Saija Halminen: Moikka kaikille ja tervetuloa kuuntelemaan Lapin yliopiston opiskelijaelämää -podcastin uutta jaksoa. Tällä kertaa äänessä on mää Saija, ja jos et oo vielä kuunnellu meidän ensimmäistä jaksoa, niin mä opiskelen täällä meidän yliopistolla matkailututkimusta ja mulla on nyt viimeinen vuosi käynnissä. Tänään meillä on aiheena aika ajankohtainen ja myöskin tosi tärkeä aihe, nimittäin opiskelijoiden jaksaminen ja suorituskulttuuri. Ja nyt varsinkin näin vuoden loppupuolella vuoden pimeimpään aikaan alkaa monella varmasti motivaatio ja energiatasot olla aika vähissä, ja tää vuosi on ehkä muutenkin ollu omalla tavallaan tosi raskas ja vaikea monille. Ja voi olla, että on ollu vähän hankaluuksia pitää omasta jaksamisesta huolta. Puhutaan myös vähän siitä, kuinka nykyään opiskelijoilta ehkä myös vaaditaan aika paljon, ja voi joutua esimerkiksi tekemään töitä opintojen ohella, ja joissain tapauksissa sitä myös odotetaan ja se vain opiskelijastatus ei ehkä enää riitä. Ja jotta tää ei ois ihan täysi yksinpuhelua, niin mä oon saanu tänne kaksi ihanaa vierasta keskustelemaan ja heti kun mä aloin suunnittelemaan tätä jaksoa, niin nää kaks supernaista tuli ensimmäisenä mieleen. Joten jos haluatte ensimmäisenä vaikka kertoa, että ketä te ootte ja mitä teille kuuluu.

Krista Perälä: Ihanaa, mä en kestä. Tota kiitos kutsusta, oon tosiaan Krista Perälä ja myöskin matkailututkimuksen opiskelija, opiskelen kolmatta vuotta elikkä kandihommat odottelee, tossa ensi kuun puolella käynnistyy ne. Ja niin siinä yksinkertaisuudessaan, se olen minä.

Krista Riekkinen: Joo Ja kiitos kanssa kutsusta. Minä oon Krista Riekkinen ja toisen vuoden matkailututkimuksen opiskelija, ja kyllä on ollu vähän erilainen vuosi kun viime vuosi. [naurua]

Saija Halminen: Ihanaa, että pääsitte paikalle. Tosiaan voidaan aloittaa ensin siitä, että mä tiedän, että te ootte molemmat tosi aktiivisia opiskelijoita ja ootte meidän hallituksessa mukana ja muutenkin tosi sellaisia ahkeria ja aina auttamassa muita. Niin te kuitenkin teette tosi paljon myös koulun ohella, niin onks teillä ikinä tullut mitään semmosia mental breakdown-hetkiä tai mitään tosi vaikeeta ajanjaksoja esimerkiksi siinä, että ajanhallinnasta tai jossain? Ja onks teillä jotain vinkkejä sellaiseen yleiseen jaksamiseen, että miten sellaisista vaikeista hetkistä ehkä pääsis yli tai selvitä tai mitä tahansa tähän aiheeseen liittyen?

Krista Perälä: Mä luulen, tai tää on tällänen hyvä asia oppia jälkikäteen. Että se oikeastaan on parempi, että mitä enemmän pystyy ennaltaehkäisemään tällaisia liiallisia sumppuja arjessa, tai varsinkin kun tänä vuonna on joutunut elämään niin uutta arkea, niin sitten on jotenkin oppinut sen, että ihan kaikkea ei välttämättä tarvii aina tehdä sillä sadalla prosentilla. Että vaikka tää vuosi onkin tuonut paljon enemmän kuormitusta, niin samalla se on myös pakottanut tavallaan jarruttamaan jossain määrin, että ei oo voinutkaan viedä itseään ihan sinne niin kuin äärirajoille.

Saija Halminen: Niin, toi on kyllä totta.

Krista Riekkinen: Tää vuosi on kyllä saanut oppimaan sen, että mitkään asiat, mitä suunnittelet, ei välttämättä toteudu ja semmonen. Asioihin oot laittanut hirveästi energiaa ja sitten joudutaan kuitenkin peruuttamaan, niin se on kyllä aiheuttanut tosi paljon semmosta erilaista [naurua] fiilistä tai sellaista. Ja myös just toi, mitä Krista sano, että ei tartte tehdä sadalla prosentilla. Niin se on kyllä tosi hyvä siinä, että vältetään sitä ultimaattista mental breakdownia ja että antaa itselleen anteeksi, että ei oikeesti aina tartte antaa ihan kaikkea itsestään.

Saija Halminen: Onks teillä vaikee, jos niinkun teillä tulee vaikka jotain kivoja uusia projekteja, niin osaatte sanoa ei vai otatteko te kaiken vastaan, mikä tulee? Vai ootteko te niin kuin, että pystyttekö te silleen pitämään itsestä niin hyvää huolta, että jos te tiedätte, että teillä on jo tosi paljon lautasella ja sit jos tulee jotain, jos joku pyytää teiltä jotain, niin osaatte sanoa ei? Koska mä tiedän, että otan ainakin. Mulle itelleni on todella vaikeata vieläkin, että silleen haluaa vähän niin kuin olla kaikessa mukana ja antaa itsestään kaiken kaikille, mutta se ei vaan oo mahdollista. Niin miten te koette tän?

Krista Perälä: Mä en ikinä sano ei millekään, että se on vähän ehkä osa tätä mun henkilöbrändiä kanssa, että teen kaiken ja otan kaiken vastaan ja toistaiseksi ei olla vielä menty ihan burnoutin yli, lähellä ollaan käyty. Mutta sitten se, että en oo vieläkään oppinut sanomaan ei, sanon vaan ei silloin, jos tuntuu, että on semmonen aihe tai semmonen juttu, mihin omat taidot ei mitenkään riitä ja niitä tilanteitakin on hyvin harvoin, et se ois kyllä hyvä taito oikeesti oppia jossain kohtaa, mutta katotaan nyt. Musta tuntuu, että kaikki projektit, mihin on sanonut kyllä, niin on aina vieny jollain tavalla eteenpäin ja sitten niistä on sillä tavalla hyötynyt tai nauttinut tai tälleen näin.

Krista Riekkinen: Samaistun kyllä tuohon, että ”ei” on todella hankala sanoa, älyttömän hankala. Mutta kuten tässä tulikin jo se, niin kyllä ne mille sanoo kyllä, niin ne monesti antaa paljon, mutta mun kyllä täytyy sanoa, että oon nyt loppusyksystä opetellu sanomaan ei ja se kyllä näkyy heti omassa hyvinvoinnissa. Sen niinkun jotenkin tavallaan oppii ajattelemaan puhtaasti itsensä kannalta, mikä on välillä tosi tärkeä, se helposti unohtuu. Varsinkin kun tulee semmosta, vaikka ei tulisi suoraan ulkopuolelta painetta, tulee kuitenkin vähän semmoinen piilevä paine, että nyt minun pitäisi tehdä näin, että olisin hyvä ihminen [naurua] tai opiskelija tai mitä vaan, niin jotenkin se, että osaa sanoa ei jollekin, niin se ehkä madaltaa sitä ulkopuolista painetta sitten.

Saija Halminen: Ja haastavimpia on kyllä tommoset, missä jollakin toisella on ne odotukset sua kohtaan ja sun suoritusta kohtaan, niin ne tuo ehkä eniten painetta kaikessa hommissa.

Krista Riekkinen: Sehän on monelle, se on tosi iso kynnys vieläkin. Meillähän on yliopistolla tosi hyvät palvelut, että jos tuntuu, että ei jaksa, ei pärjää, niin täällähän kyllä pääsee niin kuin esimerkiksi yths:n kanssa puhumaan, pääsee psykologille. Se on aika vaikeeta, tällä hetkellä entistä vaikeampaa, koska sitä apua haetaan enemmän, mikä on tosi hyvä. Mutta mulle just sanottiin tosi hyvä tällainen esimerkki, että jos sä oot esimerkiksi jollekkin yritykselle töissä ja sit tulee vaan semmonen tilanne, että sä et niinku pysty siihen, niin koska se ei oo sun yritys, tää pätee vähän kaikkiin, että jos on mikä tahansa aihe, niin sä et välttämättä ole vastuussa siitä, vaan se pitäisi ehkä muistaa, että sä oot ite sinun oman elämäsi yritys ja oikeasti se on tärkein juttu. Että pitää huolen ehkä ensin itsestään ja sitten muista, mutta se on todella, todella hankalaa.

Krista Perälä: Hyvin sanottu, että olet oman elämäsi yritys, vaikka painetta tulee monelta taholta. Mutta kyllä se pahin paine on varmasti se oma, itse asettaa ite ihan liikaa painetta monesti.

Krista Riekkinen: Tää oli tää joku sananlasku, en muista, kuka tämän on sanonut, mutta siis että ”älä polta itseäsi loppuun vain pitääksesi muut lämpimänä”, niin se on ihan hyvä sanonta kanssa.

Saija Halminen: Loistava, hyvin sanottu. [naurua] Sitten puhutaan vähän tästä suorituskeskeisyydestä ja suorituskulttuurista, ja ehkä myöskin tämmösestä niin kuin työnteosta opiskelujen ohella. Mä tiedän, että kaikki meistä on ainakin jossain vaiheessa tehnyt töitä opintojen ohella, ja suurimmalla osalla se on ehkä oma päätös, mutta välillä joillain ei vaan ole mahdollisuutta siihen. Ja ehkä niin kun siinäkin on tosi vaikee priorisoida se, että tottakai haluaa sinne työpaikalle antaa kaikkensa, mutta me ollaan kaikki opiskelijoita ja sen opiskelun pitäisi ehkä olla meille se ykkösjuttu. Että se on meidän päätyö tällä hetkellä, mutta sen unohtaa tosi helposti. Niin mimmosia töitä te ootte tehny ja oottekste kokenu, että se on ehkä auttanut teitä eteenpäin vai jossakin tilanteessa ehkä jopa vienyt taaksepäin, eikä pystyis niin kuin täysillä keskittymään siihen opiskeluun? Vai miten te ootte kokenu tän?

Krista Perälä: No mä oon ainakin nuoresta asti oppinut semmosen, että pitää tehdä töitä, tai että vaikka se ei ois se pääasiallinen toimi elämässä, niin kuitenkin on ollu semmonen, että koko ajan jostain varmaan 15 tai 16-vuotiaasta lähtien mulla on aina ollu joku ainakin joku pieni työ siinä ohella. Ja kyllä niinku nyt täytyy sanoa, oon esimerkiksi tehnyt töitä ihan matkailuyrityksille ja sitten ihan puhdasta ravintola-alaa muun muassa tässä yliopisto-opintojen ohella, ja vaikka niin kun totta kai se tuo nimenomaan sitä oikeasti sitä kenttätyötä, jos puhutaan kenttätyöstä, niin sen näkökulmaa tosi hyvin, mutta kyllä niin kun itellä tuli nyt oikeastaan semmonen jollain tavalla ehkä raja vastaan. Että vaikka nauttii siitä uuden oppimisesta ja siitä, että näkee sen, että tekee hyvää työtä, mutta niin tuli jossain vaiheessa sitten nyt syksyllä oikeastaan raja siinä mielessä vastaan, että tajusi, että ei repeä ihan kaikkeen. Tai oikeestaan tullaan taas siihen, ettei voi antaa 100%:a itsestään joka puolelle. Niin sit päätin riuhtaista itseni irti siitä ns. suorittamisesta ja nyt koitan keskittyä opiskeluihin ja nyt siis jättäydyin pois töistä opiskelujen ohella, että teen koulua ja vielä ainejärjestön hommia myös.

Saija Halminen: Varmasti hyvä päätös.

Krista Perälä: Kyllä siltä tuntuu tällä hetkellä. Se tuli aika oikeaan väliin.

Krista Riekkinen: Joo mä oon kans työskennellyt ihan lukiosta lähtien, että se tuli eka silleen, että haluaa säästää rahaa ulkomaanmatkaa varten ja sit siitä vaan tuli vähän semmonen tapa, että aina on oltu koulussa ja oltu töissä ja silleen. Niin nyt tulin tänne, olin siis safarilla töissä pitkän aikaa aina kun tulin ylpälle opiskelemaan ja viimeinen sesonki meni kans silleen, et olin koko sesongin töissä ja samaan aikaan opiskelin. Ja kyllä se onnistu siinä mielessä, kun meillä ei ole mitään läsnäolopakkoa, niin se tosiaan helpotti tosi paljon. Mutta kyllä se myös vei tosi paljon siltä talvelta sitä oppia pois, että mä tein sitten sitä kesällä enemmänkin, että sit siirsin sieltä sitä energiaa muualle, koska kuitenkin sesongissa työnteko on aika raskasta loppujen lopuksi.

Saija Halminen: Toisaalta tosi hyvä, että sitten jos haluaa oikeasti tehdä töitä, varsinkin ainakin männä vuosina joulusesongilla, nyt on ehkä ihan uudet tuulet [naurua] sillä puolella, mutta toisaalta, että sitten pystyy tolleen ajoittaan kesälle.

Krista Riekkinen: Ja se oli kyllä ihan hauskaa tehdä tota koulua kesällä, aika rentoa. Mutta nyt mä oon taas Postilla töissä, kun ei ole sesonkia sattuneesta syystä täällä. Niin oon taas saanut kyllä tottua tähän, että ollaan päivät töissä ja illat ehkä painetaan koulua, niin ihan uudet kuviot taas vaihteeksi.

Saija Halminen: Koetteks te sen niin, että onko opiskelijoilla tällä hetkellä tai nykyään paineita siihen, että katotaanko sitä jotenkin, no ei ehkä huonolla, mutta että jos sä oot vaan opiskelija? Ja koska sitä kun miettii sinänsä, että me ollaan koko syksy töissä koko, anteeksi ei töissä, vaan koko syksy opiskellaan, ja koko kevät opiskellaan, no kesät suurimmat osat on kesätöissä, niin opiskelijoillahan ei oikeastaan välttämättä ole lomaa niin kuin koko vuotena. Ja se oikeasti pidemmän päälle saattaa olla tosi tosi rankkaa, että sun pitäis olla koko aika sellaisessa valmiustilassa. Niin onks teidän mielestä, onks se ihan ok vaikka ottaa kesävapaata ja ei mene töihin vai miltä teistä tuntuu? Et jos vaikka ite, tuntuuko se jotenkin väärältä ajatukselta, että oikeesti pitää sitten vaikka kolme kuukautta kesälomaa, eikä tekisi mitään vai onks se semmonen vaan, että vähän niin kuin normi, että sun on oltava ne kesät töissä?

Krista Perälä: Tää on tosi vaikea kysymys. Mun mielestä jokaisen kannattaa ottaa niitä semmosia pikkulomia pitkin vuotta sen sijaan, että säästää niin kuin kaikki jonnekin kesälle tai tälleen. Että se on parempi, että sä annat itsellesi hengähdystaukoja pitkin vuotta. Että mulla ainakin on siis lauantai semmonen me-day, että silloin mä en vaan saa tehdä yhtään mitään, niin se on semmonen, että silloin ei tehdä yhtään mitään. Ja silloin ei myöskään saa syyllistää itseään siitä, ettei tehnyt yhtään mitään. Että sillon just voi nähdä kavereita ja syödä ja kattoo Netflixiä ja käydä pitkässä suihkussa ja vaan olla ja se tulee. Auttaa sit jaksamaan, että kerran viikossa on tällänen päivä, jolloin ei tehdä yhtään mitään.

Krista Riekkinen: Ja toi on mun mielestä tosi hyvä just, että ei syyllistä itseensä siitä, koska sehän on, et jos sulla on yksi päivä viikosta vapaata, niin se on ihan sallittua. [naurua]

Krista Perälä: Ja kyllä toi ehdottomasti. Kuitenkin jatkuvasti puhutaan, että pitäis tavallaan sisällyttää siihen omaan arkeensa myös niitä lepohetkiä, mut se helposti unohtuu. Tai sit siinä helposti käy niin, että tulee se, että joo, että tää on minun vapaapäivä ja sit se vapaapäivä menee siihen, että mulla olisi kyllä oikeesti tota ja tota tehtävänä, niin se on tosi hankala unohtaa. Niin, siinäkin on niin paljon jotenkin sellaista ristiriitaisuutta, että tavallaan se on tosi, ehkä se kuvaa tätä tilaa siinä mielessä, että ehkä tai itse ainakin näen rohkeana vetona, jos uskaltaa pitää sen kesäloman, niin se musta kertoo aika paljon siitä, miten nykymaailmassa ajatellaan.

Saija Halminen: Niimpä, se on ihan totta. Onks teillä sitten jotain, Krista mainitsi, että sillä on lauantaisin me-time, niin onks teillä jotain konkreettisia vinkkejä, jos teille tulee ihan semmoinen hirveä väsymys ja uupumus tai ihan muuten vaan viikolla? Niin miten ylläpidätte jaksamista ja erityisesti näin loppuvuodesta, kun täällä Lapissa ei ole enää hirveästi tätä päivänvaloakaan? Mä oon itse ainakin tänä vuonna huomannut sen erityisesti, kun ei tullut lunta heti niinku viime vuonna tuli lokakuussa, niin on ihan sairaan pimeetä. Niin nyt oikeasti huomaa sen, että ei ehkä jaksa ihan niin hyvin kuin normaalisti. Niin onks teillä jotain semmosia, mitä tykkäätte tehdä tai miten ylläpitää sitä teidän jaksamista?

Krista Perälä: Mä itseasiassa viime viikolla palasin mun hyvin rakkaan harrastuksen pariin ja menin takaisin tanssitunneille kun koronakin sen salli. Niin hyppäsin sitten takaisin sen pariin ja se jotenkin tekee niin hyvää. Tottakai ihmisen perustarpeita kun aletaan käymään, niin puhutaan aina myös liikkumisen tärkeydestä tai vaikka ulkoilun tärkeydestä, mutta ihan mikä tahansa se harrastus onkin tai joku tämmönen tekeminen, joka ei liity mihinkään velvollisuuksiin, niin mikä tahansa se onkin, niin mä sanon, että sitä kannattaa tehdä, joku mikä oikeasti sytyttää sinut.

Krista Riekkinen: Kyllä ulkoilu ja liikunta on tosi semmoisia henkireikiä, että niitä kannattaa tehdä. Ja mullakin jos päivät saattaa olla semmosia, että on hirveesti kaikkee hommaa, niin mä en aikatauluta ikinä mitään. Jos tuntuu, että nyt se tuntuu liian raskaalta, vaan ne on semmosia, tänään nää ja nää hommat pitäisi saada tehtyä, mutta ne tehdään silloin kun siltä tuntuu. Että ei oo mitään pakkoa saada tehtyä, et jotain tähän ja tähän aikaan mennessä. Että se on vähän semmonen, et sitten kun susta tuntuu, niin tekisitkö nämä asiat, jos on oikeesti semmonen tosi, tosi paha päivä, niin sitten se on vain suklaata ja Netflixiä ja anna vaan olla, mene lämpimään suihkuun ja kääryiydy viltteihin ja anna olla.

Krista Perälä: Niinpä.

Saija Halminen: Se just, että antaa joskus ittensä luovuttaa.

Krista Perälä: Niinpä!

Saija Halminen: Se on oikeasti tosi tarpeellista, niin kuin ne tietysti ainakin mulla tulee, että jos mä oon kattonu 7 tuntia putkeen Netflixiä, niin tulee ehkä vähän sellainen, että tässä ois voinut tehdä jotain järkevämpääkin. Mutta sitten toisaalta kun taas palaan siihen, että oisko ne asiat pakko tehdä just nyt, että välttämättä se et jos sä otat sen muutaman tunnin vapaata, niin se ei kuitenkaan vaikuta niihin sinänsä sun suunnitelmiin mitään. Että luultavasti sä ehdit tehdä ne joku toinenkin kerta, et just semmonen, pitää olla armollinen itselle.

Krista Riekkinen: Itsensä syyllistäminen ei kuitenkaan auta mitään, koska sä et saa sitä aikaa takaisin. Niin sit ei oo mitään hyötyä, sä vaan käytät sun energiaa siihen, että sä oot silleen, että mikset sä tehnyt tätä, mutta ei johda meitä mihinkään, sit vaikka syö suklaata ja kattoo Netflixiä. [naurua]

Krista Perälä: Ja toikin, mitä sanoit, että sulla tulee semmonen, ettei välttämättä oo mitään sellaista tiettyä aikaa, et on pakko tehdä tähän mennessä. Niin mulle henkilökohtaisesti on hankala se, mitä monesti näkee, varsinkin meidän reippaat yliopisto somettajat [naurua] niin näkee, että teistä monella on sellainen selkeä rytmi, että opiskellaan vaikka yhdeksästä viiteen tai kahdeksasta kolmeen. Mikä se sit saattaakin olla, niin se ei sovi mulle yhtään. Niin sitten tavallaan kun näkee niinkun ympärillä sitä, että muille ehkä sopii semmonen tarkempi aikataulutus, niin muistaa sen, että sitten jos itsestä tuntuu, että ei se toimi itselleni, sitä ei välttämättä tarvi tehdä. Välillä se on hankalaa, mutta itse koetan muistaa sen, että tekee sen yhden jutun silloin kun tulee se hetki, että nyt mä painan tästä läpi.

Saija Halminen: Joo ja koska kaikille ei todellakaan sovi samat asiat, et jotkut tykkää tehdä hommat aamulla ja jotkut tekee ne yhteltätoista illalla, mut se on vaan, että se vähän, se tulee sitten jossain vaiheessa kun tulee.

Krista Riekkinen: Ja muilta on hyvä ottaa näitä vinkkejä omaan tekemiseen, mutta ei kannata pakottaa niitä. Et jos sä näät, et joku on tosi tosi hyvä kaikessa tai tekee aktiivisesti kaikkea ja sit sä yrität sen rytmiin itseesi laittaa, niin se ei välttämättä oo ihan oikea tapa, kannattaa ettiä ne omat rytmit ja tavat kanssa.

Saija Halminen: Kyllä. Mitä te odotatte ensi vuodelta? Tää vuosi on ollut niin outo, niin onks teillä niin kun millasilla fiiliksillä te nyt lopetatte tän syksyn ja mitä mietteitä ens vuodesta?

Krista Perälä: Mä en usko, että sinänsä mikään muuttuu siinä, että vuosinumero vaihtuu. Mutta nyt ehkä vähän sitä, että tilanteeseen tulisi joku selkeys, että ehkä, että kuinka kauan ollaan tässä tilanteessa vielä ja tämmöisiä asioita. Että ite oon lähdössä Japaniin vaihtoon, niin toivoisin, että se vaihto toteutuu. Toistaiseksi ei ole peruuntunut, niin katotaan, miten käy, mutta sitä odotan totta kai ensi vuodelta. Ja siellä kyllä se opiskelukulttuuri kanssa on ihan erilainen, että kun ollaan kahdeksasta neljään ja kaikki tunnit on pakollisia, niin siellä tulee sitten taas ihan uus rytmi itelle.

Krista Riekkinen: Itse odotan ehkä sellaista varmaan semmosta hyvin opiskelutiivistä ensi vuotta. Tai just se, että on ollut niin monessa mukana, niin ei oo ehkä pystynytkään sitten niin täysillä keskittymään siihen tai orientoitumaan siihen oikeasti kokopäiväiseen opiskeluun. Niin sitä odotan ja sit myös sitä, mitä nyt on koittanut tosi paljon itselle painottaa, niin semmonen armollisuus itselle ja semmonen, että muistaa tavoitella semmosia asioita, joita ite oikeesti haluaa. Eikä semmosta, mikä tuntuu, että pitäisi tehdä. Niin ne on semmosia, muun muassa se, että harrastaa just niitä rakkaita harrastuksia tai lähtee vaikka käymään vaelluksella tai mitä nyt sitten pystyykään sitten.

Saija Halminen: Hei kiitos teille, että pääsitte tänne juttelemaan ja toivottavasti tästä löytyy muillekin jotain vinkkejä ja muistakaa se, että tää on ollut kaikille tosi outo vuosi. Ja jos nyt tuntuu siltä tai tuntuu jotenkin raskaammalta kuin vertaa vaikka edellisiin vuosiin, niin se on ihan ok. Meillä on kaikilla sama tilanne ja toivottavasti tää loppuu jossain vaiheessa, päästään ehkä takaisin siihen tuttuun ja turvalliseen. Mutta ennen sitä, niin täytyy muistaa pitää itsestään huolta ja pitää myöskin muista huolta, mutta ehkä pitää vielä enemmän sen oman itsensä etusijalla.

Krista Perälä: Niinpä.

Krista Riekkinen: Kyllä.

Saija Halminen: Kiitos teille!

Krista Perälä: Kiitos!

Krista Riekkinen: Kiitos!

Saija Halminen: Ja kiitos kaikille kuuntelijoille ja meillä tosiaan jatkuu podcastit ensi vuoden puolella, joten palaillaan asiaan sillon. Moikka!