Alina: Heipä hei ja tervetuloa kuuntelemaan Opiskelijaelämää -podcastia! Tällä kertaa täällä on äänessä KTK:n opiskelija, somettaja Alina ja tänään meillä on aiheena opiskelijaelämän expectations ja reality, ja tänään mul on vieraana Sara täällä. 

Sara: Moi vaan kaikille.

Alina: Sara on mun opiskelukaveri mut myös joukkuekaveri vapaa-ajalla. 

Sara: Ja Alinahan oli mun tuutori myös fuksivuonna. 

Alina: Mä oon tuolta Jodelista nyt kysynyt olettamuksia opiskelijaelämästä ja myös et jos on jo opiskelija, niin mitä oletuksia oli ennen opiskelujen alottamista. Ja aika monta kertaa täällä on nyt tullu esille tämmönen rahakysymys, että… no täs on muun muassa sanottu et kellään ei oo rahaa. Mitä sä oot Sara tästä mieltä?

Sara: No ite kyllä kans kuvittelin ennen kuin opiskelijaelämä alkoi, et ois koko ajan pula rahasta ja se ois tosi iso ongelma. Mut nyt on huomannu, et se on ehkä enemmän itestä kiinni, et kyllä minun mielestä yllättävän leveesti pystyy opiskelijaki elämään pelkästään noilla tuilla ja lainoilla, plus sitten suurin osa varmasti käy kesätöissä ja muitakin töitä saattaa tehdä. 

Alina: Joo mä oon kyllä ihan samaa mieltä, että itestä se on eniten kiinni. 

Sara: Et ite on rahapulassa aina vaan sen takia, et on ite menny sössimään ja elämään yli varojen [nauraa] tai silleen, et kyllä pitäis ihan hyvin rahojen riittää jos kesät jaksaa tehä töitä. 

Alina: Tai sitte ite on tehny, että en oo oikeen kesällä lisänny töitä, mut oon ympäri vuoden sillee aika orjallisesti töissä. Mut sit on toisaalta kesällä saanu olla vähä rennommin. 

Sara: Niinpä. Ja riippuu kans paljon, että miten haluu asuu ja missä, ja minkä kokosessa kämpässä vaikka, et jos siitä on valmis pikkasen nipistää nii pitäis kyllä pärjätä ihan hyvin. 

Alina: Joo niinpä. Asunnolla voi kuitenki muutaman sadan, 200-300 euroa säästää tai elää vähän kalliimmassa asunnossa. 

Sara: Kyllä. 

Alina: Mennäänkö seuraavaan?

Sara: Mennään seuraavaan. 

Alina: Täällä on: "luulin että yliopistossa pitäis olla jotenkin yli-ihminen, että pärjää." Perään että "lol" [nauraa]. 

Sara: [Nauraa] Tuo on kyllä nii väärin ku voi vaan olla! Siis ei todellakaan pidä olla yli-ihminen. Iteki ehkä ajatteli itestä, että enhän minä tuu pärjäämään missään yliopistossa, et siellä on kaikki tosi fiksuja. Niinku kaikki onkin, mut kyllä täällä ahkeruudella jo voi pärjätä tosi hyvin. 

Alina: Tai jos ei oo ahkera, niinku minä [naurua], niin siitäki selviää. 

Sara: Siis kyllä. 

Alina: Kunhan on semmoinen ala, mistä tykkää ja mikä ehkä palvelee omia vahvuusalueita, niin kyllä sitä aina pärjää, jos ei hyvin nii sit huonosti. 

Sara: Siis tosi usein tuntuu, että on ihan pihalla ja hukassa ja ei ymmärrä mitään, mutta kyllä se siitä sitten, ei ne kaikki muutkaa ymmärrä aina. 

Alina: Nii sitä vartenhan niitä kirjoja luetaan. 

Sara: Nii luetaan. 

Alina: Joo, okei tääl on… Muistetaan et tää lähde on nyt Jodel! Eli täällä on vähä tämmöstä negatiivissävytteistä... 

Sara: Totta kai. 

Alina: "Luulin että opiskelu ois kivaa", täähän on ihan…

Sara: No en tiedä kuka luulee, että opiskelu on kivaa [nauraa]. 

Alina: Seki on varmaa vähän siitä kiinni, että opiskeleeko ihan omaa alaa. 

Sara: Nii ja eihän mikään, eihän työt tai opiskelut tai mitkään velvollisuudet nyt oo aina kivoja. Mut kyllä tää mun mielestä ainaki yllättävän kivaa! Ite luulin et tää ois kamalaa ja vaikeeta, mut kyllä täällä on hyvin viihtyny ja tykänny opinnoista. Mut ei todellakaa kivaa aina. 

Alina: Okei tää on Sara ehkä nyt sulle: "Luulin että yliopistossa istutaan nurmikolla puiden katveessa opiskelemassa yhdessä kavereiden kanssa, ja kävellään ympäri kampusalueen puistoalueita ruutuhameessa kahvimuki kädessä ja oppikirjaa sylissä puristaen." Mp tästä?

Sara: No me ku ollaan luokanopettajaopiskelijoita, nii me kävellään räntäsateessa tuolla metsässä tuulipuvussa, yhdessä kavereiden kanssa, no se on totta. 

Alina: Mietin vaa ku sä oot käyny siellä Jenkeissä pyörähtää, nii oliks siellä tämmöstä?

Sara: En kyl, me käytii vaa nopeesti Yalessa ja Harwardissa pikavisiitillä, nii ei sielläkää ollu tollasta yhtää. Ihmiset vaan hiihti siel nopeesti paikasta toiseen, ei siel hirveesti hengailtu missään puistoalueilla, mut siel kyl oli niitä puistoalueita, täällä ei ehkä. 

Alina Onhan meillä Takametsä. 

Sara: Meil on se Takametsä jep. 

Alina: Täällä ehkä toi hengailu tapahtuu enemmän tuossa Loviisassa. 

Sara: Nii, meillä ei oo hirveesti kelejä täällä hengailla pihoilla. 

Alina: Muistamme Lapin olosuhteet! No tääl on taas "aattelin et opiskelijaelämä ois ihan ** ja köyhää" mutta hän on laittanu myös sen todellisuuden tähän, että "mulla on ollut ihan superhauskaa, opiskella jaksaa vaikka kuinka paljon, kun on itseä kiinnostava pääaine." Tää on vähän samaa mitä tossa juteltiinki. 

Sara: Toi on totta, hauskaa ainaki ollu tässä. 

Alina: Ihan myös opiskelujen osalta, ei pelkästään vapaa-aika. 

Sara: Etenki meidän opinnot on tosi hauskoja. 

Alina: Joo. 

Sara: Välillä. 

Alina: Tää on hyvä. "Mä taas oon hyvällä tavalla yllättynyt, miten lapsimielistä porukka on ollu yliopistossa. Odotin sellaisia vakavan asiallisia aikuisia, ja ylipäänsä sitä, et aikuisuus on tylsää ja hirveetä ja siihen viel joku yliopisto-ylimielisyys päälle." 

Sara: Tohon voin kyllä ehkä samaistua. Oletin kans et täällä ois tosi asiallinen ja aikuismainen meininki, mutta täällä onki ihan älyttömän hauskoja tyyppejä, joiden kaa voi heittää paljon vitsii ja pelleillä, ainaki meiän luokanopettajaopiskelijoissa, en oo sit muihin paljoo tutustunu. 

Alina: Nii, toki muistetaan et tää on meidän omasta näkökulmasta nää vastaukset, mut väittäisin et yliopisto-ylimielisyys on myytti. 

Sara: Joo todellaki. 

Alina: Sit tääl on vähän tämmönen haikeampi ehkä. "Luulin että sais kavereita, mut tuntuu kyllä tosi ulkopuoliselta." Mä ite mietin, että varmasti toi korona varmaa on vaikuttanut tähän, että ei oo välttis päässy ryhmäytymään tai tutustumaan porukkaan. 

Sara: Me ollaan oltu nii onnekkaita, et ollaan aloitettu opinnot ennen koronaa, et sillon päässy ainaki hyvin [ryhmäytymään] – no en voi tietysti sanoo et kaikki – mutta varmasti enemmän mitä nyt. Ja tollasia kyl etenkin Jodelissa välillä on, et puhutaan ettei oo löytäny kavereita, tai tuntuu et korona-aikana on ollu enemmän tollasia viestejä, mikä on tosi harmi. 

Alina: Joo meillä oli kyl silleen hyvä et ehdittiin tutustuu enemmän porukkaan, mä oon siis ite viidennellä vuodella, nii muutamakin vuosi siinä hengailla ja pyöriä milloin missäkin. Ja sit ku tuli se korona, nii oli jo olemassa se porukka, millä tehdä niitä koronaystävällisiä asioita myös. 

Sara: Niinpä. 

Alina: Yks tämmönen olettamus on myös et yliopistossa vaan biletetään, mites Sara? Ootko samaa mieltä?

Sara: No ei täällä nyt vaan biletetä, mut kyllähän täällä jotkut bilettää tosi paljon ja jotkut vähän vähemmän, se on tosi yksilöllistä. Kyllähän täällä jos tykkää bilettää, nii täällä on tosi hyvät mahdollisuudet siihen. 

Alina: Mut sitte varmasti on satoja, tuhansia jopa, ihmisiä ketkä on käyny yliopiston, eikä ole bilettänyt kertaakaan, ja aivan samanlaiset paperit sieltä tulee ulos, ehkä jopa paremmat joissain tapauksissa.

Sara: No joo todennäköisesti [naurahtaa]. 

Alina: Ja paljon on kaikkia muitakin tapahtumia, esimerkiksi on sitä hyvinvointipassia, millä voi käydä urheilee. 

Sara: Ite en oo kokenu minkäänlaista painetta missään vaiheessa et ois pakko bilettää paljon ja käydä joka tapahtumassa, et ihan oman fiiliksen mukaan pystyy kyl menee. 

Alina: Sit olki muutama tämmönen kommentti aikuisuuteen liittyen, että oletetaan, et yliopistossa ihmiset on aikuisia ja myös osaa käyttäytyä sen mukasesti. Niin, no, kyllähän tääl yli 18 vuotta ollaan, mut sen iän ylittäneet tietää et ollaanko sitä aikuisia. 

Sara: Itseasiassa vasta tuossa psykan kurssilla käsiteltiin näitä ihmisen ikävaiheita, nii 25 mielletään vielä nuoreksi. Tai nuoreksi aikuiseksi, tai semmoseksi myöhäisnuoruudeksi, ja ite täytän just 26 tammikuussa, eikä yhtään tunnu olo aikuiselta eikä kyllä jutut tai, mitkään kavereiden kaa hengailutkaan kovin aikuismaisia oo [nauraa]. 

Alina: Ehkä ulospäin saattaakin näyttää siltä. Itellä ehkä toi viime vuosi, ku oli etäopiskeluaika, nii tein paljon opettajan sijaisuuksia, nii sen jälkeen tuli semmonen vastuullinen aikuinen -olo ja vähä jääny se päälle, vaikka nyt en nii paljoa sijaisuuksia enää tänä vuonna tehny ku on lähiopetus alkanu. Mut joo kyllähän se, jos miettii et suoraan lukiostaki tulee yliopistoon tai muutamanki vuojen vaa pitää siin välissä nii on sitä aika nuori vielä ku sen alottaa. 

Sara: No on, ja sit ihmiset on erilaisia, jotkut on tosi aikuismaisia ja jotkut ei, eikä tarviikkaa varmaa ollakkaan. 

Alina: Niinpä. Ja tarviiko sitä olla koskaan?

Sara: No nii. 

Alina: Siis kyllähän se aina semmonen kiva pieni pilke silmäkulmassa, nii tekee elämästä vähä... 

Sara: Arki sujuu paljon kivemmin. Mul on täs tämmönen oletus, et yliopistossa ei tulis skippaamaan yhtään luentoja tai muitakaan läsnäoloja, varmaan, tai kuvitteliko sen ennenku… Ite ehkä kuvittelin, et sit käyn ahkerasti enkä lintsaa ikinä ja teen kaiken tosi hyvin, mut ei se aina oo mennyt ollenkaan sillä tavalla. 

Alina: Mulla taas tais mennä vähän päinvastoin, et olin kuullu huhuja semmosesta ku akateeminen vapaus, mikä ehkä joillaki aloilla on ihan legit juttu, mut täällä meidän luokanopettajapuolella siitä ei oo kyllä kuultu hirveästi, et just aattelin et voin ite aikatauluttaa opiskelua ja ei iha jokasella luennolla tarvii olla, mut olin väärässä. 

Sara: Joo meillä on kyllä, ku meillä on niitä monialasia opintoja, nii meil on aika tiukkaa, et pitää olla paljon paikalla. Ja tosi paljon läsnäoloa, mikä on itelleni tosi hyvä, koska en oo semmonen itsenäinen opiskelija ollenkaan.

Alina: Joo sama. Ja toisaalta monesti on helpompi vaan mennä sinne paikalle ku alkaa korvaamaan niitä läsnäoloja jotenkin. 

Sara: Nyt korona-aikana oppinu arvostaa sitä lähiopetusta ja jos on vaihtoehto, että meneekö luennolle vai kattooko kotona, nii kyl sinne mieluummin menee et pääsee ihmisten ympärille. Mut sillon ekoina vuosina nii ei me kyllä ikinä menty jos oli mahdollisuus kattoo luentotallenne tai kattoo se luento kotona aamulla sängyssä peiton alla nii, kyllä se kodin yleensä valitsi. On muuttunu paljon asiat. 

Alina: Edelleenkin on ihan kiva et on vähä molempia. 

Sara: Kyllä ehottomasti. Tääl on tämmönen ”omillaan asuminen on mahtavaa”, mutta en tiiä, Suomes kyl aika moni on asunu jo omillaan ennen korkeekoulua. 

Alina: Nii riippuu vähä et millon sen alottaa, jos sä meet suoraan lukiosta nii mitä todennäkösimmin muutat ehkä ekaa kertaa omilleen. 

Sara: Nii totta, itel oli välivuosia, nii jotenkin ei oo yhistäny sitä korkeakouluu ja omillaan asuminen… tai sillee se ei oo mikää juttu ku oli asunu jo pitkää yksin. 

Alina: Joo mul oli vähä sama et se oli jo tuttu juttu. 

Sara: Mut miun mielestä omillaan asuminen on mahtavaa oletuksena, pitää täysin paikkaansa, onhan se. 

Alina: On se kyl kivaa et on omaa rauhaa ja...

Sara: Kyllä. Muutamia pikkujuttuja, et ei oo esimerkiksi aina lämmintä ruokaa ku tulee töistä tai koulusta tai mistä lie kotiin valmiina, niinku saatto porukoilla ollaki, mut ne on nii pienii juttuja ehkä.

Alina: Joo tuo on kyllä, mut onneksi ylpältä saa melkeen aina ruokaa. 

Sara: Jep ja tosi hyvää ruokaa. Päivän kohokohta pääsee täällä syömään. 

Alina: Monest sanonu nii paras ruoka on se mitä ei tarvii ite tehä. Ja joku meidän fukseista, eli teidän vuosikurssilta sillon fuksivuonna sano, oli että, kyllä teidän tuutorien pitäis vähän pyykinpesuakin opettaa, ku äiti on aina pessy nii, ei tiiä miten se homma toimii. 

Sara: Nii semmonen kotitalouskoulu fuksivuonna, et harjotellaan näitä.

Alina: Tieteellisen kirjottamisen perus, et onks se se… tai joku tämmönen kurssi missä harjotellaan perusjuttuja, tieteellistä kirjottamista, nii oiski sit tämmösen yksin kotona asumisen perusteet. 

Sara: Kotitalouden hallinnan perusteet [nauraa]. No yks mikä ehkä vaikutti omilla asumiseen, ku monet on tullu tänne Lappiin opiskelee tosi kaukaa, nii ehkä jos täällä sattuu jotain, nii on tosi kaukana siitä avusta, mitä on ehkä ennen saanu. Esimerkiksi jos auton kanssa sattuu jotai, nii iskä on tosi kaukana ja joutuu sit ite täällä miettimää, että miten hoitaa tilanne. Et ehkä siinä mielessä ku me ollaan nii hirveen kaukana. 

Alina: Toi oli muuten kans yks oletus, mikä tuli ilmi tuol Studia-messuilla, ku oltiin esittelemässä Lapin yliopistoa, että Lappi on hirveen kaukana, ja osittain se on varmaa ihan tottaki, vai mitä? 

Sara: No onhan se kaukana. Ei siihen oo vastaan väittämistä. 

Alina: Sara on siis, mistä, Itä-Suomesta?

Sara: Joo Savonlinnasta, sinne on 600-700 kilometriä täältä ja kyllä se painaa aika paljon se välimatka, mut oon valmis elämään sen asian kanssa koska viihdyn täällä nii hyvin ja tykkään Lapista ja meiän koulusta.

Alina: Mut sit taas jos asuu esim. pääkaupunkiseudulla, nii lentää oikeesti tunnissa tänne tai jossakin siinä hujakoilla, nii se on kyl aivan naurettavan lyhyt matka eikä ne lennot oo kalliitakaan, et jopa saattaa halvemmalla saaha ku junamatkan. Tai sit jos on junamatkoja, nii siinähä on hyvää aikaa ku ei oo muutakaan tekemistä, eikä nettikään kunnolla toimi nii tehä vaikka kouluhommia. 

Sara: Nimenomaan. Se on aika paljon asenteesta kiinni, tykkääkö vaikka ajaa autolla ja matkustaa ja näin, et jos semmone on iha hirveetä, nii sit ei ehkä toimi. Mut Lappi on myös siinä mieles hyvä, et tänne jos kutsuu kavereita tai perheenjäseniä kylään, nii tosi moni innostuu et ”jes Lappiin lomalle” ja ne tykkää tulla tosi mielellään tänne. Ku ei tämmösissä, ei Lapissa tuu välttämättä käytyy ja tää saattaa olla tosi vieras paikka monelle nii kaukana. 

Alina: Ja toki, Lappi on nii kaukana, nii mistä se on kaukana. Tästä on aika lyhyt matka esim. tuntureihin, Pyhälle Leville, laskettelemaan viikonloppulomille ja... 

Sara: Ruotsin rajalle [nauraa].

Alina: Ulkomaille [nauraa]. Norjaankaan ei mikkään oo, ainaki lyhyempi ku etelästä matka. 

Sara: Ja Ouluhan on tosi lähellä, Ouluhan on tosi iso kaupunki. Mitä sinne menee junalla, pari tuntii? 

Alina: Joo junalla pari, kaks ja puol tuntii ehkä. Nii. Kaikki on suhteellista. 

Sara: Kaikki on suhteellista, kyllä. 

Alina: Okei. Oliks meillä jotain muita vielä? 

Sara: Onks meillä itellä ollu mitää oletuksia?

Alina: Sen mä muistan et joskus lapsena oon miettiny, että miten joku jaksaa viis tai kuus vuotta opiskella vaan yhtä juttua? 

Sara: Joo siis, tai ei ees lapsena, vaa toi oli itelleni aika pitkään ajatus, et ei haluis korkeekouluttautuu, koska se on nii pitkä aika. 

Alina: Mut tää on kyllä menny nii nopeesti tää aika, aivan liian nopeesti, mä en haluu et tää loppuu vielä. Ehkä siks mä oon päätynykki luokanopepuolelle, koska tääl ei opiskella vaa yhtä asiaa, vaa tää on tosi monipuolista, et käydään ne kaikki eri aineet läpi. 

Sara: Nii ehkä siks se on tuntunu nii nopeelta tää aika. Tuntuu just ihan samalta, että voi ku ei loppuis vielä ja oispa vielä enemmän vuosia jäljellä että, näitä vuosii ei kuitenkaa ikinä saa takas. 

Alina: No hei otetaan tähän loppuun vielä semmonen, minkä mun oma lukio-opettaja sano, tai just jäi myös itelle oletukseksi se, eli ”opiskeluelämä on elämän parasta aikaa”. Mp Sara tähän?

Sara: No en kyllä sanos, en, ei miun mielestä mikään aika oo elämän parasta aikaa, mun mielestä elämä on elämän parasta aikaa [nauraa]. 

Sara: Siis miun mielestä lukio, siel oli ihan sairaan hauskaa, yläasteella, ala-asteella, välivuodet oli tosi hauskoja, ja nyt on edelleen, ei mikää aika miun mielestä oo ylitse muiden. Mutta voin, jos joku miettii et haluuko korkeekouluttautuu tai yliopistoon, nii kyllä suosittelisin, että on kivoja vuosia ollu. 

Alina: Joo no nyt ku sanoit, nii kyllä mullaki ollu aika hauskaa myös ennen opiskeluvuosia, et me ollaan varmaan molemmat semmosia ihmisiä, et me ollaan tyytyväisiä kaikkeen. 

Sara: Meil on aina hauskaa. 

Alina: Mutta, kyllä nää on tosi ainutlaatuisia vuosia, et on osa tämmöstä isoa yhteisöä, ja tuntee paljon oman ikäisiä ihmisiä ja silleen. 

Sara: Tähän on ehkä helpompi vastata sitkun on ollu vaikka kymmenen vuotta työelämässä. 

Alina: Et mä haluun takas sinne yliopistoon. 

Sara: Et sit ehkä aattelee et opiskeluajat on parasta aikaa, mut nyt ku on vielä opiskelija, ei oo ollu muita ku opiskelu- tai kouluaikoja takana, nii vaikee miettii. 

Alina: Nii. No, jäämme selvittämään tätä arvoitusta ja palaillaan sitte kymmenen vuoden päästä ku me tiietään tähän vastaus. Kiitos ku kuuntelitte tänään tätä podcastia ja painahan peukkua ylös, jos tykkäsit tästä ja kommentoi omat oletukset ja expectationsit ja realityt, jos tulee mieleen jotain mitä ei tullu tässä vastaan. Ja tää oli tosiaan vaan tästä näkökulmasta vaan luokanopettajaopiskelijoina ja yksityishenkilöinä, eli ei todellakaan koske kaikkia, mut näillä mennään tällä kertaa. Noniin, kiitos ja hei hei! 

Sara: Heippa!