• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Teema
 
vapaus_olla_hiljaa_1.jpg

Vapaus olla hiljaa

30.11.2018

TEKSTI Soile Veijola | KUVITUS Jutta Mykrä

Kirjoitettiin kirja hiljaisuudesta. Aiheesta, josta ei oikeastaan voi puhua ihmisten kielillä tai ainakaan aina tietää, mitä keskustelukumppani mahtaa sanalla tarkoittaa. Vielä enemmän arvailuksi menee, kun liittää hiljaisuuteen matkailun. Eikö se merkitse tyhjiä hotelleja ja ravintoloita, eikö matkailusta saa tuloja ainoastaan myymällä majoitusta, ruokaa ja alkoholia, ja eihän hiljaisuudessa ole mitään, olen kuullut tuumittavan.

Pohditummilla kysymyksillä voisi saada mielenkiintoisempia vastauksia.

Moni liittää hiljaisuusmatkailun retriitteihin, joissa ollaan pitkiä aikoja puhumatta. Meditoidaan, kävellään luonnossa, tehdään ehkä yhdessä ruokaa tai kommunikoidaan hevosen kanssa ja vähintäänkin luovutaan kännyköistä ja tietokoneista. Leireillään kiireisen ja suorituspaineisen maailman reunalla.

Kuunnellaan mitä oma sydän sanoo ja vain ollaan. Vain-olemisessa on niukkuutta länsimaisen kulttuuriolennon elämässä.
Ajattelimme kirjaa tehdessämme osapuilleen niin, että hiljaisuudesta voi ja kannattaa puhua, muttei pelkästään tuote- tai terapiakielellä tai haaveillen retriitistä-sitten-joskus. Hiljaisuudesta on mahdollista puhua myös sivusuunnasta – lähestyä sitä pikkuhiljaa tuulen ja aallonkorkeuden mukaisesti.

Matkasanakirja tuntui sopivimmalta tavalta keriä hiljaisuus osaksi matkailun kasvuun kytkeytyvää keskustelua sen oikeutuksesta myös tulevaisuudessa. Olimmehan jo sanakirjaa ennen saaneet tilaisuuden – kiitos Tekesin ja EAKR:n myöntämän ulkopuolisen rahoituksen – pohtia matkailun suhdetta hyvinvointiin tutkijoiden, taiteilijoiden ja yrittäjien kesken.

Olimme kokeilleet – tekisi mieli sanoa kehränneet kuin rukilla ja värttinällä karheaa lankaa – erilaisia työtapoja, joilla hiljaisuuden mahdollisuuksia voisi sovittaa luovasti ja vastuullisesti matkailupalveluihin. Testailleet hiljaisuuden tutkimisen perinteisiä ja uusia ”praktiikkoja”.

vapaus_olla_hiljaa_2.jpg

Millaisena matkasanakirjamme hiljaisuus sitten näyttäytyi, kun lähestyimme sitä noin sadan sanan avulla monenmoisista sivusuunnista, suomalaisen hiljaisuuden erityisyyksinä ja yhteisyyksinä?

Ainakin se on hidasta. Hidas matka ei ole kertakulutushyödyke, kuten nopea matka. Nopeat matkat väsyttävät osallistujansa ja ympärillä olijat. Ne uuvuttavat myös paikat ja planeetan, joiden ahneena jäsenenä ihmislaji tuhoaa ilmakehää ja kumppanilajejaan. Hitaalla matkalla ei ole kiire valloittaa, välineellistää, nopeuttaa eikä tehostaa yhtään mitään. Se on vastaliike ja vastaote, vasta-asento.

Vastarinta asenteelle, joka kirittää hyötymään itsekkäästi maapallon antimista vielä ennen kuin merenpinta on noussut liikaa. Ennen kuin muut turistit ehtivät ensin.

Hidas matkanteko hiljaisuuden seurana voi olla myös kylässä käymistä, huomaavaista jälkensä siivoavaa leiriytymistä, talon ja tilusten kunnioittavaa lainaamista, silti maksua vastaan. Mikä oikeus meillä olisi odottaa ilmaista vieraanvaraisuutta – kuin viattomaksi itsensä kokeva, vauraan länsimaan reppureissaaja maailmalla nauttimassa köyhien maiden aitoudesta?

Hiljaisuutta ei voi tietenkään ostaa, sillä se on muutakin kuin muiden ihmisten poissaolo maisemaikkunoista aukeavien näkymien tieltä. Sen saattaa pystyä lahjoittamaan itselleen ja toisille.

Kokemus hiljaisuudesta on nimittäin jokaiselle yksityinen ja oma. Silti se rakentuu kaikille ihmisille yhteisin tavoin: esimerkiksi uskonnoissa, meditaatioissa, luonnossa sekä tieteen ja taiteen harjoittamisessa syntyvinä versioina ja tulkintoina.

Hahmottelen tähän erään tulkinnan. Se perustuu olemisen ja tekemisen tapoihin, joita filosofit ja semiootikot ovat tutkineet.

Hiljaisuus on kokemus. Se on kokemus vuorokausirytmin, vuodenajan ja ihmisen kohtaamisesta kellotta, kiireettä ja keskeytyksittä. Kielloitta ja käskyittä. Niin että lupa (kiellon vastakohta) ja vapautus (käskyn vastakohta) ovat voimassa yhtä aikaa: saat nukahtaa, kävellä, katsoa merelle, keinua, meloa, kalastaa, hiihtää, lukea, kirjoittaa, viipyä saunassa tai tehdä ihan mitä vain sisältäsi kumpuavaa – joka on irti muusta maailmanmenosta – mutta sinun ei ole pakko.

Luvan ja vapautuksen yhtäaikaisen voimassaolon voi kokea yksin tai yhdessä muiden ihmisten kanssa. Hiljaisuus on myös jaettavissa. Kunhan kenenkään ei täydy vilkaista välillä puhelintaan eikä kysyä wifin salasanaa.

Kuinkahan kauan arktiset alueet pystyvät vielä tarjoamaan tällaisia kokemuksia vierailleen ja asukkailleen? Kuinka kauan he enää edes kaipaavat niitä? Onko hiljaisuudessa yhtään mitään?

Kirjoittaja on matkailun kulttuurintutkimuksen professori.

Soile Veijola ja Janne Säynäjäkangas toim. (2018) Matkasanakirja hiljaisuuteen. ntamo, Helsinki.
Georg Henrik von Wright (1977) Deonttinen logiikka. Teoksessa Tauno Nyberg (toim.) Ajatus ja analyysi. WSOY, Helsinki.


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK