Lapin yliopisto 6.9.2004 / Avajaispuhe

Hallituksen puheenjohtaja Jaakko Ranta
Lapin yliopiston ylioppilaskunta


Arvoisa rehtori,
Hyvä yliopiston henkilökunta,
Rakkaat opiskelijakollegat,

Nyt tarkkana! En ole pitämässä mitä tahansa ”opiskelijan puheenvuoroa”. Tämän puheen rungon ovat kirjoittaneet erittäin vaikutusvaltaiset henkilöt, nimittäin ystävämme opetusministeriössä.

Seuraan suorastaan orjallisesti opetusministeriössä laadittua luonnosta hallituksen esitykseksi yliopistolain muuttamisesta. Tarkalleen ottaen sen rakennetta.

Eli mistä on kysymys?
Kuten kaikki tiedämme, väestö ikääntyy ja eläköityy. Huoltosuhde heikkenee dramaattisesti. Hyvinvointipalveluiden ja eläkkeiden rahoittajista on pian pula.

Siis mikä avuksi? Pidennetään työuria sekä alku- että loppupäästä. Tai no, ainakin alkupäästä, kun eläkeiän nostaminen on niin vaikeaa.

Miten tämä tapahtuu? Tietenkin nopeuttamalla nuorten tuloa työmarkkinoille, eli lyhentämällä opintoaikoja.

Tästä kaikesta voimme olla yhtä mieltä. Mutta sitten päästään kysymykseen; miten? Mitkä ovat ne toimenpiteet, jotka aidosti lyhentäisivät yliopisto-opintoihin kuluvaa aikaa?

Opetusministeriön ajankohtaisin toimenpide on esitys opinto-oikeuden rajoittamisesta. Ehdotuksen mukaan ylempää korkeakoulututkintoa varten saisi opiskella kaksi vuotta tavoiteaikaa kauemmin. Toisin sanoen seitsemän vuotta. Alempaa korkeakoulututkintoa puolestaan neljä vuotta.

Opintojen enimmäisaikaan ei laskettaisi poissaoloa, joka johtuu asevelvollisuuden suorittamisesta
taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Lisäksi saisi kahdeksi vuodeksi ilmoittautua poissaolevaksi, jolloin ei voisi opiskella.

Yliopisto voisi myöntää opiskelijalle, joka ei ole suorittanut tutkintoa säädetyssä ajassa, lisäaikaa
opintojen loppuun saattamiseen. Lisäajan myöntäminen edellyttäisi, että opiskelija esittää
tavoitteellisen ja hyväksyttävän suunnitelman opintojen loppuun saattamisesta. Muutoin opiskelija
menettäisi opiskeluoikeutensa. Jos opiskeluoikeuden menettänyt opiskelija haluaa myöhemmin jatkaa opintojaan, hänen olisi haettava yliopistolta oikeutta päästä uudelleen opiskelijaksi.

Miten esitystä perustellaan?
Opetusministeriössä on laskettu, että 15 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen noin 75 prosenttia opiskelijoista on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Opintonsa keskeyttäneitä ja koulutuksen vaihtajia on näin laskien noin 25 prosenttia.

Miten tähän vaikuttaisi esitetty rajaus? Todennäköisimmin päinvastoin kuin on tarkoitus, eli lisäisi keskeyttäjiä. Sitä paitsi laskelma on virheellinen. Tämä johtuu lähinnä tilastointitavoista. Nykyisellä tilastoinnilla opiskelija, joka vaihtaa opiskelemaansa alaa, jää kummittelemaan aikaisemman alansa tilastoihin opiskelijana, joka ei suorita lainkaan opintoja. Ainoa järkevä johtopäätös on, että tilastointia pitäisi muuttaa.

Esityksessä todetaan, että tilastokeskuksen mukaan yli puolet yliopisto-opiskelijoista käy työssä opintojensa ohella. Noin puolet työssäkäyvistä opiskelijoista on sellaisissa työtehtävissä, jotka tukevat suoritettavia opintoja.
Opetusministeriössä onneksi on ymmärretty, että yhtäältä opintojen aikainen työssäkäynti ei ole pelkästään kielteinen ilmiö. Opetusministeriön teettämien selvitysten mukaan opiskelijat kokevat, että työkokemus vahvistaa opiskelumotivaatiota ja edistää opiskelijan valmistumisen jälkeisiä työllistymisedellytyksiä. Tästä johtuen suomalaiset yliopistoista valmistuvat työllistyvät nopeammin ja varmemmin kuin muiden EU-maiden opiskelijat.
Lisäksi useilla nopeasti kasvavilla aloilla, erityisesti tietoteollisuusaloilla, ollaan ennen koulutuslaajennuksia oltu hyvinkin riippuvaisia opiskelijoiden työpanoksesta. Tässä puhutaan opiskelijoista kansantalouden suhdannepuskurina. Eli hyvinä aikoina ollaan töissä ja huonoina työttömyyskortiston sijaan opiskelemassa.

Toisaalta suuri osa opiskelijoista on epätarkoituksenmukaisesti sijoittuneena työmarkkinoilla tehtävissä, joiden hoitaminen ei edellytä korkeakouluopintoja. Tämä on se osa työssäkäynnistä, josta valtioneuvosto haluaa eroon. Mutta miksi opiskelijat tekevät tällaisia niin sanotusti hyödyttömiä töitä.: yksinkertaisesti toimentulonsa turvaamiseksi.

Miten tähän vaikutetaan esitetyllä rajauksella? Ongelmaa ei ainakaan ratkaista, se on selvää. Päinvastoin. Tällaisen ”vääränlaisen työnteon” poistamiseen on tiedossa oikeat toimenpiteet: opintotuen nostaminen sellaiselle tasolle, että täysipäiväinen opiskelu on mahdollista. Opintotuen asumislisän vuokrakaton korottamisen on oltava ensimmäinen ja välitön toimenpide.

Opetusministeriön teettämistä selvityksistä käy kiistatta ilmi, että opetusjärjestelyihin ja opintojen ohjaukseen ja suunnitelmallisuuteen sekä tutkintovaatimuksiin liittyy ongelmia, jotka estävät opintojen tehokasta etenemistä.

Sama suomeksi: opetusta tarjotaan kolmena päivänä viikossa, kuuden kuukauden ajan. Tenttijärjestelyt, kurssien päällekkäisyys tai kurssien puuttuminen, kirjallisuuden saatavuus, tutkintojen sisältöjen epätarkoituksenmukaisuus ja niin edelleen. Pitkä liuta yliopistojen sisäisiä asioita.

Korjataanko nämä ongelmat rajauksella? Tämä ei kaivanne edes vastausta.

Seuraavaksi opetusministeriö päätyy kehumaan itseään ja toimeliaisuuttaan. Yliopisto-opintojen pitkittymiseen on pyritty vaikuttamaan monin tavoin vuosikymmenien ajan. Vuonna 1966 säädettiin korkeakoulujen kehittämislaki, jolla turvattiin laajenevan yliopistokoulutuksen resurssit.

Surkuhupaisaa tekstiä! Mainitsematta taas jää, että opettajien määrä suhteessa opiskelijoihin on laskenut dramaattisesti 90- ja 2000-lukujen aikana.

Yliopistoille on osoitettu runsaasti erillisrahoitusta opetuksen ja opintojen ohjauksen kehittämiseen (tulossopimuskaudella 2004–2006 yli 5 miljoonaa euroa).

Nippelitietona: 5 miljoonaa euroa on yliopistojen rahoituksesta kolmen vuoden tulossopimuskaudella yksi promille.

Edelleen esiin nostetaan 70-luvulla tehty tutkinnonuudistus, 90-luvulla tehty tutkinnonuudistus ja ensi syksynä voimaan astuva tutkintorakenneuudistus. Näistä viimeisimmän yhteydessä on kylläkin ehdottomasti mahdollisuus järkeistää tutkintojen sisältöjä ja sitä kautta vaikuttaa opiskeluaikoihin.

Opetusministeriössä on tätä luonnosta kirjoitettaessa ajateltu kaikkea! Kuulkaa ilosanomaa: Uusi eläkejärjestelmä tukee yliopisto-opiskelijoiden nopeaa valmistumista siten, että eläkkeen karttumisikä aikaistuu viidellä vuodella 23 ikävuodesta 18 vuoden ikään.

Mainitsematta tässä kohdassa tietenkin on, että opiskelija pääsee työmarkkinoille vasta 23 vuotiaana, vaikka hän pääsisi lukion penkiltä suoraan yliopistoon ja, vaikka hän suorittaisi korkeakoulututkintonsa viidessä vuodessa. Siten tässä uudessa tilanteessa eläkettä kannattaakin kerryttää opintojen aikaisella työnteolla.

Hyvät ystävät! Nyt ne tulevat: kaikki kolme lausetta, kaikki kolme argumenttia, jotka tässä 17 sivuisessa esitysluonnoksessa esitetään opinto-oikeuden rajoittamisen puolesta.

Argumentti numero 1:
Opetuksen kehittäminen, opintojen ohjauksen tehostaminen ja opiskelijapalveluiden parantaminen eivät ole riittävästi lyhentäneet opintoaikoja eivätkä lisänneet yliopisto-opintojen läpäisyä. Opintoaikojen lyhentäminen työllisyyden parantamiseksi ja korkeasti koulutetun työvoiman saatavuuden turvaamiseksi edellyttääkin tutkinto-opiskelun reunaehtojen tarkistamista määrittelemällä yliopisto-opiskelijoiden opiskeluoikeus nykyistä tarkemmin.

Tämähän edustaa lähes aukotonta argumentaatioketjua! Siirretään argumentointitapa ojankaivuuseen. Jos lapio on niin huonossa kunnossa, että ojankaivuu edistyy luvattoman huonosti, kokeillaan vaikka katkaista lapio. Perusteena on se, että olihan lapiota suunniteltu korjattavaksi, mutta korjausta ei maltettu odottaa.  Ehkä katkaisemisen jälkeen ojankaivuu on niin hankalaa hommaa, että työmies kiristää tahtiaan.

Muiden toimenpiteiden arvioiminen riittämättömiksi on vähintäänkin kyseenalaista, koska esimerkiksi tutkintorakenneuudistuksen ja opinto-ohjauksen lisäämisen vaikutuksia ei vielä tiedetä, ja esimerkiksi opiskelijoiden opintososiaaliseen aseman parantamista ja yliopistojen resurssien lisäämistä ei todellisuudessa ole edes pyritty edistämään. Onkin opetusministeriön puolelta suorastaan hävytöntä puhua rajauksesta osana kokonaisuutta, kun kokonaisuuden muut toimenpiteet ovat jääneet sivuraiteille.

Argumentti numero 2:
Opiskeluoikeuden määrittelyn voidaan arvioida edistävän opiskelijan sitoutumista tehokkaaseen opiskeluun.

Tämä väite perustunee ajatteluun laiskoista opiskelijoista, jotka eivät edes halua valmistua. Yliopisto-opintojen viivästymisen syitä on selvitetty lukuisilla tutkimuksilla. Yhdessäkään niistä ei ole todettu, että opiskelijoiden laiskuus olisi edes osatekijä.

Argumentti numero 3:
Ensin esityksessä kerrotaan kuinka ammattikouluissa, lukioissa ja ammattikorkeissa on opinto-oikeus rajattu. Sitten todetaan:
Perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan 6 §:n mukaan voidaan katsoa olevan perusteltua, että opiskeluoikeus määritellään nykyistä tarkemmin myös yliopisto-opiskelijoiden osalta.

Mitä tekemistä lukioilla ja ammattikouluilla on tämän asian kanssa? Tällä logiikalla siirryttäneen pian lukion oppimäärään. Muistutan edelleen, että ongelma, jota halutaan ratkaista, on se, ettei yliopisto-opintoja ole kaikissa elämäntilanteissa ja/tai kaikilla aloilla ja/tai kaikilla paikkakunnilla mahdollista suorittaa niille asetetussa tavoiteajassa.

Relevantimmin yhdenvertaisuuspykälään voidaan viitata rajausta vastustavana argumenttina. Lakiluonnos ei määrittele sellaisia kriteereitä, eikä sellaista instanssia lisäajan myöntämiselle, jotka turvaisivat opiskelijoiden yhdenvertaisen aseman. Siinä todetaan vain, että yliopisto voi myöntää lisäaikaa. Eriarvoisuus varmistettaisiin vielä lisäaikaa koskevaan päätökseen suunnatulla valituskiellolla. Perusteluissa todetaan, että opiskeluoikeus on yksilön oikeuksien perusteisiin kuuluvana määriteltävä laissa. Kuitenkin kaiken muun opiskeluaikana tapahtuvan, kuten työnteon, opiskelijapolitiikan tai sairastamisen, hyväksyttävyyden määrittely jäisi yliopistojen yksinomaiseen päätösvaltaan, johon riippumattomilla tuomioistuimilla saati muilla instansseilla ei olisi sananvaltaa

Pysähdytään hetkeksi vielä rajauksen muihin vaikutuksiin.
Käytännössä koko järjestelmän kannalta on edullista, että kaikki ne, joilla on edellytykset suorittaa korkeakoulututkinto loppuun saakka, voivat sen tehdä ja heitä siihen kannustetaan. Tähän päästään esitetyssä mallissa vain suunnattomalla byrokratialla, jolla opiskelijoille myönnetään lisäaikaa ja palautetaan kerran menetettyjä opiskeluoikeuksia. Tämä ei ole toivottavaa, koska byrokratia jo olemassaolollaan lisää keskeyttämistä eli sotii rajauksen tavoitteita vastaan, ja, koska byrokratia tarkoittaa aina vähemmän rahaa yliopistojen varsinaisiin tehtäviin – opetukseen ja tutkimukseen.

Kyseenalaista on myös poissaolo-oikeuden rajaaminen, joka vaikeuttaa yliopistojen toiminnan suunnittelua – eli juuri päinvastoin kuin väitetään. Tämä johtuu siitä, että opiskelijat, jotka eivät todellisuudessa voi jostain syystä opiskella, joutuvat ilmoittautumaan läsnäoleviksi ja vielä myöhemmin käymään läpi lisäajanhakemisbyrokratian.

Ja vielä viimeinen, muttei vähäisin huomautus. Toisin kuin esityksessä väitetään, lakimuotoilu ei vastaa perustuslain 80 §:n vaatimusta yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien säätämisestä lailla, koska opiskeluoikeuden rajaus on kytketty tutkintojen ohjeelliseen suoritusaikaan, josta puolestaan säädetään valtioneuvoston asetuksella. Näin ollen yksilön opiskeluoikeuden pituus ei määräytyisi lain, vaan valtioneuvoston kulloisenkin asetuksen perusteella. Esitys on siten selkeästi myös perustuslain vastainen. Kunniamainintoja ei tästä lainvalmistelusta liikene.

Hyvät avajaisvieraat!
Edellä olen jo puhunut monesta hyvästä – ja yhdestä huonosta – toimenpiteestä, jotka ovat tai olisivat edistämässä yliopisto-opintojen nopeutumista. Nyt lopuksi tuon esille vielä yhden. Väitän, että yksinomaan tällä toimenpiteellä olisi enemmän positiivisia vaikutuksia kuin opinto-oikeuden rajoittamisella. Tämä toimenpide olisi omiaan kohentamaan opiskelijoiden opintososiaalista asemaa, se tehostaisi yliopiston toimintaa eli vähentäisi siten lisärahoituspaineita, se parantaisi opiskelumahdollisuuksia ja olisi vieläpä helppo ja halpa toteuttaa, jos vain tahtoa löytyy oikeilta tahoilta.

Hyvät naiset ja herrat!
Tämä opintoaikojen lyhentäjä olisi – yksinkertaisesti – iltaisin ja öisin käytössä oleva kirjaston kirjojenpalautusluukku.

Vaikutukset: vähemmän sakkomaksuja rokottamassa opintotukea, vähemmillä kirjoilla pärjättäisiin,  kirjojen saatavuus paranisi, kun ne olisivat heti aamulla seuraavan käytettävissä, ja postiluukun kokoinen reikä kirjaston ulkoseinässä. Ei liene mahdottomuus.

Erinomaisen antoisaa, tehokasta ja toimepiderikasta lukuvuotta!
Kiitos.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK