Esko Riepula: Puhe Lapin yliopiston 28. vuosipäiväjuhlassa 28.2.2006 klo 12 Fellman –salissa
- Arvoisat kutsuvieraat!
- Hyvät vuosipäiväjuhlan osanottajat!
Viimeiseksi jäävässä avajaispuheessani syksyllä totesin, että kun
kaksi vuosikymmentä sitten saatoimme iloita yliopistomme toiminnan
vakiintumisesta ja kehittymisestä, emme tänään voi olla varmoja edes
kymmenkertaistuneiden tunnuslukujen riittävyydestä yliopiston itsenäisen
toiminnan jatkuvuutta ajatellen. Merkit olivat jo tuolloin
luettavissa: yhteiskunnan eliitti oli alkanut suhtautua alueelliseen
yliopistotoimintaan siinä määrin karsaasti, että oli vain ajan kysymys
milloin se saavuttaa poliittisen eliitin ajatustensa toteuttajaksi.
Samaan aikaan kun yliopistoja on huudettu apuun vaivaan kuin vaivaan,
eliitin mielestä niitä on liikaa ja niiden toiminnan hyödyllisyyttä
arvioidaan vain ns. Shanghain listan pohjalta.
Nyt tämä Elinkeinoelämän keskusliiton ja sitä lähellä olevien tahojen sekä kauppa- ja teollisuusministeriön ja valtiovarainministeriön muutamien virkamiesten puheista alkunsa saanut teema ”yliopistoja on liikaa ja niitä pitää lakkauttaa ja yhdistää” on sitten saavuttanut jo opetusministeriön virkamieskunnan. Esittämällä yliopistoja yhdistettäviksi ja kylttejä vähennettäväksi he ovat menneet mukaan mielikuvapolitikointiin, jolla asiat saadaan näyttämään toisilta kuin ne todellisuudessa ovat. Jokaiselle asioita tuntevalle on selvää, että pelkistä fuusioista saadaan vain epäonnistuneita ratkaisuja, jotka toimivat aivan toiseen suuntaan kuin annetaan ymmärtää. Perimmäisenä tavoitteena näissä on toimintojen alasajo ja – esimerkiksi Lapin yliopiston osalta – niiden siirtäminen pois Rovaniemeltä. Vain tätä kautta perusteeksi heitetyt kustannussäästöt voidaan saavuttaa. Sen kaltainen ”toimintojen yhdistäminen ja yhteinen hallinto”, jota virkamiespaperissa esitetään, lisäisi vain kustannuksia, jotka olisivat poissa yliopistojen varsinaisesta toiminnasta.
Syy, minkä takia reagoin voimakkaasti näitä opetusministeriön virkamiessuunnitelmia vastaan, oli toisaalta usean vuosikymmenen työn tuottaman perinnön turvaaminen tukemaan myös jatkossa Lapin kehitystä, toisaalta taas se tapa, jolla asiaa valtionhallinnossa käsiteltiin.
Virkamiesjärjestöjen ja opetusministeriön välisissä yt -neuvotteluissa ollut kohta, jossa sanatarkasti todetaan että: ”Käynnistetään hanke Pohjois-Suomen yliopiston luomiseksi yhdistämällä Oulun yliopiston, Lapin yliopiston ja Kajaanin yliopistokeskusten toimintoja ja luomalla niille yhteinen hallinto ”, menee selvästi opetusministeriön hallintoon kuuluvan toimivallan ulkopuolelle. Perustuslaissa Suomen yliopistoille on turvattu itsehallinto, josta säädetään yliopistolailla. Siinä on turvattu niin Lapin kuin Oulun yliopiston olemassa olo ja edellytetty että yliopistoja koskevista lainsäädännön muutoksista on niitä itseään kuultava. Kysyä sopii, millainen on hallintokulttuuri, jossa yliopistojen asemesta ensin kuullaan työmarkkinajärjestöjen edustajia ja yliopistot saavat kuulla vasta heiltä, mitä heidän päänmenokseen suunnitellaan?
Koko asiaryhmällä on mitä suurin sivistys- ja yleispoliittinen merkitys, minkä vuoksi se vaatii paitsi asianomaisten yliopistojen kuulemista myös – ja ennen kaikkea – koko hallituksen kannanottoa, sillä mitään tämän suuntaista ei istuvan hallituksen hallitusohjelmaan sisälly enempää kuin siitä olisi mainintoja hallituksen vahvistamassa strategia-asiakirjassakaan. Päätöksentekohan näissä asioissa on viime kädessä eduskunnan käsissä. Se, että asia yritetään typistää hallinnolliseksi hankkeeksi, on jotain ennen kokematonta.
Vaikka emme välittäisi enempää perinnöstä kuin selvästä poliittisen vallan kaappauksestakaan, sillä kaikkihan tuntuu nykyisin olevan kaupan eikä kansalaisia tarvinne enää kuulla politiikassakaan, voimme asiaa arvioida myös sen järkevyyden ja hyödyllisyyden kannalta. – Ja niin kai sitä tulisi ennen muuta tehdäkin!
Kuten olen todennut, molemmilla yliopistoilla niin Oulun kuin Lapin yliopistoilla on hyvin selkeästi toisistaan poikkeavat profiilit ja identiteetit. Niiden fyysinen etäisyys toisistaan on yli 200 kilometriä, minkä lisäksi Rovaniemen ja Kajaanin välinen etäisyys on yli 300 kilometriä. Oulun yliopisto on vahvasti perus- ja soveltaviin luonnontieteisiin painottunut ja tällaisen profiilin pohjalta sitä on myös kehitetty. Lapin yliopisto on puolestaan laaja-alaisesti yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisiin sekä arktisiin ja pohjoisiin erityiskysymyksiin keskittynyt ja sellaisen profiilin pohjalta sitä on myös kehitetty. Kajaanin yliopistokeskuksen kanssa näillä yliopistoilla on lähinnä projektityyppistä yhteistyötä omilta erikoisaloiltaan, minkä lisäksi osa Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan toimintaa tapahtuu Kajaanissa. Päällekkäisyyttä näillä toimijoilla on vain luokanopettajan koulutuksessa, mutta siinäkin niillä on hiukan eri painotukset. Opettajankoulutuksen määrällinen säätely näihin yksikköihin tapahtuu opetusministeriön tulosneuvotteluissa, eikä voida ajatella, että Lappi jäisi tulevaisuudessa ilman opettajankoulutusyksikköä – sen seuraukset näkyisivät hyvin pian pätevien opettajien saatavuudessa. (Kokemukset 1970 –luvulta pitäisivät olla vielä tuoreessa muistissa.)
Kun tuossa virkamiesvalmistelun ”hanke-esityksessä” puhutaan toimintojen yhdistämisestä, niin kysymään jää, mitä ne yhdistettävät toiminnot olisivat, kun päällekkäisiä tieteenaloja ei ole ja yksiköt jo nyt vain täydentävät toisiaan?
Koska mainittu opetusministeriön virkamiesehdotus liittyy valtionhallinnon tuottavuushankkeeseen, toimintojen yhdistämisestä tulevia säästöjä on varmaankin ajateltu yhteisen hallinnon kautta saatavilla säästöillä.
Yliopistoissa on kuitenkin parasta aikaan meneillään talous- ja henkilöstöhallinnon keskittäminen valtionhallinnon yhteisiin palvelukeskuksiin. Tämä koskee myös Oulun kuin Lapin yliopistoja. Jäljelle jäävä hallintotyö liittyy puhtaasti opinto- ja tiedekuntahallintoon, jota ei voida tehdä muuta kuin lähellä tiedekuntia. Perusteilla olevat palvelukeskukset vievät siis tältäkin argumentilta pohjan pois.
Hallinnon osalta tosiasiallinen tulos tulisi olemaan täsmälleen päinvastainen kuin annetaan ymmärtää: yhteinen hallinto tulisi huomattavasti nykyistä raskaammaksi ja kalliimmaksi, kun jäljelle jäävää tiedekunta- ja laitoshallintoa ryhdyttäisiin hoitamaan yli kahdensadan kilometrin päässä toisistaan. Ihmisten liikuttamiseen tarvittaisiin ainakin yksi päivittäinen linja-autovuoro ehkä jopa rengasmatka, jos Kajaanikin otettaisiin tässä tosissaan eli vuoro Rovaniemi-Oulu-Kajaani-Rovaniemi. Tällaiseen virkamatkaan ei päivittäinen virka-aika enää riittäisi.
On vaikea käsittää, että ns. täysipäiset ihmiset voivat päästää käsistään tällaisia ”suunnitelmia”.
Oulun yliopiston rehtori on tuonut eri yhteyksissä esille ajatuksia siitä, kuinka opiskelijat hyötyisivät yliopistojen yhdistämisestä.
Oulun ja Lapin yliopistoilla on tehty jo ennen Oulun yliopiston nykyisen rehtorin kautta sopimus, jonka mukaan kaikki se opetus, joka on toisessa yliopistossa on myös toisen yliopiston opiskelijoiden käytettävissä sivuaineopintoina. Pääaineopiskeluhan edellyttää tutkinto-opiskelijan statusta ja sen voi saada vain yhteen tiedekuntaan. Tältäkään osin yhdistäminen ei toisi mukanaan mitään sellaista, mitä ei jo nyt ole.
Mitä siis tästä yhdistämissuunnitelmasta jää käteen, kun se puretaan toiminnallisesti ja taloudellisesti osiinsa? Ei yhtään mitään. Edellyttäen, että yksiköt toimisivat nykyisenlaajuisina omia toimintojaan kehittäen, yhdistämisestä ei saataisi minkäänlaista lisäarvoa; lisäkustannuksia ja toiminnallisia hankaluuksia kylläkin. Kaavaillun Pohjois-Suomen yliopiston osana Lapissa olevilla toimijoilla olisi yhtä hyvät oltavat kuin virolaisilla oli Neuvostoliiton kainalossa. – Itsenäisyyden arvoa ei mikään voi voittaa!
Tuskin opetusministeriön virkamiehet ovat yksin liikkeelle lähteneet, vaan – kuten on nähty – ajatusta ruokitaan Oulusta. Sekään ei ole jäänyt epäselväksi, miksi näin tapahtuu eli tavoitteena on täkäläisten toimintojen siirtäminen ajanoloon Ouluun. Nykyisellä rahoitusjärjestelmällä se olisi varsin helposti tehtävissä. Kun kaavaillussa yhteisessä hallinnossa olisi kampusten kokoa heijastellen aina oululainen enemmistö, kontin suu tulisi olemaan aina lähempänä kuin pussin suu. Vähitellen toimintaraha siirtyisi tukemaan niitä asioita, jotka ovat Oulussa tärkeitä. Virkasiirrot saman yliopiston sisällä olisivat myös helposti toteutettavissa. – Vahingossa vaiko tahallaan rehtori Lajunen toivottikin viime tiistain Kauppalehdessä Lapin yliopiston tervetulleeksi (sanatarkka lainaus): ”saman katon alle”.
Yliopistojen ulkopuolista oululaista ohjausta pohjoisen yliopistot ovat jo pitkään saaneet pyytämättään lääninsivistysneuvos Pertti Kokkoselta. Hänellä näyttää olevan eräänlainen käänteinen ”tuottavuusohjelma”, johon kuuluu mm. Pohjois-Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteisen kanslerinviraston perustaminen ja yliopistojen neuvottelukuntien lakkauttaminen ja uuden nykyisiä laajemman perustaminen. Toiminnan tehostamisen nimissä hallintoa siis luotaisiin lisää, jotta voitaisiin näyttää muita suuremmalta. – Suuruuden hulluus ei ole ensi kertaa johtamassa ihmisiä harhaan pois järkevästä toiminnasta.
Hyvät kuulijat!
Lapin yliopistolla ja Lapilla on edessään vähintään yhtä vaativa identiteettitaistelu kuin oli korkeakoulun/yliopiston saaminen Lappiin kolme vuosikymmentä sitten.
Tämä on yleispoliittinen; tämä on sivistyspoliittinen; tämä on aluepoliittinen, ja tämä on tiede- ja koulutuspoliittinen taistelu. Sen lopputulos näyttää suuntaa Lapille vuosikymmeniksi eteenpäin – aikaan, jolloin meistä monet ovat maallisen vaelluksensa jättäneet ja eläneet ainakin tähän saakka toivossa, että olisimme voineet rakentaa jotakin hyödyllistä ja pysyvää tulevien sukupolvien hyväksi ja käytettäväksi.