Mauri Ylä-Kotola: Yliopistojen haasteena tasa-arvon kautta syntyvät innovaatiot

Rehtori Mauri Ylä-Kotola käsitteli Lapin yliopiston 29. lukuvuoden avajaispuheessaan tulevaisuuden yliopiston haasteita, erityisesti monitieteisyyttä. Seuraavassa tiivistelmä rehtori Mauri Ylä-Kotolan puheesta.

Se, miten paljon korkeakoulutusta yhteiskunnassa tarjotaan, missä koulutus järjestetään ja millä aloilla koulutusta on saatavilla, on Suomessa poliittinen päätös. Koulutustarjonta ei voi perustua pelkästään koulutuskysyntään. Yliopistojen hakijatilastoissa, joissa mitataan kysyntää suhteessa valittuihin opiskelijoihin, on vuodesta toiseen kärjessä yksi yliopisto, Teatterikorkeakoulu. Tästä huolimatta en usko, että sen aloituspaikkamääriä tulisi kovin paljon nostaa.

Poliittisten päätösten koulutuksen suuntaamisesta tulisi perustua yhteiskunnalliseen ja tulevaisuudentutkimukselliseen analyysiin. Osaltaan esimerkiksi insinöörikoulutuksen kasvattamisen syynä Suomessa on ollut se, että kun perinteinen teollisuustuotanto on yhä laajemmin siirtymässä mm. Kiinaan ja Intiaan, on Suomen tulevaisuutena nähty mm. moderni ohjelmistotuotanto ja tuotekehitys. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin selvältä, että myös ohjelmistotuotanto ja tuotekehitys etsivät halvempia maita.

Suomen pelastukseksi on elinkeinoelämän puolelta esitetty mm. työaikojen reilua pidentämistä. Ajatus on huvittava, koska useimpien tutkimustulosten mukaan pidentynyt työaika heikentää työtehoa niin, että kokonaistuottavuus laskee.

Tulevaisuuden yliopiston haaste on monitieteisyydessä, jonka kova ydin on ajatus perinteisten tiedekunta- ja tieteenalarajojen ylittämisestä. Jatkossa tarvitaan osaamista, mikä ei sijoitu minkään perinteisen opillisen disipliinin sisään vaan niiden reuna-alueille ja leikkauksiin. Myös elinkeinoelämässä innovatiivisuudesta tulee kilpailutekijä, mikä antaa taiteelle ja mielikuvitukselle keskeisen roolin.

Kun Joe Meek teki kokeellisen teknomusiikkilevyn 1950-luvulla, sen painos oli alle sata kappaletta ja musiikkityyli tuomittiin liian teoreettisena ja vaikeana kokeiluna. Sama musiikkityyli näyttäytyi kuitenkin helppona ja muodikkaana miljoonille teini-ikäisille 1990-luvun lopulla. Yritysmaailmassa ei enää tuotetakaan tuotteita vain olemassaoleville markkinoille näitä analysoiden, vaan luodaan uusia tarpeita ja uusia markkinoita. Kuka ymmärsi tarvitsevansa puhelimen tekstiviestejä ennen kuin ne keksittiin? Elinkeinoelämän menestys tulevaisuudessa perustuu teknologisen osaamisen sekä palvelu- ja elämysosaamisen yhdistämiseen.

Pohjoissuomalaisessa yliopistomaailmassa tieteidenvälisyyden ajatus on toteutunut parhaiten monitieteisissä maisteriohjelmissa, kuten Oulun yliopiston kulttuuriteollisuuden maisteriohjelmassa ja Lapin yliopiston Experience design management -maisteriohjelmassa. Kuitenkin koulutus on edelleen liiaksi oppiaine- ja tiedekuntakeskeistä, mikä on ongelma tulevaisuuden työmarkkinoiden kannalta. Tieteenalat, jotka itsessään ovat muutaman kymmenen vuotta vanhoja, aikanaan radikaaleja oppisuuntia, pitävät kiinni oppinsa puhtaudesta paavillisempina kuin paavi itse.

Yksi ehdotettu vastaus monitieteisyyteen on ollut korkeakoulujen yhdistäminen. Fuusioihin liittyvät kansainväliset kokemukset kertovat, että yhdistäminen onnistuu vain, jos toiminnat keskitetään yhdelle kampukselle. Soveltavan innovaatiotutkimuksen puolella suomalaisen korkeakoulujärjestelmän ongelmana on ollut voimavarojen hajauttaminen yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektorin kesken. Koulutuksessa tarvitaan erityyppisiä tutkintoja, mutta tutkimuksen puolella on olemassa vain yksi tiede, joka on sama sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovatkin tiivistäneet yhteistyötään. Käynnissä on useita uudenlaiseen yhteistyömalliin tähtääviä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hankkeita mm. Lapissa, Vaasassa, Itä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla sekä ruotsinkielisten korkeakoulujen välillä.

Monitieteisyyden haaste tulevaisuuden yliopiston menestystekijänä muuntui ajankohtaisessa keskustelussa ns. Raimo Sailaksen innovaatioyliopistotyöryhmän käsissä hybriksen ohjaamana kunnianhimoksi synnyttää Suomeen maailmanluokan huippuyliopisto. Seuranneeseen keskusteluun on tullut äänenpainoja, jotka huolestuttavat.

Muotitermi innovaatio on usein ymmärretty tekijänä, joka tuo tuotteeseen lisäarvon jonkin uuden ominaisuuden avulla. Usein innovaatioissa on kuitenkin kysymys asian tarkastelusta uuden kielen, kuvallisen tai sanallisen, kautta. Siksi aito innovaatioyliopisto voikin perustua vain sellaiseen luovaan ympäristöön, joka mahdollistaa uusien kielten keksimisen.

Tämä innovaatioyliopisto on jo keksitty Suomessa 1960-luvulta tapahtuneen kehityksen kautta, joka on mahdollistanut erilaisuuden, moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden erilaisille yksilöille opiskella yliopistoissa. Samalla korkeakoulujärjestelmä on ollut riittävän hajanainen, jotta yksi ajattelun paradigma ei ole aiheuttanut sopuliefektiä vaan eri laitoksissa on päässyt syntymään erilaisia tieteellisiä traditioita.

Vierailin Oxfordissa tammikuussa 2007 eurooppalaisen yliopistoalueen tulevaisuutta käsitelleessä seminaarissa. Toistuva teesi puheissa oli kannattaa opiskelijoille lukukausimaksuja koko Eurooppaan. Yliopistopolitiikassa Yhdistynyt kuningaskunta on edelleen luokkayhteiskunta. Ammattikorkeakoulut muutettiin yliopistoiksi jo 1990-luvun alussa. Englannissa onkin laskutavasta riippuen parisen sata yliopistoa, mutta rahoituksesta pääosa menee 20 arvostetuimmalle. Näissä puolestaan opiskelevat ylempien sosiaaliluokkien ja rikkaimpien vanhempien lapset.

Englannissa äänestäjät ovat panneet pisteen huippuyliopistopolitiikalle. Koska huippuyliopistoissa pääsääntöisesti opiskelevat vain eliitin lapset, eivät äänestäjät halua käyttää verorahojaan heidän tukemiseensa. Rahat käytetään mielummin ikääntyvän väestön terveydenhoitoon. Siksi huippuyliopistoilla on paine nostaa lukukausimaksunsa huipputasolle. Ja huippumaksuihin on varaa vain rikkailla, joten paljon osaamispotentiaalia jää järjestelmän ulkopuolelle. Luokkayhteiskunta uudistetaan, mutta kun lahjakkaat köyhät jäävät yliopistojärjestelmän ulkopuolelle, myös koko valtion kilpailukyky kärsii.

Myös Suomen yliopistojärjestelmän uudistamisessa olisi palattava mm. Snellmanin, Lönnrotin, Tokoin, Mechelinin, Paasikiven, Tannerin, Kallion ja Kekkosen edustamalle linjalle, jossa korkea kilpailukyky ja sosiaalinen koheesio pystytään tehokkaasti yhdistämään.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK