Saija: Moikka, ja tervetuloa kuuntelemaan Lapin yliopiston opiskelijaelämää -podcastia. Tänään meillä on aiheena, että miltä tuntuu elää kahden kodin välillä. Lapin yliopistossa on noin 4 000 opiskelijaa, vähän reilut, ja yli puolet opiskelijoista tulee kuitenkin Pohjois-Suomen ulkopuolelta. Monille Rovaniemi voi olla paikkana ihan tuntematon, ja esimerkiksi silloin kun mä tänne muutin niin en Rovaniemestä ihan hirveesti kyllä mitään tiennyt, ja tämä ehkä välttämättä ole monelle se ensimmäinen mihin hakea opiskelemaan sitten kun haut on edessä. Rovaniemi ei kuitenkaan ole mikään perähikiä jossain kaukana Jumalan selän takana, vaan esimerkiksi Helsingistä matkaa tänne on reilut 800 kilometriä, mutta esimerkiksi lentämällä tänne pääsee puolessatoista tunnissa, ja itse tykkään noista junista jotka kestää kyllä kauan. Se on yleensä se 8 tuntia, mutta näin muutaman vuoden kokemuksella siihenkin on kyllä tottunut hyvin. Mun mielestä tuon pitkän välimatkan takia ei todellakaan kannata jättää hakematta tänne, ja kaikki joiden kanssa mä oon tästä asiasta puhunut on ehdottomasti sitä mieltä, että Lappiin päätyminen on ollut elämän yksi parhaista asioista, ihan sama onko se sitten tapahtunut vahingossa vai onko se ollut ihan suunnitelmien mukaisesti. Täällä on niin paljon semmoisia asioita mitä mun mielestä muualla Suomessa ei voi kokea. Mutta miltä sitten tuntuu jättää koko se turvallinen elämä taakse ja muuttaa oikeesti esimerkiksi 800 kilometrin päähän kodista ja ystävistä? Mulla ainakin on vähän semmonen fiilis että elämä on jakautunut kahtia, että on todellakin kaksi eri kotia: toinen on täällä Rovaniemellä, ja toinen on sitten Etelä-Suomessa. Välillä se elämä kahden kodin välillä on todella raskasta ja yleensä aina Rovaniemellä saattaa iskeä tosi kova koti-ikävä sinne etelän puoleen, mut sitten taas etelässä ei malta odottaa että pääsisi takaisin Lappiin. Tänään meillä on täällä keskustelemassa minä, eli Saija, ja mä oon viimeisen vuoden matkailututkimuksen maisteriopiskelija ja alunperin olen kotoisin Lohjalta, mutta ennen Rovaniemelle muuttamista asuin Helsingissä. Mulla on täällä vieraana tänään Suvi, joten haluatko esitellä itsesi?

Suvi: Joo, eli mä oon tosiaan Suvi, neljännen vuoden oikeustieteen opiskelija täällä Lapin yliopistossa. Mä oon myös kotoisin Lohjalta ja suoraan Lohjalta muutin sitten Rovaniemelle opiskelemaan silloin vajaa neljä vuotta sitten, ja nyt viime syksynä muutin Helsinkiin, eli me tehtiin tämmöinen läpsystä vaihto, että vuosi ehdittiin samaan aikaan täällä asua ja sitten mä lähdin Helsinkiin.

Saija: Miten sä Suvi alunperin päädyit Rovaniemelle opiskelemaan silloin kun yhteishaut tuli? Oliko Rovaniemi sulle ensisijainen vai mitä sä olet tänne päätynyt?

Suvi: No siis vähän niin sanotusti jouduin, niin kuin mä aina sanon. Eli mä hain ykkösenä Turkuun. Mä en ollut aluksi laittamassa edes mitään muita vaihtoehtoja, mä olin idiootti ja olin laittamassa pelkän Turun siihen yhteisvalintaan mihin pystyi pistämään vaihtoehdoksi silloin myös Joensuun tai Rovaniemen. Mutta sitten mulle puhuttiin onneksi järkeä ja mä sitten ruksitin sinne myös Joensuun ja Rovaniemen tässä nimenomaisessa järjestyksessä, koska katoin vain että mikä on lähempänä kotia, etelää, että en edes selvittänyt kouluista mitään. Mulla ei ollut mitään hajua kummastakaan yliopistosta, kummastakaan kaupungista sen enempää, koska mä olin sitä mieltä että vaikka pääsisin niin mä en lähde. Että jos mä pääsisin muualle kuin Turkuun niin mä en lähde. Mutta sitten Rovaniemi sieltä napsahti, että ei riittänyt pisteet Turkuun eikä Joensuuhun. Ensin siinä vaiheessa kun tuli tieto että pääsin Rovaniemelle, niin totta kai se hakuprosessi oli ollut pitkä ja hikinen ja vaikea ja kyynelinen myös, niin siinä vaiheessa mä olin iloinen jo siitä että pääsin kouluun ylipäätään. Pikkuhiljaa mä olin alkanut ajatella että kyllä mä ehkä just ja just voin lähteä Joensuuhun, ja sitten lopulta sillei noh, jos mä nyt sinne Lappiin päädyn niin sitten mä lähden opiskelemaan. Että kyllä sen tajusi siinä hakuprosessin aikana, että se ei oo mikään itsestäänselvyys se opiskelupaikka, että jos sen saa, niin kyllä sen ottaa vastaan. Mutta siinä vaiheessa mä olin vielä sitä mieltä että ekan vuoden jälkeen mä vaihdan pois. Ja koska en tosiaan tiennyt näistä yliopistoista mitään niin en tiennyt, että Joensuuhun otetaan vuosittain about 40, niin kun mä olin varasijalla 14 kai, niin mä ajattelin että ”jos mä odotan että jos ihmiset tästä edestä hälvenee” mutta ei, kyllä mä sitten... kyllä siinä siis onnen kyyneleet tuli kun sai tietää että pääsee kouluun, että kyllä sitä oli sen verran odottanut ja kyllä se sen verran iloinen uutinen oli. Mutta aluksi olin vähän silleen että no, tuunko sitten vuoden päästä junalla takaisin vai mitä teen?

Saija: Joo, mulla oli vähän ehkä päinvastoin että mä tiesin että mä oon tulossa Rovaniemelle jossain vaiheessa tekemään mun maisterit, mutta silloin kun mä tänne hain, se oli vähän semmoinen varatoimenpide, että mä en ollut ihan varma mun töistä ja mä kyllä halusin tänne, mutta en sinä vuonna välttämättä vielä, että olisin voinut odottaa yhden vuoden, mutta sitten nakki napsahti ja pääsinkin tänne heti ja sehän oli tietysti ihanaa. Mehän ollaan siis hyviä ystävyksiä oltu kauan ja tunnetaan tosiaan pitkän ajan takaa, niin sitten Suvilta mä olin kuullut niin paljon hyvää Rovaniemestä kun Suvi oli täällä asunut muutaman vuoden. Enhän mäkään alunperin ihan hirveästi tästä mitään tiennyt ja sitten olisi voinut olla eri homma jos ei olisi ollut tällasta...

Suvi: Rovaniemen ykkösfania täällä.

Saija: Nimenomaan, sulta mä olin kuullut paljon hyvää. Jotenkin kyllähän se kauhistutti ihan sairaasti silloin lähtee ja just kun katsoi että junamatka kestää 8,5 tuntia. Helsingissäkin asuessa aina jos halusi mennä käymään kotona Lohjalla moikkaamassa ystäviä tai perhettä niin se oli se tunti ja sitähän suhasi koko ajan sitä meidän väliä, mutta sitten täällä oli silleen että se on kallista ja se vie aikaa, niin ei ihan viikonlopuksi jaksa aina hurauttaa sinne. 

Suvi: Eikö sullakin toinen vaihtoehto ollut Joensuu?

Saija: Joo.

Suvi: Joko Joensuu tai Rovaniemi, joo.

Saija: Mulla oli ihan ehdottomasti Rovaniemi ykkösenä. Vaikka se on vähän kaukana.

Suvi: Niin mutta kyllähän tänne helpommin, jos lentää, niin pääsee paljon nopeammin kuin Joensuuhun. Joensuuhun se on sitten vain junalla tai autolla.

Saija: No sitten kun sä muutit tänne niin, millaista sulla oli sopeutua tänne? Sitähän kaikki aina varmasti muissakin kouluissa mutta jotenkin erityisesti täällä kun tämä on niin kaukana kaikesta, miettii sitä että saako täältä sitten kavereita ja onko yksinäinen, niin millainen se alku sulle oli Rovaniemellä?

Suvi: Kyllähän tänne ensinnäkin aika kauhunsekaisin tuntein lähti. Mäkin muutin kuitenkin suoraan kotoa pois, niin mä en muuttanut silleen tunnin päähän nimenomaan että voi suhata kotiin silloin kun haluaa, vaan heti kun lähti tänne niin kyllä jännitti ihan hirveästi. Ja kyllä sitä nimenomaan pelkäsi, että entä jos mä en saa kavereita ja entä jos mulla ei ole yhtään kivaa. Kaikki kaverit kuitenkin jäi Etelä-Suomeen, että pärjääkö yksin, mutta meillä oli ensinnäkin tosi hyvät orientaatiot mun mielestä, että meillä oli tällainen fuksihärdelli missä kaikki jaettiin fuksiryhmiin ja sitten niillä oli kaikkia eri tapahtumia, oli rastikierroksia ja oli erilaisia fuksit vs. vanhat -pelejä ja ihan kaikkia tällaisia. Että heti oli tosi paljon ryhmäytymistä missä tutustui ihmisiin, ja myös vähän vanhempiinkin opiskelijoihin ehkä vähän siinä kun oli nuo tuutorit. Kyllä siinä nopeasti sai semmosia kavereita, että pystyi aina sitten ruokalassa mennä yhdessä syömään ja istua luennoilla yhdessä ja näin, että ei tarvinnut olla yksin. Hirveästi oli kaikkea tekemistä heti aluksi ja kyllähän... mun kokemus on se että kavereita sai helposti, mutta sitten toki ne on piirit muotoutunut ja muuttunut tässä. Aluksi saattoi olla tietyssä porukassa ja nyt 3 vuoden jälkeen ei välttämättä enää on näiden ihmisten kanssa, mutta pikkuhiljaa siitä sitten löytyi ne omat ihmiset. Sitä ei tarvinnut pelätä että olisi yksin, vaikka ehkä jollain semmonenkin kokemus voi olla, mutta mulla se ei ollut semmoinen. Mun kokemus on myös se että koska suurin osa oli muualta, mun vuosikurssilla oli ehkä kaksi rovaniemeläistä, niin kellään ei ollut täällä muita kavereita eikä perhettä, niin tuli tosi tiivis yhteisö. Sitten vietettiin oikeesti kaikki aika yhdessä, niin kyllä siinä tosi läheisiksi tulee. 

Saija: Se on ehkä paras asia täällä. Aina puhutaan siitä Rollo-kuplasta niin se on oikeesti täällä. Sä vähän niin kuin unohdat sen kaiken muun elämän mitä on Rovaniemen ulkopuolella. Täällä on jotenkin niin... ehkä just siinä alussa kun kaikki on uusia ja kaikki tulee ehkä jostain tosi kaukaa. Just se että kenelläkään ei välttämättä ole semmoista tukiverkostoa täällä, niin sitten se jotenkin se kyllä muotoutuu aika tiiviiksi aika nopeasti. 

Suvi: Jep. Musta tuntuu että mä olen rikkinäinen levy kun mä aina kaikille hoen tätä, mutta jos olisikin päässyt sinne Turkuun, niin koti olisi ollut niin lähellä, että sitten olisi joutunut aina tekemään niitä valintoja niiden vanhojen kavereiden ja uusien kavereiden välillä ja varmasti ravannut just kotona käymässä muiden kavereiden luona, mikä sitten olisi vienyt aikaa sieltä näiden uusien opiskelukavereiden kanssa lähentymiseltä. Rovaniemellä kun oli, niin oli tosi selkeää että en mä pääse mun kavereiden pikkujouluihin tai halloween-bileisiin tai johonkin tällaiseen. Toki joihinkin spessujuttuihin mä lähdin sitten täältä jos ne sopi mun aikatauluun, mutta jos ei, niin ei se käynyt. Mun arkipäivinäkin että jos... mulla on kuitenkin koulua ja harrastuksia, niin on tietty määrä ihmisiä joille mulla voi ylipäätään olla aikaa, niin Rovaniemellä se aika oli näille mun opiskelukavereille. Niistä tuli ihan perheestä ja tosi läheisiä, ja silloin kun mä olin Etelä-Suomessa niin sitten se oli niille mun Etelä-Suomen kavereille. Että se oli ehkä jopa helpompaa jotenkin.

Saija: Niin, koska tietää ettei pysty olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan niin se rajanveto oli jotenkin helpompaa ehkä tehdä.

Suvi: Jep. Ja sitten ne läheiset ystävät etelästä niin oikeesti sitten kanssa pysyi läheisilleen ja niiden ei tarvinnut kyseenalaistaa sitä että kun mä teen valintoja. Että se ei ollut ikinä semmonen että mun pitää valita uuden opiskelukaverin synttäreiden ja vanhan kaverin synttäreiden välillä. Että jos mä oon kaupungissa mikä on 800 kilsan päässä niin mä en ole sun synttäreillä valitettavasti. Hekään ei joutuneet kyseenalaistaan sitä että enkö mä nyt halua olla heidän kanssa, vaan he tietää sen että mulla ei ole tsäänssiä lähteä sinne Etelä-Suomeen.

Saija: Mutta VR kuljettaa. Mutta joka viikonloppu ei jaksa.

Suvi: Tai ei ole rahaa.

Saija: Mikä on sun mielestä... me ollaan molemmat Etelä-Suomesta kotoisin, niin mitkä on isoimmat erot Lapissa ja etelässä asumisessa?

Suvi: Tosiaan kun Lohjalta oon ja Lohjalta tänne suoraan muutin, oon mä käynyt Helsingissä lukion ja näin että olihan Helsinkikin semmoinen yksi tukikohta mulle silloin ennen, mutta Lohjan ja Rovaniemen välillä esim. palveluissa ja harrastustarjonnassa ja tämmösissä ei ole niin isoa eroa. Mutta sitten jos vertaa Helsinkiin ja Rovaniemeen niin kyllähän ihan kauppojen aukioloajat. Sitä aina järkyttyi ja sitten kun sä halusit sunnuntaina neljän jälkeen Heseä, niin ei se ollut enää auki välttämättä. Ei sitä sitten saanut. Sitten just harrastusmahdollisuudet, että nyt kun on muuttanut takaisin Helsinkiin, niin kyllä niitä on niin paljon enemmän, että ne on semmoisia mun mielestä ns. Etelä-Suomen puolelle vetäviä eroja. Mutta sitten Rollossa sää, kunnon talvi täällä ja sitten asuntojen hinnat. Rollossa on paljon halvempaa kuin Helsingissä. Helsingissä on ihan törkeän hintaiset kämpät. Rollossa voi oikeasti asua herroiksi ja silti jäädä enemmän rahaa taskuun kuin Helsingissä.

Saija: Mä olen kans huomannut, mulla on jonkin verran paikallisia kavereita täällä, niin jotenkin ihmiset on myös tosi erilaisia. Ehkä Helsingissä varsinkin niin siellä se elämä on niin semmoista kiireestä ja kaikki keskittyy ehkä vähän omiin asioihin ja stressaa paljon enemmän, mutta täällä on tosi leppoinen meininki ja kaikki on vähän silleen että ”kyllä se hoituu”. Esimerkiksi työnhaussa, mä oon hakenut täältä töitä ja oon saanut töitä, niin siinä ei niin hirveästi esimerkiksi sun CV:tä katseltu, vaan oltiin silleen ”No mut sä vaikutat  hyvältä tyypiltä, ainakin tuntuu siltä että sä kuulut tähän porukkaan nyt”. Vähän jotenkin painotetaan eri asioita.

Saija: Nyt kun sä olet tosiaan muuttanut jo pois täältä, (valitettavasti, menetettiin hyvä henkilö), niin mitä sä kaipaat eniten Rovaniemeltä?

Suvi: Sitä kuplaa. Sitä Rollo-kuplaa. Se kupla on sun koko elämä aamusta iltaan, ja kaikki, että se ei ole vain semmonen että no, sulla nyt on täällä kavereita ja he elävät kuplassa, vaan siihen liittyy se että kaikkien kavereiden kanssa mennään aamulla kirjastolle ja siellä opiskellaan yhdessä. Pidetään tauot yhdessä, käydään lounaalla, istutaan kaksi tuntia päiväkahvilla toimistolla ja viikonloputkin vietetään yhdessä. Nyt mun elämä Helsingissä ja mun arki on niin erilaista. Toki siihen vaikuttaa tää pandemia, että se ei varmasti ole samanlaista täällä, mutta sitä kuplaa ja sitä elämää millaista se oli, niin sitä on ikävä. Että se oli ihan parasta joka päivä vain olla kavereiden kanssa tekemässä täällä hommia yhdessä, että se oli niinku... ihan kuin mä voisin ottaa mun kaikki parhaat kaverit mun työpaikalle ja tehdä vain töitä mun parhaiden kavereiden kanssa. Sitten mulla on ikävä Kemijokea ja ulkoilumahdollisuuksia. Just etenkin viime keväänä kun tuli joka päivä käytyä Kemijoen jäällä.

Saija: Kemijoen hanget.

Suvi: Kyllä, auringonpaisteessa hiihtää tai kävellä tai makoilla siellä, niin ne oli kyllä siis... mä aina sanon että mulla on ikävä Kemijokea kun mä tuolla Helsingissä kävelen jossain kadulla Kalliossa. Sitten laavuretkiä. Kauppayhtiön ranuja. Kunnon talvea.

Saija: Siis se luonto on, sitä aina hehkutetaan mutta se on ehdottomasti parasta mitä on.

Suvi: Se että tuossa on vaara parin kilsan päässä, parhaimmillaan alle, riippuen siitä missä asut. Niin kuin mä sanoin kun mä tänne junalla tulin niin Saijalle totesin että oli kuin kotiin olisi tullut vaikka täällä ei enää asu, että ei sitä oikein tiedä mihin kuuluu.

Saija: Joo, me ollaan just tässä puhuttu että me ollaan lohjalaisia mutta mäkin olen asunut välissä Helsingissä. Sä asut nyt Helsingissä, niin ei me kyllä helsinkiläisiä olla.

Suvi: No ei, en identifioidu.

Saija: Ei, mutta rovaniemeläiseksi, no ehkä ei rovaniemeläiseksi mutta Rovaniemen on aina jossain...

Suvi: Sydämessä.

Saija: Sieltä se ei lähde ikinä pois.

Suvi: Joo, siis jos voisin siirtää kaikki ystävät, harrastukset ja työmahdollisuudet tänne niin kyllä mä täällä mieluummin asuisin kuin etelässä.

Saija: Mulla on ainakin itsellä ollut semmonen fiilis että tuntuu että elämä on jakautunut kahtia ja on toinen elämä siellä etelässä ja toinen on täällä Lapissa, ja meilläkin esimerkiksi Lohjalle kotimatkassa kestää kuitenkin semmonen 10 tuntia, että mitähän mäkin oon ehkä keskimäärin käynyt, jotain 1-2 kertaa lukukaudessa kotona, niin se on tosi jotenkin outo ajatus. Varsinkin jos muuttaa esimerkiksi suoraan pois kotoa tänne opiskelemaan, niin se että yhtäkkiä perhe ja läheiset ois tosi kaukana, niin se tuntuu ihan hirveältä ajatukselta, mutta siihen kyllä tottuu, ja ainakin mulla itselläni on semmonen että se on kyllä kasvattanut mua tosi paljon ja siinä on päässyt itsenäistymään tosi hyvin. Vaikka ei pääsisikään käymään aina siellä koti-kotona niin usein, niin sinne kuitenkin pääsee ja sinne pystyy aina palaamaan, että sitä se ei tarkoita että vaikka tänne Rovaniemelle lähtisi niin että sä sitten jää tänne ikuisesti ja sä oot täällä sen 5 vuotta ja et koskaan käy kotona. Ei missään nimessä, mutta jotenkin se on tosi haastavaa ja se saattaa aluksi tosi vaikeeta, mutta se on ihan varmasti sen arvoista.

Suvi: Jep.

Saija: Jos sä nyt saisit vaihtaa että sä olisitkin päässyt sun ykköskohteeseen Turkuun, niin...

Suvi: En ikinä. Mä en vuoden jälkeen vaihtanut. Siitä mun perhe aina mulle kettuilee, että en vaihtanutkaan sitten vaikka mä niin kovasti sitä olin uhonnut. Jos mä nyt voisin palata ajassa taaksepäin ja päästä sinne Turkuun mihin mä silloin halusin, niin ei. En muuttaisi mitään.

Saija: Joo, siis jotenkin varmasti tää on samankaltainen kokemus muissakin paikkakunnissa ja toivottavasti kaikilla on yhtä ihana opiskelukokemus, mutta mä en kyllä näitä Rovaniemi-vuosia vaihtaisi mihinkään, ja tää on todellakin ollut elämän parasta aikaa ja mä toivoisin että kaikki saisi kokea näitä asioita mitä me ollaan täällä koettu. Sitä me ollaan myös puhuttu että on löytänyt tosi paljon erilaista sisältöä elämään ja esimerkiksi maailman paras asia täällä on se, että lähtee vaeltamaan ja laittaa puhelimen pois moneksi päiväksi ja jotenkin pystyy elämään semmoista alkukantaista elämää. En mä tota tehnyt Helsingissä enkä ois ikinä tehnyt sitä jos ei olisi täällä päässyt tutustumaan siihen.

Suvi: Jep. En väitä että mulla ei ois ollut kivaa Turussakin, ihan varmasti olisi ollut koska mä en ois koskaan elämässäni muuttanut Lappiin jossei mun ois ollut pakko, niin ihan varmasti en olisi ikinä muuttanut Lappiin. Mäkin olin kuitenkin aika mukavuudenhaluinen ja sellainen kaupunkilaistyttö vai suhteellisen. Niin ehkä olisi kuvitellut silloin että nyt kävisin täällä eräilemässä ja nukkuisin teltassa ja kantaisin puolet painostani rinkassa perässä tuolla jossain tunturissa. Siis ihan uskomatonta, ja kyllä Lapilla on aina, vaikka siis oikeasti Lapista olevat ihmisethän eivät Rovaniemeäkään vielä Lappina ilmeisesti pidä, että pitäisi korkeammalla olla, mutta kyllä Rovaniemi mulle on Lappia, ja kyllä Lappi sydämessäni on nyt ikuisesti, sillä on siellä paikka.

Saija: Jokin tukikohta täältä on saatava opiskelujen jälkeen.

Suvi: Antti Tuisku, jos kuuntelet niin... let's be friends.

Saija: Joo, mä ainakin itse toivon sitä että sitten kun muuttaa pois niin tänne pystyisi palaamaan aina säännöllisesti, ja mä oon siis ihan sitä mieltä että mä oon valmis unohtamaan mun oikeat etelänlomat vaikka jonnekin Espanjan lämpöön, että mä oikeesti mä tuun mieluummin Lappiin talvella kuin lähden sinne.

Suvi: Sun piti olla mun tukikohta mut yhtäkkiä sä oot kanssa lähdössä täältä pois. Jos jätetään puolet susta tänne ja otetaan puolet etelään, koska kyllä mä sut sinnekin mielelläni otan.

Saija: Joo, mullakin on tässä opiskelut aika loppusuoralla niin nyt on se kova valinta että mihin sitten lähtee. Mutta ehkä voisin jopa kuvitella jossain vaiheessa muuttavani tänne uudestaan. Ei sitä koskaan tiedä.

Suvi: Niin kyllähän mäkin sitä mietin että sitten kun tulee vaihdosta niin entä jos tuleekin tekemään jonkin työjakson tänne. Että kyllä tää niin kivaa on. Mutta kyllähän niillä ihmisillä on ollut tosi iso osa kuitenkin, että senhän takia mä täältä pois muutinkin että kun suurin osa muutti pois, niin sitten nyt kun pandemiassa kaipaa niitä muita ihmisiä edes sen verran kun niitä on voinut nähdä, niin jos heitä ei ois täällä ollut niin kyllä ois pitkältä tuntunut talvi. 

Saija: Ois. Mutta joo, ainakin meidän kokemuksella, itse suosittelen Lapin yliopistoa aivan täydestä sydämestäni.

Suvi: Jos mun nyt pitäisi tehdä se valinta uudestaan näillä tiedoilla mitä mulla on, niin mä valitsisin tän mestan kyllä. Mutta kaikissa on omat hyvät puolensa, ja oikiksissakin on tosi isoja eroja opintotarjonnassa ja siinä miten opetus toteutetaan. Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia, niin sen takia myöskään en sulkisi mitään ulkopuolelle.

Saija: Niinpä.

Suvi: Mutta tulkaa tänne.

Saija: Kiitos Suvi kun tulit vieraaksi, oli ihana päästä höpöttelemään meille todella tärkeästä ja sydäntä lämmittävästä aiheesta.

Suvi: Kyllä, kiitos kun sain tulla. Aina oon podcastiin halunnut ja nyt vihdoin pääsin niin hyödynsin mahdollisuuden.

Saija: Kyllä. Kiitos kaikille kuuntelijoille ja palaillaan taas ensi jaksossa. Moikka!

Suvi: Moikka!