Yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus
Työryhmä kokoontuu perjantaina 28.3. 15.00-18.00 117 Erityisopetus
Eläimet ovat viime vuosina yleistyneet yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohteina. Kiinnostuksen kasvua selittävät yhteiskunnalliset muutokset, jotka liittyvät ihmisen, eläimen ja yhteiskunnan välisten suhteiden kriittiseen tarkasteluun. Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota näihin yhteiskunnan muuttuviin eläinkäsityksiin ja asenteisiin. Ihmistieteelliselle eläintutkimukselle on yhteiskunnallista tilausta. Muuttuva arvomaailma ja konkreettiset muutokset toimintaympäristöissä, joissa ihmiset ja eläimet kohtaavat, ovat asettaneet uusia haasteita eläinten kanssa toimiville. Lainsäädäntöä uudistetaan ja eläinten pidosta, hyvinvoinnista tai suojelusta vastaavat ovat usein hankalassa tilanteessa miettiessään, kuinka näiden uudistusten asettamat vaatimukset saadaan toteutettua käytännössä.
Työryhmän tavoitteena on koota yhteen tutkijoita, joiden mielenkiinnon kohteena ovat ihmisten ja eläinten välisten suhteiden yhteiskunnalliset ulottuvuudet. (Ks. myös tietoja Yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen verkostosta ja sähköpostilistasta liittymisohjeineen www-osoitteesta: http://www.valt.helsinki.fi/blogs/elaintutkimus/)
Työryhmään ovat tervetulleita yhteiskunta- ja ihmistieteellisistä eläinkysymyksistä kiinnostuneet alustajat sekä kuulijat. Työryhmään sopivat niin teoreettisesti kuin empiirisesti virittyneet esitykset. Eläinsuhteiden tutkimus sijoittuu usein tieteenalojen välimaastoon tai on luonteeltaan poikkitieteellistä. Näin ollen työryhmään ovat tervetulleita eri tieteenalojen edustajat. Alustuksissa on mahdollista esitellä sekä uusia tutkimustuloksia että käynnissä tai suunnitteilla olevia hankkeita.Työryhmä on tarkoitettu sekä Politiikan tutkimuksen päivien että Sosiologipäivien osallistujille. Alustajiksi haluavia pyydetään laatimaan abstrakti (max. yksi liuska) ja lähettämään se molemmille ryhmän vetäjille.
Koordinaattorit:
YTM Outi Ratamäki (Joensuun yliopisto)
outi.ratamaki @ joensuu.fi, 013-2514236 tai 050-3554241
YTM Salla Tuomivaara (Tampereen yliopisto)
salla.tuomivaara @ uta.fi, 050-5446716
Abstraktit (esittämisjärjestyksessä):
Ihmisen ja eläimen välinen suhde bio- ja geeniteknologiassa
YTM Sari Ung
Jyväskylän yliopisto
sarijoun(at)jyu.fi
Biologisen tietämyksen lisääntymisen ja teknologisen kehityksen myötä moderni bioteknologia on luonut luonnon, ihmisen ja muun eläinkunnan muokkaamiseen täysin uudenlaisia mahdollisuuksia. Luonnontieteet ovat keskeisiä luonto- ja eläinkuvamme sekä luonto- ja eläinsuhteemme rakentajia, joten tieteen mahdollisuuksien kasvaessa ja uusien teknologioiden yleistyessä myös ihmisen ja eläimen välinen suhde todennäköisesti vähitellen muuntuu ja määrittyy uudelleen. Voidaankin kysyä, miten esimerkiksi bioteknologisin menetelmin tuotetut organismit (geneettisesti muunnellut ja kloonatut eläimet), ihmisen ja eläimen välisen fyysisen rajan hämärtyminen (esimerkiksi lajien välisen geenien, solujen tai elinten siirron kautta) ja "elämän" patentointi muuttavat ihmisen suhdetta muihin eläimiin?
Sosiologian alaan kuuluvassa väitöskirjatutkimuksessa tulen tarkastelemaan ihmisen ja eläimen välistä suhdetta bio- ja geeniteknologiassa. Tavoitteena on selvittää, millaisia käsityksiä bioteknologia-alan teksteissä tuotetaan ihmisistä ja eläimistä, ja miten teksteissä puretaan, ylläpidetään tai perustellaan ihmisen ja eläimen välisiä erontekoja: miten ihmisyyttä ja eläimyyttä määritellään ja rakennetaan suhteessa toisiinsa? Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaaliseen konstruktionismiin perustuva näkemys eläinten ja ihmisten kulttuurisesti rakentuvista merkityksistä sekä etenkin tieteestä näiden merkitysten tuottajana. Empiirisenä aineistona käytän ensisijaisesti bioteknologia-alan tieteellisiä julkaisuja (tieteelliset aikakauslehdet ja kirjat). Analysoin aineistoa laadullisen tekstianalyysin menetelmin diskurssianalyyttistä lähestymistapaa soveltaen.
Bioteknologisen kehityksen on esitetty ylittävän tavanomaisia eroja niin luonnon ja yhteiskunnan, subjektin ja objektin, luonnollisen ja keinotekoisen kuin ihmisen ja eläimenkin välillä. Toisaalta näyttää siltä, että myös uutta eläinbioteknologiaa luonnehtii ihmisen ja eläimen välisen suhteen ambivalenttisuus; bioteknologian sovellukset voivat toisaalta vahvistaa eläinten välineellistä asemaa, mutta toisaalta korostaa jatkuvuutta ihmisen ja eläimen välillä. Alustavan käsitykseni perusteella bioteknologisessa eläintuotannossa eläimiä määrittää vahvasti fyysinen sekä tekninen puhetapa, jossa eläin näyttäytyy muokattavana biologisena materiaalina sekä suunniteltavana ja teknisesti luotavana organismina. Eläinten muuntelua rajoittavat ensisijaisesti biologiset ja tekniset - eivät eettiset - tekijät, joten tekniikoiden ja sovellusten edelleen kehittyessä mahdollisuudet eläinten hyödyntämiseen tutkimuksessa ja teollisuudessa varmasti laajenevat. Eläinten fyysisyyden ja teknisen muokattavuuden korostuminen vailla moraalista tai yksilöarvoa luo kuvan välineellistetystä ja tuotteistetusta eläimestä, joka on kehiteltävissä muiden teollisesti tuotettavien artefaktien tavoin.
Edvard Westermarck ja eläinten oikeudet
Kari Väyrynen
Yliopistonlehtori, dosentti
Oulun yliopisto
Kari.Vayrynen(at)oulu.fi
Edvard Westermarck lienee kiistattomin suomalaisen tieteen kansainvälisesti tunnustettu klassikko. Hän on edelleenkin monella tapaa ajankohtainen: varsinkin sosiobiologian ja evoluutiopsykologian kehityksen myötä hänen ajattelunsa on tullut osaksi nykykeskustelua. Westermarckin ajattelussa on kuitenkin myös muita nykytieteen kannalta kiinnostavia puolia. Hän oli kulttuuriantropologina ja eetikkona kiinnostunut erilaisten vähemmistöjen, mm. naisten ja homoseksuaalien oikeuksista. Westermarck oli myös ympäristösosiologi: luonnon ihailija, ihmiskeskeisen ajattelun kriitikko ja eläinten oikeuksien puolustaja. Tätä puolta hänen ajattelussaan ei ole toistaiseksi juuri lainkaan tutkittu ja tartunkin artikkelissani hänen ympäristöajattelunsa keskeisimpään teemaan, kysymykseen eläinten oikeuksista.
Westermarckin monumentaalinen pääteos The Origin and Development of the Moral Ideas esittelee laajasti suhtautumista eläimiin läpi ihmiskunnan historian varsinkin eläinten kohtelua käsittelevässä luvussa 37. Eläinoikeuskysymystä käsitellään omana kokonaisuutenaan myös Westermarckin viimeiseksi jääneessä teoksessa Christianity and Morals (1939 - suomennos ilmestyi 1984). Westermarckin lähestymistapa on moraalihistoriallinen, hän esittelee käsityksiä eläinten kohtelusta mytologiasta suurten maailmanuskontojen kautta modernin eläinsuojeluaatteen syntyyn saakka 1800-luvulla. Hänen oma kantansa on skottilaisen moraalifilosofian perinteitä (mm. Hutcheson ja Hume) seuraten sympatiaeettinen: ihmisten keskinäinen sympatia tulee johdonmukaisuuden nimissä ulottaa myös eläimiin.
Alkuperäiskansojen parissa eläinten hyvä kohtelu oli Westermarckin mukaan tavallista perustuen toisaalta uskonnollisiin, toisaalta käytännöllisiin näkökohtiin. Erityisesti toteemieläimiä ja jumalallisina pidettyjä eläimiä kohdeltiin kunnioittavasti. Myös laajalti levinnyt sielunvaellusoppi perusteli eläinten tappamisen kieltoja. Uskonnon ohella moraalisesti merkittävät sosiaaliset tunteet näyttelivät jo varhain tärkeää roolia: "myös todelliset sympatian tunteet saivat heidät kohtelemaan omistuksessaan olevia eläimiä hyvin". Altruistinen suhtautumistapa ei rajoitukaan vain saman lajin edustajiin (myös Darwin ajatteli näin). Ikivanha sympaattinen suhtautuminen eläimiin ilmeni myöhemmin suurten maailmanuskontojen ja filosofisten käsitysten piirissä. Westermarck kuvaa mm. jainalaisten, buddhalaisten ja taolaisten käsityksiä sekä kreikkalaisen filosofian eläinetiikkaa.
Kristinusko muodostaa kuitenkin selvän poikkeuksen - Lynn Whiten myöhemmin 1960-luvulla esittämää kristinuskon luontosuhteen kritiikkiä ennakoiden Westermarck kritisoikin kristinuskon ihmiskeskeisyyttä. Vaikka Vanhassa testamentissa jossain määrin heijastuukin paimentolaisten ja karjanhoitajien lempeä suhtautuminen eläimiin, on jo siinä keskeistä näkemys ihmisestä "luomisen keskipisteenä" ja hänen rajoittamattomasta hallintaoikeudestaan luontoa kohtaan. Tämä "antroposentrinen oppi" voimistuu myöhemmin kristinuskon opillisen kehityksen myötä. 1800-luvun eläinsuojeluliike merkitsee alkuperäisen sympatiaeettisen suhtautumisen elvyttämistä ja Westermarck asettuukin itse (vaikkakaan ei täysin kritiikittömästi) tälle moraalisesti kehittyneemmälle kannalle.
Millainen on Westermarckin ja Durkheimin tekstien eläin?
YTM Salla Tuomivaara
Jatko-opiskelija, tutkija
Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos
salla.tuomivaara(at)uta.fi
Väitöskirjassani tutkin mikä eläinten merkitys on varhaisissa sosiologisissa teksteissä ja miten tämä merkitys on rakentunut. Tutkimukseni keskiössä ovat kahden sosiologin, Émile Durkheimin ja Edvard Westermarckin, tekstit. Molempien sosiologien urat ajoittuvat 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Tulkitsen käsitteiden "human" (ihminen, ihmis-, inhimillinen) ja "animal" (eläin, eläimellinen) merkityksiä heidän teksteissään ja näiden käsitteiden suhdetta heidän laajempaan teoretisointiinsa. Etsin artikulaatioita, kategorisointeja ja erotteluja, joita käytetään kun puhutaan eläimistä tai kun pohditaan ihmistä suhteessa eläimiin. Selvittämällä niitä konteksteja ja muotoja, joissa eläimet tulevat esiin klassisissa sosiologisissa teksteissä pyrin ymmärtämään ihmisen, eläimen sekä ihmis-eläinrajan merkitystä sosiologialle akateemisena tieteenalana.
Tässä esityksessä keskityn siihen, millaisissa muodoissa eläimet tulevat esiin Durkheimin ja Westermarckin teksteissä - etenkin siihen, milloin ja millaisissa konteksteissa eläimet esiintyvät yksilöinä, milloin lajeina ja milloin yleisenä "eläimen" kategoriana, tai näkymättömänä, mutta läsnä olevana, ihmisen toiseutena. Huolimatta eläinten ilmenemismuotojen suuresta kirjosta, tietyt kontekstit kutsuvat eläimet esiin selvästi muita useammin. Näitä ovat erityisesti ihmisen ainutlaatuisuus ja erikoislaatuisuus sekä ihmisen käyttäytymismuotojen taustojen selittäminen. Lisäksi moraalinen käyttäytyminen ja moraalisäännöt, eettisen huomioinnin rajat, uskonnolliset ja totemistiset käytännöt sekä tabut ovat aiheita, jotka tuovat eläimet huomion kohteeksi Westermarckin ja Durkheimin teksteissä.
Ihmisiä selitetään keskeisesti eläimiin vertaamalla: painottamalla joko jatkumoa tai katkosta ihmisen ja muiden eläinlajien välillä, joko ihmisen eläimyyttä tai ihmisen erillisyyttä muista eläimistä korostamalla. Ihmis-eläinjatkumon korostaminenkin voi kuitenkin antaa tilaa myös ihmisen erityislaadulle. Ihmis-eläinvertaukset kertovat mikä meissä on jaettua muiden eläinten kanssa, jos mikään, ja minkälaisten eläinten kanssa mahdollisesti jaamme ominaisuuksia. Samalla nämä tekstit ottavat kantaa siihen, mitkä ominaisuuksistamme ovat "uusia", eli ainoastaan (nyky)ihmiselle tyypillisiä, mitkä puolestaan niin vanhoja, että jaamme ne mahdollisesti muidenkin lajien kanssa.