• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Moodle
Uutiset 2017
 
Uutinen, kuvituskuva 1

LYY:n edustajistovaalien tulokset

9.11.2017

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edustajistoon valitaan 20 opiskelijaa. Uusi edustajisto aloittaa kaksivuotisen toimikautensa 1.12.2017. Vaalit käytiin historiallisesti ensimmäistä kertaa täysin sähköisesti. Ehdokkaiden määrän maltillinen lisääntyminen kahdella ehdokkaalla, verrattuna vuoden 2015 edustajistovaaleihin, oli myös hyvä jatkumo.

Edustajistovaaleissa annettiin yhteensä 1146 ääntä, joista 2 oli tyhjiä. Äänestysprosentiksi muodostui 30,76%. Äänestysaktiivisuus nousi selvästi viime kerrasta. Vuonna 2015 äänestysprosentti oli 21,02%. Vuonna 2013 äänioikeutta käytti 17,7 % jäsenistöstä.

Ehdokkaita asetti yhteensä 9 valitsijayhdistystä. Suurimpana edustajistoryhmänä säilyi Artikla, joka piti kaikki kuusi paikkaansa. Seuraavaksi selvästi toiseksi suurimmaksi ryhmäksi nousi YTK:n Superlista neljällä paikallaan. Myös kolmanneksi suurimman paikan edustajistossa ottaa ainejärjestöpohjainen ryhmä Lastukas kolmella paikalla. Poliittisesti uutta väriä vaaleihin toi ryhmä Epäkorrektit, joka ei tosin saavuttanut vaaleissa edustajistopaikkaa.

Vaalien kolmesta suurimmasta ääniharavasta kaikki kolme olivat Artiklan listalta. He ovat Juulia Aholainen 48 äänellä, Harriet Lindfors 38 äänellä ja Juha Kunnas 29 äänellä.

Valitsijalistojen paikkajakauma Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa kaudella 2017-2019:

Artikla: 6
YTK:n Superlista: 4
Lastukas: 3
Neliapila: 2
TAO Ry.: 2
Punapippuri: 1
Vihertävät: 1
Oikeat: 1
Epäkorrektit: 0

Varsinaiset edustajiston jäsenet kaudelle 2017-2019:

Aholainen Juulia - Artikla
Raappana Santeri - YTK:n superlista
Lindfors Harriet - Artikla
Elo Oona - Lastukas
Ramberg Henri - Punapippuri
Peltokorpi Janette - YTK:n superlista
Holappa Valtteri - Neliapila
Kunnas Juha - Artikla
Posio Juho - TAO ry
Hälinen Janne - Artikla
Muotka Anna-Leena - Lastukas
Alatossava Asta - YTK:n superlista
Salokorpi Emma - Artikla
Nuuttila Eemil - Oikeat
Viinamäki Eve - Vihertävät
Sihvo Anni-Sofia - Neliapila
Lohiniva Satu - YTK:n superlista
Tikkanen Veli-Matti - Artikla
Keppo Stella - TAO ry
Laurila Pekka – Lastukas

Lisätietoja:

Janne Väätäjä, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, epj(at)lyy.fi
Joonas Kivioja, keskusvaalilautakunnan sihteeri, paasihteeri(at)lyy.fi
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK