2.6.2012

Promootioakti: Priimatohtorin vastaus, Kirsi-Marja Saurén


Arvoisa promoottori,

koulutus- ja yhteiskuntakriitikko Ivan Illich on kasvatuskritiikissään ollut huolissaan koulutusyhteiskunnassa tarjottavan formaalin koulutuksen muuttumisesta ainoastaan talouden mittareilla mitattavaksi toiminnaksi – modernisoidun köyhyyden kuvaksi. Teoksessaan Deschooling Society (1971) Illich on esittänyt koulutusyhteiskunnalle vaihtoehtoiseksi malliksi idean kasvattavasta yhteiskunnasta, jossa oppiminen tapahtuisi oppijan omilla ehdoilla ilman ennalta määriteltyä suunnitelmaa tai oppia tarjoavaa instituutiota.

Erityisen mielenkiintoiseksi Illichin ajattelun tekee se, että hänen hahmottelemansa oppimisverkkomalli on nykyisin toteutettavissa ja se toteutuukin vaivatta uuden teknologian avulla. Voisiko siis Illichin esittämä malli kasvattavasta yhteiskunnasta toteutua ja oppiminen muuttua instituutioista ja ennalta määrätyistä rakenteista vapaaksi? Nyky-yhteiskunnassa työelämän vaatimusten muutos voi ohjata koulutusta kohti vapaampaa mallia. Samalla uusi teknologia tuottaa ja mahdollistaa uusia rinnakkaisjärjestelmiä, joissa oppimisverkkomalli voi toteutua. Kysymys kuuluukin, alkavatko opinhaluiset valita itselleen vaihtoehtoisia rakenteita ohi formaalin pätevöitymisen. Illichin esittämän mallin toteutuminen edellyttänee kuitenkin, että formaalin koulutuksen vaihtosuhde olisi kouluttautujan kannalta negatiivinen. Tällä tarkoitan sitä, että koulutuksen hinta tai sen asettamat muut vaatimukset näyttäytyvät kohtuuttomina eivätkä lopultakaan lunasta antamiaan lupauksia paremmasta elämästä tutkintotavoitteisen kouluttautumisen turvin.

Illichin koulutuskritiikki pakottaa aikuiskasvatustieteilijän kysymään itseltään, mitä tieteenalamme sisäänkirjoitettu elinikäisen oppimisen tavoite tarkoittaa ja ketä se palvelee. Vaarana on, että hyvästä ja tasa-arvoisesta tavoitteesta virinnyt elinikäisen oppimisen ideologia kääntyy kohti tulospaineistettuna toimintaa, jossa oppijat näyttäytyvät pikemminkin annettua rakennetta palvelevina kuluttaja-asiakkaina kuin uusia ja yllättäviä, yhteisöä kehittäviä oivalluksia etsivinä toimijoina.

Koulutuksen ja oppineisuuden välisen eron tiedostaminen on tärkeää, koska se paljastaa yhteiskunnan kehittymiseen liittyvän paradoksin: innovaation, luovuuden ja yrittäjyyden koulutusvaatimusten äärellä unohdetaan, että annettua rakennetta myötäilevä, järjestelmään vahvasti indoktrinoitu toistaa todennäköisimmin annettua mallia ja tuottaa, Illichin sanoja lainaten, modernisoitua köyhyyttä kuin luo uutta. Myös kasvatustieteellisen tutkimuksen suuntausten ja asetelmien tulisi olla avoimia ja yllättäviä kysymyksiä etsiviä, koska askel kohti kasvattavaa yhteiskuntaa otetaan silloin, kun hyväksytään, että merkitys on muotoa arvokkaampi.