Ministeri Pär Stenbäck
Juhlapuhe Lapin yliopiston vuosijuhlassa
1 maaliskuuta 2004 klo 14.00
Arvoisat vuosipäivän juhlavieraat
Esitän vilpittömän kiitoksen kutsusta
puhua tässä arktisen akateemisen tutkimuksen ja koulutuksen työn
kehdossa. Osallistun mielelläni onnitteluihin Lapin yliopiston
juhlapäivänä.
Pian sen jälkeen kun olin sopinut puheeni
aiheesta yliopiston herra rehtorin kanssa, huomasin että "Globalisaation
sosiaaliulottuvuuksia pohtiva Maailmankomissio", puheenjohtajanaan
presidentti Tarja Halonen, julkistaisi raporttinsa juuri ennen tämän
päivän juhlaa. Juhlapuhujana tänään esiinnyn siis presidentti Halosen
hengessä. Olemmekin Rouva Presidentin kanssa aikalaisia, kamppailimme jo
60-luvulla kehitysyhteistyön puolesta. Liike edusti silloista
globaalista ajattelutapaa Suomessa ja jaamme edelleen sen ajan arvot.
Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n sekä presidenttien Halosen ja Mkapan raportti julkistettiin viime viikolla, sai tavanomaisen huomion suomalaisessa mediassa mutta en löytänyt mainintaa siitä International Herald Tribune’ssa. Johtuuko Tribune’n kylmäkiskoisuus siitä että globalisaation huomionarvo on vähenemässä?
Viime vuoden lokakuussa Rovaniemellä kävi Kanadan kenraalikuvernööri ja hänen miehensä, Kanadassa tunnettu kirjailija John Ralston Saul. Luennoidessaan Helsingin Yliopistossa vierailun aikana, Saul väitti että globalisaation alamäki alkoi jo 1970-luvun alkupuolella. Väitteensä tueksi hän esitti tukun todisteita ja viimeisenä esimerkkinä hän mainitsi Yhdysvaltojen "Go alone"- politiikan, kansainvälisen sotarikos-tuomioistuimen ja Kyoto-sopimuksen vastustamisen, kauppapolitiikan suunnanmuutoksen jne.
Täällä kotona huomasin että Torbjörn Kevin, maamme vanhimman sanomalehden Åbo Underrättelser’in päätoimittaja, syytti Halosen komitean raporttia ylitsevuotavasta idealismista ja kehotti aloittamaan kotoa, parantamalla Suomen kykyä tasapainottaa globalisaation haittavaikutukset esim. lisäämällä kehitysavun
määrärahoja -teema toistui 60-luvulta... Oliko Kevin ehkä lukenut Ruben Stiller’in kirjoituksen Irnage-lehdessä: ’Pyhä Tarja on niin tavallinen että osaa puhua globalisaationkin vaikutuksista sopivan löysästi ja epämääräisesti". Stiller vaati median hymistelyn loppua presidentin suuntaan.
Puheeni aloitus varmasti todistaa teille, arvoisat kuulijat, etten ole oikea henkilö puhumaan kovinkaan akateemisesti globalisaatiosta. Sen sijaan tarjoan teille henkilökohtaiset huomioni, yhdistettyinä niihin lukukokemuksiin, Lesefrüchte, jotka ovat sattuneet silmiini. Lähinnä toimimalla kansainvälisten järjestöjen palveluksessa tai niiden hallituksissa viime kahdenkymmenen vuoden aikana, minulle on syntynyt henkilökohtainen käsitys siitä mitä globalisaatio, suomeksi ehkä "maailmanlaajuistuminen" tai "maapalloistuminen" merkitsee meille jotka toimimme ei-kaupallisella, ei-valtiollisella sektorilla, siis jäljellä jäävällä kolmannella sektorilla.
Kuten tiedämme, keskustelu globaali-ilmiöstä on enimmäkseen ollut sävyltään kielteinen, sen huonoja puolia korostetaan todistamalla että globalisaatio johtaa rikkaiden ja köyhien välisen kuilun laajenemiseen. Olemme jo ehtineet tottua siihen että tämän päivän nuoret idealistit osoittavat näissä merkeissä mieltään kun maailmantaloudesta päättävät kokoontuvat milloin missäkin.
Jossakin vaiheessa rupesin miettimään, emmeköhän me 60-lukulaiset juuri ~ taistelimme avaran, rajattoman maailman puolesta. Kun sitten maailman ideologinen kahtiajako hävisi, Suomi ei enää ollut umpio, niin eikö tämä sitten kelvannutkaan?
Thomas Friedman’in (NYT’n mainio kolumnisti) kirjasta" The Lexus and the Olive Tree" opin että globalisaatiolla on myöskin myönteiset puolensa. Näinkin voi nimittäin ajatella: Globalisaatio lisää demokratiaa, antaa ihmisille kaikkialla maailmassa mahdollisuuden tarttua kehityksen suomiin tarjouksiin. Kolmen uuden ulottuvuuden kautta näin tapahtuu koska tänään teknologiset innovaatiot ovat koko maailman ulottuvilla puolen vuoden kuluessa, koska tieto leviää salamannopeasti ympäri maailmaa ja koska finanssimaailma luo riippuvuuden ihmisten ja valtioiden välille tavalla, joka sitoo meidät ennennäkemättömällä tavalla yhteen.
Tieto ei ole enää ulottumattomissa, vaan hyvin lähellä. Internet ei ehkä vielä ole kaikkien käyttämä hyödyke, mutta kehitysmaissa pieni paristoradio merkitsee jo melkoista vallankumousta. Tiedonvälitys auttaa nousemaan, mutta se voi myös olla tuhoava voima kun tekniikkaa käytetään väärin. Käydessäni Burundissa pari kolme vuotta sitten, opin että juuri paikalliset radio-asemat olivat tietoisesti lietsoneet etnistä vihaa mikä johti kansanmurhaan...
Tiedon levittäminen saa tukea uudelta teknologialta. Kännykän tulo Bangladeshin eristettyihin kyliin on ravistanut vanhoja talousrakenteita. Enää ei ihmisten tarvitse vaeltaa pitkiä matkoja voidakseen ostaa ja myydä, markkinoilla joilla heidän tuotteita ei tarvita tai joilla ostettava ei ole. Olen läheltä seurannut Nokian ja International Youth Foundation’in kehittämää pilottiprojektia: Satelliitin kautta välitetään tuoretta opetusmateriaalia suoraan filippiiniläiseen luokkahuoneeseen. Ohjelman nimi on sattuvasti BridgeIT, se rakentaa siltoja teknologisesti kehittyneen ja kehitysmaan välille.
Finanssiala on globalisoitunut tavalla joka saa monet epäilemään ja vaatimaan enemmän sääntelyä. Rikollisuus, terrorismi ja verojen kierto hyötyvät, väitetään. Presidentti Halosen komissio kehottaa, ilmeisesti oikeutetusti, tehostamaan globalisaation seurausten hoitoa. Asiassa on muistettava että finanssisektorin
globalisaatio ei ole maailmanhistorian ensimmäinen. Lontoo oli jo sata vuotta sitten, ennen ensimmäistä maailmansotaa, maailmankaupan keskipiste ja Iso-Britannia hallitsi varsin suvereenisti maailmantaloutta kultakantaan perustuvan punnan avulla.
Toiseksi, tämä pääomien parjattu vapaa liikkuminen, ylikansallisten yhtiöiden voimistuminen ja vapaakaupan laajeneminen on johtamassa yhä suurempaan keskinäiseen riippuvuuteen. EU:n rauhanajatuksen ydin on se että yhteinen talous estää sotien syttymistä. Toimiiko tämä idea maailmanlaajuisesti ja myös pitkällä tähtäimellä?
Francis Fukuyama sanoo teoksessaan "The End of History" että liberaali kapitalismi, markkinatalous ja demokratia yhdistettynä, muodostaa historian lopputuloksen, sen päätepisteen. Uskokoon ken haluaa, mutta 1975 vain 8% maailman valtioista olivat markkinatalousmaita ja ulkomaiset sijoitukset 23 miljardia dollaria. Samat luvut 1998: 28 % ja 664 miljardia dollaria, tänään nämä luvut ovat varmasti vielä suuremmat.
Miten vapaaehtoiskenttä on mukautunut tähän uuteen maailmaan?
Olen jo maininnut pari esimerkkiä sopeutumisesta. Pari lisää: Ottawan henkilömiinojen kieltosopimusta ei olisi syntynyt ilman internetiä. Joukko vapaaehtoisjärjestöjä, kanadalaiset etunenässä, mobilisoivat sähköpostin ja webin avulla muita järjestojä ympäri maailmaa ja kampanja sai sellaiset mittasuhteet että Kanada katsoi parhaaksi tehdä aloitteen kansainvälisen kieltosopimuksen solmimiseksi, sen jälkeen kun Kansainvälinen Punainen Risti oli ottanut asian omakseen. - Suomi on tässä asiassa joutumassa omituiseen asemaan. Presidentti Halonen, vanha kansalaisaktivisti, on lähempänä globaalista ajattelutapaa ja
turvallisuusajattelua kun esim. puhemies Lipponen joka edustaa, monien muiden muassa, klassista suomalaista turvallisuuskäsitystä joka juontaa juurensa 60 vuoden takaisiin kokemuksiin. Jos presidentti Halosen kanta voittaa, voidaan ehkä sanoa että Suomi on tässäkin mielessä ’antautunut globaali-virran vietäväksi’...
Kansalaisjärjestöt ovat myöskin yrittäneet luoda kansainvälisiä ulottuvuuksia toimintatapoihinsa ja ottaneet koko maailman työkentäkseen. Mutta maailmanlaajuiset ongelmat ovat niin mittavat ja toimiminen yleismaailmallisesti niin kallista, että kolmas sektori pyrkii yhteistyöhön kahden muun sektorin kanssa. Kolmikanta-yhteistyö valtiovallan, yritysmaailman ja kansalaisjärjestöjen kesken on hitaasti valtaamassa alaa. Hitain liikkeelle lähtijä on, yllättävä kyllä, valtio. Valtiot ovat pitkään luottaneet niiden itsensä perustamiin kansainvälisiin instituutioihin, lähinnä YK:ien lipun alla toimiviin. Mutta YK-järjestelmä on auttamatta jäänyt jälkeen. Kun YK kerran on perustanut instituution eli alajärjestön, sitä ei helpolla lakkauteta tarpeettomana. Kun uusi vaara ihmiskunnan tulevaisuudelle ilmenee, kestää kauan ennen kuin kansainvälinen yhteisö on valmis päättämään uudesta elimestä. UN-Aids syntyi hitaasti, Bill Gates’in ja muiden panokset olivat isommat. Samoin YK:ien ympäristömekanismit eivät vasta todellisia tarpeita. Taistelu WTO:n toimivallasta on tuttu ja YK-elinten keskinäiset reviiritaistelut ovat omiaan heikentämään uskoa tämän sinänsä tarpeellisen järjestön kykyyn vastata tulevaisuuden haasteisiin.
Globalisaatio on johtanut siihen että ylikansalliset yhtiöt - multinational corporations - ovat levittäneet tiettyjä käyttäytymiskoodeja, sekä hyviä että huonoja. Huonoihin kuuluu tietenkin korruptio, hyviin ns. Corporate Social Responsibility (CSR). Tämä toimintatapa on peräisin anglosaksista maista ja on juurtunut aika syvälle niiden kulttuuriin, erityisesti Yhdysvalloissa. Lahjoittaminen yleishyödyllisiin tarkoituksiin on USA:ssa ja Englannissa aivan toista luokkaa kuin korkean verotuksen hyvinvointivaltioissa. Suomessa tunteeton lainsäädäntö ei houkuttele yrityksiä ja yksityisiä tekemään lahjoituksia - siitä huolimatta että valtio ja kunnat ovat vetäytyneet monelta vastuu-alueelta.
CSR merkitsee sitä, että yritykset vapaaehtoisesti tunnustavat olevansa vastuussa ympäröivän yhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Menestyvä yhtiö, jolla on käytössään monet konstit verotuksensa vähentämiseksi globalisoitumisen ansiosta, sitoutuu pitkäjänteisesti jonkin tai joidenkin yhteiskunnan osa-alueiden tukemiseen ja kehittämiseen. CSR ei ole lyhytjänteistä sponsorointia julkisuus-pisteiden kalastamiseksi, vaan uuden roolin omaksumista. Yhtiö tietenkin hyötyy monin tavoin jos sen toimintaympäristön tila kohenee. Kun ainoa yritys-jättimme Nokia panostaa yli 15 miljoona euroa nuorisoon ympäri maailmaa, yhtiö on oivaltanut että nuoret ovat sen tulevia asiakkaita, työntekijöitä ja osakkaita.
Samalla järjestökenttä valvoo yritysten toimintatapojen moraalia ja etiikkaa. - Kaksoisrooli voi tuntua vaikealta; kuinka voi ottaa vastaan tukea ja samalla pitää lahjoittajaa silmällä? Mutta suuryhtiöt joilla on tuotantotoiminta matalapalkkamaissa, ovat sisäistäneet sen uhkaavan voiman joka sisältyy osto-boikottiiin. Yhtiön imago ja brandi kuuluvat tänään sen arvokkaimpiin tase-ominaisuuksiin. Kansalaisjärjestöt ovat samalla saanet opetella monia uusia taitoja ja hallita uusia haasteita, kuten luotettavan tiedon hankkimisen tutkimuksen avulla, liittoutumien muodostamisen ja positiivisen diplomatian. "Sleeping with the Enemy" vaatii alituista valppautta.
Tällä uudella kansainvälisellä kentällä järjestöt kohtaavat monenlaisia ongelmia. Kolmetoista vuotta Punaisen Ristin eri tehtävissä on opettanut minulle että katastrofi -käsite on varsin suhteellinen. Keskimäärin n. 100 000 ihmistä menettää vuosittain henkensä luonnonmullistusten seurauksena (tänä vuonna varmasti enemmän Bamin kaupungin tuhon vuoksi). Mutta samanaikaisesti kulkutaudit tappavat 30 miljoonaa ihmistä. Sotien uhrien määrä vaihtelee tietenkin rajusti vuodesta toiseen.
Mitä kolmas sektori voi tehdä? Vastaus on: Paljon.
Oma näkemykseni on että kolme ongelmakenttää vaatii erityistä huomiota, sekä julkisen vallan että vapaaehtoissektorin toimesta. Ne ovat
-väestönkasvun uhat
-ydinaseet
-aseelliset konfliktit
Olen tahallaan jättänyt listasta pois sellaiset ongelmat jotka tänään saavat varsin kiitettävästi huomiota osakseen, kuten esim. aidsin torjunta. Väestönkasvu on alkanut hiipua, mutta kasvu jatkuu silti pitkään tulevaisuuteen. Enää ei kuule tuomiopäivän puheita tästä aiheesta mutta sen sijaan ei ole tiedostettu mitä 2,7 miljardin nuoren ihmisen ikäpolvi, maailmanhistorian suurin, merkitsee tulevaisuuden kannalta. Tämä valtava nuorten hyökyaalto ei näy meillä, mutta kehitysmaiden nuorten koulutustaso, elinolosuhteet, työllisyys, terveyden tila, heidän tulevaisuuden uskonsa, ratkaisevat 25 vuoden tähtäimellä maapallon tulevaisuuden. Jos nuorten arvot ja asenteet kääntyvät kielteiseen suuntaan, se voi johtaa yhteiskunnallisiin mullistuksiin ja uusiin selkkauksiin. Jos nuoriso passivoituu, se johtaa jo saavutettujen kehitystulosten mitätöitymiseen. Todennäköistä on, etteivät valtiot ja YK-järjestelmä selviydy tästä haasteesta. Tuloksena voi olla unohdettu, alikoulutettu, syrjäytynyt, rikoksiin taipuvainen sukupolvi joka vaeltaa päämäärättömästi yhä kasvavissa mega-kaupungeissa. Ja monessa maassa nuorisosta tulee turvallisuuspoliittinen tekijä, esimerkkinä Intifada, jonka eräs voimanlähde varmasti on valtava nuorisotyöttömyys. Oma lääkkeeni on massiivinen panostus nuorisotyötä harjoittaviin kansalaisjärjestöihin, niihin jotka laajassa mielessä välittävät nuorille ns. elämäntaidot tai selviytymisen taidot (life skills). Nämä järjestöt ja niiden projektit löytyvät kaikkialta, urheilun, partion, kirkon, sosiaalisen työn kentiltä, ongelma on ettei ne ole riittävän kattavia. Vuonna 1990 olin mukana perustamassa Intemational Youth Foundation ’ia (IYF) ja sen mottoina ovat "go to scale" ja "no need to reinvent the wheel".
Kahden viime vuoden aikana on havahduttu huomaamaan että ydinkatastrofi voisi hetkessä mullistaa maailman menon. Nyt suurvallat, USA etunenässä, tekevät hartiavoimin työtä eliminoidakseen jotkut ydinasevaltiot maailman kartalta, valitettavasti vain ei kaikkia... Vaikka Libya ja Iran poistuvat listalta, pian ehkä myös Pohjois-Korea, ja vaikka Intia-Pakistan-suhteet lämpenevät, uhka jää leijumaan ilmaan. Jos joku ydinaseen haltija, valtio, sotapäällikkö tai terroristi, räjäyttää ydinaseen, maailma ei sen jälkeen ole samanlainen, turvattomuusjää silloin ainaiseksi vieraaksemme.
Selkkaukset kehitysmaissa kestävät keskimäärin 7 vuotta ja tuhoavat maiden taloudet. Maailmanpankin viimevuotisesta raportista käy ilmi etteivät sodat ensisijaisesti syty etnisten ja ikivanhan kaunan vuoksi, vaan nuorten miesten työttömyys yhdessä jonkun taloudellisen tai muun intressiryhmän pelon kanssa vaikutusvaltansa vähenemisestä. Tämä luo kapina- ja sisällissodan vaaratilanteita.
Intemational Crisis Group on vuodesta 1995 levittänyt tutkittua tietoa konfliktien todellisista syistä ja on usein löytänyt syy-yhteyksiä jotka auttavat valtioita ja osapuolia ratkaisujen löytämisessä. Tällä alalla vallitsee niin paljon harhaluuloja ja toiveajattelua, että totuuden etsiminen ja sen levittäminen koko maailman tietoon tarjoaa ainoan keinon saavuttaa kestäviä tuloksia. ICG:n suositusten perusteella rauhansuunnitelma Afrikan Suurten Järvien alueella on laadittu, mutta kesti kauan ennen kuin tilanne kypsyi tähän.
Hyvät kuulijat
olen yrittänyt kohdistaa hieman valoa siihen kuinka kolmas sektori, monella nimellä kulkeva kansalaisten vapaa toiminta, non-governmental, not-for-profit sector, frivilligsektom, on mukautunut globalisaatioon. Väitän ja toivon ettei se ole ainoastaan mukautunut, mutta on myös ollut aloitteellinen eri osa-alueilla ja näin
kyntänyt sellaisia peltoja joita muut toimijat ovat laiminlyöneet, unohtaneet tai joita ne karsastavat. Täten kolmas sektori noudattaa Presidentti Halosen komission toivomusta että globalisaatiota pitäisi voida hallita uusin menetelmin.