Teemaryhmät ja työpajat
Peda-forum – päiviin liittyvät teemaryhmät ja työpajat löydät kuvauksineen tältä sivulta. HUOM! muutokset ja täydennykset ohjelmaan ovat vielä mahdollisia.
Mikä on teemaryhmä?
Teemaryhmässä hyväksytyn abstraktin lähettänyt osallistuja pitää 20 minuutin esityksen, jonka jälkeen seuraa 10 minuutin pituinen keskustelu aiheesta. Teemaryhmässä esitellään tutkimusta, hanketta, projektia, toimivia käytäntöjä tms., mutta ei tehdä esimerkiksi ohjattuja tehtäviä tai ryhmätöitä. Puheenjohtaja(t) ohjaa(vat) esitysten jälkeen lyhyitä keskusteluja. Teemaryhmiin ei tarvitse ilmoittautua, vaan ryhmiin voi tulla kuuntelemaan ja keskustelemaan vapaasti (tilan mukaan).
Mikä on työpaja?
Työpajoihin ilmoittaudutaan etukäteen ilmoittautumislomakkeella. Työpajoissa ei pidetä yksittäisiä esityksiä muutoin kuin keskustelujen ja ohjatun ryhmätyöskentelyn lomassa tai vetäjän kanssa niin sovittaessa. Työpajan vetäjä pitää alustuksen johdatellen osallistujia aiheeseen. Kuvauksissa on mainittu työskentelymuoto ja työpajan vetäjä(t) kertovat niistä enemmän työpajan alussa. Maksimiryhmäkoko/työpaja on 20 henkilöä.
HUOM! Aikataulussa teemaryhmät ja työpajat ovat samaan aikaan rinnakkaissessioina. Työpajojen rajallisen ryhmäkoon takia kaikki eivät välttämättä mahdu niihin mukaan, mutta teemaryhmät ovat kaikille avoimia luento- ja keskustelutilaisuuksia, joissa on isot salit ja mukaan mahtuu.
Posterit
Järjestäjät toivottavat tervetulleiksi myös posteriesitykset. Posterinäyttely sijaitsee yliopiston aulassa ja se on esillä koko tapahtuman ajan. Posteriesittäjiä pyydetään olemaan paikalla kahvitaukojen aikana.
Posteritaulun koko on 87 cm (leveys) x 147 cm (korkeus).
Postereista pyydetään lähettämään abstrakti sähköisen järjestelmän kautta (ks. abstraktiohjeet). Valitse esitystavaksi posteri.
Abstraktit
Abstraktit teemaryhmiin ehdotetuista suullisista esityksistä ja posteriehdotuksista pyydetään lähettämään 30.5.2010 mennessä (Huom! jatkettu aika). Hyväksymispäätökset ilmoitetaan 5.6.2010 mennessä. Abstraktit lähetetään sähköisen järjestelmän kautta (linkki alla). Kirjaudu järjestelmään uutena käyttäjänä (käyttäjätunnus on oma sähköpostiosoitteesi ja käyttäjätunnus omavalintainen). Kirjautumisen jälkeen saat sähköpostiisi vahvistuksen kirjautumisesta ja sen liitteenä toimintaohjeet. Lue ohjeet huolelle, kirjaudu järjestelmään uudelleen ja lisää abstraktitiedot. Abstraktin enimmäispituus on 200 sanaa. Hyväksytyt abstraktit painetaan tapahtuman ohjelmaan ja lisätään tapahtuman nettisivulle.
Linkki sähköiseen abstraktijärjestelmään
Teemaryhmät
Teemaryhmäesittelyt PDF-muodossa
Keskiviikko 25.8.
Teemaryhmä 1: Verkkopedagogiikka ja etäopetuksen tuki
Teemaryhmä 2: Valmistumisen tukeminen
Teemaryhmä 3: Tutkintojen suorittamisen nopeuttaminen
Torstai 26.8.
Teemaryhmä 4: Teorian ja käytännön yhdistäminen - vaativa laji?
Teemaryhmä 5: Yhteistyöllä laadukkaampia opinnäytteitä – tutkijan taidot kuntoon
Teemaryhmä 6: Kohti työelämää - siirtymisiä ja viipymisiä
Työpajat
Työpajaesittelyt PDF-muodossa
Keskiviikko 25.8. klo 13:15 - 14:45
1. Opettajatuutorin rooli opinto-ohjauksessa ja opintojen edistämisessä (TÄYNNÄ)
2. Menetelmiä ja malleja monimuotoiseen uraohjaukseen (TÄYNNÄ)
3. Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee?
Keskiviikko 25.8. klo 15:15 - 17:30
4. Tulevaisuussuuntautunut uraohjaus ja Get a Life työelämäsimulaatio (TÄYNNÄ)
5. Tyky-toiminnasta Kyky-toimintaan: Yliopistoyhteisöjen mahdollisuudet, roolit ja vastuu (TÄYNNÄ)
6. Projektihallintataitojen sisällyttäminen opintoihin (TÄYNNÄ)
Torstai 26.8. klo 11:00 - 12:30
7. Joustavat opiskelumahdollisuudet (TÄYNNÄ)
8. Kumuloituva, osaamisperustainen portfolio opiskelusta työelämään (TÄYNNÄ)
9. Työelämä aidoksi osaksi opiskelua (TÄYNNÄ)
10. Osaamistavoitteet osaksi opetussuunnitelmaa (TÄYNNÄ)
Torstai 26.8. klo 13:30 - 15:00
11. Opintopsykologi ohjauksen tukena yliopistoyhteisössä (TÄYNNÄ)
12. Yliopisto-opetuksen kehittäminen ja laadunvarmistus
13. Sukupuolentutkimuksesta työelämään (TÄYNNÄ)
