• Weboodi
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Vaatetussuunnittelun juttuja ja uutisia
 
Uutinen, kuvituskuva 3

Marianna Suhonen, urheiluvaatesuunnittelija

11.9.2018

Valmistuin 2014 talvella Lapin yliopistosta. Työskentelen tällä hetkellä Sveitsissä Mammutilla urheiluvaatesuunnittelijana. Sveitsiin hakeuduin alun perin harjoitteluun, jonka suoritin Odlo merkille. Tänä aikana sain korvaamattomat kontaktit kansainväliseen urheiluvaateyhteisöön, joiden avulla pääsin Sveitsin yhteen suurimpaan urheiluvaatefirmaan töihin. Maa oli tuttu jo Erasmus ajoilta, jolloin ehdin ihastua sen kauniiseen luontoon ja rajattomiin ulkoilumahdollisuuksiin.

Tekemäni Gradu Stockmannille oli myös erinomainen lähtökohta hakea ensimmäistä harjoittelupaikkaa. Urheiluvaatepuolelle taas suuntauduin jo opintojeni aikana, jo omienkin intressien pohjalta. Designerina työskentely on ollut alusta asti antoisaa ja teknisyyden yhdistäminen vaatteen estetiikkaan on jokapäiväinen haaste, josta voi oppia jatkuvasti uutta.

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK