Uutiset
4.12.2015

Mari Maasilta Media & viestintä -lehden päätoimittajaksi

Lapin yliopiston mediakasvatuksen yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden tohtori Mari Maasilta on valittu Media & viestintä -lehden uudeksi päätoimittajaksi ensi vuoden alusta lukien.

Media & viestintä on media- ja viestintätutkimuksen kentän monitieteinen ja ainoa suomenkielinen referee-julkaisu. Lehti ilmestyy verkkolehtenä neljä kertaa vuodessa. Lehden kustantaja on Media- ja viestintätieteellinen seura Mevi ry.

– Suomalainen tiedejulkaiseminen tuntuu tärkeältä juuri tässä ajassa, koska yhteiskunnallista keskustelua tarvitaan monista käynnissä olevista suurista aiheista kuten Eurooppaan kohdistuvasta siirtolaisuudesta, talouskriisistä ja hyvinvointivaltion purkamisesta. Tutkijoilla on oltava suomenkielisiä foorumeita, joilla ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvää tutkimusta raportoidaan ja jossa siitä keskustellaan. Jos emme kirjoita näille foorumeille, lyömme laimin velvollisuutemme suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, Mari Maasilta sanoo.

Mari Maasilta toimii Lapin yliopiston mediakasvatuksen yliopistonlehtorina, jossa hän vastaa kansainvälisen maisteriohjelman koordinoinnista. Lisäksi hän vastaa median ja yhteiskunnan sekä kriittisen mediakasvatuksen opetuksesta. Maasilta on suuntautunut tutkimuksessaan viime vuosina humanitaarisen viestinnän, pakolaisuuden ja siirtolaisuuden teemoihin. Häntä kiinnostavat myös kehitysviestintään ja marginaalisten ryhmien voimaantumiseen liittyvät kysymykset.

Lehden toimitussihteeriksi valittiin vastaväitellyt yhteiskuntatieteiden maisteri Niina Uusitalo. Uusitalo toimii tutkijana ja journalismin opettajana Tampereen yliopistossa. Päätoimittaja ja toimitussihteeri aloittavat työskentelynsä ensi vuoden alussa.

Lisätietoja:
Mari Maasilta
Puhelin 040 4844 218

LaY/Viestintä/OT

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK