• Weboodi
  • Owa
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Opiskelijatarinoita
 
katariina_web.jpg

Katariina: Soveltava psykologia ja yrittäjyysopinnot

Vuosi sitten muutin Seinäjoelta Rovaniemelle. Ennen sitä opiskelin kansanopistossa avoimen yliopiston järjestämiä psykologian perus- ja aineopintoja sekä tein samalla töitä. Kolmannen yhteishakupettymyksen jälkeen kaverini vinkkasi Lapin yliopiston soveltavan psykologian opinnoista. Ajattelin, että Rovaniemi on kaukana, mutta maisemanvaihdos ja uudet kokemukset voisivat tehdä hyvää.

Uuteen kaupunkiin muuttaminen jännitti ja itketti. Koitin lohduttautua ajatuksella, että kaikki muutkin lähtisivät "yksin" opiskelemaan. Jännitystä kuitenkin helpotti avoimen yliopiston suunnittelijalta saamani korvaamaton apu ja tsemppi oppiainekokonaisuuteni suunnittelussa. Tähtäimenäni oli päästä tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta tai pääsykokeella ja niinpä suunnittelimme opintoni sen mukaan. Aloin opiskella silloisia organisaatioiden ja työyhteisöjen johtamisen perusopintoja, hallintotieteen aineopintoja, yrittäjyyden perusopintoja ja sosiologiaa. Tein opiskelun ohessa myös töitä kuten aikaisempinakin vuosina.

Opetus järjestettiin pääosin lähiopetuksena Lapin yliopistolla. Opiskelin sekä avoimen yliopiston järjestämässä opetuksessa että PIA-opinto-oikeudella tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Yrittäjyysopinnoissa saimme verkko-opintojen lisäksi osallistua lähiopetukseen ja meninkin mieluusti luennolle paikan päälle. Luennoilla toimimme muun muassa pienryhmissä, jolloin tutustuin hyvin muihin opiskelijoihin. Opettajat ovat olleen joustavia ja usein kursseilla on useita suoritustapoja. Itse pidän eniten oppimistehtävistä, koska kirjoitan mielelläni. Aluksi tein muistiinpanoni käsin paperille tai tabletilla, mutta nykyään kirjoitan luennoilla muistiinpanot ja omat pohdinnat tietokoneella suoraan Word-tiedostoon. Näin ne on helppo liittää osaksi oppimistehtävää.

Olen opiskellut vuoden aikana ahkerasti ja onnistunut hyvin yhdistämään opiskelun, työn teon ja vapaa-ajan. Minulla on kolme ihanaa kämppistä ja paljon uusia ystäviä joiden kanssa olen nauttinut opiskelijaelämästä. Myös perheeni on ollut kannustava. Ahkeran opiskelun kruunasi kevään yhteyshaussa samaani opiskelupaikka Lapin yliopistosta. Pääsin opiskelemaan soveltavaa psykologiaan! Syksyllä opinnot siis jatkuvat, mutta tutkinto-opiskelijana.

Katariina, 23 v.
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK