Laadullinen hyvinvointitutkimus
Työryhmä kokoontuu perjantaina 28.3. 15.00-18.00 F4061 Luentosali
Väestöryhmien hyvinvoinnin ja hyvinvointierojen tutkimuksessa kvantitatiivisella tutkimuksella on vahva asema. Kovaa numerotietoa vaaditaan hyvinvointipoliittisen keskustelun, päätöksenteon ja suunnittelun pohjaksi, ja sitä myös pidetään näihin tarkoituksiin riittävänä. Kuitenkin hyvinvointitutkimusta on jatkuvasti tehty myös laadullisin menetelmin. Tämä työryhmä tarjoaa laadullisen hyvinvointitutkimuksen tekijöille mahdollisuuden esitellä tutkimuksiaan ja vaihtaa ajatuksia. Niin empiiriset, teoreettiset kuin metodologisetkin esitykset ovat tervetulleita.
Koordinaattorit: Päivi Naumanen Hannu Ruonavaara
naumanen@utu.fi hanruona@utu.fi
Abstraktit
LAPSEN ’EDUN’ JA HYVINVOINNIN TUTKIMINEN
Ritva Nätkin
lehtori, dosentti
Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos
Tampereen yliopisto
Erityisesti uusi lapsi/lapsuustutkimus on nostanut lapset toimijoiksi ja heidän hyvinvointiaan on alettu tutkimaan perhekokonaisuudesta erillään. On haluttu kuulla lapsen ääni, kokemukset, arki ja tieto sekä määritellä heille oma asiakkuus hyvinvointipalveluissa. Näin on purettu myös perheen käsitettä. Samaan aikaan lainsäädännöllisellä ja poliittisella tasolla käytetään lapsen ’edun’ käsitettä, jonka yhteys hyvinvoinnin tutkimukseen on satunnainen. Lapsen ’etu’ on retorisesti vahva argumentti, jonka merkityssisältö kuitenkin vaihtelee tilanteen mukaan. Käyn esityksessäni lyhyesti läpi näitä käsitteellistyksiä ja niiden paradokseja lähimenneisyydessä. Lyhyesti sanottuna: lapsen ’edun’ poliittinen tulkinta ja sitä kautta myös käsitys lapsen hyvinvoinnin toteutumisesta on vaihdellut, ja kansallinen sekä yhteisöllinen etu on monta kertaa ohittanut kiintymyssuhteen.
Keskityn esityksessäni erityisesti ns. päihdeperheestä käytyyn tieteelliseen ja ammatilliseen keskusteluun ja pohdin, miten lapsen ’etu’ ja hyvinvointi on lähivuosikymmeninä käsitteellistetty siinä. Tieteellinen keskustelu näyttää elävän omaa elämäänsä riippumatta esimerkiksi tilastollisesti havaittavasta kehityksestä. Kiinnitän huomiota erityisesti tieteenalojen välisiin suhteisiin, tieteellis-ammatillisiin muoteihin sekä eri painotusten kamppailuun, jotka kaikki kertovat lapsen ’edun’ ja hyvinvoinnin erilaisista tulkinnoista. Kysyn, mihin yhteiskunta ja yhteisö ovat hävinneet medikalisoituneen keskustelun tieltä.
TYÖIKÄISTEN KUNTOUTUS - ELÄMÄÄ ARJEN JA LAITOKSEN VÄLISSÄ
Minna Ylilahti
Sosiaaligerontologian assistentti
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
PL 35 (MaB)
40014 Jyväskylän yliopisto
Mitä kuntoutuksessa oleminen tarkoittaa? Työikäisten kuntoutus sisältää konkreettisella tavalla niin valtiollisia tavoitteita kuin ihmisen toimintakyvyn ylläpitoon liittyviä toimenpiteitä. Viime vuosina kuntoutuksen tavoitteiksi on pyritty asettamaan yhä enemmän esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyyn ja ihmisen itseohjautuvuuteen liittyviä elementtejä. Työikäisten kuntoutuksen taustalla on tavoitteita pitempien työurien, ikääntyvän väestön psyykkisten ja fyysisten resurssien sekä tehokkaan ja tuottavan työelämässä toimimisen suhteen. Kuntoutuksen perinteinen orientaatio on tiettyjen mitattavissa olevien ominaisuuksien tarkastelua.
Kuntoutus ja kuntoutustoiminta sosiaalisena ilmiönä ei ole vain virallisten harjoitteiden ja ryhmäkeskustelujen sarjaa vaan myös laitoksen arjen, eri toimijoiden, tilan, ympäristön ja vakiintuneiden käytäntöjen vuorovaikutteista suhdetta. Esitys pohjautuu käynnissä olevaan etnografiseen tutkimukseen ikääntyvien työntekijöiden elämänkulullisesta tilanteesta sekä kuntoutuksesta ja kuntoutusprosessista kokemusmaailmana.
Esityksessä käsittelen etnografisen aineiston keräämistä sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksessa sekä pohdin siihen liittyviä haasteita. Fokuksessa on institutionalisoituneen, yksityisen ja julkisen rajapinnoille asettuvan ilmiön käsitteellistäminen laadullisen tutkimuksen avulla. Työikäisten laitoskuntoutus ja kuntoutusprosessi koskettaa ihmisten arkielämää, sen intentiot ulottuvat paitsi työpaikoille myös yksityiseen elämänpiiriin, perheen ja pienyhteisön elämään sekä elämänpoliittisiin valintoihin. Laitoskuntoutuksessa ihminen irrottautuu omasta elämänpiiristään ja tulee kuntoutujaksi laitokseen, missä kohtaa erityisen sosiaalisen maailman sekä elää ja toimii siinä.
MITEN TEHDÄ LAADULLISTA VERTAILEVAA HYVINVOINTITUTKIMUSTA?
Hannu Ruonavaara
Lehtori
Sosiologian laitos
Turun yliopisto
Esityksessä pohditaan laadullisen haastattelututkimuksen tekemistä osana kansainvälisesti vertailevaa tutkimusta. Tutkimusesimerkkien avulla keskustellaan laadullisen vertailevan tutkimuksen kynnyskysymyksestä: miten saavuttaa vertailukelpoisuus säilyttäen samalla laadullisen
menetelmän vahvuutena oleva joustavuus ja avoimuus. Vertailukelpoisuuden tavoittelu vaatii menetelmän standardisoimista, ja se taas helposti johtaa muuttujapohjaiseen tarkasteluun - jonka voi nähdä olevan laadullisen menetelmän ominaisluonteen vastaista. Ratkaisua dilemmaan
haetaan tyypittelevästä, tapausten kokonaisuuden säilyttävästä analyysitavasta.