Tiedonsosiologian teoriaa ja menetelmiä
Työryhmä kokoontuu perjantaina 29.3. 15-18.00 LS17
Tiedontuotannon prosesseja on tutkittu monenlaisissa empiirisissä konteksteissa. Kutsumme työryhmään alustajia keskustelemaan tiedonsosiologisen tutkimuksen teoreettisista ja metodologisista välineistä sekä niiden soveltamisen ja soveltuvuuden kysymyksistä.
Haluamme erityisesti virittää keskustelua Susan Leigh Starin rajakohdeteorian (boundary object theory) ja Sheila Jasanoffin tiedon yhdessä tuottamisen idean (co-production of knowledge) ja muiden vastaavien käsitteellistysten avaamista näkökulmista tiedon tuotannon prosesseihin.
Toivomme, että alustuksissa pohditaan teoreettisten ja analyyttisten välineiden käyttöä jossain empiirisessä kehyksessä. Mitä hyviä puolia valitussa tai harkitussa lähestymistavassa on? Mitä ongelmia ja rajoituksia mahdollisesti siinä on tullut esille?
Koordinaattorit:
Marja Alastalo
marja.alastalo@uta.fi
tutkijatohtori
Tampereen yliopisto
Maria Åkerman
maria.akerman@uta.fi
tutkijatohtori
Tampereen yliopisto
Aikataulu:
Klo 15.00-15.20 Marja Alastalo & Maria Åkerman: Tutkimuskohteena tiedon ja politiikan rajapinnat: metodologisia kysymyksiä
Klo 15.20-15.40 Kirsti Ahlqvist: Tilastotieto osana kulutuksen hallintaa
Klo 15.40-16.00 Helena Leino: Kansalaisosallistuminen kaupunkisuunnittelussa - rajaorganisaatioita vai hybridien hallintaa?
Klo 16.00-16.20 Minna Santaoja: Rajakohteita luontotiedon verkostoissa
Klo 16.20-16.40 tauko
Klo 16.40-17.00 Antti Tietäväinen: Tiedontuotannon käytännöt OECD:n investointipoliittisessa ohjauksessa
Klo 17.00-17.20 Marja Ylönen: Sosiaalinen kontrolli ideologisena ilmiönä
Klo 17.20-17.40 Ville Valovirta: Governance by knowledge: Co-production of expert knowledge and social order in science and technology policy
Klo 17.40-18.00 loppukeskustelu
Marja Alastalo (TaY) marja.alastalo@uta.fi
Maria Åkerman (TaY) maria.akerman@uta.fi
Tutkimuskohteena tiedon ja politiikan rajapinnat: metodologisia kysymyksiä
Tieteen tutkimuksessa on 1990-luvulta alkaen pyritty enenevässä määrin tuottamaan käsitteitä, joiden avulla tieteen ja politiikan yhteen kietoutumista voidaan luonnehtia ja tarkastella empiirisessä tutkimuksessa. Kiinnostuksen lähtökohtana on huomio tiedon tilanteisuudesta. Tieto ei ole arkisto, josta ammennetaan informaatiota ongelmanratkaisutilanteisiin, vaan tieto syntyy ja tulee merkitykselliseksi niissä käytännöissä, joiden avulla arjen ongelmanratkaisuun pyritään. Tämän vuoksi tieto on aina paikallista ja käytäntöihin kiinnittynyttä (esim. Knorr-Cetina 1981; Pickering 2000).
Tiedon tuotannon käytäntöihin keskittyneen tutkimuksen keskeisiksi tutkimusongelmiksi nousevat kysymykset erilaisten käytäntöyhteisöjen kohtaamisesta. Tällöin kiinnostus kohdistuu yhtäältä siihen, miten toimintatavoiltaan, tavoitteiltaan ja tiedon kriteereiltään erilaiset yhteisöt pystyvät muodostamaan toiminnallisen kokonaisuuden ja toisaalta siihen, miten makrotason hallintajärjestelmät kohtaavat mikrotason toiminnan. Rajakohteen (Star & Griesemer 1989, Bowker & Star 2001) ja rajaorganisaation (Guston 2001) käsitteet on luotu analyyttisiksi apuvälineiksi edellisen kaltaisten kohtaamisten tarkasteluun.
Arvioimme esityksessämme rajakohteen käsitteen analyyttista käyttökelpoisuutta empiirisen tutkimuksen apuvälineenä. Tavoitteemme on erityisesti nostaa esille sitä, millaisia metodologisia vaatimuksia ja sitoumuksia käsitteen taustalla oleva ajatus tiedon tilanteisuudesta tutkijalle asettaa, ja mitä nämä vaatimukset tarkoittavat käytännön tutkimustyön kannalta. Käytämme esimerkkejä tutkimuksistamme, joista toinen käsittelee suomalaisen sosiaalitilastoinnin mukauttamista käynnissä olevaan tilastoinnin harmonisoimiseen Euroopan Unionissa ja toinen käsittelee suomalaisen metsätilastoinnin reagointia muuttuviin metsätalouden käytäntöihin.
Kirsti Ahlqvist (Tilastokeskus) Kirsti.Ahlqvist(at)stat.fi
Tilastotieto osana kulutuksen hallintaa
Esittelen alustuksessani tutkimusta, joka käsittelee väestön kulutukseen ja toimeentuloon liittyviä vaikuttamispyrkimyksiä Suomessa 1900-luvun aikana. Aihetta olen lähestynyt väestön kulutuksen tilastoinnin käytäntöjen kautta, jolloin tutkimuksen kohteena on ollut, minkälaisia kulutuksen yhteiskuntapoliittisen hallinnan muotoja, instituutioita ja käytäntöjä on esiintynyt, ja mikä on ollut tilastotiedon paikka tässä prosessissa. Miten kulutuksen hallinnan muutokset ovat ilmenneet tilastollisten käytäntöjen muutoksissa - tietotarpeiden määrittelyissä, käsitteissä, luokituksissa, tietojen käytössä sekä tiedon tuotannon organisoinnin tavoissa.
Kulutuksen hallintaa olen tarkastellut Michel Foucaultilta peräisin olevan modernin liberaalin hallinnan näkökulmasta käsin. Tällöin kulutuksen hallinnan voidaan ajatella sisältävän kaikki ne pyrkimykset, joilla väestön kulutusta pyritään muovaamaan tietyn mukaiseksi. Moderni hallinta merkitsee ennen kaikkea tietoon perustuvia tapoja käsitteellistää todellisuutta. Tutkimusaineistona olen käyttänyt kulutuksen yhteiskuntapoliittisia ohjelmapapereita, tilastointiin liittyviä kansainvälisiä ja kansallisia asiakirjoja, tilastojulkaisuja, tilastoaineistoihin perustuvia yhteiskuntapoliittisia selvityksiä sekä tutkimusraportteja.
Kulutuksen käsitteellistämisen tavat, kulutukseen liittyvät vaikuttamisen keinot sekä sitä koskevat tiedon muodot ovat vaihdelleet, mutta ovat olleet kiinteässä vuorovaikutuksessa keskenään. Kulutuksen hallinnassa on ollut keskeistä etsiä tasapainoa taloudellisen hallinnan ja elämän prosessien (sosiaalisen) hallinnan välillä. Hallinnan tavat, perustelut ja teknologiat sekä tiedon tuotannon tavat ovat vaihdelleet sosiaalisen ja taloudellisen kysymyksen tulkinnasta riippuen. Hallinnan keinoille on ollut ominaista moderni tehokkuus- ja rationalisointiajattelu sekä integroiminen.
Talouden ja sosiaalisen alueen välinen suhde nähtiin viime vuosisadan alussa lähinnä työvoiman uusintamisen kysymyksenä, jolloin yksi keskeinen tiedon muoto oli ravitsemustiede ja mittarit liittyivät toimeentulominimin sekä palkkojen ja hintojen välisen suhteen arviointiin. Kulutukseen vaikuttamisen keinot olivat lähinnä väestön sivilisoimiseen liittyviä koulutuksen ja valistuksen keinoja. Taloudellisen ja sosiaalisen välinen suhde sai uuden tulkinnan, kun talouskasvusta tuli keskeinen yhteiskuntapoliittinen tavoite. Tällöin väestön kulutuksesta tuli sen yksi takaaja. Kulutusta käsitteellistettiin kansantaloustieteessä. Kansantalouden ostovoimasta ja sen jakautumisesta tuli merkittävä mittari ja säätelyn keino. Myös tilastollisella tietojärjestelmällä kansalaiset liitettiin kuluttajina ja tulonsaajina kansantalouden kiertokulkuun. Kulutuksen säätelyn vähittäisen vapauttamisen myötä kulutusta on yhä enemmän alettu käsitteellistää valinnanvapauksien ja markkinoiden kautta, jolloin kulutuksen taloudellisten ulottuvuuksien lisäksi on tunnistettu sen sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Tässä käsitteellistämisessä taloustieteen lisäksi sosiologia ja esimerkiksi markkinatutkimus ovat olleet osallisena. Hallinnan keinot liittyvät nykyisin kannustamiseen ja yrittäjyyden korostamiseen. Kulutusta koskevat uudet mittarit liittyvät kuluttajien kykyihin, esimerkiksi kykyihin löytää ja käyttää tietoa sekä täten osallistua jollakin tavalla määriteltyyn kokonaisuuteen (kulutusyhteiskuntaan, tietoyhteiskuntaan, globaaleille markkinoille). Kulutuksen käsitteellistämisessä on havaittavissa kuitenkin historiallista monikerroksellisuutta. Uuden hallinnan käytännön ilmaantuminen ei ole poistanut aiempia, vaikka muuttanut niidenkin tulkintakehyksiä.
Kulutuksen käsitteellistämisen muutoksiin on liittynyt myös toimijatahojen vaihtelut sekä tiedontuotannon organisoinnin ja periaatteiden vaihtelut. Nämä kysymykset liittyvät keskeisesti tiedon ja vallan suhteeseen. Kuka määrittelee sen, mitä ja miten tietoa tuotetaan, miten se oikeutetaan, sekä miten läpinäkyvää se on.
Helena Leino (TaY) helena.leino(at)uta.fi
Kansalaisosallistuminen kaupunkisuunnittelussa - rajaorganisaatioita vai hybridien hallintaa?
Kansalaisosallistuminen suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa on ollut jatkuvassa muutoksessa aina vuoden 2000 maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksesta lähtien. Tarkastelen tässä paperissa kansalaisosallistumisen asemaa kaavasuunnittelussa kahden analyyttisen käsitteen, rajaorganisaation (boundary organisation, esim. Guston 1999, 2001) ja hybridien hallinnoinnin (hybrid management, esim. Miller, 2001) kautta. Yhdistämällä käsitteitä aikaisempiin empiirisiin tutkimuksiini kansalaisosallistumisen dynamiikasta, (esim. Leino 2006) yritän muodostaa käsityksen siitä, voivatko nämä käsitteet tarjota tuoreen näkökulman kansalaisosallistumisen tutkimuksen kentälle.
Rajaorganisaatioiden tulkitaan toimivan keskustelutilana tieteellisen tiedon ja politiikan välimaastossa. Käsite viittaa myös tilaan, jossa lineaariset ja osallistavat mallit kohtaavat ja kietoutuvat yhteen. Analyysini taustalla on kiinnostus uudenlaisten, dynaamisten, poliittisten tilojen kehittymisen mahdollisuudesta politiikkaprosesseissa. Clarke Miller (2001) onkin kritisoinut rajaorganisaatioiden tutkimuksen keskittymistä liian staattisten asetelmien analysointiin. Hänen mukaansa nykyiset toiminnan tilat ovat hybridejä, jotka muuttavat muotoaan nopeasti. Miller käyttää tässä yhteydessä termiä hybridien hallinnointi.
Kuten kansalaisosallistumisessa, näen Millerin ajatustavassa korostuvan tilanteellisuuden, toiminnan hetkellisyyden ja haurauden. Herää kysymys: onko rajaorganisaatiokeskustelussa edes tarpeen pohtia pysyviä yhteistoiminnan muotoja, vai pitäisikö keskittyä itsessään dynaamisiin, käytännöistä syntyneisiin toimintamuotoihin? Toisaalta, eivätkö nykypäivänä erilaiset vakiintuneet hallinnolliset instituutiot nimenomaan etsi uusia toimintamuotoja ja toiminnan tiloja, jotka mukautuisivat paremmin epävarmuuden tilanteisiin?
Guston, David (1999) Stabilizing the boundary between US politics and science: The role of the Office of Technology Transfer as a boundary organisation. Social Studies of Science 29 (1), 87-112.
Guston, David (2001) Boundary Organizations in Environmental Policy and Science: An Introduction. Science, Technology and Human Values, Vol 26, No. 4, 399-408.
Leino, Helena (2006) Kansalaisosallistuminen ja kaupunkisuunnittelun dynamiikka. Tapaustutkimus Tampereen Vuoreksesta. Acta Universitas Tamperensis, Tampere.
Miller, Clark (2001) Hybrid Management: Boundary Organisations, Science Policy, and Environmental Governance in the Climate Regime. Science, Technology & Human Values 2001, vol 26, No.4.
Minna Santaoja (University of Stuttgart) minna.santaoja(at)sowi.uni-stuttgart.de
Rajakohteita luontotiedon verkostoissa
Tarkastelen rajakohteen käsitettä varsin uskollisena Starin ja Griesemerin alkuperäiselle empiiriselle kontekstille. Tutkin luontoharrastajien roolia paikallisissa ja ylipaikallisissa luontotiedon verkostoissa ja sitä kautta luonnon monimuotoisuuden hallinnassa. Hahmottelen rajakohteita eri toimijoiden välille Starin ja Griesemerin tyypittelyn pohjalta ja pohdin esimerkiksi Tampereen luonnontieteellisen museon roolia rajakohteena. Harrastajavoimin kootut museon kokoelmat ovat olleet varastoituna vuodesta 1995 lähtien, mikä on hiertänyt kaupungin ja luontoharrastajien välejä.
Star ja Griesemer esittivät luontoharrastajien motiiveiksi osallistua eläintieteellisten kokoelmien kartuttamiseen halun osallistua yhteiseen tieteelliseen projektiin ja tätä kautta edistää luonnonsuojelua. Tilanteen voidaan nähdä muuttuneen sadan vuoden aikana. Luontoharrastajia on vähän, ja he ovat skeptisiä sen suhteen missä määrin luontotiedolla pyritään luonnon suojeluun. Luonnon tutkimuksen professionaalistuttua joudutaan juopaa ammattilaisten ja harrastajien välillä kuromaan umpeen uudelleen.
Star ja Griesemer esittelivät rajakohteen käsitteen tieteen tekemisen välineenä. Tiede on heidän mukaansa sosiaalista toimintaa joka vaatii yhteistyötä ja neuvotteluja eri toimijoiden välillä. Kuvaus sopii myös politiikkaan määrittelykamppailuina ja yhteisten asioiden hoitamisena. Voitaisiko rajakohteita hahmotella aktiivisesti ongelmanratkaisun välineinä? Tämä herättää kysymyksen rajakohteiden tarkastelussa käytettävästä aineistosta. Star ja Griesemer käyttivät historiallista aineistoa: rajakohteiden hahmottelu saattaa olla helpompaa taaksepäin katsottaessa. Käynnissä olevissa prosesseissa tunnistettavat rajakohteet saattavat olla muuttuvia. Voidaanko tällöin puhua rajakohteista? Etnografinen metodologia tuntuisi sopivalta rajakohteiden etsintään. Mitä yksityiskohtaisemmin eri sosiaalisista maailmoista ollaan perillä, sitä paremmin onnistunee näiden välisten rajakohteiden tunnistaminen.
Antti Tietäväinen (TaY) antti.tietavainen(at)uta.fi
Tiedontuotannon käytännöt OECD:n investointipoliittisessa ohjauksessa
Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD:ta voi luonnehtia rajaorganisaatioksi. Järjestön tuottamat tilastot ja talousindikaattorit ymmärretään usein taloustieteellisen tiedon kaltaiseksi neutraaliksi dataksi, jonka avulla politiikan onnistumista on mahdollista arvioida objektiivisesti. Toisaalta järjestöllä on ideologinen rooli. OECD perustettiin vuonna 1948 sotilasliitto Naton sisarorganisaatioksi. Järjestön alkuperäinen projekti oli koordinoida sodanjälkeisen Euroopan uudelleenrakentamiseen tarkoitettua Marshall-apua. Myöhemmin järjestö on ottanut tavoitteekseen vapaan markkinatalouden puolustamisen. OECD:n kaksoisroolin vuoksi on kiinnostavaa tarkastella järjestön tiedontuotannon tapoja: miten tieteestä tehdään politiikkaa ja politiikasta tiedettä?
Analysoin esitelmässä OECD:n tavoitetta avata yhä useampia tuotannon aloja ja valtion infrastruktuurin osia kansainväliselle kilpailulle. Järjestö on pyrkinyt harmonisoimaan kansainvälisiä pääomaliikkeitä käsitteleviä koodeja ja yrittänyt luoda MAI-sopimuksen, joka toteutuessaan olisi liberalisoinut ja yhdenmukaistanut valtioiden investointilainsäädäntöä. OECD:n uusin investointipolitiikan liberalisointiin tähtäävä tekniikka on Investointipoliittinen viitekehys, jonka tavoite on rohkaista erilaisia toimijoita kysymään "oikeita kysymyksiä valtion taloudesta, instituutioista ja ympäristöstä, jossa säännöstöjä luodaan". Koska Investointipoliittista viitekehystä käytetään niin valtion taloudenhoidossa kuin kehitysyhteistyössä, voidaan sitä pitää rajaobjektina, jonka avulla erilaisten sosiaalisten maailmojen välille pyritään luomaan yhdenmukaisuutta.
Marja Ylönen (JY) Mkylonen(at)yfi.jyu.fi
Sosiaalinen kontrolli ideologisena ilmiönä
Tarkastelen vesien saastumisen ja vesirikosten sosiaalista kontrollia Suomessa vuosina 1960-2000 moraalisääntelyn viitekehyksen ja ideologia-käsitteen kautta. Ideologian tarkastelu nojaa ideologia-teorioihin ja tiedonsosiologisiin lähestymistapoihin. Omaksun ideologian määrittelyn, jossa irtaudutaan "johtavan" (dominant) ideologian teesistä mutta jossa silti säilytetään joitain sen piirteitä. Sosiaalista kontrollia ideologisena instituutiona lähestyn sellaisten uskomusten ja käytäntöjen joukkoina sekä sosiaalisina suhteina, jotka ovat tärkeitä sosiaalisen kontrollin toimimiselle, mutta jotka tuottavat ristiriitaisia seurauksia sosiaalisen kontrollin toteutumiselle, kuten esimerkiksi hyvän viranomaistoiminnan periaatteille ja jotka saattavat peittää alleen eettisesti kyseenalaisia, epätasa-arvoisia ja epäoikeudenmukaisia menettelyjä. Voidaan tietysti huomauttaa, että kaikkeen sosiaaliseen toimintaan liittyy myös ei-aiottuja seurauksia ilman, että kyse olisi ideologiasta. Vaikka näin onkin, pitäydyn ideologian tarkastelussa nojaten ajatukseen, että sillä on merkittävä rooli yksilöiden kognitiivisissa prosesseissa. Yksilöiden ja ryhmien ajattelun voidaan esittää olevan sidoksissa ideologiaan. Ideologia tarjoaa viitekehyksen havainnoille ja tekee maailmasta ja toiminnasta mielekkään. Tietyssä tilanteessa tietyt uskomukset ja käytännöt voivat saada hegemonisen aseman, jolloin ne voivat olla osaltaan aiheuttamassa ristiriitaisia seurauksia.
Ideologiaa lähestytään diskurssianalyysin keinoin, väittämättä, että ideologia palautuisi yksinomaan diskursseihin. Diskurssi antaa kuitenkin konkreettisen empiirisen tarkastelun kohteen, jossa ideologiaa voidaan hahmottaa. Aineisto koostuu vesiasioita käsittelevän lehden artikkeleista vuosilta 1960 - 2000, viranomaishaastatteluista sekä oikeusasiakirjoista. Esityksessä tullaan tarkastelemaan joko lehtikirjoitusten tai viranomaishaastattelujen analyysiä. Tutkimuksen tuloksena ovat hegemoniset diskurssit ja oikeuttamiset, joiden pohjalta voidaan hahmottaa sosiaalista kontrollia ideologisena ilmiönä. Ideologian käsitteen määrittelyyn ja käyttöön sisältyy ongelmia, joihin palaan esityksen yhteydessä.
Ville Valovirta (VTT) ville.valovirta(at)vtt.fi
Governance by knowledge Co-production of expert knowledge and social order in science and technology policy
Expert knowledge plays a fundamental role in governance of modern societies and global economies. Scientific and policy-analytic knowledge articulates and classifies natural and social phenomena and their relationships, thus enabling communication, interaction and governance. A large share of analytic information is produced directly with a purpose to support policy-making and thus enable more reasoned policy-making.
This paper will study the role of expert knowledge in the field of science and technology policy. Of particular interest is the relationship between cognitive frameworks offered by experts and the way science and technology policy evolves as changing representations and transforming institutions. In order to get a grasp on the parallel processes of knowledge and policy, we will employ the notion of co-production, as developed recently within the science and technology studies (Jasanoff 1990, 2004). The main argument of the co-production approach is that knowledge and social order are co-constructed through a mutual process. Creation of new knowledge and social ordering takes place through contingent negotiations in social and organizational practices. More particularly, emergence and stabilization of new objects and framings takes place along four pathways: making identities, institutions, discourses and representations (Jasanoff 2004). This social constructionist account emphasises the constitutive and interactive role of knowledge production and dissemination. It is particularly helpful in studying the role of expert claims, position of experts as policy advisors, and science-policy interfaces.
The paper will present results from a case study on the role of expert knowledge in the science and technology policy in Finland. We will examine a shift towards a more horizontal definition of innovation policy, manifesting as an umbrella notion of ’broad-based innovation policy’. This shift, emphasising a more service-oriented and societal definition of innovation, as a more encompassing alternative to technology-dominated understandings, has evolved in parallel with an extensive production of innovation research, policy analysis and expert advise. Various forms of policy analysis and social and economic research accompany the change in policy-making, which takes form as new policy formulations, institutions and identities.
The case study will also discuss particular knowledge-producing mechanisms as boundary organizations (Gieryn 1999, Jasanoff 2004) which have been created at the interface of expert communities and policy. In addition to more traditional expert advisory boards, there are also more novel institutions, such as foresight processes where policy-relevant expert knowledge is created and assembled. These boundary organizations create spheres for collaboration while simultaneously permitting the participants to maintain their own identities. These constitute significant spaces for co-production to occur, as negotiations take place within specific practices, spanning the boundaries of science and policy-making.
The paper concludes by comparing the co-production approach with interpretive approaches. We will critically examine the extent to which the co-production idiom, as formulated within the science and technology studies, can improve our understanding about the relation of knowledge and policy when compared to other interpretive and discourse-analytic policy research. We are particularly keen to assess whether the co-production approach will be able to bridge institutional and interpretive strands of social and political studies, as it promises, through a view to the micro-level dynamics of knowledge constitution. Of special interest will also be to assess how this approach relates to the role of expertise as studied in discourse-analytic policy research (Hajer 1995, Fischer 2003), where the main emphasis is on metaphors, narratives, storylines, and discourse-coalitions (Hajer 2005). Are these perspectives complementary to each other, or do they hold conflicting elements? Finally, the paper presents some tentative conclusions from the case study about how we should understand the nature of modern governance, supported by scientific expertise and policy analysis, and how this could be pictured as a process of reflexive governance by knowledge.
References
Fischer, Frank, 2003. Reframing public policy. Discursive politics and deliberative practices. Oxford University Press.
Gieryn, Thomas, 1999. Cultural boundaries of science: Credibility on the line. University of Chicago Press.
Hajer, Maarten, 1995. The politics of environmental discourse: Ecological modernization and the policy process. Oxford University Press.
Hajer, Maarten, 2005. Coalitions, practices, and meaning in environmental politics: From acid rain to BSE. In David Howarth & Jacob Torfing (ed.): Discourse theory in European politics. Palgrave Macmillan.
Jasanoff, Sheila, 1990. The fifth branch: Science advisers as policymakers. Harvard University Press.
Jasanoff, Sheila (ed.), 2004. The states of knowledge: The co-production of science and social order. Routledge.