• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Oikeustieteiden tiedekunnan uutiset
 
Uutinen, kuvituskuva 2

Ympäristötyöryhmä perustettu koordinoimaan Lapin yliopiston ympäristötyötä

11.3.2019

Ympäristön kannalta kestävät ja ympäristöä säästävät ratkaisut ovat keskeisiä Lapin yliopiston toiminnassa ja niiden merkitys korostuu edelleen tulevaisuudessa.

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan aloitteesta rehtori Mauri Ylä-Kotola on perustanut ympäristötyöryhmän vastaamaan yliopiston ympäristötyön koordinoinnista ja kehittämisestä. Ympäristötyöryhmän tehtävänä on selvittää Lapin yliopiston ympäristöasioiden nykytila sekä esittää suosituksia ja kehittämistoimia ympäristöllisesti kestävään toimintaan.

Lapin yliopistossa on ollut vuodesta 2016 käytössä WWF Suomen vuonna 2002 perustama Green Office -ohjelma toimistoille ja sen puitteissa jatketaan toistaiseksi. Green Officen myötä yliopistolla on kehitetty hyviä käytäntöjä muun muassa tulostusjärjestelmien ja tehtävien sähköisten palautuskanavien osalta. Yliopisto myös käyttää uusiutuvalla energialla tuotettua vihreää sähköä.

Ympäristön kunnioitus, ainutlaatuiset olosuhteet sekä toimintaympäristön erityispiirteet korostuvat erityisesti arktisilla alueilla. Lapin yliopisto hakee jatkossa ympäristöjärjestelmää ja toimintamallia, joka ottaa huomioon alueen ominaiset ympäristöpiirteet ja sopii paremmin arktiselle alueelle.

Ympäristötyöryhmän tehtävänä on selvittää, voisivatko pohjoisten yliopistojen University of Arctic -verkostoon kuuluvat korkeakoulut rakentaa yhteisen ympäristöjärjestelmän.

Lapin yliopiston ympäristötyöryhmän jäsenet ovat:

Markus Aarto (pj.), hallintojohtaja
Matti Honkala, talousjohtaja
Juha Aavikko, kampusmanageri
Johan-Eerik Kukko, tiedeviestintäsuunnittelija
Ilari Hovila, varadekaani, ympäristöoikeuden lehtori, OTK
Assi Harkoma, tutkimusapulainen, Arktinen keskus
Juho Keränen, opiskelijajäsen, LYY
Meri Forsman, opiskelijajäsen, LYY
Antti Eteläaho (siht.), opiskelijajäsen, LYY

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK