• Weboodi
  • Owa
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Uutiset 2019
 
lappi palaa sodasta.jpg

Historian Ystäväin Liiton kunniamaininta Marja Tuomisen ja Mervi Löfgrenin toimittamalle Lappi palaa sodasta –teokselle

8.2.2019

Historian Ystäväin Liitto on vuodesta 1973 alkaen palkinnut vuosittain ansiokkaan historiateoksen. Tänään 8.2. Suomalaisilla historiapäivillä Lahdessa julkistettiin Vuoden 2018 historiateokseksi Seppo Aallon Kapina tehtaalla –teos.

Kunniamaininnan saivat Lapin yliopiston kulttuurihistorian professori Marja Tuominen ja tutkijatohtori Mervi Löfgren teoksellaan Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus (Vastapaino), sekä Henrik Meinanderin, Petri Karosen, Kjell Östbergin toimittama Kansanvallan polkuja: demokratian kehityspiirteitä Suomessa ja Ruotsissa 1800-luvun lopulta 2020-luvulle (SKS).

Kunniamaininnan perusteluissaan liitto toteaa, että sodanaikaista- ja jälkeistä Lappia on tutkittu hyvin vähän. Lappi palaa sodasta –teos nostaa hienolla tavalla yleiseen tietoisuuteen Lapin taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen tilan sodan päättyessä. Samalla se kuvaa rauhanaikaan siirtymisen haasteita. Vaikka teoksen artikkelit ovat erilaisia ja lähestyvät kohteitaan eri tulokulmista, tuloksena on kompakti kokonaisuus joka valottaa samaan aikaan sekä lappilaisuutta, saamelaisten kohtaloa ja ihmisten mentaliteettia että konkreettista toimintaa.

8.-9.2. Lahdessa järjestettävät Suomalaiset historiapäivät ovat historia-alan suurtapahtuma, joka kerää vuosittain tuhatkunta historian harrastajaa ja ammattilaista ajankohtaisten historiakysymysten äärelle Lahden Sibelius-taloon. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 20. kertaa.

Lisätietoja:

Professori Aura-Korppi-Tommola, aura.korppi@gmail.com puh: +358 40 5587245
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK