Suomalainen kilpailuyhteiskunta ja valta
Huom! Ryhmä kokoontuu 28.3.2008 9.00-15.00 SS6
Markkinoihin ja kilpailuun perustuvat ajatusmallit, poliittiset aatteet ja ohjauskeinot ovat haastaneet suomalaisen yhteiskunnan monin tavoin 1980-luvulta lähtien. Työryhmän tarkoituksena on tarkastella näitä muutoksia vallan ja hallinnan näkökulmista.
Millaisia uusia vallan ja hallinnan muotoja on syntynyt vai ovatko vanhat valta- ja hallintajärjestelmät pitäneet pintansa? Onko syytä puhua suomalaisesta kilpailuyhteiskunnasta, jonka valtajärjestelmä poikkeaa aikaisemmasta? Onko markkinamalleilla ja kilpailun periaatteella ollut vaikutuksia vallankäyttöön ja sen kohteisiin? Onko niiden myötä syntynyt uutta tietoperustaa tai uusia vallan strategioita ja legitimoinnin tapoja?
Mitä esimerkiksi markkinoiden ja kilpailun periaatteet merkitsevät yhteiskunnan poliittisen ohjauksen kannalta? Merkitseekö kilpailu poliittisen ohjauksen loppua? Mitä kilpailun periaatteen soveltaminen edellyttää poliittisilta instituutioilta ja miten se muuttaa niiden toimintaa? Minkälaista on markkinamallien ja kilpailuperiaatteen mukainen johtaminen julkisella sektorilla? Minkälaisia ristiriitaisuuksia niiden soveltaminen synnyttää? Minkälaista vastarintaa voidaan tunnistaa?
Työryhmään toivotaan papereita, joissa yhteiskunnan markkinaistumista ja kilpailua tarkastellaan vallan näkökulmasta. Työryhmäpapereiden tyyppi voi vaihdella. Ne voivat olla esimerkiksi tapaustutkimuksia yksittäisistä uudistuksista tai teoreettisia tutkielmia vallan, kilpailun ja politiikan suhteista.
Koska työryhmä on politiikan tutkimuksen päivien ja sosiologipäivien yhteinen ja rajoittuu yhteen päivään, esitettävien papereiden määrää voi joutua rajoittamaan. Noin 250 sanan pituiset abstraktit pyydetään lähettämään 7.1.08 mennessä Juri Mykkäselle (juri.mykkanen@helsinki.fi).
Anu Kantola, HY, viestinnän laitos
Juri Mykkänen, HY, yleisen valtio-opin laitos
Hannu Simola, HY, kasvatustieteen laitos, koulutussosiologia
Aikataulu ja abstraktit
Ohjelma 28.3.2008
Klo 9.00 - 9.30
Markku Koivusalo
Yleisen valtio-opin laitos
Helsingin yliopisto
KILPAILUYHTEISKUNTA, KILPAILUVALTIO JA KILPAILUKANSAKUNTA HALLITSEMISEN ITSEYMMÄRRYKSEN KÄSITTEINÄ
Suomalaisen yhteiskunnallisen toimintamallin on nähty muuttuneen jyrkästi 1980- ja 1990 lukujen taiteessa ja tätä muutokseen on usein liitetty siirtymä suunnitelmataloudellisesta ajattelusta kilpailukykytaloudelliseen periaatteeseen. Samalla valtiota, yhteiskuntaa ja kansakuntaa on alettu hahmottaa kilpailuvaltion, kilpailuyhteiskunnan ja kilpailukansakunnan käsitteillä. Tämä ei ole merkinnyt varsinaisesti hyvinvoinnin teeman tai hyvinvointivaltion unohtamisesta, vaikka tässäkin suhteessa hyvinvointivaltion sijaan hyvinvoinnin järjestämistä on alettu käsitteellistää enemmän hyvinvointiyhteiskunnan käsitteellä. Hyvinvointi yleensä ja siihen liitetty hyvinvointivaltio tai yhteiskunta nauttiikin edelleen laajaa kannatusta. Väittäisin näin, että hyvinvointivaltion tai yhteiskunnan käsite on edelleen keskeinen vallan legitimiteetti käsite. Hyvinvointivaltion asema sen sijaan on muuttunut hallitsemisen ajattelua ja toimintaa ohjaavana periaatteena, erityisesti sen asema vallan käytön ja hallitsemisen käsitteenä. Kilpailuvaltion ja kilpailuyhteiskunnan käsitteet eivät ole siten syrjäyttäneet hyvinvointiyhteiskunnan legitimiteettiä, mutta ne ovat syrjäyttäneet hyvinvointivaltion käsitteen hallitsemista ohjaavana käsitteenä. Hyvinvoinnin säilyttäminen ja pelastaminen nähdään riippuvaiseksi kilpailukyvyn kasvattamisesta ja jälkimmäistä hallitsemisen tehtävää ohjaa taas kasvavasti kilpailuvaltio, kilpailuyhteiskunnan ja kilpailukansakunnan käsitteet.
Paperin tarkoituksena on hahmottaa hieman näitä käsitteitä ja niiden avaamaa poliittis-hallinnollisen toiminnan kenttää. Metodinen lähtökohtani on poliittisen kokemuksen filosofinen analyysi ja näkökulmani näihin käsitteisiin historiallis-filosofinen. Tässä kyse ei ole universaalista a priori käsitteen filosofiasta, josta lähtien sitten analysoitaisiin käsitteen empiirisiä toimintoja, mutta ei myöskään empiirisestä a posteriori analyysistä, jossa käsite palautettaisiin sen täydelliseen historialliseen kontingenttiuteen. Ja vaikka tarkastelussa on historiallisten käsitteiden toiminta ei tarkastelutapani ole käsitteiden historiallisia käyttötapoja tutkivaa käsitehistoriaa. Sen sijaan seuraamatta uskollisesti Foucault’n "ajattelun historian" metodia, pyrin sen tapaan välttämään sekä karkeaa historismia että abstraktia universalismia ja keskittyä ennemmin käsitteiden avaaman historiallisen ajattelun kentän tai niiden asettaman ymmärryksen säleikön (grille d’intelligibilite) tarkasteluun erityisesti suhteessa siihen mitä Foucault kutsui hallitsemisen itsetietoisuudeksi (conscience de soi du gouvernment). Foucault’sta hieman poiketen tuo analyysi kuitenkin pyritään liittämäänm poliittisen kokemuksen ja hallitsemisen yleiseen filosofiseen reflektioon sekä purkamaan käsitteiden kenttää myös niiden elementtien: valtion, yhteiskunnan ja kansakunnan käsitteiden erittelyyn.
Klo 9.30 - 10.00
Kaisa Hytönen
Yhteiskuntatutkimuksen laitos
Lapin Yliopisto
VALTIOBRÄNDÄYS - MODERNIA VALTION TOIMINTAA
Valta ja hallinta ovat valtioon perinteisesti liitettyjä termejä, kun taas markkinat ja kilpailu mielletään yritysmaailman termeiksi. Näiden kahden "rinnakkaisen" toimintakulttuurin liittyminen samoihin ympyröihin valtion toiminnassa herättää mielenkiintoisia pohdintoja toimintojen samankaltaistumisesta. Tätä ilmiötä olen tutkinut valtiobrändäys-tematiikan yhteydessä. Valtiobrändäys edustaa tuoretta valtiollista ilmiötä, jonka tarkoituksena on merkkituotteistaa valtio siten, että sillä on paras mahdollinen tunnettavuus kansainvälisessä toiminnassa. Positiivisella julkisuuskuvalla valtio pyrkii turvaamaan oman osansa rajallisista kansainvälisen talouden markkinaosuuksista. Positiivisesta julkisuuskuvasta huolehtiminen on pehmeän vallankäytön muoto, jolla pyritään turvaamaan omia etuja ja saavuttamaan tavoitteita.
Tutkimuksen valta-käsite on kaksijakoinen. Toisaalta tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten kilpailu vallasta on pakottanut erilaiset toimijat muuttamaan toimintaansa menestyksensä turvatakseen. Toisaalta tutkimuksessa perehdytään siihen, millaisia ajatuksia brändäys valtion toimintana synnyttää suomalaisessa yritysmaailman, hallinnon ja tutkimusmaailman eliitissä. Jälkimmäisessä tutkitaan muun muassa sitä, millaista valtaa valtiolle perinteisesti mielletään, kenelle vastuu valtion positiivisen julkisuuskuvan luomisesta mielletään ja sitä, millaisia näkemyseroja valtion brändäystoiminnasta eliitin joukossa ilmenee.
Tutkimuksessa puhutaan brändäyksestä pehmeänä vallankäyttönä. Pehmeällä vallankäytöllä tarkoitetaan Joseph S. Nyen tavoin kykyä saavuttaa tavoitteet omalla "viehätysvoimallaan" mieluummin kuin turvautumalla pakottamiseen. Kun valtion toiminnassa silti edelleen säilyy kovan vallankäytön muotoja, voidaan puhua näiden kahden vallankäytön yhteensulautumasta, älykkäästä voimankäytöstä (smart power). Alustuksessa esitellään tutkimuksen teoreettisia pohdiskeluja siitä, millaista brändäystoiminta on osana valtion toimintaa ja millaista vallankäytön muotoa se itsessään ja osana valtion perinteistä toimintaa edustaa.
Klo 10.00 - 10.30
Anu Kantola
Viestinnän laitos
Helsingin yliopisto
MAAILMAN KILPAILUKYKYISIMMÄN MAAN HALLINTA: KANSALLINEN KILPAILUKYKY SUOMALAISEN KILPAILUVALTION VALTASTRATEGIANA
Paperi analysoin kansallisen kilpailukyvyn käyttöä poliittisena valtastrategiana Michel Foucault’n ajatuksiin pohjautuvien hallinnan teorioiden näkökulmasta. Kansallisen kilpailukyvyn voi nähdä rationaliteettien, tieteenalojen, tilastojen, mittareiden ja poliittisten strategioiden löyhänä yhteenliittymänä, hallinnan regiiminä, jonka avulla valtioiden hallintaa pyritään jäsentämään ja järjestämään globalisoituvassa maailmantaloudessa. Kuvaan kilpailukyvyn ympärille kehittyneen hallinnan regiimin rakentumista: millaisille teorioille, mittareille ja hallinnan tekniikoille kilpailukyvyn poliittinen käyttö on rakentunut. Erityisesti tarkastelen kilpailukyvyn käyttöä Suomalaisen politiikan valtastrategiana. Millaisten poliittisten linjausten ja valtastrategioiden perustavana järkenä sitä on käytetty Suomessa 1990-luvulta lähtien?
Klo 10.30 - 11.00
Timo Moilanen
Yleisen valtio-opin laitos
Helsingin yliopisto
MÄÄRÄVÄHEMMISTÖSÄÄNNÖKSET JA EDUSKUNNAN MUUTTUVA ASEMA
Tutkimuksessa tarkastellaan määrävähemmistösääntöjen poistamisen vaikutuksia eduskunnan asemaan ylimpänä valtioelimenä. Määrävähemmistösäännökset pohjautuivat vuoden 1906 valtiopäiväjärjestykseen. Niiden perusteella eduskunnan määrävähemmistö (67 kansanedustajaa) on halutessaan voinut estää enemmistön hyväksymän lakiesityksen voimaantulon siirtämällä sen seuraavien vaalien jälkeisten valtiopäivien käsiteltäväksi. Lepäämäänjättämissäännöksistä luovuttiin vuonna 1992, ja lakiesityksen hyväksyntään riittää yksinkertainen enemmistö. Lukujen valossa lepäämäänjättämistä on käytetty harvoin, sillä vain puoli prosenttia hyväksytyistä lakiehdotuksista on jätetty lepäämään. Määrävähemmistösäännöksen tosiasiallinen merkitys löytyykin siitä, että se on käytännössä pakottanut hallituksen ottamaan opposition kannan huomioon johtaen osiltaan konsensuspolitiikkaan. Määrävähemmistösäännösten poistaminen on periaatteessa vahvistanut eduskunnan asemaa (enemmistön tahdon toteutuminen), mutta käytännössä uudistus on eniten vahvistunut hallituksen ja ministeriöiden asemaa lainsäädäntötyössä. Muutosta tutkitaan haastattelemalla eduskunnan ja valtioneuvoston poliittista johtoa sekä ylimpiä virkamiehiä.
Klo 11.00 - 11.30
Tapio Litmanen, Miikka Salo & Mika Kari
Jyväskylän yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
HEIKKOA VAI VAHVAA ENERGIAPOLITIIKKAA? ENERGIAPOLIITTISEN VALLANKÄYTÖN POHDISKELUA JA EMPIIRISIÄ TUTKIMUSTULOKSIA
Esitelmässä pohditaan kysymystä energiapoliittisen vallankäytön hallitsevista piirteistä ja poliittisista suhdanteista. Lähtökohtaisena olettamuksena on, että on löydettävissä heikon energiapolitiikan ja vahvan energiapolitiikan kausia. Näiden määrittelyn kautta edetään kohti
monipuolisempaa käsitystä heikon heikkoudesta/ vahvuudesta ja vahvan vahvuudesta/heikkoudesta. Yksiulotteisen jaottelun kyvyttömyys kuvata Suomen energiapolitiikkaa havainnollistuu, kun rinnalle nostetaan esimerkiksi 1990-luvun energiapolitiikka. Vahva energiapoliittinen valta merkitsi, että energiamarkkinoita liberalisoitiin määrätietoisella yhteiskunnallisella otteella samalla pyrkien huolehtimaan kilpailutilanteen aitoudesta. Näin ollen markkinoiden vapauttaminen ja
valtiollisen sääntelyn vähentäminen ei merkinnyt yksioikoista kehitystä vahvan energiapolitiikan kaudesta heikkoon. Jonkinasteisen yhteiskunnallisen seurannan kytkeminen energiamarkkinoiden
vapauttamiseen on ilmeisesti merkki heikon ja vahvan energiapolitiikan sekoittumista. Muita tarkemmin mietittäviä asioita ovat mm. yhteisymmärrys energiapolitiikan suunnasta, yhden painotuksen ylivalta, energiapolitiikan nousu ulkopolitiikan prioriteettilistalla, energiadiplomatia, geopolitiikka ja vaikkapa kansallisen energiatuotannon ja omavaraisuuden korostaminen sekä EU:n energia- ja ilmastopoliittiset linjaukset. Aiheen teoreettisen tarkastelun lisäksi käytössä on vuoden 2007 kyselyaineisto kansalaisten näkemyksistä energiapoliittisesta vallankäytöstä. Tutkimus on osa Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteisprojektia Energiapoliittinen valta Suomessa. Projekti kuuluu Suomen Akatemian Valta Suomessa -tutkimusohjelmaan.
Klo 11.30 - 13.00 lounas
Klo 13.00 - 13.30
Risto Rinne, Hannu Simola, Jaakko Kauko & Mari Simola
Kasvatustieteiden laitos
Turun yliopisto
Kasvatustieteen laitos
Helsingin yliopisto
VALTA, YLIKANSALLISET HALLINTAJÄRJESTELMÄT JA YLIOPISTOJEN UUSI JOHTAMISTAPA SUOMESSA
New Public Management (NPM) on saanut vankan jalansijan suomalaisella yliopistosektorilla noin vuosikymmen useiden muiden Euroopan maiden jälkeen. Hallinto- ja ohjauskäytäntöjen muutos 1980-luvulta alkaen on tapahtunut pääasiassa soveltamalla yksityiseltä sektorilta lainattuja toimintatapoja yliopistoihin (esim. tulosohjaus, laadunarviointi, erilaisten ammattijohtajien määrän lisääntyminen) sekä yliopistojen toimintojen siirtona yksityiselle sektorille. Tällä hetkellä keskeisinä (suomalaisen) yliopistopolitiikan tavoitteina tuntuu olevan globalisaation, kansallisen kilpailukyvyn ja koulutusmarkkinoiden haasteisiin vastaaminen lähinnä keskittämällä yliopistoja ja yliopistojen toimintoja suurempiin yksikköihin.
Aikaisemmassa tutkimuksessa yliopistojen aseman muutoksesta on havaittu, että manageriaalisen ohjauksen lisääntyessä akateeminen itsehallinto ja akateemisten työntekijöiden valta määrittää työtään näyttävät rapautuvan. Uudet toimintalogiikat ja -kulttuurit asettuvat yliopistoihin esimerkiksi lisääntyneen tilivelvollisuuden, arvioinnin, vertailun ja indikaattoreiden kautta. Tämä aiheuttaa väistämättä ristiriitoja ja yhteentörmäyksiä aikaisempien toimintatapojen kanssa. NPM-uudistusten problematiikka yliopistoissa kiteytyykin usein manageriaalisen ja akateemisen kulttuurin vastakkainasetteluun sekä kysymykseen siitä, kenellä on oikeus määritellä kriteerit "laadukkaalle" tutkimukselle ja koulutukselle.
Tutkimushankkeemme "Power, Supranational Regimes and New University Management" on alkanut vuonna 2007 ja tämä on ensimmäinen hankkeeseen perustuva Suomessa pidettävä esitys. Keskeisenä tavoitteenamme on tutkia, kuinka globaalit ja eurooppalaiset vaikutteet ovat välittyneet Suomen yliopistoihin 1980-luvun lopulta lähtien sekä millaisen vastaanoton ja mitä muotoja ne ovat saaneet korkeakoulujen käytännöissä. Tutkimus keskittyy kysymyksiin vallasta rakenteellisella tasolla, jolloin valtaa ei ymmärretä resurssina vaan suhteiden verkostona. Tavoitteenamme on myös lisätä teoreettista ymmärtämystä politiikan ja toimintapolitiikan liikkumisesta eri toiminnan tasoilla. Hankkeen tutkimusmateriaali koostuu dokumenttiaineistosta, keskeisten valtakunnallisen tason toimijoiden haastatteluista sekä yliopistojen henkilökunnalle suunnatusta kyselystä.
Klo 13.30 - 14.00
Jaakko Kauko
Kasvatustieteen laitos
Helsingin yliopisto
YLIOPISTOPOLITIIKAN ELIITIN NÄKEMYKSIÄ POLITIIKAN MUUTOKSISTA
Suomalaisessa poliittisessa ohjauksessa on nähty raju muutos osana laajempaa kansainvälistä uuden julkisjohtamisen virtausta 1980-luvun lopulta alkaen. Yliopistopolitiikassa muutos on kohdistunut myös käsitykseen yliopiston kansallisesta ja kansainvälisestä roolista. Voidaankin katsoa, että yliopistopolitiikka on muuttunut erityisen paljon reaktiona kansainvälisiin kehityskaariin ja tarjoaa näin hedelmällisen tutkimuskohteen kansallisen politiikan muutoksen tutkimuksessa.
Aikaisemman eliittitutkimuksen perusteella voidaan työhypoteesina ajatella, että Suomesta on löydettävissä jotakuinkin yhtenäinen ryhmä ihmisiä, joka on vaikutusvaltainen yliopistopolitiikassa. Oletuksena on, että tämä yliopistopolitiikan eliitti tulkitsee kansainvälisiä virtauksia, omaksuu ja suodattaa näkemyksiä kansalliseen politiikkaan. Samalla eliitti tulee rajanneeksi kansallista keskustelua.
Tarkoituksena on hahmottaa Suomen yliopistopolitiikkaan keskeisesti vaikuttaneiden henkilöiden ajatuksia ja näkemyksiä muutoksesta ja sen vaikutuksista poliittiseen ohjaukseen. Yliopistopoliittisen eliitin näkemyksiä kartoitetaan teemahaastattelulla. Haastateltavina on henkilöitä eri taustaorganisaatioista: valtion poliittisista ja hallinnollisista orgaaneista, konsultoivista tahoista, tutkimuksen rahoittajista, yliopistojen jäsenten järjestöistä sekä ammattiliitoista tutkimuslaitoksineen. Haastattelujen perusteella muodostetaan tulkinta eliitin tuottamasta puheavaruudesta. Puheavaruus voidaan nähdä myös kansallisena yliopistopoliittisena asialistana.
Eliitin muodostamasta puheavaruudesta pyritään hahmottamaan erityisesti sen dynaamisia piirteitä. Olennaisia kysymyksiä tällöin on: Mitä muutoksia puheavaruus mahdollistaa? Miten asiat päätyvät kansalliselle asialistalle? Miten puheavaruus on muokkaantunut poliittisesti ja miten politiikka muokkaa sitä tänään? Miten eri toimijat ja toimijaryhmät vaikuttavat siihen?
Väitöskirjatutkimuksen ollessa alussa, tässä vaiheessa tullaan esittelemään lähinnä teoreettista kehikkoa ja ensimmäisiä vaikutelmia kevään aikana tehdyistä haastatteluista. Tutkimus on osa projektia "Valta, ylikansalliset hallintajärjestelmät ja yliopistojen uusi johtamistapa Suomessa".
Klo 14.00 - 14.30
Mari Simola
Kasvatustieteen laitos
Helsingin yliopisto
PROFESSIONALISMI NÄKÖKULMANA YLIOPISTO-OPETUKSEN KEHITTÄJIIN
Opetus yliopistossa on perinteisesti pitkälti perustunut tutkija-opettajan omaan suunnitteluun ja harkintaan niin sisältöjen kuin menetelmien suhteen. Yliopiston toimijoista on kuitenkin erottumassa erityinen opetuksen kehittäjien joukko, jonka tehtäviin kuuluu nimenomaan päätoiminen koulutuksen ja opetuksen kehittäminen. Opetuksen kehittäjiä voidaan pitää myös esimerkkinä ns. uusprofessiosta ja ammattiryhmästä, jonka työ kytkeytyy kiinteästi yliopiston managerisoitumiseen ja erityisesti viimeaikaisiin hallinnollisiin uudistuksiin sekä pyrkimyksiin tehostaa koulutusta ja kehittää laatua (Ball 2004; Sommerfeld 2002).
Esityksessäni jäsennän opetuksen kehittäjien työtä ja toimintaa professionalismitutkimuksen valossa. Professionalismia voidaan tarkastella kolmen eri poliittisen toiminnan tason kautta (vrt. esim. Dahler-Larsen 2003). Ensinnäkin, professionalismi voidaan ymmärtää työn hallinnan logiikkana, jolloin keskiöön nousee ammattikunnan jäsenten oikeus itse määritellä työnsä ja vastata siihen liittyvistä päätöksistä (toimintapolitiikka). Toiseksi, professionalismilla voidaan tarkoittaa ammattikunnan pyrkimystä laajentaa toimivaltaa asiantuntija-alallaan sekä sitä kautta mahdollisesti hankkia yhteiskunnallista statusta (etupolitiikka). Kolmanneksi, ymmärrän professionalismin ammattikunnan sisäisenä normijärjestyksenä ja jaettuina käytänteinä sekä pyrkimyksinä näiden jäsentämiseen, jaettuun ammattipraktiikkaan ja -identiteettiin (identiteettipolitiikka). Professionalismi näkökulmana tarjoaa myös tavan tutkia yhtä ammattikuntaa niin makro- (kansainvälinen ja valtakunnallinen toiminta), meso- (instituutio, yliopisto) kuin mikrotasolla (kehittäjän työ). (ks. mm. Evetts 2003; 2006.)
Esitys perustuu väitöskirjatutkimukseeni, jossa käsittelen suomalaisten yliopisto-opetuksen kehittäjien pyrkimyksiä jäsentää omaa työtään ja luoda itselleen paikkaa yliopistossa.