• Weboodi
  • Owa
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan uutiset
 
Uutinen, kuvituskuva 1

Kansalaistottelemattomuuden oikeutus ja ristiriidat -seminaari

4.10.2018

Suomen Akatemian rahoittaman Rethinking Nordic Democracy (REND) -hankkeen avausseminaarissa lauantaina 20.10. keskustellaan kansalaistottelemattomuuden oikeutuksesta ja ristiriidoista.

Edustuksellisessa demokratiassa kansalaiset säätävät lait itselleen vapaissa vaaleissa valitsemiensa edustajien välityksellä. Miksi joillain kansalaisilla tai ryhmillä pitäisi olla oikeus kansalaistottelemattomuuden nimissä rikkoa näitä lakeja tai vastustaa niiden antamin valtuuksin toimivia viranomaisia? Kysymykseen on olemassa joukko teoreettisia ja käytännöllisiä vastauksia, mutta nekin herättävät jatkuvaa keskustelua ja ristiriitoja. Lisäksi kansalaistottelemattomuuden tulkinnat ovat viime vuosina moninaistuneet ja eriytyneet. Sen piiriin on laskettu esimerkiksi väkivaltaisen protestin muotoja, jotka eivät enää vastaa niitä ajatuksia, joiden avulla käsitettä lanseeranneet 1900-luvun loppupuolen aktivistit oikeuttivat toimintansa.

Seminaarissa kokoonnutaan keskustelemaan kansalaisvaikuttamisen ja -tottelemattomuuden muutoksista, erilaisista toimintamalleista ja niiden oikeutettavuudesta.

Valmistellut alustuspuheenvuorot esittävät Petri Koikkalainen, Heikki Saxén, Johan-Eerik Kukko, Sami Kotiranta ja Hanna Wass.

Seminaari järjestetään lauantaina 20.10.2018 klo 10–14 Lapin yliopiston luentosalissa 11 (Castrén), sisältää lounastauon (itse maksettu). Tilaisuus on jatkoa 19.10. järjestettävälle Koneen Säätiön Matkalla ajassa ja paikassa -hankkeen loppuseminaarille.

Kahvitarjoilua varten seminaariin pyydetään ilmoittautumisia viimeistään keskiviikkona 17.10. osoitteeseen petri.koikkalainen@ulapland.fi.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK