PUOLUEIDEN MENESTYKSEN HAASTEET JA ESTEET

Työryhmä kokoontuu torstaina 27.3 14.30-18.00 ja perjantaina 28.3 9.00-11.00 F2060 TM2

Puolueilla on perinteisesti ollut keskeinen rooli länsimaiden poliittisissa järjestelmissä. Uudella vuosituhannella ne ovat kuitenkin useiden haasteiden edessä läntisten demokratioiden käydessä läpi kahtalaista prosessia, jossa toisaalta vallan keskittyminen on johtanut valtion vieraantumiseen kansalaisyhteiskunnasta ja toisaalta globalisaation monimutkaiset prosessit eivät ole enää vahvasti sidoksissa valtioiden ja yhteiskuntien rajoihin. Samaan aikaan puolueiden valtaan hakeutumisen tiellä on monia institutionaalisia haasteita, kuten vaalijärjestelmät ja vaalit useilla eri tasoilla. Länsi-Euroopan poliittisten puolueiden kyky sitouttaa kansalaisia poliittiseen järjestelmään on merkittävästi pienentynyt, mikä on aiheuttanut legitimiteettiin ja vastuullisuuteen liittyviä ongelmia 2000-luvulle tultaessa. Äänestäjäkunnan uudelleenryhmittyminen näkyy uusien puolueiden esiinnousuna, äänestäjien liikkuvuuden lisääntymisenä, äänestysprosentin laskuna ja puolueidentifioitumisen heikkenemisenä. Samalla myös joidenkin poliittisten järjestelmän instituutioiden, kuten vaalijärjestelmien, responsiivisuus ja tehokkuus kansalaisten intressien aggregoijina on asetettu kyseenalaiseksi. Vaalijärjestelmien oikeudenmukaisuus puolueille ja äänestäjille mm. vaalipiirijaon suhteen puhuttaa paljon ainakin Suomessa. Puolueiden haasteet vaihtelevat myös suuresti puolueiden koon, taustan tai ydinkannattajaryhmän mukaan. Toivomme työryhmään papereita, jotka käsittelevät nykypuolueiden menestykseen liittyviä haasteita tai suoranaisia esteitä, olivat ne sitten äänestäjäkuntaan tai instituutioihin liittyviä. Tutkimukset voivat käsitellä näitä haasteita millä tahansa edustuksellisen demokratian tasolla (esim. kunta, valtio tai Euroopan Unioni), liittyä puolueiden toiminnan esteisiin (rahoitus, media) tai yleisemmin puolueiden ongelmiin suhteessa äänestäjänkunnan vieraantumiseen. Paperit ja alustukset voivat olla englannin-, suomen- tai ruotsinkielisiä.

Elina Kestilä                      Maria Suojanen     
elina.kestila@utu.fi             maria.suojanen@utu.fi
p. 02 333 5667                   p. 02 333 6925

Aikataulu

 TO 27.3.2008

 klo 14.30 Achillefs Papageorgiou: What about ’Cognitive Partisans’  in Finland?
 klo 15.10 Mika Sandström: Puoluesamaistuminen ja havaintosiivilä Michiganin koulukunnan mukaan
 klo 15.50 Paavo Niskanen: Kokoomus työväenpuolueena
 klo 16.30 Elina Kestilä: Anti-Party Sentiment among Young Adults: Evidence from Seven West European Countries

 PE 28.3.2008

 klo 9.30    Juha Helin: Puolueiden menestyksen esteet EU-maiden  kansallisissa ja EU-vaaleissa
 klo 10.10  Maria Maunula: Vaaliliittojen merkitys Suomen eduskuntavaaleissa

ABSTRAKTIT


Achillefs Papageorgiou (TaY): What about "Cognitive Partisans" in Finland?

Party identification has dominated voting behavior studies for the last 40 years. The notion was first coined in 1954 with The Voter Decides, but it was not until 1960 when it reached the pick of its publicity with The American Voter. According to it, Party identification is a "psychological tie" which voters develop towards political parties and it is not pertinent to any consistent record of party support neither to any formal membership. The last decades, party identification, as defined by the authors of the American Voter, is in decline in most of the advanced industrial democracies. The decline of party identification can be explained by two interrelated factors. Firstly, political parties are not as strong as they used to be. Their weakening is evidenced in their deficiency to deal successfully with global issues such as environmental protection, immigration integration, and resource shortages. Secondly, citizens are more cognitively mobilized than in the past. This cognitive mobilization has been developed due to the higher levels of education of the general public and the expansion of the mass media which has decreased the cost of information.

Scholars have argued that this cognitive mobilization signifies the permanent erosion of party identification. Voters no longer need party cues to guide their voting behavior but they use policy issue considerations as a basis of their political orientation. In antithesis to the former argument it is argued here that the development of a more informed and rational type of citizen does not imply the death of the notion of party identification. Nowadays, there is a need to turn our attention to a new type of party identifier, the "Cognitive Partisan". The "Cognitive Partisan" is psychologically attached to parties and also possesses the skills and resources to make rational decisions. Rationality and affection co-exist in decision making process. The party identifier of the past, as defined by Campbell et al., has given its place to a more sophisticated voter who is better informed.

Most of the National Elections studies, still measure party identification as defined by the authors of the American Voter. What about the Finnish election studies? Which type of partisans do they measure? This paper humble aspires to open a discussion of party identification and its evolution, in reference to Finland. Yet, it puts emphasis on wording issues which emerge from the Finnish election study questionnaire.


Mika Sandström (TaY): Puoluesamaistuminen ja havaintosiivilä Michiganin koulukunnan mukaan

On olemassa useita tapoja tutkia ja yrittää ymmärtää kansalaisten äänestyskäyttäytymistä, mutta viimeisten vajaan 50 vuoden ajan Michiganin yliopiston tutkijoiden kehittämällä teorialla lienee ollut määräävä asema, kun kohteena ovat olleet Yhdysvaltojen kansalaiset. He käyttivät 1950-luvun vaalien analysointiin sosiaalipsykologista mallia, jossa päähuomio oli kolmella asenteella: yksilön kiinnittymisellä puolueeseen, yksilön suuntautumisella asioihin ja yksilön suuntautumisella ehdokkaisiin. Tämä mahdollisti sen arvioimisen, millaisia vaikutuksia pitkä- ja lyhytaikaisilla tekijöillä on kulloiseenkin äänestyspäätökseen. He havaitsivat vaaleista toisiin vakaana säilyvän puoluesamaistumisen olevan yhdysvaltalaisten poliittiselle käyttäytymiselle tärkein pitkäaikainen tekijä.

Ensiksi esittelen paperissani Michiganin koulukunnan mukaisen käsityksen puoluesamaistumisesta. Kerron siitä, mitä puoluesamaistuminen tarkoittaa, miten se syntyy yksilölle poliittisen sosialisaation kautta sekä mitkä tekijät tässä prosessissa mahdollisesti vaikuttavat, millä edellytyksillä ja millaisia muutoksia puoluesamaistumisessa voi tapahtua elämän aikana sekä mitä merkityksiä sillä on yksilölle ja yhteiskunnalle.

Toiseksi käsittelen paperissani havaintosiivilää, millä tarkoitan yksilön taipumusta tarkastella asioita puoluesamaistumisensa kautta. Se vaikuttaa muun muassa siihen, miten yksilö arvioi joukkotiedotuksen välittämiä tietoja kampanjoiden tapahtumista, ehdokkaita, esillä olevia asiakysymyksiä sekä muita poliittisen piiriin kuuluvia asioita. Esittelen havaintosiivilän mahdollistavia ja sen "toimintaan" vaikuttavia tekijöitä sekä miten ilmiön olemassaoloa on tutkittu.


Paavo Niskanen (TaY): Kokoomus työväenpuolueena

Poliittisten puolueiden menestys riippuu niiden kyvystä edistää kansalaisten intressejä.  Koska intressit eli edut ovat hyvin monitahoiset, puolueiden tavoiteohjelmista on tullut laaja-alaisia ja samankaltaisia niin, että niiden välillä on vaikea nähdä tavoitteellisia eroja. Marxilainen luokkateoria pitää puolueita luokkaintressien puolustajina. Luokilla, joita on neljä: porvaristo, keskiluokka ,talonpojisto ja työväenluokka, on niille ominaiset puolueet, jotka käyvät poliittista intressikamppailua.

Modernissa poliittisessa järjestelmässä kukin puolue tavoittele mahdollisimman laajaa kannatusta kaikilta luokilta. Tämä on esimerkiksi johtanut siihen, että porvarillisina pidetyt puolueet ovat voimistaneet  pyrkimystä lisätä kannatustaan työväestön ja keskiluokan keskuudessa. Vasemmistopuolueet vuorostaan haluavat lisää kannatusta porvaristosta ja keskiluokasta. Keskiluokkaan kuuluvien määrä on kasvanut. Sen vuoksi puolueet haluavat olla aikaisempaa enemmän keskiluokan intressien vaalijoita. Työväenluokka on kuitenkin edelleen lukumääräisesti suurin. Sen vuoksi porvarilliset puolueet ovat jo vuosikymmeniä harjoittaneet ääntenkalastusta työväestön keskuudessa. Siinä kokoomus on onnistunut porvarillisista puolueista parhaiten. Työväestön asemaa on perinteisesti parannettu lainsäädännön avulla. Ongelmia työmarkkinoilla on edelleen ja ne ovat erilaisia aikaisempiin olosuhteisiin verrattuna. Työpaikkaongelmia on ilmaantunut myös keskiluokkaisten toimihenkilöiden keskuuteen. Puolueet ovat kirjoittaneet vaali- ja tavoiteohjelmiinsa tavoitteita, joilla ongelmia pyrittäisiin poistamaan. Tällainen pyrkimys on hyvin havaittavissa kokoomuksen vaaliohjelmien kehityksessä, jonka perusteella kokoomusta on pilkallisesti nimitetty uudeksi työväenpuolueeksi. Kokoomuksen ohjelmalausumissa markkinatalouden arvot ja yksityinen omistusoikeus ovat tavoitteista ensimmäisellä sijalla. Siitä huolimatta on mielenkiintoista millä tavoin kokoomuksen suhtautuminen työväestön ja palkansaajien intresseihin on kehittynyt.


Elina Kestilä (TY): Anti-Party Sentiment among Young Adults: Evidence from Seven West European Countries

The study seeks to explore antipartyism in Western Europe. Particularly, it focuses on the extent that the young adults differ from their elders in terms of trust in parties in seven West European countries. Pooled data, based on the European Social Survey 2006/2007, is employed, and analysed by means of ordinary least squares multiple regression. The other socioeconomic background variables of the model, as well as the political background, interpersonal trust and the country of origin, are controlled in order to isolate the effect of age. The analysis shows that trust in parties of young adults is, on average, significantly higher than in the rest of the population which contradicts the assumptions of the post-modernisation theory and the empirical fact that electoral participation among West European young adults is constantly decreasing. Thus, the paper suggests that antipartyism and political participation should be seen as distinct processes at different birth cohorts, and perhaps also at different stages of the lifecycle.


Juha Helin (TY): Puolueiden menestyksen esteet EU-maiden kansallisissa ja EU-vaaleissa

Tässä paperissa tarkastellaan EU-maiden kansallisia ja EU-vaaleja. Painopiste on siinä, millaisia esteitä eri maissa on asetettu puolueiden menestykselle. Tarkastelun kohteena on jäsenmaiden suhteellisen vaalijärjestelmän erillisissä vaalipiireissä tapahtuva paikanjako, mikäli tällainen on käytössä. Mukana tarkastelussa on vaalijärjestelmien tärkeimmät dimensiot. Näitä ovat vaalipiirin koko, äänikynnys sekä laskentamenetelmä. Laskentamenetelmistä keskitytään siihen, jolla suhteellisella puolella jaetaan eniten paikkoja. Tarkoitus on luoda katsaus siihen, millä tavalla vaalijärjestelmät on rakennettu siten, että ne saattavat sisältää tuplalukkoja eli esteitä on turhan useita, kun jo jokin tietty este sinänsä olisi ollut riittävä.

Useissa EU-maan vaalilainsäädännössä on asetettu laillinen äänikynnys. Jokaisessa maassa on olemassa jonkinlainen äänikynnys, jonka ylittäminen takaa paikan valittavasta elimestä. Saman maan sisällä äänikynnys saattaa vaihdella hyvin suuresti eri vaalipiirien välillä. Ei ole täysin harvinaista, että samankokoisen puolueen menestysmahdollisuudet eri vaalipiireissä ovat täysin erilaiset. Tietyssä vaalipiirissä jo vähäinen kannatus saattaa riittää paikkaan, kun puolestaan toisessa suuri kannatus on riittämätöntä. Paperissa tarkastellaan eri EU-maiden vaalijärjestelmiä siitä näkökulmasta, että niissä otettaisiin käyttöön viiden prosentin suuruinen vaalipiirikohtainen äänikynnys joka koskisi vaalijärjestelmän suhteellista osuutta tai jos suhteellista osaa ei ole, niin sen enemmistöosaa. Eri maiden vaalijärjestelmiä katsotaan siitä näkökulmasta, mikä vaikutus tällaisella muutoksella olisi. Tämän kokoinen kynnys on valittu siksi, että se on sekä yleisin että samalla korkein EU-maissa yhdelle puolueelle asetettu kynnys.


Maria Maunula (TY): Vaaliliittojen merkitys Suomen eduskuntavaaleissa

Suomen eduskuntavaalijärjestelmä sallii ainakin toistaiseksi puolueiden väliset vaaliliitot vaalipiiritasolla. Vaaliliitossa vähintään kaksi puoluetta liittoutuu, jolloin liittoutuneiden puolueiden ääniä käsitellään paikkojen jaossa kuin ne olisivat yksittäisiä puolueita. Vaaliliitot on vaalijärjestelmää suunniteltaessa pidetty keinona vähentää hukkaan menevien äänien määrää. Vaaliliittojen vaikutus lopulliseen paikkajakoon onkin ollut kiistaton, mutta nykysyyntaus on tehnyt vaaliliitoista lähinnä strategisen välineen. Suomessa on käytössä ns. avoimen listan suhteellinen vaali, jonka vaikutuksen liittoutumisstrategioihin ovat erilaiset pienille ja suurille puolueille. Vaaliliittojen on aikaisemmissa tutkimuksissa huomattu vääristävän suhteellisuutta varsinkin pienten puolueiden osalta. Tässä paperissa tutkitaan vaaliliittoutumisen vaikutusta vaalipiiritasolla vuosina 1962-2007. Tarkastelun kohteena on vaaliliitojen yleisyys, vaaliliittoutumisstrategiat sekä vaikutus vaalien suhteellisuuteen koko maan ja vaalipiirien, mutta myös yksittäisten puolueiden tasolla.



 

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK