Viimeisimmät näyttelyt
 
Hiiriajaihmisia_550px.jpg
Galleria Seinässä avautuu Juuso Sieväsen ja Jussi Pohjavirran toteuttama Lapin ylioppilasteatterin 40-juhlavuotisnäyttely. Kuvassa vasemmalla otos Hiiriä ja ihmisiä -näytelmästä vuodelta 2005 ja oikealla toisinto vuodelta 2020.

Toukokuun alun näyttelyt taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa

27.4.2021

Taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa avautuu vapun alla kuusi uutta näyttelyä. Pienimuotoisia avajaisia vietetään torstaina 29. huhtikuuta klo 18–19.30 turvavälit ja kasvomaskit muistaen. Näyttelyihin pääsee tutustumaan 12. toukokuuta asti yliopiston aukioloaikojen puitteissa. Tervetuloa terveenä!

Galleria Seinässä avautuu Lapin ylioppilasteatterin 40-vuotista taivalta juhlistava Juuso Sieväsen ja Jussi Pohjavirran valokuvanäyttely, jossa menneisyys ja nykyisyys asettuvat näyttämölle rinnakkain. Galleria Hämärässä nähdään samantapaisesti menneen ja nykyisen välisestä vuoropuhelusta inspiraationsa saaneita Päivi Kallion valokuvateoksia.

Galleria Kilossa avautuva Leena Möllerin näyttely tarkastelee kuvin ja hahmotelmin potilasvaatetusta osana hänen valmisteilla olevaa taiteellis-tieteellistä tutkimustyötään. Galleria Lyhdyssä nähdään Kristiina Koskisen luontokuvia, jotka ammentavat kuvastonsa maatumisen estetiikasta.

Galleria Kajossa avautuvan Aino Harmasen ja Maria Tuunasen yhteisnäyttelyn maalaukset lähestyvät arkisia tilanteita unenomaisesti ja söpön kuvaston kautta. Galleria Kopiossa nähtävä Päivi Pop Aholan näyttely esittelee muuntuvan one size -vaatteen tuotekehitysprosessia ensimmäisestä protosta valmiiksi tuotteeksi.



Galleria Seinä

Juuso Sievänen ja Jussi Pohjavirta
Lapin ylioppilasteatteri 40 vuotta – juhlavuosinäyttely
30.4–12.5.2021
Avajaiset torstaina 29.4.2021 klo 18–19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.


Vappukabaree80-web.jpg
Vappu Kabaree, ylhäällä 80-luvulta ja alhaalla vuodelta 2020.


Lapin ylioppilasteatteri täytti 40 vuotta marraskuussa 2020. Juhlavuoden kunniaksi toteutettiin eri vuosikymmeniä ja useiden sukupolvien teatterikokemuksia yhdistelevä valokuvanäyttely ylioppilasteatterin arkistojen vanhoista valokuvista ja nykyisellä jäsenistöllä toteutetuista toisinnoista. Kuvissa menneisyys ja nykyisyys asettuvat näyttämölle rinta rinnan. Vaikka ajat ja ylioppilasteatterilaisuus ovat muuttuneet, sama tunteenpalo teatterin ja taiteen tekemiseen asuu yhä tekijöissä.

Juuso Sievänen ja Jussi Pohjavirta ovat audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelijoita ja Lapin ylioppilasteatterin aktiivisia tekijöitä. Tässä näyttelyssä he hyödyntävät osaamistaan molemmista.

– Tätä tuottaessa me ei otettu vain valokuvia vaan tuotettiin eräällä tavalla näytelmää. Meillä oli 23 näyttelijää, joista monet tekivät jopa tupla- ja triplarooleja. Kiitos teille kaikille, nyt saatte hengittää, Sievänen ja Pohjavirta toteavat.

Työryhmän korvaamattomina jäseninä toimivat myös Mila Matilainen – puvustus, Emma Mikkonen – lavastus, Susanna Lehtonen – maskeeraus sekä Alisa Raappana – tekniikka.

Lisätietoja näyttelystä:
Juuso Sievänen, 045 638 9450, juuso(at)mustaviitta.fi, mustaviitta.fi
Jussi Pohjavirta, 044 509 9922, jussipohjavirtaphoto(at)gmail.com

Lisätietoja ylioppilasteatterista:
Johanna Keränen, 040 772 3836, info(at)lapinylioppilasteatteri.fi



Galleria Hämärä

Päivi Kallio: Veikko-pappa ja minä
30.4–12.5.2021
Avajaiset torstaina 29.4.2021 klo 18–19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.


Tribute-to-Veikko_web.jpg
Päivi Kallio: Tribute to Veikko Lamu I. 2021. Digitaalinen päällekkäisvalotus canvakselle, 76 x 51 cm.


Päivi Kallio käy näyttelyteoksissaan vuoropuhelua edesmenneen Veikko-pappansa kanssa valokuvien kautta.

– En ikinä tavannut äitini isää, sillä hän kuoli lähes vuosikymmen ennen kuin minä ehdin syntyä. Papan kerrotaan olleen monitaitoinen, kekseliäs ja aina uusista asioista kiinnostunut henkilö. Pappa kuoli syöpään jo 44-vuotiaana. Siihen mennessä hän oli kuitenkin ehtinyt taltioida ahkerasti perhettään ja kotiseutunsa ihmisiä valokuvin ja kaitafilmein. Pappa oli taitava arjen pienten hetkien ja tunnelmien kuvaaja, Kallio kertoo.

– Läheiset olivat papalle rakkain kuvausaihe, mutta hän taltioi filmille myös muun muassa erilaisia
paikallistapahtumia sekä tuttavien perhetilaisuuksia. Papalla oli oma pimiö, johon hän kuuluu
livahtaneen aina heti kuvat otettuaan.

Kuvien ja niiden äärellä kerrottujen tarinoiden kautta Kalliolle on piirtynyt elävä ja nostalginen käsitys isovanhempiensa ja vanhempiensa elämästä 1940—70-luvuilla.

– Kukin teos sisältää yhden tai useamman kuvan sekä papalta että minulta. Papalta valitsin tunnelmaltaan vahvoja kuvia, jotka ilmentävät papan lämpöä, uteliaisuutta, huumorintajua ja esteettistä näkemystä. Omat kuvani puolestaan tuovat papan kuviin jonkinlaisen uuden tavan katsoa niitä, minun henkilökohtaisen assosiaationi.

Teoksissa voi nähdä menneen ja nykyisen ajan vuoropuhelua niin historiallisen ajankuvauksen kuin valokuvaamisen traditioiden näkökulmista.

– Ehkäpä merkittävimmäksi keskusteluksi taiteellisessa prosessissa nousi suhteeni ja suhtautumiseni papan valokuviin. Ne ovat minulle pyhempiä kuin olin kuvitellutkaan, Kallio toteaa.

Näyttely on Päivi Kallion valokuvauksen sivuaineopintojen taiteellinen lopputyö Lapin yliopistossa.

Lisätietoja:
Päivi Kallio, paivikallioart(at)gmail.com



Galleria Kilo

Leena Möller:
Leikkauspisteitä
– muotoillen kuvitettuja sanoja potilasvaatteisiin
30.4–12.5.2021
Avajaiset torstaina 29.4.2021 klo 18–19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.


LeenaMöller_Potilaita_web1.jpg
Leena Möller: Potilaita


Näyttely on taiteellinen osio potilasvaatetusta käsittelevään Leena Möllerin väitöskirjatyöhön, jota hän valmistelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.

Näyttelyn nimi, Leikkauspisteitä – muotoillen kuvitettuja sanoja potilasvaatteisiin, viittaa Möllerin tutkimuksen vaatetus- ja terveysalaa sekä taiteellisia ja tieteellisiä työvaiheita läpileikkaavaan lähestymistapaan.

– Tutkimuksessani etsin uutta, hajotan vanhaa ja kuron asioita uudella tavalla yhteen. Inhimillisyys, läpinäkyvyys, tunne, kosketus ja ainutkertaisuus luovat merkityksiä tarpeisiin olla puettuna potilaana sairaalassa, Möller kuvailee projektiaan.


LeenaMoller_web2.jpg
Leena Möller: Kierrossa käytetty


Visualisoivassa näyttelyssään hän esittää tutkimusaineistosta heränneitä pohdintoja kuvin ja hahmotelmin. Näyttelyteosten lähtökohtana on kolme tutkimusaineistoa; suomalaisen potilasvaatetuksen historia, sairaalarakentaminen ja niiden kehitys nykyisessä terveydenhoidossa. Sekatekniikalla toteutetut teokset tuovat esille historiallisen kehityksen ja vaikutuksen nykyiseen potilasvaatetukseen.

Aineiston kautta potilasvaatetusta pystyy tarkastelemaan uusista näkökulmista syventäen samalla suunnitteluprosessin tiedollisia valintoja. Tiedon tuottama visuaalisuus nostaa esille merkityksiä, joita tarvitaan osana tuoteajattelua ympäröivien rakenteiden muuttuessa ja kehittyessä – miten tulla potilaana puetuksi hoidon vaatimusten mukaisesti.

Leena Möller on työskennellyt vuoteen 2018 asti yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Neljän vuosikymmenen aikana hän on kehittänyt vaatetusalaa ja suunnittelun koulutusta erilaisissa tehtävissä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksessa sekä suunnittelijana vaatetusteollisuudessa.

Lisätietoja:
Leena Möller, leenas.moller(at)gmail.com, 040 471 603 11



Galleria Lyhty

Kristiina Koskinen:
Maatumisen estetiikka
30.4–12.5.2021
Avajaiset torstaina 29.4.2021 klo 18–19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.


Maatumisen_estetiikka_1_web.jpg
Kristiina Koskinen: Maatumisen estetiikka #1, 2021.


Romanttinen luontokuva pyrkii kohti mielikuvaa luonnosta, joka tuntuisi parantavan ja elvyttävän meitä, kuljettavan kohti suurempaa elinvoimaa. Luontokuvat myös ohittavat usein sen, mikä luonnossa on niin ristiriitaista ja vaikeaa: ihmisinä me sekä kuuluumme että emme kuulu siihen.

Yhtä aikaa elämme ajassa, jossa samaista luontoa problematisoivat ilmastonmuutoksen ja kuudennen sukupuuttoaallon kaltaiset globaalit ympäristöongelmat. Mielikuvissamme siintää koskematon ja parantava luonto, mutta arkipäivässämme kohtaamme yhä kiihtyvään tahtiin inhimillistyvän ja pilaantuvan luonnon. Aikaamme leimaa kiivas tarve ymmärtää ja käsitteellistää ei-inhimillistä todellisuutta uusin tavoin. Koska mielikuvamme ja haaveemme luonnosta ottavat muotonsa erityisesti taiteen kentällä, taiteellinen tutkimus tarjoaa kiinnostavan kontekstin luontokäsityksen pohtimiseen.


Maatumisen_estetiikka_6_web.jpg
Kristiina Koskinen: Maatumisen estetiikka #6, 2021.


Kristiina Koskinen lähestyy tätä ajassa huokuvaa murrosta visuaalisen tutkimusmatkan kautta, jota hän kutsuu nimellä Maatumisen estetiikka. Hän rakentaa luontokuvia katoamisen kauneudesta, romanttisen luontokuvan estetiikkaa jäljitellen. Maailmassa, jossa mikromuovit leviävät yhä laajemmin ekosysteemeihimme, kiinnitämme hämmästyttävän vähän huomiota häviämisen ihmeeseen. Kun syliimme vyöryy teollisten prosessiemme tuottama maatumaton materia, voimme huomata, että katoamiseen liittyy paljon kauneutta.

– Haluan nostaa esiin mätänemisen pieniä yksityiskohtia, maatumista vastaan vielä sinnitteleviä kudoksia ja hajoavien muotojen viimeisiä tunnistettavia hetkiä. Etsin vaihtoehtoa tavanomaiselle, vihreän ja sinisen leimaamalle kukoistukselle, mutta en luontokuvien ihmeellisyydelle, saati niiden kauneudelle, Koskinen kuvailee.

Kristiina Koskinen on Lapin yliopiston jatko-opiskelija, jonka väitöstutkimus tarkastelee luontodokumentteja ekokriittisen elokuvatutkimuksen näkökulmista.

Lisätietoja:
Kristiina Koskinen, kristiina.koskinen(at)ulapland.fi



Galleria Kajo

Aino Harmanen ja Maria Tuunanen:
Strange Adventures in DreamSpookLand
30.4–12.5.2021
Avajaiset torstaina 29.4.2021 klo 18–19.30

F-talo, 4. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.


Aino-Harmanen-Bedroom_web.jpg
Aino Harmanen: Bedroom. 2020. Akryyli kankaalle, 180 x 120 cm.


Näyttelyn maalaukset lähestyvät arkisia tilanteita unenomaisesti ja tutkivat synkkiä aiheita söpön kuvaston kautta. Päiväunet ja painajaiset sekoittuvat keskenään, kun oudot tapahtumat kietoutuvat toisiinsa Aino Harmasen ja Maria Tuunasen sadunomaisissa akryylimaalauksissa.

Aino Harmanen ja Maria Tuunanen ovat graafisen suunnittelun opiskelijoita Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Näyttely on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä sekä Harmasen kuvataiteen sivuaineen loppunäyttely.


Maria-Tuunanen-Heavy-Eyelids_web.jpg
Maria Tuunanen: Heavy Eyelids. 2021. Akryyli mdf-levylle, 100 cm.


Lisätietoja:
Maria Tuunanen, maria.tuun(at)gmail.com
Aino Harmanen aino.harmanen(at)hotmail.com



Galleria Kopio

Päivi Pop Ahola:
Mekko monelle – muuntuva muotoiluprojekti
30.4–12.5.2021
Avajaiset torstaina 29.4.2021 klo 18–19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.


mekko-monelle-Ahola_web.jpg
Pop Ahola: Mekko monelle. 2020. Digitaalinen suunnitelma.


Mekko monelle -näyttely esittelee muuntuvan one size -vaatteen tuotekehitysprosessin. Tuoteidea sai alkunsa Vuoden nuori suunnittelija 2020 -kilpailusta, jonka teemana oli monikäyttöinen hybridivaate. Vaatetussuunnittelun maisteriopiskelija Pop Aholan Monelle-ehdotus ylsi kilpailun finaaliin.

Säädettävä Monelle muuntuu monelle erilaiselle vartalolle ja moneen tilanteeseen, tehden näin vaatteesta monikäyttöisen ja pitkäikäisen. Vaatteen siluettia voi muokata kiristettävien säätökujien avulla, johon mekanismit on lainattu funktionaalisesta ulkoiluvaatetuksesta. Eloisat valokuvaprintit valoineen ja varjoineen ovat kuin abstrakteja maalauksia kankaalla.

Suunnittelukilpailun konsepti jalostui Aholan käsissä tuotteeksi Lapin yliopiston vaatetussuunnittelun Konseptilähtöinen tuotteistaminen -kurssilla. Tuotteistamiseen sisältyi muodon ja yksityiskohtien tutkimista sekä tutustumista materiaalien ja digiprinttauksen mahdollisuuksiin. Näyttelyssä on esillä koko muotoiluprojekti ensimmäisestä protosta valmiiksi tuotteeksi.

Päivi Ahola on Lapin yliopiston vuoden 2020 Arktisen muotoilun opiskelija. Työn alla olevassa pro gradu -tutkielmassaan Ahola selvittää, miten naiset suhtautuvat omaan kehoonsa vaatetuksen lähtökohtana. Näkökulma vaihtuu yhden koon vaatteesta yksilöllisesti mitoitettuun vaatetukseen.

Lisätietoja:
Päivi Pop Ahola, pop.ahola(at)gmail.com



LY / TTK / LP