Puheenvuorotiivistelmä
Petri Koikkalainen: Yliopistouudistuksen yksipuolisuuksiin pitää vielä puuttua
Yliopistolakiesityksen tarkoittama itsehallinto poikkeaa siitä, mitä itsehallinnon käsitteellä yleensä ymmärretään. Esimerkiksi kunnassa itsehallinto tarkoittaa, että kuntalaiset valitsevat päätöksentekijät omasta joukostaan, ja että vallankäytön edellytyksenä on kuntalaisten edustaman valtuuston edessä nautittu jatkuva luottamus.
Lakiesityksen mukainen yliopistokollegio saa ilmaista luottamuksensa johdon toimintaan noin kerran viidessä vuodessa. Muuna aikana valtaa pitävät hallitus ja rehtori, jotka eivät itsensä lisäksi ole vastuussa kenellekään. Tässä esitys eroaa esikuvana olleesta osakeyhtiölaista huonompaan suuntaan: osakeyhtiöissä yhtiökokous saa vaihtaa hallituksen jäseniä muutenkin kuin vain hallituksen omasta esityksestä. Yliopiston rehtori muistuttaa toimitusjohtajaa, koska lakiesityksen perustelujen mukaan yhteisönsä valitsema johtaja on määritelmällisesti heikko johtaja. Lisäksi yliopistojen "kasvavan autonomian" vastapainoksi rakennetaan vahvistuvia strategisen ohjaamisen malleja. Ilmeisesti ministeriöistä lähtevää käskyttämistä sittenkin pidetään tiedeyhteisöjen asiantuntijuuteen ja luottamukseen perustuvia johtamistapoja tehokkaampana.
Lakiluonnosta ovat kritisoineet paitsi henkilöstöliitot, myös eri yliopistot, asiantuntijavirastot ja jopa oikeusministeriö. Lausunnoilla on ollut vain vähän vaikutusta. Vastassa on poliitikkojen, hallinnon ja elinkeinoelämän konsensus, jonka mukaan yliopistot ovat kansallinen innovaatiovaranto. Tarvitaan määrätietoista innovaatiopolitiikkaa, jotta varannosta ammennettaisiin mahdollisimman tehokkaalla ja kansallista kilpailukykyä edistävällä tavalla.
Näkemys yliopistoista innovaatiovarantona on yksipuolinen. Jos yliopistoilta halutaan lähinnä nopeasti hyödynnettäviä keksintöjä ja tuotteita, tullaan niihin väistämättä pettymään. Poikkeuksiakin toki löytyy, esimerkiksi lääketieteestä. Mieluummin kuin innovaatiovarantona, yliopistot tulisi nähdä yhteiskunnan erilaisten prosessien peilinä tai heijastuspintana. Tiede asettaa yhteiskunnan teknologiset, taloudelliset ja poliittiset ongelmat aina uusiin konteksteihin. Siitä suoriutuminen edellyttää yliopistoilta muutakin kuin vain taloudellista autonomiaa: kykyä tarkastella tarvittaessa kriittisesti vallitsevia ajattelutapoja ja instituutioita. Siksi yliopistollisen tutkimuksen ja opetuksen sisällöllisen riippumattomuuden vaade on edelleen yhtä vahva kuin vaikkapa tuomioistuinten.
Lakiesityksen esityöt ehdittiin tehdä ennen maailmantalouden syöksymistä taantumaan. Olisiko usko vahvaan johtamiseen sekä reippaan profiloitumisen ja riskinoton tuottamiin kansantaloudellisiin voittoihin ollut yhtä vahvaa, jos laki olisi valmisteltu vaikka vain vuotta-paria myöhemmin? Johtamisopit seuraavat reaalitalouden muutoksia, ja julkisella sektorilla tullaan tunnetusti firmojen perässä. Yliopistojen henkilöstöä edustavan liiton näkökulmasta onkin pakko kysyä: onko se organisaation uudenaikaisuus, jolla yliopistouudistusta perustellaan, oikeastaan jo menneen talven lumia?
Petri Koikkalainen (petri.koikkalainen(at)ulapland.fi)
Varapuheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto
Valtio-opin lehtori, Lapin yliopisto