Hankkeen aikana vieraillaan peruskouluissa haastattelemassa opettajia,
oppilaita, huoltajia, koulunjohtajia ja koulutuspoliittisia
päätöksentekijöitä. Työpajojen avulla kehitetään yhdessä opettajien
kanssa menetelmiä, joita opettajat kokeilevat käytännössä. Tutkimus
lisää tietoa siitä, mitä saamen kielten opetuksessa tulisi painottaa ja
miten kehittää opetusta. Tutkimuksen tulokset soveltuvat myös muiden
uhanalaisten kielten ja vähemmistökielten opetuksen kehittämiseen.
Hanke Lapin yliopiston tutkimusportaalissa >
Professori Pigga Keskitalo esittelee LINCOSY-tutkimushanketta ja sen tavoitteita. Tutkimuksessa tarkastellaan saamen kielen opetusta ja kehitetään kielitietoisia opetusmenetelmiä peruskouluissa Pohjoismaissa. LINCOSY-hanke toteutetaan vuosina 2023-2027 ja sen rahoittaa Suomen Akatemia. Tutkimuksen eetinen ennakkoarviointi on hyväksytty Lapin yliopiston tutkimuseettisessä toimikunnassa ja eettisen arvioinnin viranomaisessa Ruotsissa (Etikprövningsmyndigheten).
Tutkimukseen osallistuvien tietosuoja turvataan. Tutkijatohtori Inker-Anni Linkola-Aikio kertoo hankkeen toteuttamistavoista. Tutkimusmateriaalia kerätään haastatteluiden, observointien ja lomakekyselyiden avulla. Tutkimus sisältää opetuksen innovaatio-osuuden, jossa testataan ja kehitetään opetusmenetelmiä yhteistyössä opettajien kanssa. Filmin on tuottanut Ville-Riiko Fotonoff.