• Weboodi
  • Owa
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Viimeisimmät näyttelyt
 
kannattelija_550px.jpg
Jaana Erkkilä: Kannattelija. 2018. Puupiirros, 30 x 45 cm.

Jaana Erkkilä taiteiden tiedekunnan joulukuun taiteilijana Galleria Lovisassa

30.11.2018

Joulukuussa taiteiden tiedekunnan Galleria Lovisassa nähdään kuvataiteen professori Jaana Erkkilän näyttely Havaintoja unista ja koiran elämästä. Näyttelyssä on esillä puupiirroksia, joiden aiheet liikkuvat unen ja valveen rajamailla, sekä mustavalkoisia linoja, joissa seikkailee taiteilijan Romu-koira, aina valmiina livahtamaan portin raosta omille teilleen.

Erkkilän teokset saavat alkunsa usein arjen havainnoista ja tapahtumista, maisemasta, luetusta kirjallisuudesta ja keskusteluista. Niinpä esimerkiksi Päättömän pyhimyksen puutarha -teokset lähtivät liikkeelle puutarhavajan alta löytyneestä pyhimystä tai munkkia esittävästä patsaasta, jonka pää oli kadonnut. Hengelliseen elämään liittyy eräänlainen päättömyys, rationaalisen ajattelun tuolle puolen yltävä ulottuvuus. Pään ja kehon, mielen ja ruumiin, yhteyttä ja erillisyyttä on pohdittu iät ajat. Kartesiolainen maailmankuva nostaa päätään yrityksissä yhdistää ihminen ja kone, luoda ihmiskoneita, joiden koko olemus mahtuu pienen pieneen mikrosiruun. Niinpä on syytä pyhimyksenkin etsiä kadonnutta päätään.


paaton_pyhimys_web.jpg
Jaana Erkkilä: Päätön Pyhimys etsii sieluaan. 2018. Puupiirros, 45 x 30 cm.


Yksi teosten keskeisiä hahmoja on Pyhä Ksenia Pietarilainen, alkuperäiseltä nimeltään Ksenia Grigorievna Petrova, ortodoksisen kirkon kanonisoima pyhimys. Ksenia oli Jumalan houkka, joka lahjoitti pois omaisuutensa ja eli kodittomana Pietarin kaduilla. Teoksessa Kannattelija Ksenia pitelee käsissään ruukkua, jonka reunalla istuu pöllö ja sisällä olevasta maisemasta kasvaa puita, niityllä katselee aasi pöllöä.


romunelamaa_web.jpg
Romun elämää
. 2018. Lino, 20 x 18 cm.


Pienet mustavalkoiset linot kertovat koiran elämästä, vapaudenkaipuusta ja taivaalle tuijottelusta. Siinä missä värillisten puupiirrosten työstäminen on hidasta, aikaa vaativaa ja täynnä epäonnistumisen mahdollisuuksia, pienet linot rentouttavat taiteilijaa ja pitävät mielen kepeänä.

Elämä on ihmeellistä!


romu-lintubongarina_web.jpg
Romu lintubongari. 2018. Lino, 20 x 18 cm.


Taiteiden tiedekunnan joulukuun taiteilija Galleria Lovisassa
Jaana Erkkilä: Havaintoja unista ja koiran elämästä
3. – 19.12.2018

Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe 7.30–20, la 8–16

Lisätietoja:
Jaana Erkkilä-Hill
jaana.erkkila-hill(at)ulapland.fi
+358 40 4844411


Lisätietoja Galleria Lovisasta:
Näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen, leila.lipiainen(at)ulapland.fi

Lapin yliopiston Galleria Lovisassa esitellään taiteiden tiedekunnan alumnien, henkilökunnan ja opiskelijoiden joukosta valittujen kuukauden taiteilijoiden teoksia. Näyttelytila sijaitsee kahvila Meidän Lovisan yhteydessä.


LY / TTK / LP
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK