Olen kuvannut teokseni Vanttauskosken ja suunnitteilla olevan Sierilän voimalaitosalueen välisellä jokialueella. Voimalaitosten vaatima vedenpinnan säätely vaikuttaa ratkaisevasti siihen, milloin kuvissa näkyvät kivet ja karikot ovat veden pinnan yläpuolella, milloin ne taas painuvat joen siniseen, mustaan ja vihreään taittuvan vedenalaiseen. Kuvauspaikkani, voimalaitosten väliin kahlittu joki, ilmentää nykyihmisen ja luonnon välistä suhdetta ja luontokäsityksiin vaikuttavia aineellisia, taloudellisia ja hallintaan perustuvia lähtökohtia. Olen kiinnostunut nykyihmisen estetisoivasta ja objektivoivasta luontosuhteesta, mutta myös tämänkaltaisen luontoon suuntautuvan katseen haastamisesta.

Pohdin kuvissani joen virtaavaa, alati muuttuvaa luonnetta, mutta myös alistamista, luonnon tuhoamista ja muokkaamista. Kokemukseni veden äärellä ovat vaihdelleet ikiaikaisen aistimisesta varsin fyysisiin ja ruumiillisiin tuntemuksiin: kivien koloihin ja muotoihin, joihin kehoni on löytänyt paikkansa, iholla viipyilevään veden viileyteen, ruskon väreissä pohjasta nousevaan lietteeseen, kipuun, kun olen kaatunut louhikkoon.

Kuvaushankkeeni on kutsunut minut ekofeministisen ajattelun lähteille. Radical Ecology -kirjassaan Carolyn Merchant kuvaa kulttuurista ekofeminismiä naisen ja luonnon välisen suhteen juhlimiseksi. Liikkeessä hyödynnetään antiikin rituaaleja ja jumalatarten palvontaa sekä ylistetään kuun ja eläinten erityisyyttä ja naiskehon elämää kasvattavia voimia. Kuvantekijälle ajatus luontojumaluuksista on kutkuttava, vaikkakaan ei ongelmaton. Jälkistrukturalistissa feministisissä keskusteluissa on kritisoitu sitä, että kulttuurinen ekofeminismi yhdistää muinaiset luontojumaluudet ja henkisyyden luontosuhteiden ja alistusrakenteiden tutkimiseen. Liikettä on haastettu luontoon liitetyistä sukupuolittavista merkityksistä: romantisoidut ajatukset naisten oletetusta lähisuhteesta luontoon on nähty kyseenalaisina ja ongelmallisina.

Kulttuurisessa ekofeminismissä minua ei kiehdo niinkään sen perustahakuisuutta koskeva luonto- ja sukupuolikäsitys, vaan mahdollisuus pohtia ihmiskehon ja muiden biologisten organismien keskinäistä riippuvuutta. Kokemuksissani veden puhdistava, lähes ylimaallinen läsnäolo on avannut tiloja toisenlaiseen, ruumiilliseen ja affektiiviseen tietämiseen. Joen ääret ovat avanneet ymmärrystäni sellaisille maailmassa olemisen tavoille, joissa ihminen ei ole olevaisen keskus, vaan osa monimutkaisia vuorovaikutussuhteita.

Ekofeminismistä puhuttaessa vaarana on hihhuliksi leimautuminen. Leimautumisen uhallakin kysyn: mitä tapahtuisi, jos ekofeminismiin liittyvä henkisyys ja hoiva juurtuisi ympäristöaktivismin ja artivismin muotoihin? Elävät luontokokemukset voivat näyttäytyä taideaktivismin voimana, haluna vaikuttaa ympäristöömme kohdistuviin uhkiin. Hallinnan ja alistamisen muodot, kohdistuivatpa ne luontoon tai marginaalisoituihin ja historiallisesti alistettuihin ryhmiin kuten esimerkiksi naisiin tai alkuperäiskansoihin, rakentuvat suhteessa toisiinsa, samankaltaisten mekanismien sävyttäminä. Lähiympäristöömme – eläimiin, maahan, veteen ja ilmaan – kohdistuvat uhat ovat osa käsillä olevaa globaalia ympäristökriisiä, johon taiteen, kuvien ja aktivismin eri muodoilla voidaan puuttua.

Kotini joki -kuvien äärellä olen pohtinut luonnon hallinnan taustalla olevaa ajatusta järjen ylivertaisuudesta aistimellisen ja ruumiillisen tietämisen kustannuksella. Kuvani herkistävät kysymään, mitä tapahtuu, jos luovumme halustamme hyödyntää ja haltuun ottaa jokemme? Voisimmeko kutsua joen virtamaan olevaisessa – ruumiissamme, hengityksessämme, äärettömässä systeemissä, jonka kaikki partikkelit vaikuttavat toisiinsa? Saattaisiko teknologis-taloudellinen katseemme jokeen kääntyä kohti kohtaamista ja vastuuta? Sallisimmeko joen hoivata meitä, osaisimmeko me hoivata sitä? 

Mari Mäkiranta on taiteen tohtori ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksen dosentti, jonka taiteellinen työskentely on keskittynyt yhteisöllisesti tuotettuun valokuva- ja videotaiteeseen. Mäkiranta on kiinnostunut marginaalisten ryhmien toimijuuden mahdollisuuksista, sukupuolen esittämisen tavoista ja affektiivisista taidemuodoista. Tässä kuvaesseessä olevat valokuvataiteelliset omakuvat liittyvät Mäkirannan tekeillä olevaan valokuvaajan ammattitutkintoon.