Urheilun ja liikunnan sosiologia
Työryhmä kokoontuu perjantaina 28.3. 15.00-18.00 F2059 TM1
Pierre Bourdieu esitti jo 1970 luvun lopulla, kuinka urheilun toimijakenttä moninaistuu erityisesti talouden vahvistuvan otteen seurauksena. Urheilun yhteiskunnallinen kysyntä ja sitä myötä myös tarjonta muuttuvat voimakkaasti. Tuotteistuminen ulottuu aina urheilun sääntöihin ja suorittamistapoihin viihteellistämällä ja selkeyttämällä (yksinkertaistamalla) urheilun sisältöä.
Sosiologipäivien 2008 yleisteema on ’talouden henki.’ Mikä olisikaan oivallisempi lähtökohta urheilun ja liikunnan nykyilmiöiden tai menneiden vaiheiden tarkastelulle. Talous muokkaa, pilkkoo ja uudelleen järjestää sekä tuottaa uusia malleja, käytäntöjä ja sisältöjä koko liikunnan ja urheilun kentällä. Urheilun ja liikunnan sosiologian työryhmään ovat tervetulleita empiiriset tutkimukset ja käsitteelliset avaukset, valmiit ja valmistuvat raportit ja uudet tutkimukselliset ideoinnit kansalaistoiminnasta, urheilu- ja liikuntapolitiikasta ja hallinnasta, ruumiinkulttuurista ja laajasti koko liikuntakentän kulttuurisesta muutoksesta ja eriytymisestä.
Koordinaattori:
Heikki Huilaja
Lapin yliopisto
heikki.huilaja(at)ulapland.fi
Abstraktit
Sukupuolittava käytäntö ja kaupalliset tuotteet elämäntapalajeissa
FM Johanna Ylipulli
Kulttuuriantropologian oppiaine, Oulun yliopisto
p. 040 736 9958, johanna.ylipulli(at)oulu.fi
Kulttuuriantropologian alaan kuuluvassa väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen urheilevien naisten ruumiillisuutta kahdella tasolla: sekä eletyissä kokemuksissa että mediarepresentaatioissa. Keskityn liikuntalajeihin, joiden harjoittajat - tahtomattaan tai tarkoituksella - rikkovat feminiinisyyden konventioita ja astuvat traditionaalisen maskuliinisuuden puolelle. Olen erityisen kiinnostunut ns. elämäntapalajeista (engl. lifestyle sports, esim. kiipeily, skeittaus, surffaus).
Tutkimukseni kannalta elämäntapalajit ovat kolmessa suhteessa kiinnostavia: ensinnäkin ne ovat lähes poikkeuksetta miesvaltaisia, toiseksi niiden suosio on tällä hetkellä voimakkaassa kasvussa, ja kolmanneksi niillä on usein suuri merkitys harrastajiensa identiteetille ja koko elämäntavalle. Elämäntapalajien harrastajat kokevat usein luovansa vaihtoehtoista tilaa ja uusia arvoja, joten heidän kokemustensa tulkinta sukupuolinäkökulmasta voi olla hedelmällistä. Näiden lajien muodostamissa alakulttuureissa syntyvää maskuliinisuutta onkin hiljattain alettu tutkia, mutta feminiinisyyden tutkiminen on ollut tähän asti hyvin vähäistä.
Alakulttuurisuuteen voi liittyä vallitsevia valtarakenteita ja esimerkiksi kulutuskulttuuria vastustavia sävyjä. Toisaalta elämäntapalajit ovat kaupallista välineurheilua, jossa identiteettiä rakennetaan myös esimerkiksi brändiuskollisuudella. Urheilussa välineistä ja vaatteista muotoutuu usein sukupuolittavia artefakteja. Sukupuolispesifien vaate- ja varustemerkkien avulla naisharrastajat voivat toisaalta myös luoda omaa tilaa maskuliiniseen alakulttuuriin. Naisten tuotteissa naisellinen estetiikka ja viittaukset yhdistyvät lajille ominaiseen estetiikkaan ja lajin vaatimuksiin. Tuotteet mahdollistavat naissukupuolen esilletuomisen, naiseuden performatiivisen tekemisen, sellaisissa ympäristöissä ja toiminnassa, jotka on traditionaalisesti liitetty maskuliinisuuteen.
Alustuksessa tarkastelen elämäntapalajeja sukupuolinäkökulmasta ja pohdin kaupallisten tuotteiden käyttöä sukupuolitettujen identiteettien ja oman alakulttuurisen tilan rakentamisessa.
LIIKUNTAMATKAILU SUOMESSA - tyypeistä teoriaan
Hanna Vehmas
Liikuntasosiologian assistentti
Jyväskylän yliopisto
Liikuntasosiologian alaan kuuluva väitöskirjatutkimukseni käsittelee liikuntamatkailua. Liikuntamatkailulla tarkoitetaan joko aktiivista liikuntaan tai urheiluun osallistumista matkoilla, matkustamista liikunta- tai urheilutapahtumiin tai matkustamista urheiluhistoriallisesti tai fanikulttuurin kannalta merkittäviin kohteisiin. Vaikka historiallisesti ensimmäiset merkit liikuntaan liittyvästä matkailusta voidaan löytää jo Antiikin olympialaisista, on liikuntamatkailusta konstruoitunut oma matkailuelinkeinon muotonsa vasta 1980-1990- luvuilla. Liikuntamatkailun kansainvälinen tutkimustoiminta on ollut melko vilkasta erityisesti 2000-luvulta lähtien. Tutkimukset ovat kuitenkin keskittyneet pääosin liikuntamatkailun eri muotojen ja matkailijaprofiilien kuvailuun sekä liikuntamatkailun markkinoihin ja taloudellisiin vaikutuksiin. Sen sijaan liikuntamatkailun sosiologinen tarkastelu ja yhteiskunnallinen konteksti ovat jääneet tutkimuksissa vähäiselle huomiolle.
Tarkastelen liikuntamatkailua Weberin protestanttisen etiikan ja Bourdieun strukturalistisen konstruktivismin näkökulmista. Kysyn tutkimuksessa miten liikuntamatkailua voidaan suomalaisessa yhteiskunnassa sosiologisesti selittää ja tulkita. Tutkimuksen osakysymyksinä pohdin sitä, miten työelämän ja vapaa-ajan rajapintojen hämärtyminen, terveysajattelu, luontosuhde, yhteisöllisyyden kaipuu sekä viihteellisyyden ja kaupallisuuden merkitys yhteiskunnassamme voivat toimia liikuntamatkailun selittäjinä. Tutkimukseni yleisenä tavoitteena on liikuntamatkailuilmiön kuvailu, joka lisää tietoa ja ymmärrystä ilmiön käytänteistä ja yhteiskunnallisista yhteyksistä.
Sosiologiseen tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen olen konstruoinut tutkimustani jäsentävän liikuntamatkailijatyypittelyn, joka on ohjannut tutkimukseni empiirisen aineiston lukutapaa. Empiirinen aineisto koostuu liikuntamatkailijoiden teemahaastatteluista, joita analysoin sisällönanalyysin menetelmin.
Asiasanat: liikuntamatkailu, sosiologia, tyypittely, protestanttinen etiikka
Luonnossa liikkumisen kulttuuriset selitysmallit
Mikko Simula (Litm)
Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteiden laitos
p. 014-260 2033
s-posti: mikko.simula(at)sport.jyu.fi
Tässä väitöskirjatutkimuksessa lähestytään suomalaisten luontosuhdetta luonnossa liikkumisen näkökulmasta. Tarkastelut kohdistuvat niihin kulttuurisiin kielenkäytön tapoihin, joilla liikkujat tulkitsevat luontoa ja antavat sille merkityksiä. Tutkimustehtävänä on selvittää, minkälaisten diskurssien avulla liikkujat rakentavat käsityksiään luonnosta ja luonnossa liikkumisesta. Tutkimusaineisto koostuu 43:sta haastattelusta.
Tutkimuksen teoreettiset perustat ovat sosiaalisessa konstruktionismissa. Aineiston analysoinnissa sovelletaan diskurssianalyyttistä metodologiaa. Näistä elementeistä koostuva tutkimuksen teoreettinen viitekehys määrittää tutkimuskohteen seuraavasti: Käsitykset luonnosta ja sen merkityksistä eivät ole historiallisesti yleisiä ja pysyviä vaan niihin asiayhteyksiin, yhteisöihin ja kulttuureihin kiinnittyviä, joissa ne ilmenevät. Ne syntyvät, jäsentyvät ja rakentuvat uudelleen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa erimuotoisten kielellisten diskurssien välityksellä.
Tutkimusaineistosta on erotettu kolme luonnossa liikkumisen diskurssia: traditionaalis-pragmaattinen, romanttis-ekspressiivinen ja harrastuksellis-kollektiivinen diskurssi. Yksityiskohtaisessa analysoinnissa on keskitytty erityisesti näiden peruskertomusten kulttuurisiin taustoihin ja rakenteisiin. Myös puhujakuvia on tarkasteltu.
Traditionaalis-pragmaattinen luontopuhe kiinnittyy luontoistaloudelliseen - maanviljelyyn, keräilyyn ja pyyntiin perustuvaan - elämäntapaan. Luontoa tulkitaan paitsi perheen toimeentulon ja yhteisöperinteiden myös jossain määrin oman identiteetin viitekehyksessä. Suhde luontoon kuvautuu kerroksiseksi ja tässä mielessä syväksi. Se kuitenkin korostaa niitä yhteisöllisiä tarpeita, jotka kohdistuvat muun muassa maahan, metsään, vesistöihin ja vuodenaikoihin. Tässä diskurssissa luonto ymmärretään elinympäristöksi ja luonnossa liikkuminen osaksi maaseutukulttuurin luontosuhdeperintöä.
Juuriltaan urbaani romanttis-ekspressiivinen luonnossa liikkumisen diskurssi artikuloituu olosuhteissa, missä luonto sijoitetaan arjen elinympäristöjen ulkopuolelle. Se on luonteeltaan korostuneen dialektista. Siinä arkista elämää kuvaavat käsitteet asetetaan vastakkain luonnon ominaisuuksia ja arvoa kuvaavien käsitteiden kanssa. Se muotoilee näkemyksen, jossa esimerkiksi suo-, metsä- ja järviympäristöt nähdään arkisten ympäristöjen vastakohdiksi. Luonto määritetään tilaksi, missä liikkuja voi irrottautua arjen aikomuksista, velvoitteista ja merkityksistä. Tässä diskurssissa suhde luontoon muodostuu subjektiivisten luontoelämysten ja -kokemusten välityksellä. Kokemuksellisuuden kuvaukset korostuvat toiminnan esittelemisen sijaan.
Harrastuksellis-kollektiivinen diskurssi nivoutuu luonnossa liikkujien kansanliikkeisiin. Siinä luonto liitetään itsestään selväksi osaksi jotakin muotonsa vakiinnuttanutta harrastusta. Luonto ymmärretään sosiaalisen toiminnan tilaksi, jonka merkitykset johdetaan siitä, miten se soveltuu kulloisenkin toiminnan tarkoituksiin. Lisäksi luonnon merkityksellisyyttä määrittävät kuvaukset läheisestä luontosuhteesta ja luontoa arvostavasta elämäntavasta. Diskurssissa konstruoituu toiminnallinen yhteys sekä luontoon että muihin luonnossa liikkujiin. Suhde luontoon on samanaikaisesti kollektiivinen ja henkilökohtainen asia.
Edellä kuvatut luonnossa liikkumisen diskurssit muodostavat toisistaan erottuvia merkityksellisyyden lähteitä. Ne ovat kokonaisuuksia, joilla on omat historiansa ja omat dynamiikkansa. Ne muodostavat vaihtoehtoisia luonnossa liikkumisen peruskertomuksia, joiden avulla luonnossa liikkujat voivat selittää ja arvottaa tekemistään.
Yksi tutkimuksen tärkeä havainto on juuri tämä merkityksenannon vaihtoehtoisuus. Kaikki haastateltavat sovelsivat useampaa kuin yhtä lausumakokonaisuutta luonnossa liikkumistaan selittäessään. Toisin sanoen he olivat omaksuneet useampia diskursseja ja myös tulkitsivat luonnossa liikkumistaan interdiskursiivisesti. Tämä interdiskursiivisuus puolestaan liittyi monelta osin yhteiskunnan elinkeinorakenteiden ja haastateltavien elämäntapojen tai -tilanteiden muutoksiin. Kaiken kaikkiaan aineisto vahvistaa käsityksen, jonka mukaan yksilön suhde luontoon ei ole ajasta ja tilanteesta toiseen muuttumattomana säilyvä asia.
Avainsanat: diskurssianalyysi, kaupunkitutkimus, luontoliikunta, luontosuhde, maaseutusosiologia, sosiaalinen konstruktionismi