Politiikan klassikot ja sota

Työryhmä kokoontuu torstaina 27.3 14.30-18.00 SS4

Poliittisen ajattelun klassikot kiinnittävät toistuvasti huomionsa poliittisen järjestyksen ja sodan suhteeseen. Yhtäältä sota esiintyy jonakin epätoivottavana, politiikasta ja yhteisöllisestä elämästä ulossuljettavana negaationa. Toisaalta juuri tämän negaation kautta rakennetaan yhteistä identiteettiä, näkemyksiä meistä ja muista, väkivallasta ja vallasta, rakentavasta politiikasta ja tuhoon johtavasta politiikan puutteesta. Millaisia näkemyksiä sodan ja politiikan suhteeseen voidaan avata politiikan klassikoiden kautta? Millaisia perustavia poliittiseen järjestykseen liittyviä problematisointeja sodan ja politiikan rajapintaan kiinnittyy? Millaisena politiikan ehtona sota näyttäytyy? Millaisia yllättäviäkin tulkintoja sodan roolista voidaan löytää sellaisilta teoreetikoilta, jotka eivät ensisijaisesti ole sitoutuneet sodan ja rauhan kysymysten pohdintaan?

Työryhmään ovat tervetulleita politiikan klassikoita käsittelevät esitykset antiikista nykyteoreetikkoihin.

Työryhmän vetäjät: Mikko Jakonen mijakone@jyu.fi 
                            Paul-Erik Korvela paukorv@yfi.jyu.fi

Abstraktit

Pirkko Haapanen
Helsingin yliopisto
The glory of a good empire.  Ptolemy of Lucca on the military affairs and on the government of ancient Rome.

In the scholarship of the recent decades, Ptolemy (or Tolomeo, Bartolomeo) of Lucca (ca. 1236-1326) has often been greeted as the first republican theorist in European history, and the earliest to relate elements of a republican interpretation of Roman history to a theoretical justification of republican government. Yet other scholars may admit that there are unresolved contradictions in this respect (J. Blythe), and pose, for example, the question of Ptolemy’s intention to insert a so-called republican section into the part of the treatise that deals with the papal-imperial question (Ch. T. Davis).

As is often noticed, Ptolemy highly esteems several features of the way in which the Romans arranged their governing in the period called (at least nowadays) the Roman Republic.  Seemingly less attention has been paid to the fact that also the Roman military - its spirit, organization and achievements - is highly valued by him.  The focus of my paper will be to explore the grounds for Ptolemy’s admiration of the (Roman) military and to enquire into the role that the Roman empire / empire in general may have in his political thought.  A specific task will be to imagine, if these horizons can have any bearing on the ambiguities often found in Ptolemy’s political thought.

Timo Pankakoski
Helsingin yliopisto
Sodan ja politiikan välinen metaforinen siirtymä Ernst Jüngerin poliittisissa kirjoituksissa

Saksalainen Ernst Jünger (1895-1998) luetaan ns. konservatiivisen vallankumouksen ajattelijoihin eli maailmansotien välisen ajan uusnationalistiseen ja antidemokraattiseen oikeistoon. Lähinnä realistisista mutta samalla sotaa glorifioivista sotakuvauksistaan tunnettu Jünger julkaisi Weimarin tasavallan aikana myös suuren joukon poliittisia kirjoituksia, joissa hän muun muassa nosti ns. rintamakokemuksen myös poliittisen järjestäytymisen ja poliittisen toiminnan ohjaavaksi periaatteeksi.

Esitelmä käsittelee sodankäynnin ja taistelun mallien siirtämistä yhteiskunnan ja politiikan alueelle ja tarkastelee näiden alueiden välistä suhdetta nimenomaan metaforisena suhteena. Millä tavalla politiikan ja sodankäynnin välinen suhde asettuu Jüngerin varhaisissa poliittisissa teksteissä? Millainen on näiden piirien välinen siirtymä? Miten tämä kaikki suhteutuu teoreettisemmin politiikan ja väkivallan alituisesti problemaattiseen rajankäyntiin?

Jünger näkee poliittisen toiminnan sodankäynnin jakamisena toisin keinoin ja kuvaa myös poliittista taistelua sodankäynnin käsittein ja militaristisin metaforin, mikä oli erittäin yleistä saksalaisessa aikalaiskeskustelussa. Weimarin tasavallan epävakaissa oloissa politiikasta kuitenkin uhkasi tulla taistelua myös täysin kirjaimellisessa merkityksessä, jolloin koko ajatus keinojen vaihdoksesta, taistelun muodonmuutoksesta, kahden miellepiirin välisestä siirtymästä ja militarististen metaforien tosiasiallisesta metaforisuudesta asettuu kyseenalaiseksi.

Jari Tauriainen
Lapin yliopisto
Sodan ongelma valtioiden välisessä ystävyyssuhteessa

Yleensä sodan nähdään olevan mahdollinen sellaisten valtioiden välillä, joiden kesken vallitsee vihollisuus- tai kilpailusuhde. Tämä vaikuttaa siihen, miten valtiot muodostavat identiteettinsä suhteessa toisiin valtioihin. Kuitenkaan sodan ongelmaa ystävyyssuhteessa ei ole kovinkaan usein käsitelty, koska lähtökohtana on, että ystävyyssuhteessa valtioiden välisten riitojen ratkaiseminen väkivallalla on poissuljettu. Kuitenkin sota ja ulkoinen uhka vaikuttaa valtioiden väliseen yhteistyöhön ja identiteettiin, vaikkakaan ne eivät ratkaise keskinäisiä riitojaan väkivallalla.

Alexander Wendt jakaa kansainvälisten suhteiden teoriassaan valtioiden väliset suhteet hobbesilaiseen, lockelaiseen ja kantilaiseen suhteeseen. Hänen mukaansa kollektiivisen identiteetin muodostuminen on tyypillistä kantilaisessa ystävyyssuhteessa, jossa samalla muun muassa ulkoinen uhka vaikuttaa siihen, että valtiot muodostavat yhteisen identiteetin. Kuitenkin myös yhteisen identiteetin omaavat valtiot voivat pyrkiä erottautumaan toisistaan, koska identifioituminen toiseen valtioon ei ole täydellistä, eivätkä valtiot täten menetä kansallista identiteettiään. Wendtin lisäksi myös Martin Wightin työssä on näkynyt kansainvälisten suhteiden kolmijakoisuus.

Erityisenä mielenkiintoni kohteena on sen pohtiminen, miten kollektiivisen identiteetin omaavat valtiot voivat erottautua toisistaan, kun niiden välillä voidaan todeta olevan kantilainen ystävyyssuhde. Tällaisessa ystävyyssuhteessa tarkastelen etenkin sitä, minkälaisia keinoja ja mielikuvia käyttämällä erottautuminen ja samaistuminen suoritetaan? Miten etenkin yhteisöllinen ja poliittinen turvallisuus asettuu tässä yhteydessä suhteessa sotilaalliseen turvallisuuteen?

Erityisenä case:nä sodan ongelmaan liittyen tulen käyttämään Kanadan ja Yhdysvaltojen välistä yhteistyösuhdetta, jota olen tarkastellut etenkin ohjuspuolustuksesta käytyjä keskusteluja koskien, jossa osa kanadalaisista on halunnut syventää suhdetta, mutta osa ei ole halunnut liittyä ohjuspuolustukseen.
Tavoitteenani on hakea vastauksia siihen, miten sota tai sodan uhka voi näyttäytyä jollakin tavalla valtioiden välisessä ystävyyssuhteessa sekä ulospäin suuntautuvan uhkan vaikuttaessa niiden välisten suhteiden ja identiteetin tiivistymiseen, mutta toisaalta tekijänä, joka niitä erottaa. Tällä pyrin vastaamaan siihen, millaisia sodan ja politiikan rajapintaan liittyviä problematisointeja on nähtävissä näiden valtioiden välisessä suhteessa. Varsinaisesta sodasta tai sodankäynnistä ei sellaisenaan voida täysin puhua tässä kontekstissa, vaan kyse on enemmänkin sodan tai väkivallan uhkasta ja sodan poissulkemisen ongelmasta.

 

 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK