Tiedekerhon ohjaajille ja opettajille on tarjolla valtavat sähköiset resurssit, varsinkin jos on valmis englannin kielen käyttöön. Esimerkiksi yliopistot, tieteelliset organisaatiot ja yksityiset ihmisetkin ovat jo vuosien ajan ladanneet verkkoon mm. videoita ja simulaatioita vapaasti muiden käytettäväksi. Niiden selaaminen ja arvointi vie aikaa, sillä harva niistä on juuri kerhoiltaan tai oppitunnille semmoisenaan sopiva. Rakettikerhon julkaisemat linkit on arvioitu käyttökelpoisiksi joko ohjaajan tai kerholaisten käyttöön. Osa linkeistä on sivustoilta, joilla löytyy muutakin hyvää materiaalia.
Tässä muutama lähtökohta etsintään: Hakusanan tulee olla mahdollisimman täsmällinen ja ilmiöön liittyvä. Esimerkiksi Google haku Newton 2 law antaa loputtoman määrän osumia, sen sijaan Newton 2 law rocket physics rajaa niitä jo huomattavasti.
Jos löydät hyvän videon tai simulaation, niin kannattaa katsoa tarkemmin saman kanavan tai tekijän tarjontaa. Positiivisten peukutusten määrä saa olla vähintään kymmenkertainen negatiivisiin nähden.
Erityisesti matemaattisten aineiden opettajat ovat laatineet valmiita linkkilistoja, jotka ovat jo “pedagogisesti esitarkastettuja”.
Tulitikkuraketin esittelyvideo (englanniksi): How To Make a Matchbox Rocket Launching Kit (6:06)
Newtonin lait polkupyörän avulla (englanniksi): Newton's 3 Laws, with a bicycle - Joshua Manley (3:32)
Heittoliikkeen simulaatio (englanniksi): Projectile Motion
Putoaminen tyhjiössä (englanniksi): Brian Cox visits the world's biggest vacuum | Human Universe - BBC (4:41)
Putomainen Kuun pinnalla (englanniksi): Hammer vs Feather - Physics on the Moon (1:22)
Newtonin 2. laki avaruusasemalla: Newton avaruudessa osa 2 (6:24)
Kuinka monella tavalla Pythagoraan lauseen voi todistaa? -video (englanniksi): How many ways are there to prove the Pythagorean theorem? - Betty Fei (5:16)
Pythagoraan lauseen tutkiminen GeoGebralla -video: Pythagoras (4:23)
Suomi-kuumailmapallon ensilento -video: Suomi lentää! Suomi-kuumailmapallo (1:23)
Kuumailmapallon toimintaperiaattet -video (englanniksi): Kuumailmapallo1
Heureka!-hetken tarina -video (englanniksi): Heureka
Parallaksi-menetelmä -video (englanniksi): Stellar parallax and measuring distance (1:58)
Suhteellisuusteoria seitsemässä minuutissa -video (englanniksi): Theory of relativity explained in 7 mins (7:29)
Heisenbergin epätarkkuusperiaate -video (englanniksi): The Heisenberg Uncertainty Principle Explained Intuitively (9:19)
Miksi numero 360 on erikoinen -video (englanniksi): Do YOU know why 360 is SPECIAL? (3:14)
Erastosthenes ja maapallon ympärysmitta -video (englanniksi): Erastosthenes (2:30)
Carl Sagan - Cosmos - Eratosthenes -video (englanniksi): Carl Sagan - Cosmos - Eratosthenes (6:41)
Newtonin 1. laki -video: Newton avaruudessa osa 1 (6:32)
Newtonin 2. laki - video 1: Newton avaruudessa osa 2 (6:24)
Newtonin 2. laki -video 2 (englanniksi): STEMonstrations: Newton's Second Law of Motion
Newtonin 3. laki -video 1: Newton avaruudessa osa 3 (5:58)
Newtonin 3. laki -video 2 (englanniksi): Balloon Rocket! Newton's Third Law of Motion. (0:59)
Koulutussivut: ESA, NASA
Energiaskeittipuisto-simulaatio: Energiaskeittipuisto: perusteet
Vektorien yhteenlasku -simulaatio (englanniksi): Resultant of Forces (Addition of Vectors)
Vektorien yhteenlasku -simulaatio (englanniksi) : Vector Addition
Energian muodot -video (englanniksi) : Forms of Energy (2:43)
Vernier Physics-ohjelman käyttö -video: Vernier Video Physics -ohjelman käyttö (5:47)
Lentorata-simulaatio (englanniksi): Projectile Motion
Luodin lentorata -video (englanniksi): The Classic Bullet Projectile Motion Experiment (4:13)
Tasainen liike -video: Tasainen liike (1:48)
Tasaisesti kiiihtyvä liike -simulaatio (englanniksi): Motion with Constant Acceleration
Esimerkki kumilankakopterin rakennuksesta (englanniksi): Rubber Band Helicopters - Engineering Project for Kids
Esimerkki kumilanka-auton rakennuksesta (englanniksi): How to make Rubber Band Energy Experiment Car (6:19)
Lennätysesimerkki ja Videophysics-käyttö: Rakettikerho - Helikopteri II (1:30)
Raketin lentäminen (englanniksi): Projectile Motion
Vaahtosammutin-kolmipyörä(Newtonin 3. laki) (englanniksi): Fire Extinguisher On A Tricycle (0:52)
Ilmanvastus -video: Ilmanvastus (0:47)
Siiven toiminta -video (englanniksi): How Does A Wing Actually Work? (2:50)
Tieteellinen metodi (englanniksi): The Scientific Method: Steps, Examples, Tips, and Exercise (8:38)
Video- ja elokuvatyskentely sekä mediakasvatus: Elokuva – taide, kulttuuri, kieli
Elokuvakulttuuri: Elokuvakulttuuri
Mediakasvatus: Mediakasvatus
Perustietoa sähkövarauksesta ja -virrasta (englanniksi): What is Electric Charge and How Electricity Works | Electronics Basics #1 (6:32)
Hankasussähkö ja sähköinen voima: Ilmapallot ja hankaussähkö
Millikanin koe (englanniksi): Millikan Oil Drop Experiment (1:13)
Tietoa ukkosesta ja salamoista: Perustietoa ukkosesta
Hankaussähkö ja sen purkautuminen: John Travoltti
Videoinnin leikkaus: Leikkaus
Videoinnin kuvakulmat: Kuvakulmat
Videoinnin kuvakoot: Videotuotannon perusteet
Tutoriaali editointiin iMovie (iPad, iPhone): iMovie-opetusvideo (10:38)
Tutoriaali editointiin iMovie (Mac) (englanniksi): iMovie Basics: Video editing tutorial for beginners (8:39)
Tutoriaali editointiin Photos: Videoeditointi Photos sovelluksella (8:29)
Tutoriaali editointiin Adobe Premiere: Adobe Premiere videoeditointi-työkalu
Sähkömagneettinen säteily: Tiedepankki: sähkömagneettista spektri (14:12)
Valo ja värit: Valot ja värit (1:58)
Ääni (englanniksi): What is Sound? (12:28)
Kuuloalueen testaus (englanniksi): How Old Are Your Ears? (Hearing Test) (2:43)
Instrumenttien erilainen ääni (englanniksi): Why Do Instruments Sound Different? Overtones, Harmonics, Envelope, and More... (6:04)
Avaruuden ihmeitä: Avaruuskansiot (useita 10 minuutin videoita)