Uutiset
3.4.2014

Lapin yliopistoon ennätysmäärä hakemuksia

Lapin yliopistoon jätettiin tämän kevään yhteishaussa 5257 hakemusta, 150 hakemusta enemmän kuin viime vuonna.

Lapin yliopistoon jätettyjen hakemusten määrä on kasvanut viime vuosina tasaisesti, vaikka kilpailu korkeakoulupaikoista kiristyy koko ajan. Opetuksesta vastaava vararehtori Kaarina Määtän mukaan hyvä tulos kertoo jälleen kerran siitä, että Lapin yliopiston suosio on vakaa ja rekrytointikampanjassa on onnistuttu jälleen kerran.

– Yliopistomme opiskelijalähtöisyys on tullut huomatuksi. Opiskelijat arvostavat yksilöllistä joustavuutta ja henkilökohtaista tukea, mikä onnistuu pienessä yliopistossa. Yhteistyö lukioiden ja opojen kanssa on osoittautunut hedelmälliseksi. Omat opiskelijamme ovat myös kiitettävällä tavalla vieneet viestiä yliopistostamme uusille hakijoille lukuisissa messutapahtumissa, lukioinfoissa ja lukiolaisvierailuissa, vararehtori Kaarina Määttä toteaa.

Eniten hakemusten määrä kasvoi oikeustieteiden tiedekunnassa, jonne jätettiin 1086 hakemusta. Tiedekuntaan jätettyjen hakemusten määrä kasvoi viime vuodesta 106:lla. Vuodesta 2008 lähtien oikeustieteiden tiedekunnan hakijamäärä on kasvanut yli puolella. Tiedekunnan dekaani Juha Karhu näkee hakijamäärän kasvulle toisaalta yleisiä, koko juristialaa koskevia syitä ja toisaalta Lapin yliopistoon liittyviä yliopistokohtaisia syitä.

– Juristien työllisyys on pysynyt talouden suhdannevaihteluista huolimatta hyvällä tasolla. Voisi sanoa, kun taloudessa menee hyvin, juristeja tarvitaan perustamaan uusia yrityksiä ja tekemään sopimuksia, ja kun taloudessa menee huonosti, juristeja tarvitaan perimään saamisia ja hoitamaan konkursseja. Toisaalta Lapin yliopistolla on hyvä maine osaavia juristeja kouluttavana tiedekuntana, jonne pääseminen on hieman etelän tiedekuntia helpompaa, mutta jossa opiskelu tarjoaa monipuolisempia kokemuksia, Karhu sanoo.

Myös kasvatustieteiden tiedekunta kasvatti edelleen suosiotaan. Tiedekunnan kasvatusalan koulutukseen jätettiin 536 hakemusta ja luokanopettajankoulutukseen 1030 hakemusta. Tiedekuntaan jätettiin 35 hakemusta enemmän kuin viime vuonna. Viimeisten vuosien aikana tiedekuntaan jätettyjen hakemusten määrä on kasvanut tasaisesti.

Yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan jätettiin 1841 hakemusta: hallintotiede ja soveltava psykologia 525, johtaminen 352, matkailututkimus 193, politiikkatieteet ja sosiologia 313 ja sosiaalityö 458. Tiedekuntaan jätettiin 11 hakemusta enemmän kuin viime vuonna. Vuodesta 2011 lähtien tiedekuntaan jätettyjen hakemusten määrä on kasvanut useilla sadoilla hakemuksilla.

Taiteiden tiedekuntaan jätettiin 764 hakemusta: audiovisuaalinen mediakulttuuri 97, graafinen suunnittelu 220, kuvataidekasvatus 230, sisustus- ja tekstiilimuotoilu 78, teollinen muotoilu 72 ja vaatetussuunittelu 67. Tiedekuntaan jätettyjen hakemusten määrä pysyi viime vuoden tasolla. Taiteiden tiedekuntaan jätettyjen hakemusten määrä on pysynyt viimeisten vuosien aikana jokseenkin samalla tasolla.

Uutiskuva_Hakijamaarat_kaavio.gif 

Uutiskuva_Hakijamaarat_taulukko.gif 

 

Lisätietoja:
Kasvatuspsykologian professori, vararehtori Kaarina Määttä
Puhelin: 0400 696 480
Kaarina.Maatta (at) ulapland.fi

Velvoiteoikeuden professori, dekaani Juha Karhu 
Puhelin: 040 484 4008
Juha.Karhu (at) ulapland.fi

LaY/Viestintä/OT


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK