• Weboodi
  • Owa
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Taiteiden tiedekunnan uutiset
 
henriikkahietaniemi_550px.jpg
Henriikka Hietaniemen installaatio Galleria Lyhdyssä rakentuu vuosien varrella löydetyistä pyöränheijastimista. Kuva: Henriikka Hietaniemi

Valokuvia, maalauksia, installaatiotaidetta sekä saamelaista shamanismia ja kosmologiaa

8.3.2018

Taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa nähdään maaliskuussa neljä uutta näyttelykokonaisuutta. Hämärä, Seinä ja Kajo -gallerioihin avautuu Lapin yliopiston avoimen yliopiston valokuvaksen perusopintojen loppuproduktioiden yhteisnäyttely. Galleria Kilossa nähdään Tuuli Oikkosen muutoksen teemaa tutkivia akryylimaalauksia. Henriikka Hietaniemen installaatio Galleria Lyhdyssä tarkastelee auringon valon merkitystä pohjoisilla leveysasteilla. Saamelaiseen shamanismiin ja kosmologiaan uppoudutaan puolestaan Francis Joyn väitöskirjaa esittelevässä näyttelyssä Galleria Kopiossa. Näyttelyiden avajaisia vietetään maanantaina 12. maaliskuuta klo 18, tervetuloa mukaan!


Galleriat Hämärä, Seinä ja Kajo

Lapin yliopiston avoin yliopisto:
Valovuosi – L’année de lumière
– Valokuvauksen perusopintojen
loppuproduktioiden yhteisnäyttely
13. – 28.3.2018
Avajaiset maanantaina 12.3. klo 18 – 19.30

F-talo, 1. ja 4. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

valovuosi_web.jpg
Kuva: Anu Jormalainen

Valovuosi – L’année de lumière -valokuvanäyttely yhdistää yhdeksän erilaista valovoimaista opintomatkaa. Se on myös kautta aikain kolmas Lapin yliopiston avoimen yliopiston valokuvauksen perusopintojen loppuproduktioiden yhteisnäyttely.

Reilun vuoden mittainen valokuvataiteen opintokokonaisuus käynnistyi kolmannen kerran tammikuussa 2017 ja päättyy maaliskuussa 2018 opiskelijoiden itsenäiseen projektiin, jonka tulokset esitellään Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan gallerioissa Hämärä, Seinä ja Kajo. Useimmille näyttelyyn osallistuville kyseessä on ensimmäinen kerta, kun omat teokset ovat julkisesti näytteillä. Esillä olevissa valotuksissa on myös henkilöhistoriallisia ulottuvuuksia.

Valovuosi tarkoittaa valon vuodessa kulkemaa matkaa – noin 9,46 biljoonaa kilometriä. Yhteisnäyttelyllä ei ole yleisteemaa, joten jokainen opiskelija on saanut ammentaa inspiraatiota haluamistaan aiheista ja tekniikoista. Näyttelyn nimi nivoo kuitenkin yhteen valokuvauksen universumissa navigoidut yksilölliset reitit.

Taiteiden tiedekunnan kolmessa galleriatilassa on nähtävillä muun muassa digitaalisia vedoksia, syanotypioita sekä erilaisia kokeellisia, jopa veistoksellisia esillepanoja. Tekijät kertovat teemoistaan ja toteutuksistaan myös kirjallisesti.

Näyttelyn teoksista vastaavat Lapin yliopiston avoimen yliopiston valokuvauksen perusopintojen opiskelijat Hannele Heikinheimo, Tapio Inkeröinen, Kaarina Lahtinen-Fagerholm, Marjukka Laine, Mari Riikonen, Ritva Sihvola-Orava, Hannele Vaarama, Vesa Vaarama ja Susanna Vuorjoki.

Lisätietoja:
Avoimen yliopiston valokuvauksen tuntiopettaja Anu Jormalainen
+358 50 320 0920
anu.jormalainen(at)ulapland.fi


Galleria Kilo

Tuuli Oikkonen:
Process of Change – Muutoksen prosessi
13. – 28.3.2018

Avajaiset maanantaina 12.3. klo 18 – 19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

tuulioikkonen_web.jpg
Tuuli Oikkonen: III. 2018. Akryyli kankaalle, 120 cm x 180 cm.

Tuuli Oikkonen tutkii teostensa kautta muutoksen prosessia. Muutos on jatkuvaa käsittäen kaiken elollisen. Oikkonen on erityisesti kiinnostunut siitä, kuinka eri tavoin ihmiset käsittelevät elämässään kohtaamia muutoksia. Muutos voi olla huomaamaton tai koko elämän uudelleen järjestävä. Sen prosessi voi olla kevyt, raskas, iloinen tai äärimmäisen koetteleva ja kaikkea siltä väliltä. Yhteistä kaikelle muutokselle on, että se vaatii prosessin, jonka jälkeen jäljelle jää jotain uutta, muuttunutta.

– Muutosprosessin aiheuttaman muutoksen pystyy tunnistamaan usein vasta jälkeenpäin, mikä tekee itse prosessista usein hämmentävän ja raskaan, sen merkityksen omassa elämässä ollessa vielä mysteeri. Muutos on loputonta, mikä tekee siitä sekä lohdullisen että lohduttoman, kuvailee Oikkonen.

Process of Change – Muutoksen prosessi -näyttely koostuu kookkaista maalauksista, joissa on käytetty voimakkaasti ohennettua akryylimaalia. Akryylimaali ei katoa koskaan palloltamme, ja näin ollen materiaalina se symboloi hyvin muutoksen pysyvää olemusta. Ohennetun akryylimaalin käyttäytyminen kankaalla on kaunista ja arvaamatonta, kuten muutosprosessikin on usein jälkeenpäin nähtynä.

Lisätietoja:
Tuuli Oikkonen
tuulkkonen(at)icloud.com


Galleria Lyhty

Henriikka Hietaniemi:
Aurinko paistaa ehkä vain tänään
13. – 28.3.2018
Avajaiset maanantaina 12.3. klo 18 – 19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

henriikkahietaniemi_web.jpg
Kuva: Henriikka Hietaniemi

Henriikka Hietaniemen Aurinko paistaa ehkä vain tänään -teos käsittelee auringon valon merkitystä, jonka hän on Rovaniemellä asuessaan käsittänyt aivan eri tavalla kuin aiemmin. Installaation materiaalina ovat vuosien varrella kerätyt heijastimen sirpaleet.

– Päivä päivältä yhä korkeammalle kiipeävä kevätaurinko tai kaamosaikana viikkojen harmauden jälkeen hetken hehkuva valo. Se hetki, kun pitkän pimeän jälkeen aurinko näyttäytyy, toppavaatteet kiskotaan nopeaa ylle ja juostaan ulos, jotta kasvoille saisi edes hetkisen tuota valoa. Tai se hetki, jolloin valon lisääntyessä uskoo kevään ja kesän taas koittavan, Hietaniemi maalailee sanoin valon merkityksestä.

Lisätietoja:
Henriikka Hietaniemi
henriikka.hietaniemi(at)gmail.com
+358 41 546 7101


Galleria Kopio

Francis Joy:
Sámi Shamanism, Cosmology
and Art as Systems of Embedded Knowledge
13. – 28.3.2018
Avajaiset maanantaina 12.3. klo 18 – 19.30

F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

francisjoy_web.jpg
Perinteisenä käsityönä tehty saamelaisrumpu. Rummun on valmistanut ja koristellut Peter Armstrand Ruotsin Kiirunasta. Kuva: Francis Joy

Taiteiden tiedekunnan taiteelliseen tutkimukseen profiloituneessa Galleria Kopiossa avautuu Francis Joyn saamelaista shamanismia, kosmologiaa sekä taidetta tietoa välittävänä järjestelmänä tarkasteleva näyttely. Näyttely esittelee Joyn akateemisen väitöskirjan Sámi Shamanism, Cosmology and Art as Systems of Embedded Knowledge prosessia sekä tutkimustyöhön liittyviä taiteellisia artefakteja.

Näyttelyssä tarkastellaan taiteen roolia ja tehtävää saamelaisen kulttuuriperinnön, identiteetin, kulttuurimuistin ja perinnetiedon välittäjänä sukupolvelta toiselle. Joyn väitöstutkimuksen taiteellisissa teemoissa yhdistyvät Norjan, Ruotsin, Suomen ja Kuolan niemimaan alkuperäiskansojen käytännöt ja tavat, historia, kulttuuri ja uskonto. Saamelaisten historian ovat pääosin kirjoittaneet saamelaiskulttuurin ulkopuoliset henkilöt. Samanaikaisesti kuitenkin saamelaiset itse ovat siirtäneet shamanistista ja kosmologista perimätietoaan sukupolvelta toiselle: aluksi esi-isien sanallisena perintönä ja keskiajalta tähän päivään myös taiteen keinoin kulttuurisia käytäntöjä ja kulttuurista identiteettiä kuvaamalla.

Näyttely tuo yhteen seitsemän vuotta tutkimustyötä, lukuisia saamelaisten haastatteluja sekä vierailuja saamelaisten pyhiin kohteisiin Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Kuolan niemimaalla Luoteis-Venäjällä. Vanhoja shamanistisia parantamismenetelmiä ja -perinteitä tarkastelemalla sekä useaa eri tutkimusmenetelmää yhdistelemällä Joy on pyrkinyt vastaamaan moniin saamelaisshamanismin perinteiden ja käytäntöjen säilymistä koskeviin kysymyksiin.

Francis Joyn akateemisen väitöskirjan Sámi Shamanism, Cosmology and Art as Systems of Embedded Knowledge väitöstilaisuus järjestetään Lapin yliopiston Esko ja Asko -salissa lauantaina 24.3. klo 12. Näyttely esittelee väitöskirjaa, mutta ei ole arvosteltavana osana itse väitöksessä.

Lisätietoja:
Francis Joy
francis.joy(at)ulapland.fi


LY / TTK / LP
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK