunnan elvyttämisen tarpeellisuudesta. Huomiota kiinnitettiin erityisesti demokratian toimimattomuuteen, jonka oireita ovat olleet alhainen äänestysaktiivisuus, puolueosallistumisen ja puolueiden jäsenmäärien tuntuva väheneminen. Myös huoli hyvinvointivaltion rahoituspohjan kestävyydestä kiihdytti puhetta kansalaisyhteiskunnan elvyttämisestä. Hyvinvointivaltiolle aiemmin kuuluneita sosiaalipalvelutehtäviä on alettu siirtää kansalaisyhteiskunnan järjestöille eli ns. kolmannelle sektorille. Kansalaisyhteiskunnasta on siten haluttu tehdä hyvinvointipalvelujen täydentäjä ellei peräti korvaaja. Erityisesti tässä suhteessa kansalaisyhteiskunta ymmärretään monin eri tavoin. Tuntuu siltä, että lähes kaikki poliittiset suuntaukset pitävät kansalaisyhteiskuntaa mahdollisuutena. Kansalaisyhteiskunnan käsite onkin mitä kiistellyin käsite, jonka erittely on tuiki tarpeellista.
Työryhmään toivotaan papereita, joissa tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan ja -toiminnan tematiikkaa monipuolisesti. Mahdollisia aiheita voivat olla esimerkiksi kansalaisnäkökulma poliittiseen toimintaan, kansalaisyhteiskunnan käsitteen merkitykset, suomalaisen kansalaisyhteiskunnan erityispiirteet, kansalaisyhteiskunnan ongelmat kuten yhdistystoiminnan professionaalistuminen, demokratian ongelma kansalaisnäkökulmasta ja kansalaisuuden käsite. Sekä teoreettiset että empiiriset paperit ovat tervetulleita.
Koordinaattorit: Esa Konttinen, Jyväskylän yliopisto, ekonttin@jyu.fu
Pertti Lappalainen, Jyväskylän yliopisto, pepalapp@jyu.fi
Abstraktit
Tomi Kankainen (JY)
Sosiaalisen pääoman muodot ja paikallisuus
Kansallisten ja kansainvälisten survey-tutkimusten avulla on saatu jo tähän mennessä paljon tietoa sosiaalisesta pääomasta. Niiden pohjalta tiedetään muun muassa, että kansainvälisesti ottaen suomalaiset ovat varsin laajalti mukana yhdistystoiminnassa. Vaikka suomalaiset kuuluvat eurooppalaisittain ottaen useisiin yhdistyksiin, maatamme luonnehtii kuitenkin mielenkiintoinen erityispiirre. Suomalaiset ovat esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna melko passiivisia yhdistysjäseniä. Yhdistyslaitos on muuttunut myös sisäisesti. Samaan aikaan kun poliittiset ja ideologiset yhdistykset ovat menettäneet asemiaan liikunta- ja urheiluseurat, kulttuurialan yhdistykset ja erilaiset muut vapaa-ajan harrastusmuotojen yhdistykset ovat kasvattaneet suosiotaan. On myös empiiristä näyttöä siitä, että Suomessa sitova sosiaalinen pääoma (suhteet sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin) on vähäisempää kuin useissa muissa maissa.
Näiden aineistojen avulla ei kuitenkaan pystytä tutkimaan paikallisesti sosiaalisen pääoman - verkostojen, luottamuksen - muotoutumista ja merkitystä. Tämän vuoksi on mahdollista saada kiinnostavaa tietoa tutkimalla paikallisesti yhdistysten, ystävyys- ja tuttavuusverkostojen sekä paikallisten instituutioiden merkitystä heidän elämälleen. Tutkimukseni kohdistuu Lievestuoreeseen, koska tämä mahdollistaa yhteistyön Suomen Akatemian projektin Resurssit, paikallisuus ja elämänkulku kanssa. Sen puitteissa on jo kerätty aineisto Lievestuoreelta. Toiseksi näin voidaan analysoida toimijoiden sosiaalista pääomaa yksityiskohtaisesti ja systemaattisesti suhteessa aikaan ja tilaan. Tarkoituksenani on selvittää paikallisia sosiaalisia verkostoja, niiden muodostumista ja merkitystä sekä sosiaalisen pääoman muuntumista muiksi resursseiksi.
Talonvaltaukset kansalaistoimintana ja yhteiskunnallisena liikkeenä- Tapaustutkimus valtauksesta Helsingin Elimäenkadulla vuonna 2007
Leo Stranius, Tampereen yliopisto, Yhdyskuntatieteiden laitos
"Elimäenkadun Sosiaalikeskus on omaehtoinen toimintatila ja kohtaamispaikka. Talon käyttöä ei säätele kapitalistinen voitontavoittelun logiikka, vaan tilan käyttäjien tarpeet." - Mikä on Elimäenkadun sosiaalikeskus? -kirjoitus osoitteessa: http://valtaus.org
Helsingin Vallilassa sijaitseva Elimäenkatu 15 oli kolmastoista rakennus, joka Helsingissä vallattiin vuoden 2001 jälkeen. Talonvaltaukset kiihtyivät kaupungissa kesällä 2007, jolloin joukko valtaajia pyrki ottamaan luvatta käyttöön useita eri tiloja tarkoituksenaan autonomisen sosiaalikeskuksen perustaminen.
Väitöskirjatutkimuksessa perehdytään vuosituhannen vaihteen jälkeiseen, erityisesti vuonna 2007 tapahtuneeseen talonvaltaustoimintaan Helsingissä. Suurennuslasin alla on lähes viisikuukautta kestänyt Helsingin Vallilassa Elimäenkadulla sijainneen kiinteistön valtaus.
Tutkimuksen tavoitteena on eritellä kenttää talonvaltauksia koskevan tapaustutkimuksen kautta. Olen kiinnostunut aktivisteista ja heidän toimintamuodoista, verkostoista sekä neuvottelusuhteista ja kommunikaatiosta viranomaisten suuntaan. Näin talonvaltausten tarkastelu toimii ikkunana kansalaisyhteiskunnan toimintaan Suomessa. Erityisen kiinnostavaksi tutkimushankkeen tekee se, että Suomessa talonvaltauksia tai valtaajia ei ole aiemmin väitöskirjatasolla tutkittu.
Valtauksissa yhdistyy kansainväliseltä kentältä inspiraatiota saava toimintatyyli ja siitä nouseva retoriikka sekä paikallisuuteen ja yksittäisiin kohteisiin perustuva konkreettinen toiminta. Talonvaltaukset edustavat vastakohtaa niin rationaaliselle ja perinteiselle kaupunkisuunnittelulle kuin kaupungin tarjoamille nuorisotilojen käytölle. Talonvaltausten keskeisenä tavoitteena on konkreettisten ja omaehtoisten tilojen saamisen ohella myös kaupunkitilasta käytävän keskustelun kiihdyttäminen ja julkisen tilan hallinta.
Tutkimus edustaa metodiselta suuntautumiseltaan laadullista tutkimusta. Tutkimuksen aineisto koostuu osallistuvasta havainnoinnista, lehtiaineistosta, haastatteluista sekä aktivistien ja hallinnon tuottamasta materiaalista.
Empiirisen tutkimuksen pohjalta tarkastelen talonvaltausta osana kansalaisyhteiskuntaan ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin kiinnittyvää teoreettista tarkastelua (ks. esimerkiksi McAdam, McCarthy & Zald 1996; Melucci 1996; Tarrow 1998; Della Porta & Diani 2006.). Pohdin, millaisia näkökulmia yhteiskunnallisten liikkeiden teoria voi poliittisen mahdollisuusrakenteen, mobilisaation ja kulttuurillisten kehysten kautta tarjota talonvaltausten tarkasteluun.
Yhteiskunnallisen kollektiivisen toiminnan henkilökohtaistuminen ja vaikuttamisen yksilöllistyminen
Jarmo Rinne
Tampereen yliopisto
Politiikan tutkimuksen laitos
03-3551 6512, 044-3634 6702
jarmo.rinne(at)uta.fi
Esityksessäni tarkastellaan politiikan toiminnallista puolta. Käsillä olevassa esityksessä eräänä motiivina on hakea yhteisiä nimittäjiä erilaisissa toimintaympäristöissä esiin nousevasta poliittisesta toiminnasta. Pyrkimys pohjautuu ajatukseen, että poliittinen järjestelmä luo edellytyksiä politiikalle instituutiona, mutta samalla se rajaa politiikan ilmiön lähtökohtaisesti institutionaaliseksi, minkä vuoksi politiikan ilmiön paikantamiseksi on tarpeen kehitellä myös kansalais-, toimija- ja yksilölähtöisiä teoreettisia selitysmalleja. Aktiivisen poliittisen kansalaisuuden yhdeksi keskeiseksi määrittäjäksi on siten nousemassa kyky henkilökohtaisten poliittisten arviointien tekemiseen ja niiden mukaan toimimiseen.
Poliittisten toimintatapojen muutokset, politiikan henkilökohtaistuminen, asiakohtainen politikointi, mobilisoitumisen uudet tavat ovat reaktiivisen asemesta proaktiivisia, toiminnallista aspektia korostavia politiikan ja poliittisen ominaispiirteitä ja usein ne kiinnittyvät tilannekohtaiseen politikointiin saaden ekspressiivisen performanssin muodon, jonka avulla haluttu asia/epäkohta/vaatimus tms. tehdään näkyväksi ja tuodaan julki. Poliittinen aktiivisuus ilmenee asiakohtaisessa, kansalaislähtöisessä, politiikassa monin tavoin, poliittisella toimijalla on tavallaan valinnan markkinat edessään pohtiessaan parhaita tapoja kanavoida poliittinen aktiivisuutensa. Poliittisesti aktiivisesta kansalaisesta tulee vaihtuvia toiminnallisia konteksteja ja tilanteita hyödyntävä poliittinen kuluttaja.
Näkökulmia kansalaislähtöisen verkkopolitiikan teoriaan ja käytäntöön
Tapio Häyhtiö, tapio.hayhtio@uta.fi, Tampereen yliopisto, Politiikan tutkimuksen laitos
Tutkimuksen kohteena on kansalaislähtöinen verkkopolitiikka, jolla tarkoitan kansalaisten omaehtoista toimimista poliittisesti digitaalisissa toimintaympäristöissä. Verkon käsitteellä viittaan globaalisti kaikkialle ulottuvaan verkkojen verkkoon eli internetiin. Perinteiset yksisuuntaiset viestintämuodot ovat korvautumassa internet-pohjaisilla ratkaisuilla ja nopeilla langattomilla tietoliikenneyhteyksillä. Tällaisen "jokapaikan" verkkoviestinnän yleistymisestä ja viestintäteknologioiden konvergenssistä johtuen internetin rooli on korostumassa entisestään, mikä vaikuttaa online-kommunikaatioon liittyvien uusien toimintatapojen leviämisenä ihmisten arkipäiväiseen elämään.
Esitykseni lähtökohta on, että tietokonevälitteinen viestintä vaikuttaa myös poliittisen toiminnan edellytyksiin ja toimintamuotoihin, minkä vuoksi monia politiikan teorian peruskäsityksiä on syytä arvioida uudelleen. Käsitykseni mukaan verkossa esiin nousevaa politiikkaa ei voida kattavasti selittää fyysisen toimintaympäristön valta- ja kommunikaatiosuhteilla, jotka heijastelevat politiikan rakenteellista organisoitumista ja paikantumista valtiossa tai kansalaisyhteiskunnassa. Verkkoympäristössä korostuu erityisesti politiikan toiminnallisuus ja viestinnän horisontaalisuus, sillä netissä vaikuttamisen pyrinnöt voivat olla niin yhdeltä-yhdelle, yhdeltä-monille, monilta-yhdelle kuin monilta-monille suuntautuvaa kommunikaatiota. Verkossa politiikka hajautuu entistä monipaikkaisemmaksi sekä sen motiivit, toimintamuodot, tavoitteet ja vaikutukset voivat olla mitä erilaisimpia ja ennakoimattomampia
Työssä selvitän internetin vaikutuksia kansalaisten poliittiselle osallistumiselle ja toiminnalle. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata tällaista digitaalista verkkopolitiikka eräistä keskeisistä teoreettisista näkökulmista käsin, kuten demokratia, kansalaisuus, julkisuus, toiminta ja kollektiivinen identiteetti. Tätä tutkimusotetta varten työssä esitellään refleksiivinen politiikkakäsitys, joka teoreettisena konseptina perinteisimmistä politiikkakäsityksistä poiketen, näyttäisi pystyvän selittämään erilaisia kansalaislähtöisiä nettipolitiikan ilmiöitä.
International Nongovernmental Organizations in Finland
Suvi Ervamaa
Researcher
Department of Sociology
PB 10 (Snellmaninkatu 12)
SF-00014 University of Helsinki, Finland
tel. +358 9 191 24753 / mobile +358 50 304 5103
suvi.ervamaa@helsinki.fi
www.valt.helsinki.fi/blogs/ervamaa
The amount of international non-governmental organizations (INGOs) has multiplied during the past decades. Research on this growing sector (e.g. Boli & Thomas 1999) has shown that there are several factors which seem to enhance international civic participation. Countries with strong democratic and associational traditions, intensive ties to the global governance and economic structures, good technical and communicational resources as well as a high level of organizational differentiation and professionalization tend to have most INGO activity. On the other hand, also the countries that are peripheral in the global system are exceptionally well represented in the international non-governmental organizations. This is because the countries with a marginal position have a specific interest in trying to integrate to the global community. Especially the small Northern European countries have been observed to be highly involved in INGOs. This paper examines the case of the INGO sector in Finland in relation to the tendencies described above. The fact that Finland has all the characteristics that have been perceived to foster the growth of INGOs on national level, leads one to expect the Finnish INGO sector to be thriving and well connected. Is this really the case? The analysis builds on the data provided by the Yearbook of International Organizations (Union of International Associations 2007).
Kykenevätkö etu- ja kansalaisjärjestöt tuomaan esiin kansalaisten näkemyksiä uutta EU-lainsäädäntöä valmisteltaessa?
Anna Hyvärinen, varatuomari, politcies kandidat
anna.hyvarinen(at)om.fi
Tärkeä osa kansalaisyhteiskunnan tutkimusta on se, millaisia oikeuksia suomalaisilla on Euroopan unionin kansalaisina. Edustuksellinen demokratia, käytännössä äänestäminen eduskunta- ja Euroopan parlamentin vaaleissa, ei yksin riitä takaamaan suomalaisten äänen kuulumista EU:n lainsäädäntöprosessissa. Syynä on muun muassa se, että eduskuntavaaleissa integraatiokysymykset jäävät yleensä taka-alalle. Euroopan parlamentissa taas suomalaisia edustajia on melko vähän ja he toimivat hajallaan useissa eri puolueryhmittymissä.
Etu- ja kansalaisjärjestöjen osallistuminen EU-lainsäädännön valmisteluun voi täydentää edustuksellista demokratiaa, lisätä perustelujen monipuolisuutta sekä vahvistaa yritysten ja kansalaisten sitoutumista uuden sääntelyn noudattamiseen. Komissio on vihreässä kirjassaan Euroopan avoimuusaloitteesta (KOM(2006)0194) todennut, että lobbaaminen on oikeutettu osa demokraattista järjestelmää ja että lobbaajat voivat tuoda toimielinten tietoon tärkeitä näkökohtia. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämisestä (28.3.2007) korostetaan, että kansalaisjärjestöjen asema on turvattava unionin päätöksenteon kansallisessa valmistelussa.
Keskeiset suomalaiset järjestöt tekevät lainsäädäntövaikuttamista sekä eurooppalaisella että kansallisella tasolla. Paperissani selvitän ensiksi, miten sidosryhmät osallistuvat Suomen neuvottelukannan muodostamiseen ja millainen painoarvo niiden näkemyksille on annettu. Toiseksi tutkin, kuinka suomalaiset etu- ja kansalaisjärjestöt lobbaavat unionin toimielimiä joko suoraan tai eurooppalaisten verkostojen ja kattojärjestöjen kautta.
Paperini perustuu laadulliseen aineistoon, jonka olen kerännyt toimiessani projektitutkijana Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa. Tutkimusta tehdessä olen haastatellut noin 25 virkamiestä eri ministeriöissä, sektorivirastoissa, Suomen EU-edustustossa, Euroopan komissiossa sekä ministerineuvoston sihteeristössä. Lisäksi olen tehnyt muutamia haastatteluja suomalaisissa etu- ja kansalaisjärjestöissä. Yksi teema haastatteluissa on ollut kansalaisvaikuttaminen uutta EU-sääntelyä valmisteltaessa.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sidosryhmät ovat mukana kansallisen, hierarkkisen EU-valmistelujärjestelmän alimmalla tasolla eli jaostoissa, mutta vain silloin, kun jaosto kokoontuu laajalla kokoonpanolla. Järjestöjen näkökulmasta suurin jaostoihin liittyvä ongelma on, että kokoukset järjestetään myöhäisessä vaiheessa, jolloin todelliset vaikutusmahdollisuudet Suomen neuvottelukantaan ovat vähäiset. Jaostoilla on silti tärkeä tiedonvälitystehtävä. Muodollisen valmistelujärjestelmän ohella järjestöt ja viranomaiset tekevät usein epävirallista yhteistyötä.
Eurooppalaiset kattojärjestöt ja verkostot ovat suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kannalta tärkeitä yhteistyökumppaneita, sillä niillä on tiiviit suhteet unionin toimielimiin. Kattojärjestöistä ja verkostoista kansalliset toimijat saavat tietoa siitä, millaista uutta sääntelyä komissio suunnittelee sekä siitä, miten säädösvalmistelu unionissa etenee. Lisäksi suomalaiset etu- ja kansalaisjärjestöt ja joskus jopa yksittäiset yritykset ja kansalaiset voivat harjoittaa itsenäisestä lobbamista Brysselissä. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä sekä komissio että parlamentti ovat ruuhkaisia foorumeita.
Kumppanuuksien monet kasvot: kansalaistoiminnan verkostoituminen julkiseen sektoriin
Markku Kiviniemi, Helsingin yliopisto, Yleisen valtio-opin laitos
Markku.Kiviniemi(at)helsinki.fi
Paperin tarkoituksena on analysoida kansalaisjärjestöjen ja -ryhmien kumppanuuksia julkisen sektorin toimijoiden kanssa tutkimuskohteena. Kysymyksessä ei ole tutkimus, vaan aikaisempiin tutkimuksiin pohjautuva analyyttinen katsaus. Katsauksen avulla on pyrkimyksenä hakea lähtökohtia ja viitekehystä kumppanuuksien tutkimukselle.
Taustaksi tarkastellaan julkisen sektorin viimeaikaisia muutospiirteitä ja niiden vaikutuksia julkisen sektorin järjestöpolitiikkaan. Järjestöpolitiikan merkitys on korostunut uudella tavalla 1990-luvulta alkaen etenkin alueellisella ja paikallisella tasolla. Toinen taustaa hahmottava näkökulma avataan kansalaistoiminnan puolelta kiinnittämällä huomiota sosioekonomiseen kehitykseen ja sen tuomiin erilaistaviin ja fragmentoiviin vaikutuksiin paikallisten yhteisöjen tasolla. Julkisen sektorin järjestöpolitiikka ja paikallisyhteisöjen muutokset ovat heijastuneet järjestökenttään uusina piirteinä.
Julkisen sektorin näkökulmista valtiollinen kehittämispolitiikka on painottanut kansallisen kilpailukyvyn ja sitä tukevan taloudellisen ja funktionaalisen tehokkuuden edistämistä ja nähnyt myös kansalaistoiminnan näiden pyrkimysten valossa. Samaan aikaan alueellinen ja paikallinen julkinen sektori on kohdannut sosiaalisten ongelmien konkreettisen paineen, jonka hoitamisessa se on nähnyt tarpeita kaikkien paikallisten voimavarojen hyödyntämiseen. Paikallisella tasolla kansalaistoiminta on nähty potentiaalisena voimavarana ja kumppanina erityisesti kuntien tehtäväkentällä.
Kansalaistoiminnan näkökulmaa voidaan analysoida monesta näkökulmasta. Tässä yhteydessä voidaan painottaa yhtäältä paikallisten toimijoiden autonomian ja toimintavapauden näkökulmaa, toisaalta valtaistamisen (voimauttamisen) näkökulmaa. Nämä molemmat ovat relevantteja paikallisten kumppanuuksien tutkimuksessa. Autonomian näkökulmasta on kyse yhtäältä oikeuksista, toisaalta voimavaroista. Kumppanuudet sijoittuvat monesti tilanteisiin, joissa kansalaistoiminnan vapautta rajoittaa voimavarojen puute. Kumppanuudet voivat tuoda mukanaan uutta potentiaalia paikallisille toimijoille yhdistämällä voimavaroja.
Kumppanuus on luonteeltaan sosiaalinen verkosto. Täten verkostojen näkökulma ja verkostotutkimuksen käsitteet ja löydökset ovat relevantteja kumppanuuksien empiirisessä tutkimuksessa. Eräitä avainkäsitteitä ovat yhteistoiminta, kehitysprosessit, toimijoiden roolit ja kontekstuaaliset tekijät. Verkostoissa tapahtuu erilaisten todellisuuksien kohtaamista, jota voi tutkia mm. näiden käsitteiden kautta sekä järjestöjen että julkisen sektorin toimijoiden näkökulmista.
Paperin yhteenvedossa hahmotetaan kokonaiskuvaa kumppanuuksien analyysin viitekehyksestä kansalaistoiminnan ja julkisen sektorin toimijoiden verkostoitumisena. Empiiristä soveltamista ajatellen viitekehys kohdistuu ensisijaisesti paikallisten kumppanuuksien tutkimukseen.
Paperin rakenne on karkeasti sanottuna: (1) teeman taustaa/ (2) tarkastelun eri näkökulmia: julkinen sektori, kansalaistoiminta, verkostot/ (3) yhteenvetoa ja viitekehyksen hahmotusta.
Uusien liikkeiden organisoituminen
Jukka Peltokoski
Jyväskylän yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
Otthein Rammsteinin tunnetun mallin mukaan yhteiskunnalliset liikkeet organisoituvat yksilöllisten kokemusten pohjalta kansalaisyhteiskunnan piirissä, mutta niiden väistämättömänä kohtalona on institutionalisoitua osaksi valtiollista hallintokoneistoa. Näkemys vastaa populaaria mielikuvaamme liikkeistä. Liikkeiden syntyä luonnehtii kansalaisten spontaani mobilisoituminen, mutta niiden kehitystä luonnehtii muodollisten rakenteiden synty sekä vakiintuminen osaksi legitiimiä järjestelmää.
Historia todistaa, että monet liikkeet todellakin ovat kulkeneet juuri tämän tien. Työväenliike, rauhanliike, naisliike, ympäristöliike ja monet muut vaikuttavat tänään ennen kaikkea virallisina yhdistyksinä, joilla on oma tunnustettu tehtäväalueensa parlamentarismin ja valtionhallinnon puitteissa. Toisaalta erityisesti niin sanotut uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat antaneet näyttöä myös muunlaisesta liikkeen kehitysmallista. Liikkeen piiriin ei välttämättä synnykään keskitettyjä muodollisia rakenteita, eikä se institutionalisoidu, vaan se levittäytyy yhteiskuntaan moninaisina toiminnallisina verkostoina, jotka ruokkivat kansalaisyhteiskunnan eloisuutta sellaisenaan. Uudet liikkeet eivät välttämättä suuntaudu ollenkaan valtiovallan haastamiseen vaan painottavat ihmisten voimaantumista arkielämän piirissä.
Rammsteinin mallia on moitittu deterministiseksi. Tällainen kritiikki ei välttämättä tavoita sen hedelmällisiä oivalluksia. Ehkä mallissa on jotain säilyttämisen arvoista, kunhan lähdemme siitä, ettei liikkeiden liike kohdistu välttämättä ensinkään valtiovallan valtaamiseen. Ehkä suuntautuminen täysin erilaisten yhteiskunnallisten järjestelmien piiriin tuottaa erilaisia determinoituja kehityskulkuja sekä täysin uudenlaisia instituutioita.
Kansalaisuus ja politiikka Euroopan unionin asiakirjoissa
Katja Mäkinen, kmakinen(at)yfi.jyu.fi
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto
Eri tasojen hallintoelimissä kylistä ja lähiöistä kansalliselle ja EU-tasolle asti laaditaan ahkerasti ohjelmia ja asiakirjoja kansalaisten aktivoimiseksi. Tässä työryhmäalustuksessa luen Euroopan komission vuosina 2003 ja 2005 tekemiä ehdotuksia "unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi" (KOM/2003/276, KOM/2005/116).
Analysoimalla asiakirjojen kansalaisuuteen liittyvää käsitteistöä pohdin ensinnäkin sitä, minkälaisia kansalaisuuskonstruktioita teksteissä tuotetaan ja toiseksi sitä, minkälaista politiikkaa näihin kansalaisuuskonstruktioihin liittyy. Kansalaisuuden monista ulottuvuuksista olen valinnut tutkimuksen kohteeksi oikeudet, velvollisuudet, osallistumisen ja identiteetin. Minkälaista toiminnan tilaa asiakirjoissa muotoillaan kansalaisille puhumalla näistä ulottuvuuksista?
Kysyn tarkastelemiltani teksteiltä, millaisia asiakirjojen nimissä mainitut aktiiviset kansalaiset ovat tai millaisia heidän pitäisi olla: mitä kansalainen tekee, missä hänen oletetaan olevan aktiivinen, miten kansalaisia aktivoidaan ja mihin aktiivista kansalaisuutta tarvitaan.
Näiden kysymysten kautta pääsen pohtimaan sitä, onko asiakirjojen puhe kansalaisuudesta pikemminkin jonkun muun kuin kansalaisten politiikkaa. Mitä tällainen poliittisuus tai epäpoliittisuus merkitsee kansalaisen käsitteen kannalta?
Avainsanat: kansalaisuus, poliittisuus, oikeudet, velvollisuudet,osallistuminen, identiteetti
Babushka Power: Aspects of Everyday Citizenship at the Suburban NGO Level
Anu Hirsiaho
YTT, tutkijatohtori
Naistutkimuksen laitos
Tampereen yliopisto
anu.hirsiaho(at)uta.fi
The paper is an ethnographic account of the daily life of an elderly immigrant women’s study circle that has come together to study Finnish and discuss everyday concerns at the premises of a suburban NGO for
six years now. It is a study of volunteerism, activism found in unlikely contexts, and everyday practices that, when examined more closely, have profoundly political roots. The so-called "granny club"
is an example of the kind of multicultural work that has potential to change predetermined ideas about gender, age, ethnicity, nationality and citizenship. The fact that the meetings do not take place in a
conventional centre for senior citizens makes the group differ strikingly from other activities provided for seniors in the suburb. The "granny club" has a teacher but it is a rather self-organised
entity. The participants are not interested in discussing things related to ageing, but rather they prefer to study themes related to each others’ cultures, the Finnish political system and history.
In this paper, I am looking for events related to everyday citizenship - how local politics emerges in the everyday life of the granny club. The paper is not about migration or about service-provision for senior
citizens as such, but it discusses the possibility of envigorating local citizenship at the street level according to the model provided by this single self-organised group. What is Babushka power and what
kinds of elements of social inclusion does it offer for the wider public, for instance, the innocent passer-by?
Globalisaatiokriittinen liike ja globalisaatiokeskustelu suomalaisessa
mediassa
Tuomas Ylä-Anttila
Tutkimukseni tarkastelee globalisaatiokriittisen liikken vaikutusta globalisaatiosta käytyyn julkiseen keskusteluun Suomessa. Analyysi keskittyy keskustelun kannalta kriittisiin hetkiin: Seattlen (1999) ja
Genovan (2001) globalisaatiokriittisiin suurmielenosoituksiin sekä kolmen globalisaatioraportin julkaisuun vuonna 2004 (ILO, EVA, Valtioneuvoston kanslia). Political claims analysis -menetelmää käyttäen
tarkastellaan mm. sitä, millaiset puhujaryhmät ovat äänessä ja millaisin kehyksin ne tulkitsevat globalisaatiota ilmiönä. Tutkimus osoittaa, miten globalisaatiokriittinen liike on keskustelun kuluessa tullut
mukaan uutena puheenvuorojen käyttäjänä ja vaikuttanut osaltaan siihen, että globalisaatio on muuttunut pelkästä taloudellisesta ilmiöstä poliittiseksi kiistakysymykseksi.
Raimo Blom ja Martti Siisiäinen: Finnish participation in a comparative perspective
Tapani Turkka: Valtion tuolle puolen:näkökohtia konstitutionalismista