Uutiset 2015

Ragnar Lassinantti – kirjaston kummisetä -näyttely esillä kirjastossa

29.9.2015

Ragnar Lassinantti – kirjaston kummisetä -näyttely on esillä Lapin yliopiston kirjastossa 6.10.–30.11.2015 välisen ajan. Näyttelyssä nostetaan esille joitakin Ragnar Lassinantin kokoelmaan kuuluvia vanhimpia kirjoja sekä Lassinantin itsensä kirjoittamia ja hänestä kirjoitettuja kirjoja, artikkeleita ja lehtileikkeitä.

Ruotsin Norrbottenin maaherra Ragnar Lassinantti lahjoitti Lapin korkeakoulun/yliopiston kirjastolle vuosien 1979–1987 aikana yhteensä noin 8000 nidettä, joista puolet on vanhaa suomalaista kirjallisuutta. Osa teoksista on peräisin hänen omista kokoelmistaan, osaa varten hän hankki varoja, joilla osti erillisiä kokoelmia. Hän myös keräsi kirjallisuutta muilta ruotsalaisilta henkilöiltä Suomen Lappiin lähetettäviksi.

Lassinantin kokoelma kattaa aineistoa 1700-luvun ruotsalaisista säädöskokoelmista uuteen, 1980-luvun oikeustieteelliseen kirjallisuuteen. Esimerkiksi Lakikirja vuodelta 1706 (”Kongl. stadgar, förordningar, bref och resolutioner, : ifrån åhr 1528. in til 1701). Kokoelma sisältää ruotsinkielistä kirjallisuutta eri aloilta sekä myös kaunokirjallisuutta.

Lassinantin lahjoittama suomalainen kirjallisuus koostuu sekä yksittäisteoksista että aikakausjulkaisuista. Kokoelman sarjat ovat vanhimpia Suomessa ilmestyneitä tieteellisiä sarjajulkaisuja 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Mukana on myös muutamia 1800-luvulle tyypillisiä albumeja ja vuosikirjaoja.

Sanomalehtikokoelma sisältää suomalaisia sanomalehtiä 1700- ja 1800-luvuilta ensimmäisistä Suomessa ilmestyneistä lehdistä lähtien. Kokoelmaan sisältyy ensimmäisen suomalaisen sanomalehden, ”Tidningar utgifne af et sällskap i Åbo”, vuosikerrat ja ensimmäinen suomenkielinen lehti, ”Suomenkieliset Tieto-Sanomat” näytenumeroineen sekä J. V. Snellmanin päätoimittamaa Saima-lehteä vuosilta 1844-1846.

Näyttely avataan tiistaina 6. lokakuuta kello 14 Lassinantin toimintaa koskevan Barents Cafe -tilaisuuden yhteydessä kirjaston toisessa kerroksessa.


Näyttely on esillä Lapin yliopiston kirjastossa kirjastossa 6.10.–30.11.2015 välisen ajan:

Tervetuloa.

LaY/Viestintä