Vaatetussuunnittelun juttuja ja uutisia
 
Kuvitus_Muodikas_Rovaniemi_L+§hivaate_JM_kaikki_samassa.jpg

Muodikas Rovaniemi

2.5.2018

Teksti Ana Nuutinen | Kuvitus  Janna Mäkelä

Vuonna 2050 muodin määrittävänä tekijänä eivät painotu pohjoisen ankarat olosuhteet tai talvimatkailu vaan lämpimämpi ilman-ala, lyhyemmät talvet ja pidemmät kesät.
Rovaniemestä on muodostunut vilkas risteysasema, jossa rautatiet yhdistävät pohjoisen etelään ja lännen itään. Lentokentällä on toinen kiitorata ja kaupungilla raitiotieverkosto. Siellä, missä liikenneyhteydet toimivat, sinne myös matkustetaan. Siellä, missä on ihmisiä, siellä on myös muotia.

Rovaniemelle on kehittynyt globaalin muodin rinnalle paikallisesti eriytyneitä tyylejä. Katukuvassa voidaan erottaa teknologiaintegraatio, moderni tee se itse -muoti sekä lähimuoti. Jokaisen tyylin taustalla on huoli ilmastonmuutoksen seurauksista.

Kuvitus_Muodikas_Rovaniemi_Teknovaate_JM_2.jpg

Teknologiaintegraatio sisältää sekä käyttäjälähtöistä että automatisoitua toiminnallisuutta. Ympäristön tilasta kiinnostuneet ihmiset voivat pukeutua ympäristöä tarkkaileviin vaatteisiin, joiden värin vaihtuminen esimerkiksi kertoo sateen pH-arvon muutoksesta, ja samalla vaate muuntuu suojaavammaksi. Lisäksi vaatteet tuottavat energiaa sekä omaan käyttöön että tarvitseville maksua vastaan. Yleinen hämmästelyn aihe on se, kuinka vähän vaatteista on aiemmin ollut hyötyä käyttäjille.

Kuvitus_Muodikas_Rovaniemi_DIYvaate_JM.jpg

Moderni tee se itse -muoti syntyy 3D-tulostimilla. Käyttäjä voi tulostaa valitsemansa asukokonaisuuden myymälän tulostimessa tai siirtää sen kotitulostimelle tulostettavaksi. Kotona hänellä on myös vaatekaappi, joka tekee huoltotoimenpiteitä käyttökertojen välillä ja tarvittaessa muokkaa vaatteita toivotulla tavalla. Vaatteet ovat niin mukautuvia, ihanteellisia ja kierrätettäviä, että niitä ei tarvitse heittää koskaan pois.

Kuvitus_Muodikas_Rovaniemi_L+§hivaate_JM.jpg

Lähimuoti tuotetaan paikallisista materiaaleista. Lisääntyneet energiakustannukset kohottavat paikallisten materiaalituottajien ja -jalostajien arvostusta. Vähän käsittelyä vaativien perinteisten luonnonmateriaalien, kuten lampaanvillan, rinnalle on kehitetty kuitukasvituotantoa. Kokeellisessa lähimuodissa hyödynnetään kierrätystä, jopa kierrätyskelpoisia roskia. Lähimuodin erityispiirre on se, että vaatteille osataan luoda istuvuutta, liikkuvuutta ja joustoa ilman elastaania, mikä parantaa kierrätettävyyttä.

Miltä edellä kuvatut tyylit näyttävät Rovaniemen katukuvassa vuonna 2050? Muodin tutkijat ovat laatineet malleja siitä, millä tavalla ja missä rytmissä muodit muuttuvat. Muotihistorioitsija James Laverin luomaa mallia käyttäen näyttää siltä, että juuri tällä hetkellä suosiossa olevan muodin piirteet ovat uudelleen nousussa vuonna 2050. Laverin mallissa kolmen vuosikymmenen takainen tyyli tuntuu huvittavalta, mutta se herättää mielenkiintoa ja tyyli saa siten mahdollisuuden vahvistua muodiksi.

Myös värien ja värimieltymysten kertautumisesta on laadittu malleja. Väriin kiinnitetään ennakoinnissa huomiota siksi, että sen visualisoimiseksi tarvitaan materiaaleja. Materiaalien avulla rakennetaan tyylikauden ilmapiiriä vastaavia siluetteja ja volyymeja. Muodin ennakoija Evelyn Brannon on laatinut mallin, jossa kirkkaiden värien kausi laantuu hillittyjen värien kautta luonnonväriseksi ja kääntyy sitten takaisin kohti kirkkaita värejä akromaattisten mustien, harmaiden ja valkoisten sekä sinipunaisten värien kautta. Jos kuluva talvikausi tulkitaan hillittyjen värien kaudeksi, niin noin 30 vuoden kuluttua muoti on siirtymässä kirkkaiden värien kaudesta kohti moniväristä, kuosillista kautta.

Kirjoittaja on muodin ja vaatetuksen professori taiteiden tiedekunnassa.


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK