• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Uutiset
 
Uutinen, kuvituskuva 3

Suomen Akatemialta hankerahoitusta Lapin yliopiston Oikeustieteiden tiedekuntaan

27.6.2019

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt rahoitusta Lapin yliopiston Oikeustieteiden tiedekunnalle konsortiohankkeeseen Bio-oils based polymeric composites - Value chain from synthesis to additive manufacturing - Bioöljyihin perustuvat polymeerikomposiitit; arvoketju synteesistä digitaaliseen valmistukseen (VALUEBIOMAT).

VALUEBIOMAT-hankkeelle myönnettiin rahoitusta yhteensä 4 006 611 euroa, josta Lapin yliopiston Oikeustieteiden tiedekunnan osuus on 569 879 euroa. Hankkeen johtajana toimii Professori Jukka Seppälä Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselta. Seppälän johtaman tutkimusryhmän lisäksi hankkeeseen osallistuvat myös Professori Jouni Partasen johtama tutkimusryhmä Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulun Konetekniikan laitokselta sekä Professori Jan Holmströmin johtama, Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun Tuotantotalouden laitoksella toimiva tutkimusryhmä. Muut yhteenliittymään kuuluvat kumppanit ovat Apulaisprofessori Rosa Ballardini (Lapin yliopisto, Oikeustieteiden tiedekunta), Professori Hannu Ilvesniemi (Luke) sekä Johtava tutkija Peter Ylén (VTT).

Yksi suurista materiaalitieteen globaaleista haasteista on materiaalien valmistuksen perustan muuttaminen petrokemiallisesti tuotetuista polymeereistä kestävän kehityksen mukaisiin, uusiutuviin raaka-aineisiin perustuviin, hiiltä sitoviin materiaaleihin. VALUEBIOMAT-hanke edustaa juuri tätä paradigmanmuutosta ja tuottaa tietoa, joka mahdollistaa siirtymän kohti yksinomaan uusiutuviin kasviöljyihin ja -rasvoihin perustuvaa polymeerien ja muovien tuotantoa. Erityisesti hanke tuottaa uraauurtavia tuloksia uusiin pitkäketjuisiin polyamideihin perustuvien biokomposiittien tuotannosta. Lisäksi hanke tuo yhteen uusimpia kehityssuuntauksia näiden uusien biopohjaisten, hiilidioksidia sitovien komposiittimateriaalien sekä digitaalisen valmistuksen ja ainetta lisäävän valmistuksen (AM) aloilta. VALUEBIOMAT-hankkeessa kehitetään myös uusia tarkoituksenmukaisia liiketoimintamalleja ja tarkastellaan oikeudellisessa viitekehyksessä tarvittavia muutoksia, jotka mahdollistavat parhaan mahdollisen siirtymän kohti hajautettua (keskittämätöntä, paikallista) biopohjaisten polymeerituotteiden valmistusta.

“Yksityisoikeuden roolin tutkimus kestävän innovoinnin kehittämisessä ja omaksumisessa on yleisesti ottaen hyvin tärkeää, vaikka tällaista tutkimusta onkin toistaiseksi tehty melko vähän. Tutkimuksen sijoittaminen VALUEBIOMAT-hankkeen tarjoamaan konkreettiseen tekno-ekonomiseen ja -ekologiseen viitekehykseen valottaa tärkeitä yksityisoikeuden ja kestävän kehityksen kysymyksiä, jotka ovat sovellettavissa myös yleisellä tasolla”, kertoo Apulaisprofessori Rosa Maria Ballardini Lapin yliopiston Oikeustieteiden tiedekunnasta.

Suomi on tämän tutkimuksen kannalta ihanteellinen konteksti erityisesti siitä syystä, että Suomi edustaa kaikilla tämän tutkimuksen kannalta relevanteilla tieteenaloilla tehtävän tutkimuksen kärkeä, ja Suomessa on laajamittaista polymeerien tuotantoon soveltuvien jalostettujen bioöljyjen ja -rasvojen teollista tuotantoa.

VALUEBIOMAT-hankkeessa kehitettävät konseptit ovat vakiintuneita toimintamalleja murtavia, ja niillä on huomattava maailmanlaajuinen sosioekonominen merkitys.

Bio-oils based polymeric composites - Value chain from synthesis to additive manufacturing (Bioöljyihin perustuvat polymeerikomposiitit; arvoketju synteesistä digitaaliseen valmistukseen) -hankkeen ensimmäinen kausi toteutetaan aikavälillä 1.6.2019–31.8.2022.  

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Rosa Maria Ballardini

Oikeustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto

+358 40 18 98 816, rosa.ballardini(at)ulapland.fi

Lisätietoja rahoituspäätöksestä:

http://webfocus.aka.fi/ibi_apps/WFServlet?IBIF_ex=x_Konsortio2&CLICKED_ON=&YKONSORTIO=VALUEBIOMAT&UILANG=en&HAKU=755&TULOSTE=HTML
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK