Rehtori Esko Riepulan juhlaseminaarissa 8.5.2006
Professori, dekaani Kaarina Määttä
Luovuuden palo
(Lyhennelmä puheesta)
Yliopistomme on kehittynyt mittaamattomalla tavalla arvostetun rehtorimme Esko Riepulan johdolla hänen luovuutensa ehtymättömyydestä. Siksi hänen näkemänsä tie ja toimintansa voima innoittaa tänään puhumaan luovuuden palosta.
Voimakkaasta kehittymisestään ja lähes 30-vuotisesta voittokulustaan
huolimatta yliopistomme ei ole valmis. Luovuutta tarvitaan edelleen.
Asioita voidaan tehdä aiemmasta poiketen ja uudistaen. Useimmat meistä
ajattelevat näin. Helppoa ei uudistajan tie kuitenkaan ole koskaan
ollut. Aina on myös kehittämisen vastustajia. Historiaa taaksepäin
katsomalla tasaisin väliajoin on ilmaantunut heitä, ihmettelevät, miksi
kaiken pitää kehittyä? Nytkin joku voi kysyä: Eikö tämä kaikki jo nyt
ole tarpeeksi? Juuri näin ajatteli mm. Julius Frontinus, arvostettu
insinööri Roomasta ensimmäisellä vuosisadalla todetessaan: “Uskon, että
kaikki keksimisen arvoinen alkaa olla keksitty. Uusille innovaatioille
on enää hyvin vähän tilaa”.
Esteistä huolimatta luovuus on ollut ja tulee olemaan
meidän voimavaramme ja monen huippusaavutuksen lähde. Tämän myöntäessään
voi tulla kysyneeksi: ei kai luovuus vain ole tehokkuuden synonyymi? Ei
kai kyse ole kyvystä etsimällä etsiä yhä tehokkaampia
tuottavuusmenettelyjä tilanteessa, jossa pitäisi pysähtyä tai muuttaa
suunta? Ei suinkaan. Eikä luovuus ole jatkuvaa eteenpäin menemistäkään.
Joskus luovuutta voi olla paikallaanpysyminen silloin, kun kaikki muut
juoksevat muotivirtausten perässä yhteen ja samaan, väärään, suuntaan.
Luovuus on kykyä nähdä toisin tai kykyä nähdä selvänä se, jota muut eivät ole nähneet. Luova ajatus voi näyttää aluksi oudolta. Esimerkiksi rehtorimme idea kannettavien tietokoneiden antamisesta uusille opiskelijoille herätti aluksi kummastusta, kunnes huomattiin, että kyse on tässäkin ajatuksessa, kuten yleensä luovassa teossa - käytännön kannalta hyödyllisten ja tärkeiden asioiden tuottamisesta.
Luovuudessa on viime kädessä kysymys hyvin yksinkertaisista asioista. Siis teoriassa. Vaikeaa on toteuttaa kehitetyt ideat käytännössä, saada siirrytyksi tuumasta toimeen.
Luovuus yliopistomme kehittymiseksi on vaatinut paljon työtä - ilman sen kummempaa mystiikkaa. Kaiken takana täytyy olla voimakas motivaatio, innostuneisuus ja sitoutuneisuus. Eikä luovuus lopu luomalla, luovuusvarasto ei ehdy luomalla, päinvastoin. Aikaansaamisen tunne vahvistaa luovuuden imua.
Luova ajattelu vaatii sitä, että jaksaa paneutua samaan asiaan yhä uudestaan ja uudestaan. Luovuudessa on tietysti kyse lahjakkuudesta, mutta ehkä sitäkin enemmän sitkeydestä. Lahjakkuus jalostuu luovuudeksi ainoastaan sitkeyden ja määrätietoisuuden avulla. Luova ihminen ei luovuta helpolla.
Luovuuden edellyttämää sitkeyttä ja työkuria ei ole olemassa ilman intohimoa. Intohimo ja sen aikaansaama innostus on kaikkien luovien prosessien tärkein polttoaine.
Ilman intohimoa ei kestä uusien ideoiden synnyttämiseen liittyviä vaikeuksia, omaa ja toisten ihmisten epäilyjä sekä epäonnistumisen riskiä. Harva menestystarina syntyy pelaamalla kaiken aikaa varman päälle; epäonnistumisista ja virheistä voi oppia niistä lannistumatta.
Luovuuteen sisältyy iloa ja nautintoa. Myös huumori ja leikkimielisyys kuuluvat kuvaan. Ahaa- ja hahaa-elämykset ovat sielun veljiä ja ne molemmat - sekä ahaa että hahaa - vapauttavat mielen ja sielun. Leikillisyyden ja vakavamielisyyden tasapaino lienee älyllisyyden idylli.
“Iättömien ajatusten päivät”
Luovuus ei katso ikää eikä jää eläkkeelle, päinvastoin. On perusteita väittää, että ihminen syntyy vanhana ja nuortuu iän lisääntyessä. Nuorena ihminen edustaa geneettistä perimää ja nojaa valmiina annettuihin varmuuksiin ja kaavoihin, joiden kestävyyttä ja soveltuvuutta ei ole kokemuksella testattu. Iän myötä kokemukset karttuvat ja ihmisen oma, erityinen persoonallisuus kehkeytyy. Kokemusten myötä ihminen siis uudistuu ja nuortuu.
Luovuus on sellaisten asioiden ja ideoiden yhdistelyä, jotka aikaisemmin ovat eläneet omaa elämäänsä, erillään toisistaan. Tässä mielessä “uusi” on usein “vanhaa”. Luovuuden palo tuottaa uusia ideoita yhdistelemällä vanhoja ideoita totutusta poikkeavalla tavalla. Edellytyksenä on kyky kerätä ja yhdistellä iso määrä tietoa ja taitoa sekä syvällinen ymmärrys asioista.
Koska luovuus on vanhan löytämistä uudelleen ja sen soveltamista uudella tavalla, meidän olisi aika ajoin osattava katsoa myös taaksepäin. Opetusministeriö on juuri julkaissut uuden strategiapaperin, luovuusstrategiaraportin nimeltään “Kolme puheenvuoroa luovuuden edistämisestä”. Julkaisussa todetaan, kuinka tärkeää olisi järjestää toistuvana tapahtumana vanhojen ajatusten päivät, jotka “edesauttavat ja suhteuttavat yhteiskunnan kehittämistyötä”.
Kannatan tätä ajatusta ja esitänkin, että jatkossa yliopistossamme järjestettäisiin muutaman vuoden välein “Iättömien ajatusten päivät” . Se toimisi luovuuden virittämiseksi ja voimistamiseksi sekä luovien ratkaisujen etsimisen foorumina. Esitän luovuuspäivien innovaattoriksi ja suunnannäyttäjäksi rehtoriamme Esko Riepulaa.
Rehtorin malli oikeuttaa ja velvoittaa
Tämän juhlaseminaarimme yksi motto on mielestäni ymmärrys ja varmuus siitä, että luovuuden palo tulee olemaan yliopistomme kehittymisemme keskeinen katalysaattori. Rehtorimme Esko Riepula on ollut kauaskatseinen, ennakkoluuloton ja rohkea. Yliopistossamme on jatkossakin oltava tilaa uusille luoville ajatuksille, jotka voivat osoittautua aidosti merkittäviksi. Siihen rehtorimme malli meitä oikeuttaa ja velvoittaa.