• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Taiteiden tiedekunnan uutiset
 
Miina-Vainio_Veikko-Mehtälä_550px.jpg
Vasemmalla Miina Vainion teos Muoto 2, 2017, linoleikkaus. Oikealla Veikko Mehtälän teos Tonnin seteli, 2018, linoleikkaus.

Painavaa paperia – grafiikkaa taiteiden tiedekunnasta Ylitornion avovankilassa

18.2.2019

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan Taide- ja kulttuuriopintojen yksikkö (TaKu) on tuottanut pienimuotoisen näyttelyn Ylitornion avovankilaan. Esillä on viideltä opiskelijalta ja kahdelta henkilökunnan jäseneltä yhteensä 14 teosta, joita on ripustettu ruokasaliin, haastatteluhuoneeseen, opetuskeittiöön, vankilan toimistoon sekä lukusaliin, joka toimii myös omaisten ja vankien tapaamispaikkana. Näyttely on esillä 15.2.–30.9.2019.

Viime vuodet on keskusteltu laajasti taiteen saavutettavuudesta ja jokaisen kansalaisen oikeudesta kulttuuripalveluihin. Valtio ja kunnat ylläpitävät taidekokoelmia ja sijoittavat teoksia julkisiin rakennuksiin kuten yliopistoihin, virastoihin, kouluihin, palvelutaloihin ja sairaaloihin.

Vankilat ovat myös valtion laitoksia, mutta jostakin syystä kuvataidetta ei ole sijoitettu sen paremmin vankien kuin vankiloiden henkilökunnankaan saataville.



Katariina-Haavisto_web.jpg
Katariina Haavisto: Nimetön I, II ja III, 2018, carborundum.



laura-tahvanainen_web(1).jpg
Laura Tahvanainen: Tämä on pakahtuneisuutta ja uhmaa, 2018, puupiirros.



Taide- ja kulttuuriopintojen yksikkö haluaa tuoda taidetta koettavaksi myös tällaisiin harvemmin huomioituihin ympäristöihin. Yksikössä uskotaan taiteen voimaan niin yhteisöjen kuin yksilöidenkin maailmaa avartavana tekijänä.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat Katariina Haavisto, Veikko Mehtälä, Ida Rusava, Laura Tahvanainen, Miina Vainio, Jaana Erkkilä ja Leila Lipiäinen.

Näyttelyn kuraattoreina toimivat kuvataiteen professori Jaana Erkkilä-Hill ja näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen Taide- ja kulttuuriopintojen yksiköstä.



Ida-Rusava_Miina-Vainio_Ida-Rusava_web.jpg
Vasemmalla Ida Rusava: Kyllä pärjätään, 2018, litografia. Keskellä Miina Vainio: Kasvitutkielma, 2017, linoleikkaus. Oikealla Ida Rusava: Marraskuu, 2018, litografia.



Veikko-Mehtala_web.jpg
Veikko Mehtälä: Säkki 1 ja 2, 2018, linoleikkaus.



Lisätietoja:

Kuvataiteen professori Jaana Erkkilä-Hill, jaana.erkkila-hill(at)ulapland.fi

Lisätietoja taiteiden tiedekunnan näyttelytoiminnasta:
Näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen, leila.lipiainen(at)ulapland.fi



LY / TTK / LP
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK